Käpykranssi

Kävyt ovat jo itsessään varsinaisia luontoäidin taideteoksia. Niiden luonnollinen väritys on kaunis, mutta tänä vuonna halusin mukaan väriä, ajatuksena saada käpyihin sellaista kestävää huurteista tunnelmaa.

Käpyjen kerääminen maasta kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin, joten jokainen, jolla on mahdollisuus käpyjä metsälenkeillään kerätä, voi hyödyntää käpyjä myös askartelussa.

Käpykoristeiden suhteen pitää kuitenkin muistaa, että kävyt ovat melkoisia ilmapuntareita! Tai ainakin kosteusmittareita. Jos pidät käpyjä lämpimässä ja kuivassa sisäilmassa, ne pysyvät avonaisena, mutta jos laitat ne ulos, ne menevät suppuun, eikä ulkonäkö vastaa enää lainkaan sitä avonaista käpyä.

Osaan kävyistä kääntelin rautalangasta ”hakaset” ihan varmuuden vakuudeksi.  Rautalangan lisäksi käytän kiinnittämiseen vielä kuumaliimaa. Periaatteessa kiinnitys onnistuisi pelkällä kuumaliimalla, mutta otan tämän homman nyt varman päälle, koska juuri kuivuessaan pöyhistyvät kävyt voivat kangottaa itsensä alustasta irti ja sillä kohtaa luotan kranssiin upotettuun rautalankaan. Langoituksesta on se etu, että liimaakin kuluu HUOMATTAVASTI vähemmän, kuin pelkkiä käpyjä liimatessa.

Rakensin karanssit styroxisiin kranssipohjiin. Värjäsin spraymaalilla ensin kranssipohjaa samalla värillä, jota aion kranssiin lopuksi käyttää. Tarkoituksena hieman häivyttää valkoista pohjaa, että se ei erottuisi sitten valmiista kranssista.

Sitten vaan liimataan kävyt järjestyksessä pohjaan. Koska kävyt eivät anna yhtään myöden, paras tapa saada isoimmat kolot piiloon, on liimata uusi kerros käpyjä aukkojen päälle. Näin kranssista tulee massivinen ja runsas. Huom! Käpyjä kuluu kyllä melkoinen määrä, että kaikki aukot saa piilotettua. Ei ole temppu eikä mikään upottaa reilun kokoiseen karnssiin toista sataa käpyä. Ja on erittäin tärkeää saada se pohja piiloon, käpyjen välistä erottuva pohja kun pilaa lopputuloksen ja kranssi näyttää keskeneräiseltä. Pohjan voi toki ensin vuorata ohuella sammalkerroksella, kuten tein pöytäkoristeen kanssa aiemmin. Sammal kiinnitetään pienillä rautalankahakasilla pohjaan. Jos pohjaan käyttää sammalta, on käpyjen langoittaminen melkolailla välttämätöntä, koska pelkällä liimalla kiinnitettynä ne kiinnittyvät siihen sammaleen, eikä lopputulos ole kestävä.

Kun kävyt on kohdillaan, tehdään rautalangasta kranssin taakse lenkki, josta kranssi on hyvä ripustaa. Langasta tehdään ensin halutun pituinen moninkertaiseksi taiteltu  ja kierretty lanka, joka taitetaan U:n muotoon. Lankojen päihin laitetaan kuumaliimaa ja työnnetään päät kohtisuoraa kranssin taustaan noin 2 cm syvyyteen, sille kohtaa, mihin kiinnityslenkki halutaan. Kun liima on kuivunut, taitetaan pystyyn jäänyt lenkki kranssin pohjan suuntaiseksi niin, että siitä syntyy se varsinainen ripustuslenkki. Tämän jälkeen liimaa lisätään kiinityskohtaan vahvistamaan lenkin kantokykyä. Käpykranssi kun ei ole kovin kevyt kannateltava.

