Omat synttärit – Mikä ihana syy virittää viirinauhat kattoon!!!

Ei kaikella aina tarvitse olla käytännön merkitystä ja jokaisen asian ei tarvitse olla hyödyllinen. Joskus jokin asia voi vain olemassaolollaan tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Niin kuin nyt nämä viirinauhat.

Ostin ensimmäiset kankaat nämä viirit silmissä vilkkuen jo vuosi sitten. Meni vain sitten jonkin aikaa, että sain homman käyntiin ja viirit ajalliseksi. Jotenkin se aloitus tökki, kun tiesin että jokainen viiri vaatii erikseen kääntelyä, vääntelyä, silittelyä ja tarkkaa ommelta ennen kuin niistä saa aikaiseksi isomman kokonaisuuden.

Kangaskeskuksesta löysin ihania pallokankaita. Nämä istui kivasti keskenään yhteen. Löysin myös Eurokankaasta pinkki-valkoista palloa ja raitaa ja näitä yhdistelemällä sain aikaan melko mukavan viirinauhan. Sen ripustin terassille lamppunauhan kanssa samoihin koukkuihin.

Toisen viirinauhan tein Kangaskeskuksen vaaleanpunaisesta pallokankaasta sekä Eurokankaan ihanan hempeistä, pikkukuviollisista kankaista. Jo kaupassa  tiesin niiden kuuluvan keittiööni. Sävyt on hieman hentoisemmat, kuin pinkki-beige -yhdistelmässä. Keittiöni paneeliseinää vasten varsin suloista…

Kolmas nauha syntyi kaikkien näiden yhdistelmistä ja päätyi huvimajan kattoon. Tämä oli kaikkein pisin nauha, mutta noin vaan summissa ihan justiin oikean mittainen ja muutenkin tilaan täydellinen.

Tein kolmion muotoisen kaavan viireille; korkeutta 23 cm ja leveyttä 15 cm. Leikkasin kaikki kankaat ensin kolmioiksi vähän kuin sarjatyönä. Sitten lähdin ompelemaan niitä kasaan. Ompelin mahdollisimman läheltä reunaa, jolloin saumaan tuli leveyttä vain noin 0,5 cm. Jätin koko lyhyen sivun tässä vaiheessa vielä ompelematta.

Silitin saumat auki nurjalta puolelta ja käänsin viirit oikein päin. Sen jälkeen silitin vielä viirit oikealta puolelta muotoonsa. Tämän jälkeen käänsin viirin avoimen pään reunat sisään ja ompelin viirin umpeen ihan reunan vierestä. Jatkoin ommelta koko viirin ympäri, että saisin viiriin riittävästi jämäkkyyttä. Lopuksi silitin vielä viirit tärkin kanssa. Kun en ollut alun alkaen ihan varma, että tarvitseeko viirit kovikekankaan väliin vai ei… Näihin ei sitä nyt tullut ja ihan hyvin toimii näinkin.

Kun viirit oli valmiina, aloin liittämään niitä puuvillanauhaan. Jätin alkuun noin 50cm tyhjää, että nauhan ripustaminen onnistuu vaivatta ja reilu puoli metriä antaa jo sitten vähän pelivaraakin ripustamiseen ja nauhan asetteluun. Kiinnitin viirit toistuvasti samassa järjestyksessa ja jokaisen viirin väliin jätin 5 tai 10 cm tyhjää nauhaa riippuen siitä kuinka pitkän nauhsta lopulta halusin (säästin päättelytöitä enkä katkaissut välikohdissa lankaa, vaan hurauttelin ompeleen myös aina tyhjäksi jäävään väliin). 12 viirin nauhaan 10cm väleillä tarvitaan siis noin 4 metriä puuvillanauhaa. Voisin kuvitella, että viirit voisivat olla lyhyempiä ja leveämpiä, eikä nauhaan tarvitse niiden väliin välttämättä tyhjää kovin paljoa jättää. Mutta näissä tapauksissa mittasuhteet ainakin toimii ihan kivasti.

