Herrasväenleivät

Herrasväenleivät ovat monikäyttöisyytensä vuoksi ehkä eniten leipomiani pikkuleipiä. Näitä leivon jouluksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja ihan jokaiseen juhlaan ja kekriin.

Muotin valitsen teeman mukaan. Toisinaan pikkuleivät ovat pieniä sydämiä tai ihan vaan pieniä perinteisiä pyörylöitä. Toisinaan ylemmässä pikkuleivässä on kuviomuotilla tehty reikä, josta täyte näkyy.

Myös väliin laitettavaa täytettä muuntelen vähän sen mukaan, mitä milloinkin on käsillä. Vaikka perinteinen täyte taitaakin olla se vadelmamarmeladi, näissä toimii hienosti mansikkahillo, vadelmahillo, kaikki marmeladit, suklaalevitteet ja oma suosikkini kirsikkahillo, jonka ohjeen tulen kirjoittelemaan myös tänne, kunhan tämän kesän kirsikat vaan kypsyvät.

Ainekset;

  • 200g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2tl vaniljasokeria
  • 1 tl levinjauhetta

Pehmeä voi ja sokeri sekoitetaan yhteen ja mukaan lisätään muna. Vatkataan massa kuohkeaksi ja lisätään siihen keskenään yhteen sekoitetut kuivat aineet.

Taikinaa lepuutetaan vähintään tunti viileässä. Mieluusti seuraavaan päivään asti.

Taikina kaulitaan pienissä erissä jauhotetulla alustalla noin 5-8mm vahvuiseksi levyksi. Levystä otetaan muotilla pikkuleipiä ja niitä paistetaan paistetaan 200 asteessa noin 7-8 minuuttia. Jonkin verran kannattaa jättää pellillä turpoamisvaraa pikkuleiville. Jos tekee ylemmistä pikkuleivistä aukollisia, tarttee yrittää pysyä aihioiden määristä selvillä, että pohjia ja kansia tulee suurin piirtein sama määrä =D Pikkuleipiä tulee tästä taikinamäärästä 25-35, riippuen muotin koosta.

Jäähtyneet pikkuleivät nostellaan pelliltä ja täytetään halutulla täytteellä. Pienet pikkuleivät voi kieritellä erikoishienossa sokerissa tai pikkuleipien päälle voi ripotella siivilän läpi tomusokeria.

Yleensä kun alan pikkuleipiä tekemään, teen taikinaa samoilla lämmöillä tuplamäärän. Näitä pikkuleipiä kun voi säilyttää myös pakastimessa. Silloin niitä voi käyttää sieltä aina tarvitsemansa määrän. Muuten suosittelen säilyttämistä jääkaapissa, jossa säilyvyys on huomattavasti parempi kuin huoneenlämmössä. Ainoa säilyvyyteen lyhentävästi vaikuttava seikka on se, että nämä tulee kyllä syödyksi ennen kuin parasta ennen päiväys on ohitettu.

Nämä ovat maistuvia ja niin kauniita pikkuleipiä, että sopivat vaikka viemisiksi ja  lahjaksi annettavaksi. 🙂

Karkeampaa otetta ruuan laittoon

Viime talvena, kun Topi lähti kaatamaan hakepuita, pyysin tuliaisiksi koivupuusta leikattuja sopivaisia leippoja, pyörylöitä, joista saisin tuunailtua leikkuulautoja. No niitähän sitten tuli. Soikiona ja pyöreänä ja ohuempana ja paksumpana. Nämä pyörylät oli sahattu noin 30 vuotta vanhoista puista, eli halkaisija 20 ja 30 cm välillä.

Ongelmahan näissä pyörylöissä on kuivattaminen niin, että ne eivät halkea. Jostain luin, että kuivatuksen pitäisi tapahtua esim. sahajauholäjässä, jolloin kuivamiseen kuluu aikaakin useita kuukausia. Eli järkikin sen toki sanoo, että kuivamisen pitää tapahtua mahdollisimman hitaasti ja sahajauholäjä varmasti hidastaa kuivumista. Toisaalta taas kuulin, että kaatamisajankohtakin vaikuttaa puun käyttäytymiseen. Mistään en kuitenkaan tätä suositeltua ajankohtaa saanut selville. Ilmeisesti helmikuun loppu, kovien pakkasten välissä oli hyvä aika, kun ainakin nyt toukokuulla, puut ovat melko hyvin halkeamilta säästyneet ilman sitä sahajauhoakin, lukuunottamatta muutamaa hiushalkeamaa, jotka eivät näitä lautoja kuitenkaan vielä pilaa.

Lähdin työstämään yhtä kuivanutta, noin 20 asteen lämpötilaan oleentunutta levyä leikkuulaudaksi, tarkoituksena polttaa reunaan jotain kuvioita polttokolvilla.

Kolvin ostin biltemasta varsin edukkaaseen hintaan… Tässä kohtaa laite oli enemmän, kuin odotin hintaan nähden sen olevan. Hyvä niin. Ja idea poltettavista kuvioista kehittyi ja vahvistui matkan varrella.

