Laskiaispullaa!

En oo aiemmin osannut leipoa oikeaa pullaa, eli paikallisittain nisua. En ollenkaan! Joskus nuorempana, ensimmäisiä kertoja pullan leipomista yrittäessäni, niistä tuli aina kovia kuin pesäpallot. Ja joka kerta sama ongelma toistui. Sitten tyydyin pitkät ajat puolivalmisteisiin. Riittävästi kun puolivalmiin pakastepullan päälle lyö voita, niistäkin saa ihan kelpokamaa.

Lopulta kun oon tajunnu sen ajatuksen, jota pyrin seuraamaan kaikessa tekemisessäni, että jos ihminen on käynyt kuussa, miksi MINÄ en muka osaa tehdä jotain? Esim. Siis ei kai pullan leipominen voi olla vaikeampaa kuin avaruusraketin valmistaminen? Ja siihen peilaten yritin sitten sitä pullan leivontaakin niin kauan, että nykyään se jo sitten onnistuu, joten uskallan kyllä nyt ihan julkisesti kertoa, kuinka sitä pullaa oikein leivotaan…

Niin hyvän näköinen kun sellanen perinteinen laskiaispulla onkin, niin mua ärsyttää SUUNNATTOMASTI sen syöminen. Kun ei se onnistu niin eikä näin… siksi oon yrittäny etsiä sitä miellyttävämpää pullamuotoa tähän. Jotenkin oon nyt kallistumassa siihen, että sarvi on kaunis ja suhteellisen helppo syödäkin niin, että joka suupalaan osuu myös sisältöä, eikä se sisältö kuitenkaan turahtele hallitsemattomasti  pitkin naamaa. Kokeilin nyt tehdä myös ”pullakuppeja”, mutta en oo vielä täysin vakuuttunut niistä.

Joka tapauksessa. Tässä se peruspullaohje, jota minä käytän;

2 tl suolaa

1,5 dl sokeria

1 pala hiivaa

0,5 l lämmintä vettä tai maitoa

1 muna

1 rkl kardemummaa

2tl vaniliinisokeria

12-13 dl vehnäjauhoja

150g voita

Suola ja sokeri on siksi ensimmäisenä listalla, kun tässäkin tapauksessa suosin pienen sokerimäärän, suolan ja hiivan keskinäistä liuottamista ihan ensin.

Tähän seokseen on sitten hyvä sekoittaa neste, vaniliinisokeri, kardemumma, loput sokerista sekä muna. Jauhoja sekoitan yleensä taikinaan ensin noin 6 dl. Tämä osuus on helppo vielä sekoittaa vaikka puuhaarukalla. Sittan vaihdan työkaluksi oman käden ja lisään toiset 6 dl jauhoja. Kun jauhot alkaa olemaan sekaantuneena taikinaan, lisätään vaivaamalla mukaan pehmeä voi. Jos sen nyt sitten on unohtanut ottaa ajoissa lämpenemään, (en minä ainakaan tierä kahta tuntia ennen ryhtyväni leipomaan! Ja jos tieränkin, en pääse töistä sitä voita siihen pöydälle nostamaan…) voi sitä lämmitellä sulatusteholla mikrossa. Eikä haittaa jos se vaikka osin sulaa nestemäiseksi. Pulla maistuu silti pullalta.

Kompastuskivi on jauhon määrä! Monissa ohjeissa puhutaan jopa 16 dl:sta puoleen litraan. Sillä mä saan kyllä aikaseks niitä pesäpalloja. Ehdottomasti taikina saa nousemisvaiheessa olla vielä vaikka vähän tarttuvaa. Kun siihen sitten kuitenkin lisätään jauhoja leivinpöydällä, niin jauhomäärä nousee siitä, mikä taikinaan sekoitetaan.

Taikinaa nostatetaan lämpimässä ja vedottomassa paikassa liinan alla niin kauan, että se on turvonnut noin kaksinkertaiseksi. Nostatusaikaan vaikuttaa eniten käytettyjen materiaalien lämpötila. Aikaa kuluu siis 20-45 minuuttia.

Pullasarviin tarvitaan tötteröitä, joiden ympärille pullasuikaleet kääritään. Tötteröitä saa valmiinakin, mutta en ole sellaisiin malttanut satsata, vaan teen tötteröt foliosta. Melko helposti pyörittelemällä ja rutistelemalla ne onnistuu näinkin.

 

Pullataikina kaadetaan alustalle ja sitä vaivataan pöydällä ihan huolella. Painellaan ja muokataan jauhotetulla alustalla, kunnes se on tasaista ja valmista työstettäväksi.

Taikina kaulitaan levyksi ja levystä leikataan noin 1,5cm leveitä suikaleita. Suikaleet kieritellään foliotötteröihin suiposta päästä aloittaen, hieman reunoja limittäen toistensa päälle niin että tötteröön ei jää aukkoja.

Näitä aihioita nostatetaan noin 20 minuuttia liinan alla. Voidellaan munalla, ripotellaan päälle raesokeria ja uuniin. Uunin lämpö 225 ja paistoaika noin 10-12 minuuttia.

Pullien jäähdyttyä foliot irrotellaan sarvien sisältä. Hillot ja kermapursotteet tilalle ja siinähän se sitten on!

Pullakuppeja tein seuraavasti: taikinalevystä leikataan taikinapyörylöitä. Paistamisessa käytetään muffinssipelliä nurinpäin. Joka toinen muffinssikupin pohja voidellaan ja taikina pyörylä asetellaan sen pääle. Nostatetaan ja paistetaan. Jäähtyneet kupit irrotellaan pelliltä.