Sittenhän kranssi on joko valmis tai vielä halutessa spreijataan ja kiinnitetään mahdolliset nauhat. Mutta kuten sanottu, käpy ei välttämättä sitä kaipaa. Makuasioita ja riippuu sisustuksesta… 😊 Kranssin taustan viimeistelen vielä varsinaista kranssipohjaa hieman suuremmalla kartongilla, jonka liimaan kuumaliimalla nurjalle puolelle. Kartonkiin on myös helppoa jättää tekijän puumerkki.

Spraypurkista sain juuri nyt hakemaani fiilistä. Käytin joko ainoastaan valkoista maalia tai hopeaa ja sävyinä roosaa tai sinistä. Joitakin kransseja tuunasin vielä hopeahileellä. Tämä tapahtui spreijaamalla ensin sprayliimaa kranssiin ja ripottelemalla hilettä pintaan. Kuvissa hileet ei niinkään erotu, luonnossa ne loistavat  huomattavasti enemmän.

Itse tehty likööri

Vaikka liköörin valmistusaika on tooooodella pitkä, tapaan tehdä joka vuosi vähintään yhden erän. Työvaiheita kun ei kuitenkaan ole kuin kaksi ja loppuaika menee ihan ittellään. Liköörin maustaminen riippuu tarjolla parhaiten olevista aineksista. Olen tehnyt tätä mustikoista, puolukoista, sitruunasta ja nyt kirsikoista.

Perusohje on yksinkertainen.

  • 1 l marjoja tai hedelmiä
  • 1 l 40% vodkaa
  • 1 kg  sokeria

Marjat (tai hedelmät), sokeri ja vodka laitetaan valoa läpäisemättömään astiaan. Astiassa pitää olla kansi, mutta sen ei tarvitse olla ilmatiivis. Aineksia sekoitellaan seuraavat päivät, kunnes sokeri on täysin liuennut nesteeseen. Sen jälkeen pänikän voi vain unohtaa, kunnes noin kuukauden päästä likööri voidaan pullottaa.

Likööri siivilöidään ja tarvittaessa siivilöinti tehdään harson läpi. Sen jälkeen juoma on valmis pullotettavaksi. Jäljelle jäävät viinaksia itseensä imeneet marjat voi käyttää esim leivonnassa tai jälkiruuissa.

Tapaan antaa liköörin oleentua 1,5 – 2 kk, koska sitä parempi on lopputulos, mitä pidempään juoman antaa tekeentyä. Olen lisännyt joskus mausteeksi myös ruokalusikallisen tai kaksi vaniliinisokeria. Kokeilematta on vielä mansikka, vadelma, mustaherukka ja olispa hienoa, jos joskus saisin karpaloista tätä tehdä… 😊

 

Likööri sillänsä ei itselleni maistu, mutta maustan sillä rahkajälkiruokia ja käytän kakkujen kostukkeena. Nätit pienet likööripullot sopivat myös joulumuistamisiksi 😍

Pienin kustannuksin kalusteelle ihan uusi ilme

Ostin muutama vuosi sitten ystävältäni korkeahkon, kapean laatikoston. Aika epäkäytännöllinen kaluste, mutta kaunis ja mun makuhuoneessa oli juuri sellaiselle kalusteelle hyvä paikka. En sitten tiedä, onko laatikosto alunperin tarkoitettu CD-säilytyskalusteeksi koska laatikoiden koko viittaisi siihen, mutta en ole edes ikinä kokeillut tunkea levyjä laatikoihin, koska mulla se toimii parhaiten semmosen pienen sälän säilytyspaikkana.

Laatikoston materiaali on kovapuuta, mahdollisesti akaasiaa, tai sitten jotain muuta matojen reijittämää ainesta ja alunperin pintakäsittelynä oli antiikkipetsaus. Kokeilin sitten valkoisella kalustelakalla tehdä pintaan rösöisen vaalean pinnan, jossa erottuu pensselin jäljetkin. Jonkin aikaa kaluste sellaisena kelpasi, mutta sitten sen keskeneräiseltä tuntuva ulkonäkö alkoi ahdistaa ja hioin ja maalasin sen valkoisella kalustemaalilla. Ja sen jälkeen ihmettelinkin, että miksi en tehnyt tätä jo aikaa sitten tai jopa alunperin…???