Hioin puulautasta molemmin puolin ensin 40 paperilla ja hienonsin paperia, kun epätasaisuudet alkoi häviämään. Onpahan koivu kyllä kova puu… Melko kovan työn sai tehdä, mutta ei mitään taida ilmaiseksi ikinä muutenkaan saada. Pinnasta tuli uskomattoman sileä ja kaunis.

Poltin rinkiin sanoja riimukirjaimilla ja lopuksi öljysin puun ruokaöljyllä.

Tämähän nyt vasta onnistunut kokeilu oli! Synttärilahja veljelleni. Onaa! 😉

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.

Sinappi

Itsetehdystä sinapista on tullut meillä kyllä lähes klassikko. Sitä ilman ei joulukinkku maistu joulukinkulta. Ja nykyään se on meillä omassa muodossaan vähän niin kuin semmonen juhannussinappikin. Eihän kaikki piittaa itsetehdyn sinapin mausta. Se on samanaikaisesti väkevää ja makeaa, mutta mun suuhun se sopii täydellisesti kinkun ja makkaran kanssa.

Sinapin perusohje on yksinkertainen;

2dl sokeria

2dl kermaa (kuohu tai vispi)

2dl sinappijauhetta

2 munaa

1/2rkl etikkaa

Hankalin asia, mutta ei tosiaan mikään ylitsepääsemättömän vaikea, on sinapin keittäminen. Tämä palaa pohjaan helposti ja sen jälkeen peli on menetetty. Eli tämän hankaluuden vuoksi keitän itse sinapin aina teflon päällysteisessä paksupohjaisessa MUUMIMAMMA-kattilassa <3.

Sinappia keittäessä ei lähdetä hyysikkään, eikä puhuta puhelimessa. Silloin poistetaan kaikki häiriötekijät ja keskitytään vain sen sinapin sekoittamiseen.

Kun kuivat ainekset on sekoitettu kattilassa, sekoitetaan joukkoon kerma ja munat. Hissuksiin tätä sitten keitellään niin, että mieluusti keitos vaikka kerran pulpahtaa, eli saavuttaa kiehumispisteen. Kattila pois liedeltä ja varmistetaan sekoittamalla vielä hetki että se ei jälkikäteenkään jässähdä kattilan pohjaan. Tämä jälkeen sekoitetaan seokseen etikka ja maustetaan esim. sekoittamalla joukkoon 1/2dl konjakkia tai 2 rkl sinapinsiemeniä. Tai vaikka molempia.

Sinappi on siksi mulle mieluisaa tehdä, että kunhan se perussetti on kasassa, sitä voi tuunata ihan miten tahtoo. Mulla on sanonta, joka koskee sinapin lisäksi kyllä montaa muutakin keittiössä tekemääni; ”Tämon hyvää! Ettekä ikinä toiste tuu saamaan samanlaista…” Eli heitän ripauksen sitä ja toisen tätä, enkä mieti sitä, miten paljon mitäkin meni mukaan, vaan sitten kun se maistuu hyvältä, se on valmista.

Erilaisia variaatioita sinapin maustamisessa on ainakin seuraavat;

  • Kokeile tavallisen sokerin sijaan ruokosokeria tai korvaa osa sokerista hunajalla
  • Koko nesteen tai osan kermasta voi korvata vedellä. Kerma pehmentää makua ja yleensä itse käytän vain kermaa. Sinappijauheissa on vähän eroja ja ilmeisesti sen vuoksi koostumus voi olla eri kerroilla vähän toisistaan poikkeavaa. Jos sinappi keittämisen loppuvaiheessa tuntuu kovin kankealta, oon lisännyt joukkoon vähän vettä ja jatkanut hetken vielä keittämistä. Sinappi kun ei siitä jäähtyessään ainakaan lievisty vaan päinvastoin siitä tulee helposti vähän tönkköä.
  • Etikka voi olla tavallista maustamatonta etikkaa, valkoviinietikkaa, balsamiviinietikkaa (tämä tummentaa mukavasti sinapin väriä)… Ihan sitten oman maun mukaista etikkaa ja määrääkin voi pienissä määrin muunnella makunsa mukaiseksi.
  • Mausta sinappi konjakilla, jaloviinalla, pilkotulla chilillä, valkosipulilla, sinapinsiemenillä, pienellä määrällä siirappia, ripauksella suolaa… Tässäkin on lähestulkoon oma mielikuvitus rajana. Toki maustamien voi vaikuttaa vähän säilyvyyteen. Eli jos mausteena käyttää jotain nopeasti pilaantuvaa, se ei sinapissakaan säily sen kauempaa.

Sinappi säilyy hyvänä 2-4 viikkoa. Säilyvyys vähän riippuu niistä käytetyistä mausteista ja kermasta sekä siitä, onko purkki avattu ja lämmennyt huoneenlämpöiseksi monta kertaa. Mun on tähän huono kertoa mitään käytännön esimerkkejä, kun meillä ei sinapit kauaa vanhene, kun ne jo syödään pois kuleksimasta.