Käpykranssi

Kävyt ovat jo itsessään varsinaisia luontoäidin taideteoksia. Niiden luonnollinen väritys on kaunis, mutta tänä vuonna halusin mukaan väriä, ajatuksena saada käpyihin sellaista kestävää huurteista tunnelmaa.

Käpyjen kerääminen maasta kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin, joten jokainen, jolla on mahdollisuus käpyjä metsälenkeillään kerätä, voi hyödyntää käpyjä myös askartelussa.

Käpykoristeiden suhteen pitää kuitenkin muistaa, että kävyt ovat melkoisia ilmapuntareita! Tai ainakin kosteusmittareita. Jos pidät käpyjä lämpimässä ja kuivassa sisäilmassa, ne pysyvät avonaisena, mutta jos laitat ne ulos, ne menevät suppuun, eikä ulkonäkö vastaa enää lainkaan sitä avonaista käpyä.

Osaan kävyistä kääntelin rautalangasta ”hakaset” ihan varmuuden vakuudeksi.  Rautalangan lisäksi käytän kiinnittämiseen vielä kuumaliimaa. Periaatteessa kiinnitys onnistuisi pelkällä kuumaliimalla, mutta otan tämän homman nyt varman päälle, koska juuri kuivuessaan pöyhistyvät kävyt voivat kangottaa itsensä alustasta irti ja sillä kohtaa luotan kranssiin upotettuun rautalankaan. Langoituksesta on se etu, että liimaakin kuluu HUOMATTAVASTI vähemmän, kuin pelkkiä käpyjä liimatessa.

Rakensin karanssit styroxisiin kranssipohjiin. Värjäsin spraymaalilla ensin kranssipohjaa samalla värillä, jota aion kranssiin lopuksi käyttää. Tarkoituksena hieman häivyttää valkoista pohjaa, että se ei erottuisi sitten valmiista kranssista.

Sitten vaan liimataan kävyt järjestyksessä pohjaan. Koska kävyt eivät anna yhtään myöden, paras tapa saada isoimmat kolot piiloon, on liimata uusi kerros käpyjä aukkojen päälle. Näin kranssista tulee massivinen ja runsas. Huom! Käpyjä kuluu kyllä melkoinen määrä, että kaikki aukot saa piilotettua. Ei ole temppu eikä mikään upottaa reilun kokoiseen karnssiin toista sataa käpyä. Ja on erittäin tärkeää saada se pohja piiloon, käpyjen välistä erottuva pohja kun pilaa lopputuloksen ja kranssi näyttää keskeneräiseltä. Pohjan voi toki ensin vuorata ohuella sammalkerroksella, kuten tein pöytäkoristeen kanssa aiemmin. Sammal kiinnitetään pienillä rautalankahakasilla pohjaan. Jos pohjaan käyttää sammalta, on käpyjen langoittaminen melkolailla välttämätöntä, koska pelkällä liimalla kiinnitettynä ne kiinnittyvät siihen sammaleen, eikä lopputulos ole kestävä.

Kun kävyt on kohdillaan, tehdään rautalangasta kranssin taakse lenkki, josta kranssi on hyvä ripustaa. Langasta tehdään ensin halutun pituinen moninkertaiseksi taiteltu  ja kierretty lanka, joka taitetaan U:n muotoon. Lankojen päihin laitetaan kuumaliimaa ja työnnetään päät kohtisuoraa kranssin taustaan noin 2 cm syvyyteen, sille kohtaa, mihin kiinnityslenkki halutaan. Kun liima on kuivunut, taitetaan pystyyn jäänyt lenkki kranssin pohjan suuntaiseksi niin, että siitä syntyy se varsinainen ripustuslenkki. Tämän jälkeen liimaa lisätään kiinityskohtaan vahvistamaan lenkin kantokykyä. Käpykranssi kun ei ole kovin kevyt kannateltava.

Sittenhän kranssi on joko valmis tai vielä halutessa spreijataan ja kiinnitetään mahdolliset nauhat. Mutta kuten sanottu, käpy ei välttämättä sitä kaipaa. Makuasioita ja riippuu sisustuksesta… 😊 Kranssin taustan viimeistelen vielä varsinaista kranssipohjaa hieman suuremmalla kartongilla, jonka liimaan kuumaliimalla nurjalle puolelle. Kartonkiin on myös helppoa jättää tekijän puumerkki.

