Pampulapikkuleivät

Tämä täytepikkuleipien ohje syntyi vähän kuin vahingossa. Taas kerran niin, että aluksi sen piti olla jotain muuta. Siitä piti tulla pursotettava pikkuleipä, mutta kun huomasin ettei kaapista löytynyt sillä kohtaa sopivaa purostuskalustoa ja taikinan teko oli jo aloiteuut, päätyi se käsin pyöriteltäviksi palloiksi. Pursotettavan pikkuleipätaikinan teen sitten joskus myöhemmin…

Pikkuleivän viehätys on sen pehmeys. Suuhun sulava, enimmäkseen perunajauhoista koostuva pikkuleipä, jonka välissä on kokonaisuutta tasapainottava, maistuva voitäyte.

Ainekset:

  • 300 g voita
  • 3,5 dl tomusokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 6 dl perunajauhoja
  • 4 tl vaniljasokeria

Voi ja tomusokeri sekoitetaan keskenään tasaiseksi. Kuivat aineet sekoitetaan ensin yhteen ja lisätään sitten erissä massaan.

Pampulat pyöritellään käsin pieniksi palloiksi pellille leivinpaperin päälle. Paistetaan 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte;

  • 150 g voita
  • 4 dl tomusokeria
  • n. 100g raastettua maitosuklaata

Täytteen ainekset sekoitetaan keskenään tasaiseksi. Levitetään täytettä pikkuleivän päälle ja painetaan toinen puoliska päälle.

Voitäytteen vuoksi nämä pikkuleivät säilyvät parhaiten viileässä. Pakastaminenkin onnistuu, eikä näiden sulaminen syömäkelpoisiksi huoneenlämmössä kestä paljoa pidempään, kuin mitä kahvi tippuu.

Nämä pikkuleivät ovat varsinaisia kahvipöydän sulostuttajia.

Herrasväenleivät

Herrasväenleivät ovat monikäyttöisyytensä vuoksi ehkä eniten leipomiani pikkuleipiä. Näitä leivon jouluksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja ihan jokaiseen juhlaan ja kekriin.

Muotin valitsen teeman mukaan. Toisinaan pikkuleivät ovat pieniä sydämiä tai ihan vaan pieniä perinteisiä pyörylöitä. Toisinaan ylemmässä pikkuleivässä on kuviomuotilla tehty reikä, josta täyte näkyy.

Myös väliin laitettavaa täytettä muuntelen vähän sen mukaan, mitä milloinkin on käsillä. Vaikka perinteinen täyte taitaakin olla se vadelmamarmeladi, näissä toimii hienosti mansikkahillo, vadelmahillo, kaikki marmeladit, suklaalevitteet ja oma suosikkini kirsikkahillo, jonka ohjeen tulen kirjoittelemaan myös tänne, kunhan tämän kesän kirsikat vaan kypsyvät.

Ainekset;

  • 200g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2tl vaniljasokeria
  • 1 tl levinjauhetta

Pehmeä voi ja sokeri sekoitetaan yhteen ja mukaan lisätään muna. Vatkataan massa kuohkeaksi ja lisätään siihen keskenään yhteen sekoitetut kuivat aineet.

Taikinaa lepuutetaan vähintään tunti viileässä. Mieluusti seuraavaan päivään asti.

Taikina kaulitaan pienissä erissä jauhotetulla alustalla noin 5-8mm vahvuiseksi levyksi. Levystä otetaan muotilla pikkuleipiä ja niitä paistetaan paistetaan 200 asteessa noin 7-8 minuuttia. Jonkin verran kannattaa jättää pellillä turpoamisvaraa pikkuleiville. Jos tekee ylemmistä pikkuleivistä aukollisia, tarttee yrittää pysyä aihioiden määristä selvillä, että pohjia ja kansia tulee suurin piirtein sama määrä =D Pikkuleipiä tulee tästä taikinamäärästä 25-35, riippuen muotin koosta.

Jäähtyneet pikkuleivät nostellaan pelliltä ja täytetään halutulla täytteellä. Pienet pikkuleivät voi kieritellä erikoishienossa sokerissa tai pikkuleipien päälle voi ripotella siivilän läpi tomusokeria.

Yleensä kun alan pikkuleipiä tekemään, teen taikinaa samoilla lämmöillä tuplamäärän. Näitä pikkuleipiä kun voi säilyttää myös pakastimessa. Silloin niitä voi käyttää sieltä aina tarvitsemansa määrän. Muuten suosittelen säilyttämistä jääkaapissa, jossa säilyvyys on huomattavasti parempi kuin huoneenlämmössä. Ainoa säilyvyyteen lyhentävästi vaikuttava seikka on se, että nämä tulee kyllä syödyksi ennen kuin parasta ennen päiväys on ohitettu.