Ikävä puoli tässä on nyt se, että mulla ei ole lähtö- ja välitilanteesta ainuttakaan kuvaa.

Nyt päätin kokeilla niitä Clas Ohlsonin posliinisia ruusunuppeja tähän lipastoon! Kun en siihen talonpoikaiskaappiin halunnut niitä pistää, kun ei ne oikeen siihen kuulu ja ne jäi kuitenkin mieltä vähän vaivaamaan.

Vetimistä oli jäänyt sen verran näkyvät jäljet laatikon etulevyihin, että hioin ja maalasin etulevyjen pohjat. Vetimistä oli jäänyt myös painaumat ja siksi hyödynsin vielä vanhojen rengasvetimien koristeelliset prikat ruusuvetimen alle.

Maalasin ne vaan ensin hopeaspraylla, että istuisivat uusien vetimien alle.

Ja voi hyvän tähren, mikä karamelli tästä lipastosta nyt sitten tuli!!! ❤️

 

 

Syyskranssit

 

Syksy on ihanaa aikaa ja varsinaista kulta-aikaa kranssien tekemiselle. Luonto notkuu materiaaleja ja niiden yhdisteleminen on hauskaa. Toki materiaalien kanssa on omat ”riskinsä”, eli lämpimät ja aurinkoiset syyskelit saa havukranssit varisemaan nopeasti, värikkäät lehdet ja syksyn kukat ei ole ilona kuin muutaman päivän, kun ne jo nahistuvat, tuijat kellastuvat silmissä. Mutta onhan niistä iloa oman aikansa.

Tämä kranssien sitominen lajina on vähän sellainen, että harjoitus tekee mestarin… Mitä enemmän näitä sitoo, sitä näppärämmin ja nopeammin ne alkavat syntymään. Syntyy rutiini ja oma käsiala ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen tasaisempi ja materiaaliakin kuluu vähemmän. Ja siinä valossa ei ole ihan niin nahkea ajatus tehdä sitäkään kranssia, joka kestää vain sen muutaman päivän. En meinaa jaksaa odottaa, että syyshortensiani kasvavat niin isoiksi, että niiden kukinnan aikana maltan leikata muutaman oksan myös kranssiin.

Sidontatekniikasta kerroin jo aiemmin ”havuseppele” – kirjoituksessani. Mutta lyhyt kertaus tässä ei ole varmaan pahitteeksi.

Tarvitaan puolaan kerittyä rautalankaa, sivuleikkurit, pajun oksia, havuja, varpuja, oksia… Mitä materiaalia nyt ikinä aikookaan käyttää kransseissaan. Pajuista pyöritellään kranssin pohja. Kaikki saumakohdat sidotaan rautalangalla niin, että lopputulos on halutun kokoinen ja halutun vahvuinen kranssipohja. Materialit sidotaan pohjaan pieninä nippuina; 2-4 oksan ryhminä. Rautalankaa ei katkota, vaan sitä kieputetaan koko ajan eteenpäin lisäten pieniä materiaalinippuja kranssin pintaan kunnes ympyrä on täysi ja saavutaan vähän kuin takapuoli edellä aloituskohtaan. Ensimmäisten nippujen alle sidotaan muutama nippu materiaalia niin, että aloituskohta katoaa kokonaisuuteen.

Sen seittemän havun kranssi… Ainakin melkein. Tässä kranssissa on kaikkia mahdollisia pihasta ja lähimetsästä löytyneitä oksia ja varpuja. Ripustuskohtaa korostin käpyryhmällä ja tehosteeksi lisäsin kukkapurkista pari callunan ja hopeaputouksen oksaa.

Tuijan, himalajan katajan ja valkoisen callunan yhdistelmä.

Kranssi tuijasta ja callunan oksista. Mukana myös himpun verran hopeakuusta.

