Juhlatorttu

Jotenkin jämerää kuinka leivontaohjeetkin liikkuvat nykytekniikan myötä valon nopeudella. Aiemmin kun ne reseptit kulkivat suusta suuhun ja tyyliin äidiltä tyttärelle, eivätkä ne ikinä saaneet sellaista räjähtävää suosiota tai aikaan yhtäaikaista kokeiluinnokkuutta jokaisessa kotileipureissa, jota jokin trendiksi noussut leivonnainen voi muutamassa viikossa nykypäivänä saada aikaan.

Tortun ohjeen sain noin 15 vuotta sitten, vielä puutarhurina työskennellessäni eräältä kesätyöntekijältä, joka toi maistettavaksi äitinsä tekemää mustikkapiirakkaa. Vaikka ikinä en ollut niin hyvää ja mehevää mustikkapiirakkaa  maistanut, samaan ohjeeseen olin kuitenkin törmännyt jo vuosia aiemmin, kun perheeseemme oli etanan selässä kulkeutunut jostain piirakan ohje, jossa ei kuitenkaan käytetty marjoja tai hedelmiä, vaan piirakka oli pelkkä rahka-murupiirakka. Ajan myötä ohje oli ilmeisesti käytössä jalostunut sitten ja muokkautunut ehdottomasti parempaan suuntaan. Ohjeen mitat on alunperin vanhankantaisessa ”lasi-/kuppi”-muodossa ja jollain tapaa sekin viehättää.

Sittemmin olen törmännyt useaan otteeseen nimeen ”maisemakahvilan piirakka” ja lähemmin asiaa tutkittuani huomasin kyseessä olevan lähes saman ohjeen modifioituna nykypäivän mittoihin. Rakkaalla lapsella on jälleen monta nimeä ja mitään merkitystähän ei sillä ole, mitä nimeä käytetään, kunhan piirakka maistuu mahdollisimman monessa suussa.

Tämä on taas yksi niistä leivonnaisista, jonka voi lapsikin tehdä. Ainesten runsaus antaa paljon liukumavaraa, eikä leipominen kovin helpolla epäonnistu. Ja ihanaa on myös juuri se suuri määrä; pienellä vaivalla täysi pellillinen piirakkaa, josta riittää lämpimäisten lisäksi myös pakkaseen vierasvaraksi.

Piirakan voi varioida aina kauden tarjonnan mukaan. Itse olen tehnyt tätä mm. tästä  raparperista, kirsikasta, mustikoista, omenoista, säilykepersikoista, kuivatuista aprikooseista ja rusinoista… Ja näiden kokeilujen jälkeen en usko, että olisi olemassa marjaa tai hedelmää joka ei tähän piirakkaan makunsa puolesta istuisi.

Ainekset

  • 4 lasia vehnäjauhoja
  • 2 lasia sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl soodaa
  • 2 tl vaniliinisokeria
  • 250 g sulatettua voita

Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja seokseen sekoitetaan sulatettu voi. Massasta tulee murumainen seos, joka jaetaan kahteen osaan. Ohjeessa käsketään ottaa erilleen 2/3 taikinasta, mutta itse laitan muruseoksen aina puoliksi. Toiseen puoliskaan sekoitetaan

  • 1 lasi piimää
  • 1 muna

Joskus, kun piimää ei ole sattunut kaapissa olemaan, olen käyttänyt sen sijasta kermaviiliä, jukurttia tai jukurtti-rahkaseosta.

Tämä vetelämpi osa taikinaa levitetään pohjaksi uunipellille leivinpaperin päälle. Taikinan päälle levitellään tasaiseksi kerrokseksi noin litra marjoja tai hedelmiä.

 

Rahkatäytteen ainekset

  • 1 prk maitorahkaa
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 lasi sokeria
  • 2 munaa
  • 4 tl vaniliinisokeria

Rahkaseos levitellään marjojen tai hedelmien päälle. Lopuksi muruksi jätetty 1/2 taikinasta levitellään tasaisesti piirakan päälle.

