Korosta sitä, mitä et voi piilottaa?

Puutarhastamme kaadettiin suuri cembramänty, jonka kantoa ei lähdetty poistamaan. Se kun oli niin valtava pintajuurineen, että puolet puutarhasta olisi myllertynyt korjattavaan kuntoon siinä touhussa. Eikä ollut taloudellisesti järkevää ajattaa kantojyrsintä paikalle yhden kannon takia. Niinpä sovittiin, että annetaan sen olla. Kehitellään sen ympärille jotain sievää niin, että sen olemassaolo ei haittaa.

Kokeilin ensin somistaa kannon sellaiseksi vanhaksi sammaloituneeksi kannoksi. Ihan hyvin se onnistuikin, mutta linnun-ryökäleet kävi repimässä sammalia kannosta, kun mahtoi niiden alla möyriä varsinaiset juhlasafkat. Käytin somistukseen erilaisia sammalia, jäkälää ja maksaruohoja. Muutaman viikon keräilin lintujen levittämiä sammalia pihasta ja sitten sitä laatua tulikin jo kylliksi…

Päätin, että lintujen juhlinta loppuu tähän ja värkkäilin mielessäni keinon siihen, että voisin rakentaa kannon päälle sellaisen haltijan, velhon tai minkälie metsäläisen hatun. Kääntelin ohuesta kanaverkosta kehikon, jonka täytin sammalilla.

Sitten asettelin hatun paikoilleen. Lopuksi piilotin näkyviin jäävän kanaverkon sammal- ja jäkäläkerroksella. Mukaan ujuttelin myös mehitähtiä ja maksaruohoja. Päällimäisen kerroksen kiinnittelin pohjaan noin 5cm pitkillä rautalankahakasilla. Lopuksi kieritin puolasta ohutta rautalankaa mättään ympärille ristiin ja rastiin, että paketti pysyisi varmasti kasassa.

Tein myös rimasta pienet ovi- ja ikkunakarmit, jotka asetettaisiin kantoon. Että se näyttäisi jonkun pienen öttiäisen kodilta. Mutta paikalleen päästyään jotenkin ne ei enää ollutkaan hyvä ajatus… Itse hattu oli niin luonnonläheinen, että ovi ja ikkuna tuntui vähän feikeiltä. Siinä ne nyt vielä ovat, jos vaikka sateet ja aurinko patinoisi ne sellaisiksi, että sopisivat paremmin kannon kylkeen. Tämä kanto kun ei nimittäin heilahda tästä arviolta ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana mihinkään.

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.