Lopuksi merkkasin viirit ”handmade, with love” – napeilla. Ompelin napin  samanaikaisesti molemmin puolin laitimmaiseen viiriin. Näin ei haittaa kuinka päin viirinauha ripustetaan tai mistä suunnasta sitä katsellaan.

Paperinahkainen puupussi

Tämä oli toinen idea, jonka sain nähdessäni Eurokankaassa sen paperinahakarullan. Halusin tehdä polttopuille pussin, jossa ne saa kannettua siististi tuvan läpi takan luo (oikeasti sen kopankin saa kyllä kannettua varsin siististi ja varistamatta roskia matkan varrelle, mutta kun halusin tehdä tämän pussin ihan testimielessä).

Samalla kertaa kun kangaskaupassa kävin, silmiini osui myös korkkikangas. Taas vallan jämerä tapaus; pinta kuin korkkia, mutta se on silti kangas… Halusin kokeilla näiden materiaalien yhdistämistä.

Pussin korkeudeksi otin puiden korkeuden ja kankaan pituudeksi aikalailla summissa kankaan leveyden, eli 110cm. Palan ompelin yhdeltä reunalta kiinni ja käänsin oikeinpäin. Koska en ollut varma tämän kankaan ja varsinkaan ompeleiden kestävyydestä sitten tositoimissa, tein saumaan tuplaompeleen, toisin sanoen taitoin saumavaran ja ompelin sen kiinni pusin reunaan sauman toiselle puolelle. Vähän sillä tapaa kuin farkkuhoususissa ruukaa saumat olla.

Sitten leikkasin korkkikankaasta käänteen koristeeksi pussin suulle ja ompeloitsin sen paikoilleen.

Pohja olikin vähän jännempi sitten tehdä… Kun ei ollut mitään varsinaisia kaavoja tähän. Ja en halunnut pohjasta pyöreää (vaikka en ihan tiedä miksi), kanttisen pohjan teossa oli omat haasteensa; kankea mutta liukas kangas, joka kulmien käänteissä käyttäytyi täysin oman päänsä mukaan. Tein siis reilusti isomman pohjan 30x30cm (jokaiselle sivulle jäi siis 2,5 cm ylimääräistä).

Tein pussiin sisäosaan merkit, joihin kulmien pitäisi osua, eli noin 27cm välein. Taitoin pohjan kulmiin valmiiksi laskokset, jotka tälläsin sitten merkkien kohtaan ommellessani. Eli tarpeen tullen muutin laskoksen leveyttä tai suuntaa, että kulma ja merkki kohtaa toisensa. Tätä kangasta kun ei passaa ommella ja purkaa, vaan homman pitää mennä kerrasta nappiin, niin olin hieman armollisempi itselleni ja tyydyin siihen, että pohjan kulmat ja kulmamerkit osuivat LÄHES yhteen. Merkityksen tälle ”lähes”-sanan korostamiselle näkyy alla olevassa kuvassa. Kuvassa olevasta ompeleesta näkee myös sen, että kankaassa kun ei ole minkäänlaista kitkaa, se liikkuu ompelukoneen jalan alla melko vilkkaasti, eikä ompeleesta kovinkaan helpolla saa täysin suoraa. Ja uskokaa tai älkää, näitä virheitä ei lopputuloksessa huomaa.

Lopuksi tein noin 10 cm leveistä ja 50 cm pitkistä suikaleista pussin rivat, eli kahvat. Taitoin suikaleet niin, että kangas on kaksinkerroin ja sauma osuu rivan ”takapuolelle”. Sitten ompelin kääntelemättä tai taittelematta sauman kiinni. Yhdestä rivasta tuli siis kaksinkertaisena noin 5 cm leveä ja 50 cm pitkä.

Rivat asettelin pussin vastakkaisille puolille ja pussiin kiinni ommeltavan kohdan, noin 6 cm taitoin aina pussia vasten kaksinkerroin, Ompeleen tein niin varmaksi, kuin osasin; ompelin rivan reunoja mukaellen ensin nelikulmaisen ompeleen ja sitten nurkasta toiseen ”ruksin” nelikulmion sisään.

