Puolukka-kardemummapiirakka

Mustikka ja kardemumma on oiva makupari, mutta yllättävää miten hyvin puolukka ja kardemumma sopii myös yhteen. Toisin sanoen tämä piirakka toimii siis myös mustikan kanssa.

Tämä piirakka edustaa murupiirakkojen parhaimmistoa ja taas samalla vaivalla saa koko pellillisen piirakkaa. Puolukat voivat olla tuoreita tai pakasteita.

 

 

Piirakan ohje on alkuperäisessä muodossaan liian hyvää – blogissa. Kerran tätä piirakkaa leipoessani mulla oli pari päiväyksen ylittänytä kermaviilipurkkia kaapissa ja muokkasin ohjeen hieman kuin vahingossa sellaiseksi, että pohjaan tuli jotenkin makua enemmän ja sen jälkeen olen tehnyt tämän piirakan näin;

Ainekset;

  • 4 kananmunaa
  • 4 dl sokeria
  • 1 tl vanilijasokeria
  • 2 prk kermaviiliä
  • 200g sulatettua voita
  • 7dl vehnäjauhoja
  • 4tl leivinjauhetta
  • 1 rkl kaardemummaa
  • 6dl puolukoita

Muruseos

  • 1,5dl vehnäjauhoja
  • 1dl sokeria
  • 2tl vanilijasokeria
  • 50g voita

Kananmunat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Mukaan sekoitetaan hieman jäähtynyt sulatettu voi. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään yhteen ja lisätään vuorosiin kermaviilin kanssa kananmuna-sokerivaahtoon.

Muruseos valmistetaan sekoittamalla seoksen kuivat ainekset yhteen ja ne nypitään kovan voin kanssa sekaisin. Muruseoksesta tulee kuivahko ja irtonainen, mutta se toimii kostean pohjataikinan kanssa.

Taikina levitetään leivinpaperin päälle syvälle uunipellille, puolukat ripotellaan taikinan päälle ja viimeisenä kaiken päälle levitetään muruseos.

Leipomisessa käytän aina ihan oikeaa voita. Se, jos mikä antaa leinonnaisiin makua.

Piirakka paistetaan kypsäksi 200 asteisessa uunissa. Paistoaika 25-30 minuuttia.

Juhlatorttu

Jotenkin jämerää kuinka leivontaohjeetkin liikkuvat nykytekniikan myötä valon nopeudella. Aiemmin kun ne reseptit kulkivat suusta suuhun ja tyyliin äidiltä tyttärelle, eivätkä ne ikinä saaneet sellaista räjähtävää suosiota tai aikaan yhtäaikaista kokeiluinnokkuutta jokaisessa kotileipureissa, jota jokin trendiksi noussut leivonnainen voi muutamassa viikossa nykypäivänä saada aikaan.

Tortun ohjeen sain noin 15 vuotta sitten, vielä puutarhurina työskennellessäni eräältä kesätyöntekijältä, joka toi maistettavaksi äitinsä tekemää mustikkapiirakkaa. Vaikka ikinä en ollut niin hyvää ja mehevää mustikkapiirakkaa  maistanut, samaan ohjeeseen olin kuitenkin törmännyt jo vuosia aiemmin, kun perheeseemme oli etanan selässä kulkeutunut jostain piirakan ohje, jossa ei kuitenkaan käytetty marjoja tai hedelmiä, vaan piirakka oli pelkkä rahka-murupiirakka. Ajan myötä ohje oli ilmeisesti käytössä jalostunut sitten ja muokkautunut ehdottomasti parempaan suuntaan. Ohjeen mitat on alunperin vanhankantaisessa ”lasi-/kuppi”-muodossa ja jollain tapaa sekin viehättää.

Sittemmin olen törmännyt useaan otteeseen nimeen ”maisemakahvilan piirakka” ja lähemmin asiaa tutkittuani huomasin kyseessä olevan lähes saman ohjeen modifioituna nykypäivän mittoihin. Rakkaalla lapsella on jälleen monta nimeä ja mitään merkitystähän ei sillä ole, mitä nimeä käytetään, kunhan piirakka maistuu mahdollisimman monessa suussa.

Tämä on taas yksi niistä leivonnaisista, jonka voi lapsikin tehdä. Ainesten runsaus antaa paljon liukumavaraa, eikä leipominen kovin helpolla epäonnistu. Ja ihanaa on myös juuri se suuri määrä; pienellä vaivalla täysi pellillinen piirakkaa, josta riittää lämpimäisten lisäksi myös pakkaseen vierasvaraksi.