Paistetaan uunissa175 asteessa noin 45 minuuttia.

Piirakka on herkullista ihan sillänsä, mutta maistuu huikean hyvältä lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

Tästä ei piirakka enää paljoa paremmaksi tule!

Jäätelöcharlotte

Mahdollisesti Pirkan mainoksessa tai lehdessä näin tämän kaltaisen kakun ohjeen ja siitä on taas aikaa ainakin se vuosikymmen jos ei jopa kaksi. Siitä lähtötilanteesta taas olen soveltaen edennyt ja muokannut tästä mieleiseni kakun. Ehkä tämän jäätelökakun teko on astetta vaivalloisempaa, kuin pelkkä  jäätelöpalojen kasaaminen torttupohjan päälle, mutta onhan tämä nyt aika näyttävä tarjottava. Ja maistuva.

Idea on siis kääretorttu, jonka siivut asetellaan pyöreään vuokaan ja sisäosa täytetään jäätelöllä.

Kääretortun ainekset (50cm uunipelti);

  • 4                           munaa
  • 2 dl                       sokeria
  • 1,5 dl                  vehnäjauhoja
  • 0,5 dl                   perunajauhoja
  • 1 tl                        leivinjauhetta

Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja sekoitetaan muna-sokerivaahtoon.

Seos levitetään tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paistetaan 10-12 minuuttia 200 astessa.

Pohjan paistuessa asetetaan pöydälle leivontaliina, jonka päälle taas asetetaan leivinpaperi. Leivinpaperin päälle sirotellaan hieman sokeria.

Kun pohja on paistunut, kumotaan se sokeroidun leivinpaperin päälle heti kuumana. Paistoleivinpaperi poistetaan välittömästi pohjasta. Pohjaa voi hieman ”koulia” paistossa käytetyn leivinpaperin avulla; asetetaan leivinpaperi uudestaan pohjan päälle ja rullataan pohja rullalle niin, että päällimmäinen leivinpaperi rullaantuu pohjan mukana. Pohjaa ei tarvitse jättää näin, vaan se puretaan samantien takaisin laakeaksi. Annetaan pohjan jäähtyä.

Täyte;

  • n 2 dl                   suklaalevitettä
  • 2,5 dl                   kermaa vaahdoksi vatkattuna
  • Kerman sekaan esim. pieniä toffeepaloja ja valkosuklaarouhetta.

Suklaalevite levitetään tasaiseksi kerrokseksi kääretortun pohjan päälle. tässä vaiheessa ei niin haittaa vaikka pohja olisi vielä pikkusen lämmin. Kuitenkin ennen kerman levitystä pohjan täytyy olla täysin jäähtynyt. Kermaa levitettäessä kannattaa kerma jättää pois noin 3 cm kääretortun ”loppupäästä”. Kun torttua rullataan, rulla ajaa aina hieman täytteitä edellään ja jos loppupäässä on liian vahvasti täytteitä, ne purskahtaa lopulta ulos.

Kääretorttu kääritään pitkältä sivulta rullaksi. Rullaamisessa käytetään apuna alla olevaa leivinpaperia ja liinaa. Sauma jätetään rullan alapuolelle ja kääritään leivinpaperista ja liinasta tiivis paketti rullan ympärille. Torttu jäähdytetään kunnolla jääkaapissa, niin se pysyy paremmin kuosissaan, kun sitä leikataan.

Kääretortusta leikataan tasaisia, noin 1-1,5 cm vahvuisia viipaleita ja ne asetetaan pyöreäpohjaisen metalli- tai lasivuokan pohjalle ja reunoille. Reunimmaiset viipaleet puolitetaan, että saadaan vuorattua astia mahdollisimman täydellisesti.