Nämä ovat maistuvia ja niin kauniita pikkuleipiä, että sopivat vaikka viemisiksi ja  lahjaksi annettavaksi. 🙂

Pumpulikakku

On hienoa huomata, miten jotkut leivonnaiset tekevät ”uuden tulemisen” ja muuttuvat kalssikoiksi. Ehkä 80-luvun jälkeen pumpulikakun paluun vahvin hehku oli noin 1,5 vuotta sitten, mutta hyvää se on vieläkin, vaikka ohje on pysynyt saman jo vuosikymmeniä, ja vaikka sen kuva ei joka leivontahaulla enää ensimmäisenä silmille hyppääkään.

On jotenkin hienoa, miten jotkut leivonnaiset tekevät ”uuden tulemisen” ja muuttuvat kalssikoiksi. Ehkä 80-luvun jälkeen pumpulikakun paluun vahvin hehku oli noin 1,5 vuotta sitten, mutta hyvää se on vieläkin, vaikka ohje on pysynyt saman jo vuosikymmeniä, ja vaikka sen kuva ei joka leivontahaulla enää ensimmäisenä silmille hyppääkään.

Pumpulikakku on kahvikakkujen aatelia siinä mielessä, että sen tekeminen ei vaadi mitään erikoistaitoja ja sen maku on lähes taivaallinen. Se suorastaan sulaa suuhun. Taika on voin ja perunajauhon kombossa.

 

Varsinkin juhlien tarjottavana pumpulikakku täyttää kahvipöydässä vaatimuksia joihin kaikki leivonnaiset eivät pysty; se on gluteeniton, mutta sitä ei tarvitse erikseen nimetä vain keliaakikoille. Ja hieno asia on myös se, että voit tarjota gluteenitonta herkkua ilman erityistä satsausta ja asian värkkäämistä. Jos pävittäin ei ole tarvetta huomioida gluteenittomuutta leipoessaan, ei tämän leivonnaisenkaan tähden tarvitse ostaa erikseen jauhoja, vaan normi perunajauhot hoitaa homman. Ja pisteet tulee kotiin siitä, että myös keliaakikot on kahvipöydässä huomioitu.

Ainekset;

3 munaa

2,5 dl sokeria

4 dl perunajauhoja

2 tl vaniliinisokeria

1 tl leivinjauhetta

250 g voita sulatettuna

Voi laitetaan sulamaan kattilaan. Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään, jonka jälkeen ne sekoitetaan hyvin munavaahtoon. Kuuma voi sekoitetaan taikinaan. On tärkeää, että sekoittaminen tehdään hyvin, eikä ainekset erotu toisitaan.

Noin 2 litran vuoka voidellaan (tai sumutetaan vuokaspraylla) ja jauhotetaan esim. perunajauhoilla, mantelijauheella tai vaikka kookoshiutaleilla. Olen kerran kokeillut tälle kakulle silikonivuokaa, mutta kakun haurauden vuoksi ehdottomasti parempi vaihtoehto on metallinen vuoka.

Uunin lämpö 180 astetta ja paistoaika noin 50 minuuttia.

 

Paistamisen jälkeen kakkua jäähdytellään hetki ennen kumoamista. Jos et laita leivinpaperia kakun päälle paiston loppuaikana, se usein tummuu vähän liiaksi päältä. Ennen kumoamista leikataan mahdollisesti se hyvin paistunut pinta pois. Itse en käytä paperia, koska tämä kakku paisuu uunissa vähän omaan laihinsa ja kakun pohjan tasaaminen paiston jälkeen on siis melkein väsitämätöntä muutenkin. Kakun kumoaminen on pikkusen tarkempaa, kuin normikahvikakun. Tämä kakku on niin untuvaista, että se murtuu herkästi.

Osa kakun maistuvuudesta syntyy kuorrutteesta. Laajan emppiirisen tutkimukseni mukaan kuorrutetut kahvikakut tekevät paremmin kauppansa juhlapöydässä, kuin kuorruttamattomat. Että sitä sorttia sitten. 😀

Pumpulikakun pinta ei välttämättä aina ole kaikkein kaunein ja siinä kohtaa kuorrute pelastaa tilanteen.

Ainekset;

noin 100 g pehmeää voita

1/2 pkt Valion Vola vanilja tuorejuustoa

noin 4 dl tomusokeria

2 tl vaniliinisokeria

 

Kuorrutuksen ainekset sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja massa levitellään oman näkemyksen mukaisesti jäähtyneen kakun päälle. Pehmeään pintaan voi ripotella vaikka koristerakeita tai nomparelleja. Kun koko komeus jäähdytetään jääkaapissa, pinnasta tulee paremmin käsiteltävä.