Spraypurkista sain juuri nyt hakemaani fiilistä. Käytin joko ainoastaan valkoista maalia tai hopeaa ja sävyinä roosaa tai sinistä. Joitakin kransseja tuunasin vielä hopeahileellä. Tämä tapahtui spreijaamalla ensin sprayliimaa kranssiin ja ripottelemalla hilettä pintaan. Kuvissa hileet ei niinkään erotu, luonnossa ne loistavat  huomattavasti enemmän.

Syyskranssit

 

Syksy on ihanaa aikaa ja varsinaista kulta-aikaa kranssien tekemiselle. Luonto notkuu materiaaleja ja niiden yhdisteleminen on hauskaa. Toki materiaalien kanssa on omat ”riskinsä”, eli lämpimät ja aurinkoiset syyskelit saa havukranssit varisemaan nopeasti, värikkäät lehdet ja syksyn kukat ei ole ilona kuin muutaman päivän, kun ne jo nahistuvat, tuijat kellastuvat silmissä. Mutta onhan niistä iloa oman aikansa.

Tämä kranssien sitominen lajina on vähän sellainen, että harjoitus tekee mestarin… Mitä enemmän näitä sitoo, sitä näppärämmin ja nopeammin ne alkavat syntymään. Syntyy rutiini ja oma käsiala ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen tasaisempi ja materiaaliakin kuluu vähemmän. Ja siinä valossa ei ole ihan niin nahkea ajatus tehdä sitäkään kranssia, joka kestää vain sen muutaman päivän. En meinaa jaksaa odottaa, että syyshortensiani kasvavat niin isoiksi, että niiden kukinnan aikana maltan leikata muutaman oksan myös kranssiin.

Sidontatekniikasta kerroin jo aiemmin ”havuseppele” – kirjoituksessani. Mutta lyhyt kertaus tässä ei ole varmaan pahitteeksi.

Tarvitaan puolaan kerittyä rautalankaa, sivuleikkurit, pajun oksia, havuja, varpuja, oksia… Mitä materiaalia nyt ikinä aikookaan käyttää kransseissaan. Pajuista pyöritellään kranssin pohja. Kaikki saumakohdat sidotaan rautalangalla niin, että lopputulos on halutun kokoinen ja halutun vahvuinen kranssipohja. Materialit sidotaan pohjaan pieninä nippuina; 2-4 oksan ryhminä. Rautalankaa ei katkota, vaan sitä kieputetaan koko ajan eteenpäin lisäten pieniä materiaalinippuja kranssin pintaan kunnes ympyrä on täysi ja saavutaan vähän kuin takapuoli edellä aloituskohtaan. Ensimmäisten nippujen alle sidotaan muutama nippu materiaalia niin, että aloituskohta katoaa kokonaisuuteen.

Sen seittemän havun kranssi… Ainakin melkein. Tässä kranssissa on kaikkia mahdollisia pihasta ja lähimetsästä löytyneitä oksia ja varpuja. Ripustuskohtaa korostin käpyryhmällä ja tehosteeksi lisäsin kukkapurkista pari callunan ja hopeaputouksen oksaa.

Tuijan, himalajan katajan ja valkoisen callunan yhdistelmä.

Kranssi tuijasta ja callunan oksista. Mukana myös himpun verran hopeakuusta.

 

Pääsiäisen kranssit

Jo viime vuonna toteutin näitä muna-suodatinpussikransseja ja niiden herkkyys ilostutti suuresti. En osannut vieläkään lopettaa ja nyt tein sitten mm. viime vuodelta vielä ajatuksen tasolle jääneen keltaisen ja vihreän yhdistelmän.

Ensin maalataan styroxmunat askartelumaalilla tai kalkkimaalilla. Tikun päässä se onnistuu parhaiten. Muniinhan voi roiskia nestemäiseksi laimennetulla tummalla maalilla pisteitä, jotka tuovat muniin vähän ulottuvuutta lisää, mutta varsinkin jos käyttää helminauhaa päällä, se ei ole välttämätöntä ja ehkä kaikissa tapauksissa ei edes hyvä. Toteutus on sitten siitä eteenpäin muuten sama kuin aiemmin tekemässäni SUOMI100-kranssissa (löytyy aiemmista teksteistä).

Toinen kranssimalli on hieman maanläheisempi. Idea lähti tekstistä, joka mieleeni yhenäkkiä välähti; MINULLA ON LUUTA, ENKÄ EPÄRÖI KÄYTTÄÄ SITÄ. Sopii sekä pääsisäiseen että pirttihirmun luonteeseeni. Tekstin maalasin pienelle vaneripohjalle askartelumaaleilla. Fimo-massasta muotoilin luudan, noidan hatun, kahvipannun sekä kissan. Nämä massasta tehdyt rekvisiitat vain jäi toteutuksessa vähän paitsioon ja kissakaan ei lopulta istunut lainkaan kranssiin.