Ja se ”Hand made” -nappi…

Pikkusen mua jännitti tämän pussin kantokyky, mutta voi hittolainen, että siitä tuli hyvä; sopivan kokoinen, jämäkkä, helppo kantaa, ei ravista roskia ja on jopa vähän nättikin. Ja itte tehty 🙂

Korosta sitä, mitä et voi piilottaa?

Puutarhastamme kaadettiin suuri cembramänty, jonka kantoa ei lähdetty poistamaan. Se kun oli niin valtava pintajuurineen, että puolet puutarhasta olisi myllertynyt korjattavaan kuntoon siinä touhussa. Eikä ollut taloudellisesti järkevää ajattaa kantojyrsintä paikalle yhden kannon takia. Niinpä sovittiin, että annetaan sen olla. Kehitellään sen ympärille jotain sievää niin, että sen olemassaolo ei haittaa.

Kokeilin ensin somistaa kannon sellaiseksi vanhaksi sammaloituneeksi kannoksi. Ihan hyvin se onnistuikin, mutta linnun-ryökäleet kävi repimässä sammalia kannosta, kun mahtoi niiden alla möyriä varsinaiset juhlasafkat. Käytin somistukseen erilaisia sammalia, jäkälää ja maksaruohoja. Muutaman viikon keräilin lintujen levittämiä sammalia pihasta ja sitten sitä laatua tulikin jo kylliksi…

Päätin, että lintujen juhlinta loppuu tähän ja värkkäilin mielessäni keinon siihen, että voisin rakentaa kannon päälle sellaisen haltijan, velhon tai minkälie metsäläisen hatun. Kääntelin ohuesta kanaverkosta kehikon, jonka täytin sammalilla.

Sitten asettelin hatun paikoilleen. Lopuksi piilotin näkyviin jäävän kanaverkon sammal- ja jäkäläkerroksella. Mukaan ujuttelin myös mehitähtiä ja maksaruohoja. Päällimäisen kerroksen kiinnittelin pohjaan noin 5cm pitkillä rautalankahakasilla. Lopuksi kieritin puolasta ohutta rautalankaa mättään ympärille ristiin ja rastiin, että paketti pysyisi varmasti kasassa.

Tein myös rimasta pienet ovi- ja ikkunakarmit, jotka asetettaisiin kantoon. Että se näyttäisi jonkun pienen öttiäisen kodilta. Mutta paikalleen päästyään jotenkin ne ei enää ollutkaan hyvä ajatus… Itse hattu oli niin luonnonläheinen, että ovi ja ikkuna tuntui vähän feikeiltä. Siinä ne nyt vielä ovat, jos vaikka sateet ja aurinko patinoisi ne sellaisiksi, että sopisivat paremmin kannon kylkeen. Tämä kanto kun ei nimittäin heilahda tästä arviolta ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana mihinkään.

Karkeampaa otetta ruuan laittoon

Viime talvena, kun Topi lähti kaatamaan hakepuita, pyysin tuliaisiksi koivupuusta leikattuja sopivaisia leippoja, pyörylöitä, joista saisin tuunailtua leikkuulautoja. No niitähän sitten tuli. Soikiona ja pyöreänä ja ohuempana ja paksumpana. Nämä pyörylät oli sahattu noin 30 vuotta vanhoista puista, eli halkaisija 20 ja 30 cm välillä.

Ongelmahan näissä pyörylöissä on kuivattaminen niin, että ne eivät halkea. Jostain luin, että kuivatuksen pitäisi tapahtua esim. sahajauholäjässä, jolloin kuivamiseen kuluu aikaakin useita kuukausia. Eli järkikin sen toki sanoo, että kuivamisen pitää tapahtua mahdollisimman hitaasti ja sahajauholäjä varmasti hidastaa kuivumista. Toisaalta taas kuulin, että kaatamisajankohtakin vaikuttaa puun käyttäytymiseen. Mistään en kuitenkaan tätä suositeltua ajankohtaa saanut selville. Ilmeisesti helmikuun loppu, kovien pakkasten välissä oli hyvä aika, kun ainakin nyt toukokuulla, puut ovat melko hyvin halkeamilta säästyneet ilman sitä sahajauhoakin, lukuunottamatta muutamaa hiushalkeamaa, jotka eivät näitä lautoja kuitenkaan vielä pilaa.