Tähän torttupohjaan oma jäätelösuosikkini on Valion nougat-jäätelö. Astian koosta riippuen sitä tarvitaan 1-2 litraa. Jäätelön annetaan pehmetä huoneenlämmössä jonkin aikaa. Kun se on lusikoitavaa, ladotaan se kääretorttuviipaleiden päälle kulhoon. Jäätelöä painellaan kerroksittain niin, että väliin ei jää ilmataskuja.

Kun kulho on täynnä jäätelöä, laitetaan koko komeus pakastimeen jähmettymään. Varmasti sen pari tuntia täytyy malttaa antaa sen olla vielä pakkasessa ennen tarjoilua.

Kulhoa lämmitellään hieman pinnasta ja kakku kumotaan lautaselle. Herkkua!

Mansikasta ja kaurasta se kaikkein paras torttu

Tortun ohjeen olen saanut parikymmentä vuotta sitten ystävältäni Marilta. Iso kiitos Marille tästä, koska tämä torttu (tai kakku, mikä sen lopullinen määritelmä voisi ollakaan) on niin herkullinen, että ohjeen saatuani ei ole ainoatakaan mansikka-aikaa mennyt ohi ilman, että tätä torttua olisi meillä syöty. Ja nyt taas. Tässä yhdistyvät maut täydentävät toisiaan ja suosittelen kokeilemaan, jos mansikat maistuu. Kaiken lisäksi tämän tortun tekeminen on nopeaa ja niin helppoa, että lapsikin osaisi tämän tehdä. Pelkästä kaurasta valmistettuna sopii myös keliaakikoille.

Pohjan ainekset

  • 8 dl Kaurahiutaleita
  • 2dl sokeria
  • 200 g sulatettua voita

Ainekset sekoitetaan yhteen. Massa jaetaan kahtia ja kummastakin osasta muotoillaan pyöreä ja litteä ”leipä” pellille, leivinpaperin päälle.

Leipäset paistetaan 175 asteessa noin 8-10 minuuttia. Paistaessa kannattaa olla tarkkana, sillä liikaa paahtuessaan kaurahiutaleet maistuu herkästi palaneelta.

Täytteen ainekset

  • n 1litra mansikoita lohkottuna
  • 4 dl kermaa
  • 2 dl rahkaa
  • Sokeria oman maun mukaan

Kerma vatkataan vaahdoksi ja rahka lisätään siihen. Maustetaan vaahto sokerilla.

Tortun kasaaminen aloitetaan pohjasta, jonka päälle laitetaan noin puolet kermasta ja mansikoista. Toinen pohja laitetaan väliin ja sen päälle taas toinen puoli kermasta ja mansikoista

Torttu on parhaimmillaan heti tuoreeltaan kun pohja on rapea, eikä mansikoiden kosteus ole vielä pehmentänyt pohjaa.

Makoisia herkkuhetkiä mansikkasuut! heart

Pampulapikkuleivät

Tämä täytepikkuleipien ohje syntyi vähän kuin vahingossa. Taas kerran niin, että aluksi sen piti olla jotain muuta. Siitä piti tulla pursotettava pikkuleipä, mutta kun huomasin ettei kaapista löytynyt sillä kohtaa sopivaa purostuskalustoa ja taikinan teko oli jo aloiteuut, päätyi se käsin pyöriteltäviksi palloiksi. Pursotettavan pikkuleipätaikinan teen sitten joskus myöhemmin…

Pikkuleivän viehätys on sen pehmeys. Suuhun sulava, enimmäkseen perunajauhoista koostuva pikkuleipä, jonka välissä on kokonaisuutta tasapainottava, maistuva voitäyte.

Ainekset:

  • 300 g voita
  • 3,5 dl tomusokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 6 dl perunajauhoja
  • 4 tl vaniljasokeria

Voi ja tomusokeri sekoitetaan keskenään tasaiseksi. Kuivat aineet sekoitetaan ensin yhteen ja lisätään sitten erissä massaan.

