Suklaiset marsipaanibrowniespalat

Nämä browniet eivät ole ihan niin makeita kuin kolmen suklaan browniet, joista aiemmin kirjoittelin. Tumma suklaa ei tee leivonnaisesta ylimakeaa, mutta antaa sille voimakkaan maun. Taikinan väliin makua ja mehevyyttä tuomaan käytettävä marsipaani maistuu sen verran vahvasti, että varsinkin marsipaanista pitäville herkkusuille tämä on kokeilemisen arvoinen leivonnainen. Itselleni ihan tervetullut uusi muoto marsipaanille leivonnassa.

Alkuperäinen ohje löytyy kirjasta ”Browniet, Cookiet & Co.”, mutta olen muokannut ohjetta jonkin verran; vienyt sitä siihen suuntaan, että koko on järkevä ja koostumus miellyttää. Muokkaan ohjeita yleensä myös siksi, että pienemmissä erissä myytävät materiaalit kuluisivat aina kaikki kerralla, ettei niitä jäisi jotain olematonta määrää kaappiin kuivumaan ja vanhenemaan, kun lopulta ne päätyisivät vain pois heitettäväksi.

Ainekset;

300g voita

300g tummaa suklaata

5 munaa

3 dl sokeria

4,5 dl vehnäjauhoja

3 rkl kaakaojauhetta

3 tl vaniliinisokeria

200g marsipaania

2 dl kermaa

Voi ja suklaa sulatetaan yhdessä. Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään yhteen ja siivilöidään muna-sokerivaahtoon jonka jälkeen mukaan lisätään voi-suklaasula.

Kerma ja marsipaani sekoitetaan tahnaksi esim. tehosekoittimella. Sähkövatkaimellakin se onnistuu jos marsipaani on riittävän pehmeää.

Taikinasta puolet levitetään tasaiseksi kerrokseksi noin 30×30 kokoiselle pellille. Marsipaaniseos laitetaan pursotinpussiin ja pursotellaan raidoiksi tai ruuduiksi taikinan pintaan niin, että sitten valmiista levystä paloiksi leikattaessa marsipaania osuu jokaiseen leikattavaan palaan. Loput taikinasta levitetään pursotetun marsipaanin päälle.

Kiertoilmauunin lämpö 175 astetta ja paistoaika noin 25 minuuttia.

Paiston jälkeen jäähdytetään leivonnainen kunnolla, jonka jälkeen se voidaan leikata halutunlaisiksi paloiksi.

Tämä leivonnainen paranee hieman oleentuessaan; pari päivää jääkapissa tekee ihmeitä maulle. Myös pakastettavaksi nämä palat sopivat.