Lähdin työstämään yhtä kuivanutta, noin 20 asteen lämpötilaan oleentunutta levyä leikkuulaudaksi, tarkoituksena polttaa reunaan jotain kuvioita polttokolvilla.

Kolvin ostin biltemasta varsin edukkaaseen hintaan… Tässä kohtaa laite oli enemmän, kuin odotin hintaan nähden sen olevan. Hyvä niin. Ja idea poltettavista kuvioista kehittyi ja vahvistui matkan varrella.

Hioin puulautasta molemmin puolin ensin 40 paperilla ja hienonsin paperia, kun epätasaisuudet alkoi häviämään. Onpahan koivu kyllä kova puu… Melko kovan työn sai tehdä, mutta ei mitään taida ilmaiseksi ikinä muutenkaan saada. Pinnasta tuli uskomattoman sileä ja kaunis.

Poltin rinkiin sanoja riimukirjaimilla ja lopuksi öljysin puun ruokaöljyllä.

Tämähän nyt vasta onnistunut kokeilu oli! Synttärilahja veljelleni. Onaa! 😉

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.

Vaniljainen vadelmasima ja donitsit uunista

On tahtonu olla aika vähän tiukilla ja leipominen ja varsinkin kirjoittaminen siksi vähän paitsiossa. Tämän hetken kiireistä kirjoittelen pikapuoliin tonne puutarhaosioon, mutta nyt pitää siis keskittyä siihen tekemiseen. Kun aika on… 😉

Vapuksi tehdään kaikesta huolimatta simaa. Ja donitseja. Mahdollisesti vielä huomenna sitten pikamunkkeja… Donitsit oon jo vuosia paistanut öljyssä, mutta mainoksen uhriksi jouduttuani ostin donitsipellin. Onneksi asiaan perehdyin, sillä vaikka näistä nyt sitten saa makeita ja rasvaisiakin, niin ei ne sentään sillä tapaa tihku rasvaa, kun ne pellillä paistetaan. Ja tämä on nopeampaa ja ehdottomasti siistimpääkin touhua kuin öljyssä paistaminen. Oikeastaan. Jos valta olis, ehdottaisin ehkä Nobelin kemiikan palkintoa donitsipellin keksijälle!

Donitsiohjeita löytyy taas kovinkin moniaisia, mutta tänään käytin dansukkerin ohjetta Tosin ilman sitruunamehua, kun en siitä sitruunan mausta niin tässä yhteydessä piittaa. Tärkeintä tässä hommassa on se, että jättää taikinalle riittävästi tilaa nousta.

 

Ja koska en ikinä käynnistä sitä konetta olemattomien määrien vuoksi, tein näitä donitseja kertaheitolla 30 kpl seuravaalla ohjeella;

  • 6dl vehnäjauhoja
  • 2dl hienoa sokeria
  • 3tl leivinjauhetta
  • 4 tl vaniliinisokeria
  • 1,5 tl suolaa
  • 2 dl maitoa
  • 100g sulatettua voita
  • 2 munaa

Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään ja lisätään loput aineet mukaan. Massa sekoitetaan tasaiseksi ja laitetaan pussiin, josta se on kätevä pursottaa donitsipellille. Pellin rasvaamisessa käytän vuokasprayta. Taas yksi aktiivisen kotileipurin onnen pipana.

Uunin lämpötila 200 astetta ja paistoaika noin 8 minuuttia

Käytin donitsien päälystämiseen ja koristelemiseen suklaata, kinuskia ja nonparelleja.

Tästähän se Vappumieli herkeää!

 

VADELMASIMA

Sima ja vadelma. Vadelma ja sima. Kaksi herkkua yhdistettynä samaan pakettiin.

Löysin vadelmasiman ohjeen muutama vuosi sitten dansukkerin sivulta.