 

Pöytäkoriste kävyistä

Tämän pöytäkoristeen materiaalit ovat varsin yksinkertaiset, eikä valmistamiseenkaan kulu mahdottomia aikoja. Tarvitaan vain saviruukku, ruukkuun sopivan oasispallon puolikas, puolalankaa, sivuleikkurit, kuumaliimaa, sammalta tai jäkälää, sekä niitä käpyjä. Lisäksi spraymaalia, kimalletta,  koristenauhaa…

Kävyn käyttämisestä ja sen käyttäytymisestä muuten tulee huomioda se, että se on varsinainen ilmapuntari. Tai paremminkin kosteusmittari. Jos se on ulkona, se ottaa ilmasta kosteutta ja menee suppuun, taas kuivassa sisäilmassa se pysyy pörheänä ja avoimena 😊

Oasispallo upotetaan saviruukkuun ja näkyviin jäävä osa sientä vuorataan sammalella tai jäkälällä, joka kiinnitetään sieneen pienillä rautalankahakasilla.

Sitten näkyvä osa sienestä täytetään kävyillä. Kun käytetään sientä ja sammalta pohjalla, kävyt pitää langoittaa, eli jokaiseen käpyyn varataan noin 15 cm pätkä rautalankaa. Lanka kieräytetään kävyn alimman avoimen suomurivistön ympäri niin, että päät ovat vastakkaisilla puolilla kävyn kantaa. Langat vedetään yhteen kävyn alle ja kieputetaan ne yhteen niin, että kävyn alle jää rautalangoista piikki tai haarukka, joka sitten voidaan painaa sieneen. Kiinnitettäessä lankaan laitetaan hieman kuumaliimaa, että käpy kiinnittyy kunnolla paikoilleen. Tämän aennuksen tulee onnistua kerralla, koska sieneen liimattua käpyä rautalankoineen on vaikea irrottaa. Ainakaan ehjänä.

Lopuksi pintaan liimataan vielä pieniä käpyjä oikein ja nurinpäin. Näin koristeeseen tulee hieman lisää muhkeutta.

Halutessaan käpyihin voi antaa sävyä sprymaalilla. Kun sientä ei ole vielä kiinnitetty ruukkuun, sen voi spreijata erillään ja vasta sen jälkeen sienen alareunoihin laitetaan runsaasti liimaa ja painetaan se ruukkuun paikoilleen. Lopuksi voi koristella koko keksinnön vielä koristenauharusetilla. Tai jonkin luonnollisen värisen tai maanläheisen nauhan voi lisätä toki koristeeksi myös maalaamattomaan käpykoristeeseen. Koriste jää hieman yksiulotteiseksi pelkillä kävyillä päällystettynä ja tällä tapaa saa tarvittaessa piilotettua sen höpsön kohdan, johon ei enää sitä viimeistä käpyä enää millään saanut istumaan…

 

Omat synttärit – Mikä ihana syy virittää viirinauhat kattoon!!!

Ei kaikella aina tarvitse olla käytännön merkitystä ja jokaisen asian ei tarvitse olla hyödyllinen. Joskus jokin asia voi vain olemassaolollaan tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Niin kuin nyt nämä viirinauhat.

Ostin ensimmäiset kankaat nämä viirit silmissä vilkkuen jo vuosi sitten. Meni vain sitten jonkin aikaa, että sain homman käyntiin ja viirit ajalliseksi. Jotenkin se aloitus tökki, kun tiesin että jokainen viiri vaatii erikseen kääntelyä, vääntelyä, silittelyä ja tarkkaa ommelta ennen kuin niistä saa aikaiseksi isomman kokonaisuuden.

Kangaskeskuksesta löysin ihania pallokankaita. Nämä istui kivasti keskenään yhteen. Löysin myös Eurokankaasta pinkki-valkoista palloa ja raitaa ja näitä yhdistelemällä sain aikaan melko mukavan viirinauhan. Sen ripustin terassille lamppunauhan kanssa samoihin koukkuihin.