Pampulat pyöritellään käsin pieniksi palloiksi pellille leivinpaperin päälle. Paistetaan 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte;

  • 150 g voita
  • 4 dl tomusokeria
  • n. 100g raastettua maitosuklaata

Täytteen ainekset sekoitetaan keskenään tasaiseksi. Levitetään täytettä pikkuleivän päälle ja painetaan toinen puoliska päälle.

Voitäytteen vuoksi nämä pikkuleivät säilyvät parhaiten viileässä. Pakastaminenkin onnistuu, eikä näiden sulaminen syömäkelpoisiksi huoneenlämmössä kestä paljoa pidempään, kuin mitä kahvi tippuu.

Nämä pikkuleivät ovat varsinaisia kahvipöydän sulostuttajia.

Herrasväenleivät

Herrasväenleivät ovat monikäyttöisyytensä vuoksi ehkä eniten leipomiani pikkuleipiä. Näitä leivon jouluksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja ihan jokaiseen juhlaan ja kekriin.

Muotin valitsen teeman mukaan. Toisinaan pikkuleivät ovat pieniä sydämiä tai ihan vaan pieniä perinteisiä pyörylöitä. Toisinaan ylemmässä pikkuleivässä on kuviomuotilla tehty reikä, josta täyte näkyy.

Myös väliin laitettavaa täytettä muuntelen vähän sen mukaan, mitä milloinkin on käsillä. Vaikka perinteinen täyte taitaakin olla se vadelmamarmeladi, näissä toimii hienosti mansikkahillo, vadelmahillo, kaikki marmeladit, suklaalevitteet ja oma suosikkini kirsikkahillo, jonka ohjeen tulen kirjoittelemaan myös tänne, kunhan tämän kesän kirsikat vaan kypsyvät.

Ainekset;

  • 200g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2tl vaniljasokeria
  • 1 tl levinjauhetta

Pehmeä voi ja sokeri sekoitetaan yhteen ja mukaan lisätään muna. Vatkataan massa kuohkeaksi ja lisätään siihen keskenään yhteen sekoitetut kuivat aineet.

Taikinaa lepuutetaan vähintään tunti viileässä. Mieluusti seuraavaan päivään asti.

Taikina kaulitaan pienissä erissä jauhotetulla alustalla noin 5-8mm vahvuiseksi levyksi. Levystä otetaan muotilla pikkuleipiä ja niitä paistetaan paistetaan 200 asteessa noin 7-8 minuuttia. Jonkin verran kannattaa jättää pellillä turpoamisvaraa pikkuleiville. Jos tekee ylemmistä pikkuleivistä aukollisia, tarttee yrittää pysyä aihioiden määristä selvillä, että pohjia ja kansia tulee suurin piirtein sama määrä =D Pikkuleipiä tulee tästä taikinamäärästä 25-35, riippuen muotin koosta.

Jäähtyneet pikkuleivät nostellaan pelliltä ja täytetään halutulla täytteellä. Pienet pikkuleivät voi kieritellä erikoishienossa sokerissa tai pikkuleipien päälle voi ripotella siivilän läpi tomusokeria.

Yleensä kun alan pikkuleipiä tekemään, teen taikinaa samoilla lämmöillä tuplamäärän. Näitä pikkuleipiä kun voi säilyttää myös pakastimessa. Silloin niitä voi käyttää sieltä aina tarvitsemansa määrän. Muuten suosittelen säilyttämistä jääkaapissa, jossa säilyvyys on huomattavasti parempi kuin huoneenlämmössä. Ainoa säilyvyyteen lyhentävästi vaikuttava seikka on se, että nämä tulee kyllä syödyksi ennen kuin parasta ennen päiväys on ohitettu.

Nämä ovat maistuvia ja niin kauniita pikkuleipiä, että sopivat vaikka viemisiksi ja  lahjaksi annettavaksi. 🙂