Reilun pari litraa simaa saa muhimaan seuraavista aineksista;

  • 250 g vadelmia
  • 2 litraa vettä
  • 500 g sokeria
  • 2 tl vaniliinisokeria
  • nokare hiivaa

Ohje on muuten sama, kuin tavallisessa simass. Vesi keitetään kiehuvaksi ja kaadetaan (jäisten pakastevadelmien) ja sokerin päälle. Mukaan sekoitetaan vaniliinisokeri. Siman käyttämiseen riittää noin puolikkaan herneen kokoinen määrä tuorehiivaa. Se ripotellaan nesteen pintaan ja jätetään sima käymään huoneenlämpöön kannen alle noin vuorokaudeksi. Siman tietää käyvän siitä, että se sihisee sekoittaessa. Joskus kun pakkaa käymään niinkin, että yllättäen aamulla sima ei olekaan käynyt, ja siinä sitä sitten riittää ihmettelemistä. Varsinkin, jos on lähtenyt vapun valmisteluun hienoisella kiireellä…

 

Vuorokauden kuluttua sima pullotetaan. Sima valmistuu pullossa huoneenlämmössä noin vuorokaudessa ja viileässä noin kolmessa vuorokaudessa. Ja ihan vaan varotuksen sana tähän. Niin valtavan hieno ja sisustuksellinen kun sellainen patenttikorkillinen lasipullo olisikin, niin pari kertaa on räjäyttänyt simat pitkin huushollia sellaisesta pullosta 😀 En suosittele simalle niin tivistä pulloa!

Maalattu postilaatikko

Ajatus lähti siitä, että halusin ovenpieleen vanhan postilaatikon, johon voisin istuttaa kukkia. Tarkoituksena lisätä nimitaulun kohtaan kauniisti tekstattu ”TERVETULOA”-teksti. Sitten vielä joskus. Kun se siinä sitten tönötti kukkinensa, mietin miten iloinen näky olis postilaatikko, jossa olisi jokin maalaismaisema kyljessä…

 

Pohjana siis vanha peltinen ja ruostunut postilaatikko. Maalina taas hammerite. Maali, jonka voi maalata ruosteen päälle, kunhan kaikki irtonainen aines on poistettu.

 

Ensimmäiseen maalasin ”puukuvion” alle.

 

Sen päälle unikot, kuin lautaseinää vasten…

 

Mun pää on täynnä ideoita näistä. Auringonkukat ja niittymaisema on tuloillaan… päivittelen niistä kuvat tänne heti sitämukaa kun ne on valmiit 😊

Pääsiäisen keltaiset tabletit

Ja niin vaan ehdin tehdä nämä, vaikka usko asiaan meinasikin loppua vielä pari viikkoa sitten. Kun tiesin, että pääsiäiseksi mulla on sen sata muutakin hommaa ja askartelua, jotka todellakin aion vielä tehdä. Tärkeimpänä niistä ennakkoon ainakin ajatustasolla suunnittelemani kranssit, mahdollisesti pääsisäisruohojen istuttelut sekä leipomuksista ehdottomina keikauskakku ja kinderpiirakka. Minuuttiaikataululla siis pääsiäiseen!! Luovuin siitä ajatuksesta jo, että työn alla oleva iso virkattu matto ja kaverina toinen samanlainen hieman pienempänä versiona valmistuisi pääsisäiseksi. Työstetään ne valmiiksi vaikkapa vapuksi…

Pari viikkoa sitten valmistuneet harmaat tabletit antoivat potkua siihen, että HALUAN pääsiäiseksi pastellisävyiset tabletit pöytään. Vaikka keltainen oli ykkösvaihtoehto, väriksi olis mulle käynyt vaalenpunainen, vaalean vihreä tai vaikka vaalean sininen. Ostoskorissani oli jo vihreä vaihtoehto, kun törmäsin alennuskoppaan… Siinä se keltainen lanka tönötti ja väri oli ihan täydellinen! Samoin langan vahvuus. Lankana siis Novitan Aamu.