Toisen viirinauhan tein Kangaskeskuksen vaaleanpunaisesta pallokankaasta sekä Eurokankaan ihanan hempeistä, pikkukuviollisista kankaista. Jo kaupassa  tiesin niiden kuuluvan keittiööni. Sävyt on hieman hentoisemmat, kuin pinkki-beige -yhdistelmässä. Keittiöni paneeliseinää vasten varsin suloista…

Kolmas nauha syntyi kaikkien näiden yhdistelmistä ja päätyi huvimajan kattoon. Tämä oli kaikkein pisin nauha, mutta noin vaan summissa ihan justiin oikean mittainen ja muutenkin tilaan täydellinen.

Tein kolmion muotoisen kaavan viireille; korkeutta 23 cm ja leveyttä 15 cm. Leikkasin kaikki kankaat ensin kolmioiksi vähän kuin sarjatyönä. Sitten lähdin ompelemaan niitä kasaan. Ompelin mahdollisimman läheltä reunaa, jolloin saumaan tuli leveyttä vain noin 0,5 cm. Jätin koko lyhyen sivun tässä vaiheessa vielä ompelematta.

Silitin saumat auki nurjalta puolelta ja käänsin viirit oikein päin. Sen jälkeen silitin vielä viirit oikealta puolelta muotoonsa. Tämän jälkeen käänsin viirin avoimen pään reunat sisään ja ompelin viirin umpeen ihan reunan vierestä. Jatkoin ommelta koko viirin ympäri, että saisin viiriin riittävästi jämäkkyyttä. Lopuksi silitin vielä viirit tärkin kanssa. Kun en ollut alun alkaen ihan varma, että tarvitseeko viirit kovikekankaan väliin vai ei… Näihin ei sitä nyt tullut ja ihan hyvin toimii näinkin.

Kun viirit oli valmiina, aloin liittämään niitä puuvillanauhaan. Jätin alkuun noin 50cm tyhjää, että nauhan ripustaminen onnistuu vaivatta ja reilu puoli metriä antaa jo sitten vähän pelivaraakin ripustamiseen ja nauhan asetteluun. Kiinnitin viirit toistuvasti samassa järjestyksessa ja jokaisen viirin väliin jätin 5 tai 10 cm tyhjää nauhaa riippuen siitä kuinka pitkän nauhsta lopulta halusin (säästin päättelytöitä enkä katkaissut välikohdissa lankaa, vaan hurauttelin ompeleen myös aina tyhjäksi jäävään väliin). 12 viirin nauhaan 10cm väleillä tarvitaan siis noin 4 metriä puuvillanauhaa. Voisin kuvitella, että viirit voisivat olla lyhyempiä ja leveämpiä, eikä nauhaan tarvitse niiden väliin välttämättä tyhjää kovin paljoa jättää. Mutta näissä tapauksissa mittasuhteet ainakin toimii ihan kivasti.

Lopuksi merkkasin viirit ”handmade, with love” – napeilla. Ompelin napin  samanaikaisesti molemmin puolin laitimmaiseen viiriin. Näin ei haittaa kuinka päin viirinauha ripustetaan tai mistä suunnasta sitä katsellaan.

Paperinahkainen puupussi

Tämä oli toinen idea, jonka sain nähdessäni Eurokankaassa sen paperinahakarullan. Halusin tehdä polttopuille pussin, jossa ne saa kannettua siististi tuvan läpi takan luo (oikeasti sen kopankin saa kyllä kannettua varsin siististi ja varistamatta roskia matkan varrelle, mutta kun halusin tehdä tämän pussin ihan testimielessä).

Samalla kertaa kun kangaskaupassa kävin, silmiini osui myös korkkikangas. Taas vallan jämerä tapaus; pinta kuin korkkia, mutta se on silti kangas… Halusin kokeilla näiden materiaalien yhdistämistä.

Pussin korkeudeksi otin puiden korkeuden ja kankaan pituudeksi aikalailla summissa kankaan leveyden, eli 110cm. Palan ompelin yhdeltä reunalta kiinni ja käänsin oikeinpäin. Koska en ollut varma tämän kankaan ja varsinkaan ompeleiden kestävyydestä sitten tositoimissa, tein saumaan tuplaompeleen, toisin sanoen taitoin saumavaran ja ompelin sen kiinni pusin reunaan sauman toiselle puolelle. Vähän sillä tapaa kuin farkkuhoususissa ruukaa saumat olla.

