Sinappi

Itsetehdystä sinapista on tullut meillä kyllä lähes klassikko. Sitä ilman ei joulukinkku maistu joulukinkulta. Ja nykyään se on meillä omassa muodossaan vähän niin kuin semmonen juhannussinappikin. Eihän kaikki piittaa itsetehdyn sinapin mausta. Se on samanaikaisesti väkevää ja makeaa, mutta mun suuhun se sopii täydellisesti kinkun ja makkaran kanssa.

Sinapin perusohje on yksinkertainen;

2dl sokeria

2dl kermaa (kuohu tai vispi)

2dl sinappijauhetta

2 munaa

1/2rkl etikkaa

Hankalin asia, mutta ei tosiaan mikään ylitsepääsemättömän vaikea, on sinapin keittäminen. Tämä palaa pohjaan helposti ja sen jälkeen peli on menetetty. Eli tämän hankaluuden vuoksi keitän itse sinapin aina teflon päällysteisessä paksupohjaisessa MUUMIMAMMA-kattilassa <3.

Sinappia keittäessä ei lähdetä hyysikkään, eikä puhuta puhelimessa. Silloin poistetaan kaikki häiriötekijät ja keskitytään vain sen sinapin sekoittamiseen.

Kun kuivat ainekset on sekoitettu kattilassa, sekoitetaan joukkoon kerma ja munat. Hissuksiin tätä sitten keitellään niin, että mieluusti keitos vaikka kerran pulpahtaa, eli saavuttaa kiehumispisteen. Kattila pois liedeltä ja varmistetaan sekoittamalla vielä hetki että se ei jälkikäteenkään jässähdä kattilan pohjaan. Tämä jälkeen sekoitetaan seokseen etikka ja maustetaan esim. sekoittamalla joukkoon 1/2dl konjakkia tai 2 rkl sinapinsiemeniä. Tai vaikka molempia.

Sinappi on siksi mulle mieluisaa tehdä, että kunhan se perussetti on kasassa, sitä voi tuunata ihan miten tahtoo. Mulla on sanonta, joka koskee sinapin lisäksi kyllä montaa muutakin keittiössä tekemääni; ”Tämon hyvää! Ettekä ikinä toiste tuu saamaan samanlaista…” Eli heitän ripauksen sitä ja toisen tätä, enkä mieti sitä, miten paljon mitäkin meni mukaan, vaan sitten kun se maistuu hyvältä, se on valmista.

Erilaisia variaatioita sinapin maustamisessa on ainakin seuraavat;

  • Kokeile tavallisen sokerin sijaan ruokosokeria tai korvaa osa sokerista hunajalla
  • Koko nesteen tai osan kermasta voi korvata vedellä. Kerma pehmentää makua ja yleensä itse käytän vain kermaa. Sinappijauheissa on vähän eroja ja ilmeisesti sen vuoksi koostumus voi olla eri kerroilla vähän toisistaan poikkeavaa. Jos sinappi keittämisen loppuvaiheessa tuntuu kovin kankealta, oon lisännyt joukkoon vähän vettä ja jatkanut hetken vielä keittämistä. Sinappi kun ei siitä jäähtyessään ainakaan lievisty vaan päinvastoin siitä tulee helposti vähän tönkköä.
  • Etikka voi olla tavallista maustamatonta etikkaa, valkoviinietikkaa, balsamiviinietikkaa (tämä tummentaa mukavasti sinapin väriä)… Ihan sitten oman maun mukaista etikkaa ja määrääkin voi pienissä määrin muunnella makunsa mukaiseksi.
  • Mausta sinappi konjakilla, jaloviinalla, pilkotulla chilillä, valkosipulilla, sinapinsiemenillä, pienellä määrällä siirappia, ripauksella suolaa… Tässäkin on lähestulkoon oma mielikuvitus rajana. Toki maustamien voi vaikuttaa vähän säilyvyyteen. Eli jos mausteena käyttää jotain nopeasti pilaantuvaa, se ei sinapissakaan säily sen kauempaa.

Sinappi säilyy hyvänä 2-4 viikkoa. Säilyvyys vähän riippuu niistä käytetyistä mausteista ja kermasta sekä siitä, onko purkki avattu ja lämmennyt huoneenlämpöiseksi monta kertaa. Mun on tähän huono kertoa mitään käytännön esimerkkejä, kun meillä ei sinapit kauaa vanhene, kun ne jo syödään pois kuleksimasta.