Pääsiäisasetelma

Vaikka kyse onkin vain yhdestä viikonlopusta, en kykene hillitsemään itseäni ja joka vuosi sorrun ostamaan silmälle iloksi narsisseja, helmililjoja tai mitä tahansa vihreää. Yleensä pääsiäiskukat saa istuttaa ruukkuun ja nostaa huoletta ulos, missä ne sitten säilyy huomattavasti pidempään hyvinä kuin sisätiloissa. Normaalisti sipulikukat kestää pienen yöpakkasenkin notkahtamatta. Tänä vuonna on kuitenkin ollut niin tolkuttoman kylmä, että ei ole tullut mieleenkään laittaa vielä pihalle mitään elävää. Kun kesä sitten tulee, istuttelen kaikki pääsiäisen sipulikukat kukkapenkkiin. Sieltä ne  sitten putkahtelee tulevina keväinä pintaan ja ilostuttaa ja ihastuttaa vielä monet kerrat.

Lopulta se hulluus kuitenkin tosiaan iski ja kannoin ripakopallisen kaikkia ihanuuksia kotiin, jotka ajattelin istuttaa kaikki samaan isoon astiaan. Taas siis noudattaa sitä omaa ohjettani keskittyä suurempiin linjoihin sen ripottelun sijaan…

Mulla oli pieniä ruukkunarsisseja, helmilijoja, pari oranssia hyasinttia ja runkoon vartettu paju.  Se oli joku pääsiäiskasvi, jota en vaan voinut kauppaan jättää, kun se silmääni otti.

Istutusastiana käytin valtavan isoa cooleria, jonka pohjan vuorasin ensin muovilla. Hajoittelin osin narsissimättäitä, kun ovat muuten melko isoisssa ryppäissä. Astian muoto ja kasvien koko määritteli istutuksen symmetriseksi. Sitä en välttämättä halunnut, mutta sellainen siitä sitten tuli… Kasvualustan peitin vihreällä silsalhötöllä, joka ensin näytti silmääni kovin teennäisen vihreältä, mutta melko mukavasti katosi sinne juurelle. Liimasin muutamaan koristemunan päähän tikun kuumaliimalla  ja työnsin ne asetelman pohjalle.

Iloinen mielihän tästä tuli 🙂

Palanen puutarhaa purkissa

Kun joulun tunnelmaa lähtee oikein etsimään, huomaa että jouluun kuluu lukematon määrä tuoksuja, värejä, makuja… Joistakin asioista joulu tulvahtaa mielen ihan jokaiseen sopukkaan ja yksi varma nakki siinä kohdassa on hyasintti ja sen  tuoksu.

Kukkakauppojen laatuun voi aina luottaa, mutta alan ihmisenä uskallan ostaa kukkani huomattavasti huokeammalla marketista ja istuttaa ne sitten haluamallani tavalla. Teen sellaisia perusistutuksia, joita kärsii kyllä ihan kattellakin. Yksi asia vaan pitää muistaa; markettikukkia ei ikinä saa viedä paketoimatta kotiin!  Ero kukkakaupan kukan ja marketin kukan välille syntyy useimmiten siinä kotimatkalla…

En pidä ajatuksesta, että ripottelisin erilaisia joulukukkia ympäri tupaa, vaan mielestäni on järkevämpää satsata yhteen tai kahteen oikein kunnon asetelmaan. Mieluusti vielä niin, että asetelma on mahdollisimman näkyvällä paikalla, jolloin siitä saa kaikkein eniten irti ja koko rahan edestä iloa.

Lähes joka joulu ostan ryhmään kolme joulutähteä, jotka istutan isompaan astiaan tai koriin. Tänä vuonna kävikin mäihä, kun löysin ihan normimarketista ihastuttavia matalia monilatvaisia joulutähtiä. Sen verran pitää olla aktiivinen jo sulan maan aikana, että käy metsästä hakemassa sammalta tai jäkälää, jolla sitten peitetään kasvualusta. Kukka-asetelman lähtökohta on, ettei näkyviin jää mitään aiheeseen kuulumatonta. Tarvittaessa päällystemateriaali kiinnitetään kasvualustaan ja kukan juurelle rautalangasta tehdyillä hakasilla. Istutuksen kun kuluu pysyä kasassa vaikka se sais vähän kovempaakin kyytiä.

Pyrin kierrättämään asetelmien pohjia ja materiaaleja. Käytän yleensä samoja istutusastioita joka vuosi. Tänä vuonna istutin omat joulutähteni metalliselle  tarjottimelle ja kakkuvuokaan. Ne astiat ei mene tästä lainasta miksikään ja pesun jälkeen saan ne taas takaisin normaaliin käyttöön. Hyasintit istutan nykyään muutamia vuosia sitten hankkimiini ”lyhtyihin”. Niissä on se fiilis, jota sisustukseeni haen eikä yksittäinen hyasinttikaan katoa taustaansa, vaan suorastaan vangitsee katseen. ❤️