Sitten leikkasin korkkikankaasta käänteen koristeeksi pussin suulle ja ompeloitsin sen paikoilleen.

Pohja olikin vähän jännempi sitten tehdä… Kun ei ollut mitään varsinaisia kaavoja tähän. Ja en halunnut pohjasta pyöreää (vaikka en ihan tiedä miksi), kanttisen pohjan teossa oli omat haasteensa; kankea mutta liukas kangas, joka kulmien käänteissä käyttäytyi täysin oman päänsä mukaan. Tein siis reilusti isomman pohjan 30x30cm (jokaiselle sivulle jäi siis 2,5 cm ylimääräistä).

Tein pussiin sisäosaan merkit, joihin kulmien pitäisi osua, eli noin 27cm välein. Taitoin pohjan kulmiin valmiiksi laskokset, jotka tälläsin sitten merkkien kohtaan ommellessani. Eli tarpeen tullen muutin laskoksen leveyttä tai suuntaa, että kulma ja merkki kohtaa toisensa. Tätä kangasta kun ei passaa ommella ja purkaa, vaan homman pitää mennä kerrasta nappiin, niin olin hieman armollisempi itselleni ja tyydyin siihen, että pohjan kulmat ja kulmamerkit osuivat LÄHES yhteen. Merkityksen tälle ”lähes”-sanan korostamiselle näkyy alla olevassa kuvassa. Kuvassa olevasta ompeleesta näkee myös sen, että kankaassa kun ei ole minkäänlaista kitkaa, se liikkuu ompelukoneen jalan alla melko vilkkaasti, eikä ompeleesta kovinkaan helpolla saa täysin suoraa. Ja uskokaa tai älkää, näitä virheitä ei lopputuloksessa huomaa.

Lopuksi tein noin 10 cm leveistä ja 50 cm pitkistä suikaleista pussin rivat, eli kahvat. Taitoin suikaleet niin, että kangas on kaksinkerroin ja sauma osuu rivan ”takapuolelle”. Sitten ompelin kääntelemättä tai taittelematta sauman kiinni. Yhdestä rivasta tuli siis kaksinkertaisena noin 5 cm leveä ja 50 cm pitkä.

Rivat asettelin pussin vastakkaisille puolille ja pussiin kiinni ommeltavan kohdan, noin 6 cm taitoin aina pussia vasten kaksinkerroin, Ompeleen tein niin varmaksi, kuin osasin; ompelin rivan reunoja mukaellen ensin nelikulmaisen ompeleen ja sitten nurkasta toiseen ”ruksin” nelikulmion sisään.

Ja se ”Hand made” -nappi…

Pikkusen mua jännitti tämän pussin kantokyky, mutta voi hittolainen, että siitä tuli hyvä; sopivan kokoinen, jämäkkä, helppo kantaa, ei ravista roskia ja on jopa vähän nättikin. Ja itte tehty 🙂

Korosta sitä, mitä et voi piilottaa?

Puutarhastamme kaadettiin suuri cembramänty, jonka kantoa ei lähdetty poistamaan. Se kun oli niin valtava pintajuurineen, että puolet puutarhasta olisi myllertynyt korjattavaan kuntoon siinä touhussa. Eikä ollut taloudellisesti järkevää ajattaa kantojyrsintä paikalle yhden kannon takia. Niinpä sovittiin, että annetaan sen olla. Kehitellään sen ympärille jotain sievää niin, että sen olemassaolo ei haittaa.

Kokeilin ensin somistaa kannon sellaiseksi vanhaksi sammaloituneeksi kannoksi. Ihan hyvin se onnistuikin, mutta linnun-ryökäleet kävi repimässä sammalia kannosta, kun mahtoi niiden alla möyriä varsinaiset juhlasafkat. Käytin somistukseen erilaisia sammalia, jäkälää ja maksaruohoja. Muutaman viikon keräilin lintujen levittämiä sammalia pihasta ja sitten sitä laatua tulikin jo kylliksi…

Päätin, että lintujen juhlinta loppuu tähän ja värkkäilin mielessäni keinon siihen, että voisin rakentaa kannon päälle sellaisen haltijan, velhon tai minkälie metsäläisen hatun. Kääntelin ohuesta kanaverkosta kehikon, jonka täytin sammalilla.