Olin nähnyt netissä näitä amerikkalaisia versioita runsaista nauhakransseista ja vähän sillä ajatuksella lähdin tätä toteuttamaan. Jokaisesta juuttikankaan siivusta tein oman pienen ruusukkeen ja ne liimailin kuumaliimalla vieriviereen styrox-pohjaan. Tässä olisi voinut olla helpompi tapa kerätä useampi nauha läjään ja tehdä aina kerralla suurempi ruusuke niistä, mutta tämä kyseinen säkkikangas ei oikein taipunut sellaiseen. Enkä voinut kasvattaa ruusukkeita liian isoiksi, kun halusin pohjaan liimattujen pienien munienkin erottuvan ruusukkeiden joukosta. Tähän olisi toki auttanut se, että olisin liimaillut munat vasta ruusukkeiden päälle, mutta kun halusin ne tykysti istumaan sinne pohjalle… Säkkikangasruusukkeiden joukkoon hain hieman eloa ruskealla ja pellavan värisillä ruutunauhoilla, höyhenillä sekä feikkipajunoksilla.

Ei siitä pöllömpi tullut…

Suomi100

Aloitin virkkaamaan Kalevala Cal-peittoa. Kyseessä on tilkkupeitto, jonka jokainen palanen kuvaa jotain kalevalan hahmoa, asiaa tai tapahtumaa. Sen piti valmistua itsenäisyyspäiväksi ja parin kuukauden ajan on julkaistu aina kaksi uutta palaa viikosssa virkattavaksi. Ajatuksena siis se, että peitto on kaikilta osin valmis itsenäisyyspäivään mennessä. Projektin sivuille pääsee tästä

Suuria ihmeitä pitää tapahtua, että mun peitto valmistuu silloin… Ei mun aikani sitten ihan riittänyt siihen. Valmiina on kuusi palaa ja nyt mennään pian jo marraskuun puolta väliä. Mutta ei sen mua haittaa, jos peitto tuleekin valmiiksi vasta joskus myöhemmin. Sen verran kiva projekti ja kaunis peitto, että ei sen käyttö ja valmistuminen ole rajattu siihen joulukuun alkuun.

Halusin kuitenkin tehdä jotain, mikä olis vähän poikkeavaa. Jotain, millä osoittaisin kunnioitusta itsenäisyyttä kohtaan. Mielikuva Suomi100-kranssista syntyi lähes välittömästi, kun näin kaupassa Villa Weisten pienen pallosarjan. Siniset pallot ovat kirkkaita , mutta ei mielestäni liian räikeitä. Oikeinkin sopivia tähän tarkoitukseen.

Suodatinpussikranssi on vähän vanha keksintö, mutta mä tykkään tehdä niitä ja tuunata niistä aina kutakin juhlaa tai aikaa vastaavan version.

Tässä siis ohje niille, jotka eivät tiedä, miten homma hoidetaan:

Itse käytän kolmea suodatinpussia päällekkäin. Mielestäni kuudesta kerroksesta tulee hyvän vahvuinen kukkanen.

Päällimäiseen suodatinpussiin piirretään kaksi tai kolme ympyrää. Riippuen tietty siitä, minkä kokoisia ruusukkeita haluaa. Tämän jälkeen pussit nidotaan yhteen ympyröiden keskeltä ja pylpyrät leikataan irti.

Sen jälkeen ympyrän kerroksia rytätään kerros kerrokselta, kunnes kaikki kerrokset on kasassa ja ympyrästä on muodostunut ”mytty”. Mytty avataan vähän höveliksi, jolloin lopputulos muistuttaa ruusua. Kun näitä ruusuja on niin paljon, että lähes koko suodatinpussipaketti on lopussa, kranssia voi ruveta kasaamaan.

 

Liimasin kuumaliimalla ensin pallot styrox-kranssiin. Pallot on hyvä ryhmitellä pohjaan ennen ruusukkeita, niin lopputulos on tasainen. Ruusukkeet kyllä saa sitten tungettua pallojen väliin. Tärkeää siis olisi, että palloja tulee tasaisin välein kranssiin. Sen jälkeen liimataan ruusuke kerralla karnssipohjaan suodatinpussikruusukkeet.

Lopputulos näyttää sitten suurinpiirtein tältä;

Lisäsin kranssiin vielä pienillä kuumaliimapisaroilla helminauhakoristeen. Kyseistä koristetta myy sinakin Sinooperi.

Tällainen juhlistus minulta 100-vuotiaalle Suomelle.