Syyskranssit

 

Syksy on ihanaa aikaa ja varsinaista kulta-aikaa kranssien tekemiselle. Luonto notkuu materiaaleja ja niiden yhdisteleminen on hauskaa. Toki materiaalien kanssa on omat ”riskinsä”, eli lämpimät ja aurinkoiset syyskelit saa havukranssit varisemaan nopeasti, värikkäät lehdet ja syksyn kukat ei ole ilona kuin muutaman päivän, kun ne jo nahistuvat, tuijat kellastuvat silmissä. Mutta onhan niistä iloa oman aikansa.

Tämä kranssien sitominen lajina on vähän sellainen, että harjoitus tekee mestarin… Mitä enemmän näitä sitoo, sitä näppärämmin ja nopeammin ne alkavat syntymään. Syntyy rutiini ja oma käsiala ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen tasaisempi ja materiaaliakin kuluu vähemmän. Ja siinä valossa ei ole ihan niin nahkea ajatus tehdä sitäkään kranssia, joka kestää vain sen muutaman päivän. En meinaa jaksaa odottaa, että syyshortensiani kasvavat niin isoiksi, että niiden kukinnan aikana maltan leikata muutaman oksan myös kranssiin.

Sidontatekniikasta kerroin jo aiemmin ”havuseppele” – kirjoituksessani. Mutta lyhyt kertaus tässä ei ole varmaan pahitteeksi.

Tarvitaan puolaan kerittyä rautalankaa, sivuleikkurit, pajun oksia, havuja, varpuja, oksia… Mitä materiaalia nyt ikinä aikookaan käyttää kransseissaan. Pajuista pyöritellään kranssin pohja. Kaikki saumakohdat sidotaan rautalangalla niin, että lopputulos on halutun kokoinen ja halutun vahvuinen kranssipohja. Materialit sidotaan pohjaan pieninä nippuina; 2-4 oksan ryhminä. Rautalankaa ei katkota, vaan sitä kieputetaan koko ajan eteenpäin lisäten pieniä materiaalinippuja kranssin pintaan kunnes ympyrä on täysi ja saavutaan vähän kuin takapuoli edellä aloituskohtaan. Ensimmäisten nippujen alle sidotaan muutama nippu materiaalia niin, että aloituskohta katoaa kokonaisuuteen.

Sen seittemän havun kranssi… Ainakin melkein. Tässä kranssissa on kaikkia mahdollisia pihasta ja lähimetsästä löytyneitä oksia ja varpuja. Ripustuskohtaa korostin käpyryhmällä ja tehosteeksi lisäsin kukkapurkista pari callunan ja hopeaputouksen oksaa.

Tuijan, himalajan katajan ja valkoisen callunan yhdistelmä.

Kranssi tuijasta ja callunan oksista. Mukana myös himpun verran hopeakuusta.

 

Havuseppele

Havuseppele on jotenkin juhlallisen näköinen kapistus. Sen voi antaa olla sellaisenaan tai sitä voi tuunata nauhoilla tai palloilla ja oikeastaan ihan millä vaan. Se voi olla ovessa tai seinällä ja jos nimi ahdistaa, niin sehän nyt voi olla nimeltään sitten vaikka se kranssi. Vaikka eihän se mielikuva nyt nimestä voi kiinni olla?

Mielestäni nyt, juuri tänä hetkenä seppele kuuluisi laskea kaikkien niiden ihmisten haudoille, jotka ovat oman osansa itsenäisyytemme eteen tehneet.

Seppele syntyy melko yksinkertaisilla materiaaleilla ja suhteellisen vähällä työllä. Tarvitaan pajun oksia rungoksi, kuusen oksia, tai lähinnä niitä oksien kärkiä, puolalankaa ja sivuleikkurit. Siinäpä ne tärkeimmät. Lisäksi hieman luonnossa liikkumista ja pientä vaivan näköä.

Oksia sain hakea ihan siitä takapihan kalliolta. Eipä niitä vierailta mailta saa ilman lupaa katkomassa käydäkään. Suurten kuusten roikkuvien oksien kärjistä leikkomalla ei jäänyt merkkiäkään siitä, että oon käynyt sieltä mitään edes nipistelemässä.

Pajusta muotoillaan halutun kokoinen rinkula, jota sidotaan ja tuetaan rautalangalla niin, että se pysyy kasassa ja muodossaan. Tässä kohtaa ei kannata ahnehtia. Eli renkaasta tulee helposti liian suuri ja siinä onkin sitten tynnyrityömaa täyttää se niillä havuilla.

Kuusen oksista otetaan pieniä nippuja kerrallaan, jotka sitten asetetaan pajurenkaaseen ja sidotaan kiinni kieputtaen rautalangalla. Rautalankaa ei pidä katkaista, vaan se pidetään yhtenäisenä koko seppeleen sitomisen ajan. Siitä vaan pyöritellään yhtäjaksoisena tarvittava määrä kireitä kierroksia pajurenkaan ja asetettujen kuusenoksanippujen tyvien ympäri. Oksanippuja lisätään samalla edeten rengasta myöden vähän niin kuin ”peruuttamalla”, oksien tyvi edellä. Itse käytän kolmea nippua limittäin. Eli niin että ulkosyrjälle, keskelle ja sisäsyrjälle tulee tavaraa. Tätä touhua jatketaan kunnes koko rinki on käyty läpi ja aloituskohta tulee vastaan. Siinä kohdassa ensimmäisten sidottujen oksien alle pitää saada viimeistet oksanippujen tyvet, ettei näkyviin jää selkeää saumakohtaa.

 

Satuin löytämään kaupasta sinivalkoista nauhaa, joka istui tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Nauhasta tein yksinkertaisella kietaisulla rusetin, jonka rutistin rautalangalla kasaan ja kiinnitin seppleeseen. Kokeilin tehdä rusettia monella tapaa, mutta tämä, jossa silmukat ovat melko lyhyet ja nauhat jäävät pidemmälle roikkumaan, tuntui sopivimmalta näiden seppeleiden luonteeseen.

Tuntui hyvältä laskea seppele ja sytyttää kynttilä ja siten muistaa näitä oikeita sankareita, joiden ansiosta olen tänä päivänä se, mikä olen.