Langan vahvuus ja kolmosen koukku edesauttoivat siinä, että työ eteni huomattavasti nopeampaa kuin harmaiden tapauksessa. Aloitus ja periaate oli kuitenkin sama, eli Kauhavan Lankavan Asterimaton ohje. Ohjetta piti ryhtyä soveltamaan heti kiinteiden kierrosten jälkeen. Eli pitsimäistä kuviota (pylväsryhmäkierroksia) aloittaessa piti hieman tiivistää ja tehdä kierrokseen pari ylimääräistä pylväsryhmää, eli pylväsryhmät lähtevät kaikki aina samasta silmukasta. Samoin soveltamista vaadittiin siinä vaiheessa, kun pylväsryhmiä oli tehtynä se neljä kierrosta. Ympärys alkoi kiristyä niin, että ennen kiinteitä kierroksia tehtävä ketjusilmukkakierros vaati neljä silmukkaa jokaiseen väliin ohjeessa olevan kolmen silmukan sijaan. Siitä jatkoin kolme pylväskierrosta samalla pylväsmäärällä kuin silmukoita oli ketjusilmukkakierroksessa. Neljännelle pylväskierrokselle tein harvakseen (noin 15 pylvään välein) lisäyksen. Kun aloitin viimeiset pylväsryhmäkierrokset tärkeimpänä asiana oli, että ympärys ei kiristy ja että ryhmiä tulee parillinen määrä, että sitten reunuksen teossa jako menee nappiin. Niinpä laskin ja tiivistelin ryhmiä sitä mukaa, että sain oikean määrän niitä ryhmiä siihen syntymään. Ensimmäinen tabletti oli siis purkamisen ja udelleen tekemisen toistoa, mutta siitä se ohje muotoutui ja sen vain toistin sitten vielä kolme kertaa.

 

Onhan nämä nyt sitten vähän söpöt <3

Pääsiäisen kranssit

Jo viime vuonna toteutin näitä muna-suodatinpussikransseja ja niiden herkkyys ilostutti suuresti. En osannut vieläkään lopettaa ja nyt tein sitten mm. viime vuodelta vielä ajatuksen tasolle jääneen keltaisen ja vihreän yhdistelmän.

Ensin maalataan styroxmunat askartelumaalilla tai kalkkimaalilla. Tikun päässä se onnistuu parhaiten. Muniinhan voi roiskia nestemäiseksi laimennetulla tummalla maalilla pisteitä, jotka tuovat muniin vähän ulottuvuutta lisää, mutta varsinkin jos käyttää helminauhaa päällä, se ei ole välttämätöntä ja ehkä kaikissa tapauksissa ei edes hyvä. Toteutus on sitten siitä eteenpäin muuten sama kuin aiemmin tekemässäni SUOMI100-kranssissa (löytyy aiemmista teksteistä).

Toinen kranssimalli on hieman maanläheisempi. Idea lähti tekstistä, joka mieleeni yhenäkkiä välähti; MINULLA ON LUUTA, ENKÄ EPÄRÖI KÄYTTÄÄ SITÄ. Sopii sekä pääsisäiseen että pirttihirmun luonteeseeni. Tekstin maalasin pienelle vaneripohjalle askartelumaaleilla. Fimo-massasta muotoilin luudan, noidan hatun, kahvipannun sekä kissan. Nämä massasta tehdyt rekvisiitat vain jäi toteutuksessa vähän paitsioon ja kissakaan ei lopulta istunut lainkaan kranssiin.

Olin nähnyt netissä näitä amerikkalaisia versioita runsaista nauhakransseista ja vähän sillä ajatuksella lähdin tätä toteuttamaan. Jokaisesta juuttikankaan siivusta tein oman pienen ruusukkeen ja ne liimailin kuumaliimalla vieriviereen styrox-pohjaan. Tässä olisi voinut olla helpompi tapa kerätä useampi nauha läjään ja tehdä aina kerralla suurempi ruusuke niistä, mutta tämä kyseinen säkkikangas ei oikein taipunut sellaiseen. Enkä voinut kasvattaa ruusukkeita liian isoiksi, kun halusin pohjaan liimattujen pienien munienkin erottuvan ruusukkeiden joukosta. Tähän olisi toki auttanut se, että olisin liimaillut munat vasta ruusukkeiden päälle, mutta kun halusin ne tykysti istumaan sinne pohjalle… Säkkikangasruusukkeiden joukkoon hain hieman eloa ruskealla ja pellavan värisillä ruutunauhoilla, höyhenillä sekä feikkipajunoksilla.