Piirakan voi varioida aina kauden tarjonnan mukaan. Itse olen tehnyt tätä mm. tästä  raparperista, kirsikasta, mustikoista, omenoista, säilykepersikoista, kuivatuista aprikooseista ja rusinoista… Ja näiden kokeilujen jälkeen en usko, että olisi olemassa marjaa tai hedelmää joka ei tähän piirakkaan makunsa puolesta istuisi.

Ainekset

  • 4 lasia vehnäjauhoja
  • 2 lasia sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl soodaa
  • 2 tl vaniliinisokeria
  • 250 g sulatettua voita

Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja seokseen sekoitetaan sulatettu voi. Massasta tulee murumainen seos, joka jaetaan kahteen osaan. Ohjeessa käsketään ottaa erilleen 2/3 taikinasta, mutta itse laitan muruseoksen aina puoliksi. Toiseen puoliskaan sekoitetaan

  • 1 lasi piimää
  • 1 muna

Joskus, kun piimää ei ole sattunut kaapissa olemaan, olen käyttänyt sen sijasta kermaviiliä, jukurttia tai jukurtti-rahkaseosta.

Tämä vetelämpi osa taikinaa levitetään pohjaksi uunipellille leivinpaperin päälle. Taikinan päälle levitellään tasaiseksi kerrokseksi noin litra marjoja tai hedelmiä.

 

Rahkatäytteen ainekset

  • 1 prk maitorahkaa
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 lasi sokeria
  • 2 munaa
  • 4 tl vaniliinisokeria

Rahkaseos levitellään marjojen tai hedelmien päälle. Lopuksi muruksi jätetty 1/2 taikinasta levitellään tasaisesti piirakan päälle.

Paistetaan uunissa175 asteessa noin 45 minuuttia.

Piirakka on herkullista ihan sillänsä, mutta maistuu huikean hyvältä lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

Tästä ei piirakka enää paljoa paremmaksi tule!

Kirsikkahillo

Kirsikoista saa ihana hilloa esim. pikkuleipien täytteeksi. Ainoa ongelma on se, että kirsikat kypsyvät niin pitkässä liemessä, että niiden keräämistä ja niiden säilömistä pitää jakaa pitkälle aikavälille. Kypsymisen jälkeen keräämistä ei voi pitkään odotella, kun muuten linnut syö marjat puusta yks kaks ja yhenäkkiä puu on tyhjä kypsistä hedelmistä. Jos ei oo joka päivä asialla, jää pian kokonaan ilman.

En ihan heti löytänyt kirsikkahillolle valmiita ohjeita, enkä ensimmäisellä kerralla tiennyt, kuinka ne oikein kannattaisi työstää. Mutta yrityksen ja erehdyksen kautta sain lopulta kaavan tähän valmistamiseen. Nyttemmin netin kautta törmäsin myös useisiin ohjeisiinja hyvin samankaltaisilta ne vaikuttivat tämän omani kanssa.

Ainekset

  • n 3 litraa perkaamatomia kirsikoita
  • 2 dl vettä
  • 500g hillosokeria
  • 4 tl vaniliinisokeria

Kirsikoista perataan kannat pois. Kivet voi jättää vielä hedelmiin. Kirsikat laitetaan kattilaan ja pohjalle nesteeksi vesi. Keitellään kirsikoita hiljaisella lämmöllä noin 20 minuuttia tai niin kauan, että kivet alkavat erottumaan hedelmistä. Tämän jälkeen massa pyöritetään sosemyllyn läpi väljimmällä soseutuslevyllä. Aiemmin tein tämän vaiheen harvan metallisen reikälävikön läpi kauhalla painellen, mutta se on varsin työläs tapa, vaikka ei ne kivet sitä helpoksi tee myllynkään läpi veivattaessa. Mutta vinkkinä vaan, jos sosemyllyä ei kaapista löydy.

Kirsikkamassa laitetaan kattilaan ja sitä keitellään hiljaisella lämmöllä ensin niin kauan että se alkaa höyryämään. Tässä vaiheessa sekoitetaan mukaan vaniliinisokeri sekä pienissä erissä hillosokeri.

Massaa keitellään hiljaksiin noin 15 minuuttia, jonka jälkeen hillo on valmista purkitettvaksi.

Hillosokeria käytettäessä voidaan hillo säilöä lasipurkeissa viileään, mutta toki pakastaminenkin toimii säilöntätapana hilloille aina.