Sitten asettelin hatun paikoilleen. Lopuksi piilotin näkyviin jäävän kanaverkon sammal- ja jäkäläkerroksella. Mukaan ujuttelin myös mehitähtiä ja maksaruohoja. Päällimäisen kerroksen kiinnittelin pohjaan noin 5cm pitkillä rautalankahakasilla. Lopuksi kieritin puolasta ohutta rautalankaa mättään ympärille ristiin ja rastiin, että paketti pysyisi varmasti kasassa.

Tein myös rimasta pienet ovi- ja ikkunakarmit, jotka asetettaisiin kantoon. Että se näyttäisi jonkun pienen öttiäisen kodilta. Mutta paikalleen päästyään jotenkin ne ei enää ollutkaan hyvä ajatus… Itse hattu oli niin luonnonläheinen, että ovi ja ikkuna tuntui vähän feikeiltä. Siinä ne nyt vielä ovat, jos vaikka sateet ja aurinko patinoisi ne sellaisiksi, että sopisivat paremmin kannon kylkeen. Tämä kanto kun ei nimittäin heilahda tästä arviolta ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana mihinkään.

Karkeampaa otetta ruuan laittoon

Viime talvena, kun Topi lähti kaatamaan hakepuita, pyysin tuliaisiksi koivupuusta leikattuja sopivaisia leippoja, pyörylöitä, joista saisin tuunailtua leikkuulautoja. No niitähän sitten tuli. Soikiona ja pyöreänä ja ohuempana ja paksumpana. Nämä pyörylät oli sahattu noin 30 vuotta vanhoista puista, eli halkaisija 20 ja 30 cm välillä.

Ongelmahan näissä pyörylöissä on kuivattaminen niin, että ne eivät halkea. Jostain luin, että kuivatuksen pitäisi tapahtua esim. sahajauholäjässä, jolloin kuivamiseen kuluu aikaakin useita kuukausia. Eli järkikin sen toki sanoo, että kuivamisen pitää tapahtua mahdollisimman hitaasti ja sahajauholäjä varmasti hidastaa kuivumista. Toisaalta taas kuulin, että kaatamisajankohtakin vaikuttaa puun käyttäytymiseen. Mistään en kuitenkaan tätä suositeltua ajankohtaa saanut selville. Ilmeisesti helmikuun loppu, kovien pakkasten välissä oli hyvä aika, kun ainakin nyt toukokuulla, puut ovat melko hyvin halkeamilta säästyneet ilman sitä sahajauhoakin, lukuunottamatta muutamaa hiushalkeamaa, jotka eivät näitä lautoja kuitenkaan vielä pilaa.

Lähdin työstämään yhtä kuivanutta, noin 20 asteen lämpötilaan oleentunutta levyä leikkuulaudaksi, tarkoituksena polttaa reunaan jotain kuvioita polttokolvilla.

Kolvin ostin biltemasta varsin edukkaaseen hintaan… Tässä kohtaa laite oli enemmän, kuin odotin hintaan nähden sen olevan. Hyvä niin. Ja idea poltettavista kuvioista kehittyi ja vahvistui matkan varrella.

Hioin puulautasta molemmin puolin ensin 40 paperilla ja hienonsin paperia, kun epätasaisuudet alkoi häviämään. Onpahan koivu kyllä kova puu… Melko kovan työn sai tehdä, mutta ei mitään taida ilmaiseksi ikinä muutenkaan saada. Pinnasta tuli uskomattoman sileä ja kaunis.

Poltin rinkiin sanoja riimukirjaimilla ja lopuksi öljysin puun ruokaöljyllä.

Tämähän nyt vasta onnistunut kokeilu oli! Synttärilahja veljelleni. Onaa! 😉

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.