Ei siitä pöllömpi tullut…

Sarvet seinälle

Enpä tiedä onko kyseessä jokin alkukantainen ja brutaali puoli minussa, mutta oon haaveillut pitkään semmosia nättejä sisustukseen sopivia sarvia makuuhuoneen seinälle. Pari vuotta tässä ihan aktiivisesti yritin etsiä ja kyselläkin sarvia, mutta mielikuva niistä MUN sarvista oli jotain muuta mitä tarjonta.

Olin yhteydessä metsästyseuroihin ja tein hirviporukassa olevalle isälleni varausta sarvista. Jos siis hirven ampuu… Ja jos sillä on sarvet… ja jos ne on sopivan näköiset mun tarkoitukseen… No ei tullu sitä kauttakaan sarvia. Netissä oli myynnissä muutamat hirvensarvet, mutta ne oli justiin sitten semmosia hurjia lapiosarvia, jotka vois sopia jonnekin jäähallin kokoisen kelohonkamökin takan päälle. Ei mun makkariin. Yks vaihtoehto olis ollut osallistua itse johonkin kaurisjahtiin, mutta metsällä käyneet ihmiset tietää millainen todennäköisyys on, että sitä kautta ne sarvet olis käteen jäänyt… Ja että suurinpiirtein satumaisen tuurin lisäksi ja kaiken sen vaivan jälkeen sitä olis lähteny maalaamaamalla piilottamaan jotain niin aitoa ja oikeaa… Eikä ollut kukaan edes lapin reissua tekemässä, että jos sieltä olis tuntureilta poron sarvia vastaan tullut ja näille lakeuksille kulkeutunut.

No sitten sattu se mäihä. Löysin paikallisen marketin sisustusosastolta keraamiset sopivan sirot sarvet. Niissä oli valmiina se taustakin, johon sarvet oli kiinnitetty. Kaiken lisäksi ne oli 50% halvennuksessa! Lottovoitto! Ehkä 3+lisä. Siitä se ajatus lähti sitten rullailemaan. Etsiskelin palan matkaa sopivia kehyksiä ja koska itse kehystettävä asia oli noinkin maanläheinen, ajattelin, että kehyksistä saa löytyä sitten sitä krumeluuria. Lopulta löysinkin peilin, jonka kehys oli hopeamaalilla maalattu ja justiin sopivan koristeellinen.

Sileän taustan sijaan päätin että taustaksi tulee paneelia, koska sitä sattui Topin varastossa olemaan. Paneeli liimattiin ensin levyksi ja pistettiin puristukseen niin kauaksi aikaa, että liima kuivuu. Liimana tässä kohtaa käytettiin Würthin Pur-liimaa, jolla kiinnittyy kyllä sitte ihan mikä vaan ja mihinkä vaan. Ainakin kun puusta puhutaan. Sen jälkeen peili irrotettiin kehyksistä ja kehyksen sisäkaarta käytettiin sabluunana, jolla piirrettiin paneelilevyyn leikattavan ovaalin muoto. Vasta tässä kohtaa alkoi hahmottumaan itsellekin se, että kuinka tämä himmeli lopulta kannattaa kasata…

Kun paneeliovaalin reunat oli hiottu, oli kaikki osat valmiina maalattavaksi. Maalasin ne kalkkimaalilla kahteen kertaan. Sen jälkeen tein hienolla hiomapaperilla kulumajälkiä kehykseen, koska lopputulos olis voinut muuten näyttää liian pliisulta.

Hiomisen jälkeen vahasin ja kiillotin kaikki osat. Peilinkehyksen taustalevy kiinnitettiin paikoilleen ja paneeliovaali liimattiin kehyksien sisään taustalevyyn. Sarvien taustassa oli ripustusruuvin reikä, joten sitä käytetiin hyväksi ja paneeliin ruuvattiin ruuvi, sarvien taustaan pistettiin ihan huolella liimaa ja sarvet pukattiin paikoilleen.

En meinannut malttaa odottaa liiman kuivumista, kun jo olisin halunnut ripustaa sen jo seinälle.