Nämä oli oikeastaan kaikkein kätevimpiä syödä täytteiden kanssa, mutta pullan määrä oli jotenkin liian vähäinen… Eli seuraavalla kerralla yritän ainakin tehdä vahvemmasta taikinasta nämä kupit.

 

 

 

Runebergin tortut

Ensin tehdään ja kovalla vaivalla koristellaan niitä pipareita jouluksi ja sitte niistä jää osa syömättä. Paitti että mä oikeastaan toivonkin, että niitä jää rittävästi niin, että voi sitten ihan reiluun tehdä näitä Runebergin torttuja. Käytän Runebergintorttujen taikinaan myös muut joulusta yli jääneet makeat leivonnaiset. Ja siitä syystä ollaan taas siinä ytimessä, että hyvää tulee, mutta ei kahta kertaa samanlaista!

Mutta ihan tosissaan. Jos joulusta jää yli mitä tahansa pikkuleipiä tai vaikka kuivakakkuja, kaikki toimii murskattuna tässä leivonnaisessa. Käytän tähän myös säilytyksessä kovettuneet fariinisokerit ja muut jämät; mantelirouheet, kookoshiutaleet… Eli tämä on oikein varsinainen jämistä syntyvä herkku! Sitä kierrättämisen ja nuukuuden arvostamista kai se tarina Runebergin Fredrikastakin ja legenda torttujen alkuperästä korostaa…? Mutta ei tuu kyllä pahaa mieltä siitä, että pitäis jotain heittää pois.

Näitäkin torttuja oon kokeillut tehdä todella monella eri ohjeella ja niin kuin monesti aiemmin, taas puhutaan makuasioista. Ohjeita on monenmoisia, mutta sille ei saa mitään, että ottaa tämä leivonnainen minkä tahansa muodon, se on silti ylirasvainen, mutta NIIN hyvää.

Hankin juuri silikonisen Runebergintorttu-muotin, jossa on tila kuudelle tortulle kerrallaan ja silläpä tulee ihan semmosia kaupan tekoosen näkösiä leivoksia! <3 En ollut lainkaan pettynyt tähän hankintaan, vaikka VAIN kuuden leivonnaisen tekeminen kerrallaan, on tuskaisen hidasta mulle. Tulipa pohjalaisittain ilmaistua… Siis tarkoitan, että olin tyytyväinen ostokseeni. Seisoin toki ensin kaupassa silmät suljettuna ja käsi kiinni siinä muotissa useamman minuutin. Hinta meinas ottaa kipeää, mutta sitten päätin, että oon ostellu ihan vain yksittäisten juhlien leivonnaisia varten ennenkin tarvikkeita, joita ei tarvita kuin sen kerran. Miksi siis tekisin nyt poikkeuksen, kun sama rumba toistuu tällä aiheella kuitenkin ihan vuosittain?

Tortuthan nyt voi tehdä vaikka muffinssivuokiin, mutta nimenomaan sen taikinan rasvaisuuden vuoksi paperiset vuokat kostuu ihan läpiasti rasvasta, eikä ne oo sen jälkeen enää kivoja käsitellä. Paitsi jos viitsii satsata niihin vuokiin ja hankkia laadukkaampia, esim. kartonkisia tai foliopintaisia muffinssivuokia. Mutta noin kolmen vuoden tarve vahvoja muffinssivuokia mun Runebergintorttuja varten vastaa jo sitten tätä silikonista Runebergintorttumuottia. Eli taas säästin ostamalla…? Suosin kuitenkin usein vähän suurempia linjoja tässä(kin) touhussa. Helpoin ja varsin kivan näköinen Runebergin torttu syntyy pellillä tai piirakkavuokassa. Pellillisen leikkaan neliöiksi ja teen jokaiseen neliöön oman hillosilmän ja taas piirakkavuokaan teen yleensä yhden ison hillosilmän keskelle lättyä.

Niin. Ja voihan sitä yhdistää myös ystävän- ja Runeberginpäivän. Eli kun tekee Runebergin tortun sydänvuokaan, niputtaa kätevä emäntä näppärästi kaksi teemaa… Heleppoapa hyvinkin!

Tässä oma ohjeeni isohkoon vuokaan:

150 g                   voita

2 dl                      fariinisokeria (ruokosokeri tai tavallinen kidesokeri käy myös)

3                           munaa

rommiaromia muutama tippa

2 dl                      spelttijauhoja (ja taas käy tavallinenkin vehnäjauho)

3-4 dl                  pikkuleipämurua

1,5 tl                   leivinjauhetta

1 tl                       kardemummaa

1 dl                      mantelirouhetta (halutessaan voi jättää poiskin)

1 dl                      mantelijauhetta

2 dl                      kermaviiliä

Vadelmahilloa

Tomusokerikuorrutusta

  • Piparit murskataan tehosekoittimella tai smoothiekoneella muruiksi (ja kyllä tämän osion kaulimellakin voi halutessaan tehdä).
  • Voi ja sokeri vatkataan ”vaahdoksi”
  • Munat lisätään yksitellen voi-sokeriseokseen. Vatkataan munien välissä ja lopuksi niin, että taikina on tasainen
  • Sekoitetaan mukaan rommiaromi
  • Kaikki kuivat ainekset sekoitetaan keskenään, lisätään seokseen puolet jauhoseoksesta, kermaviili ja loput jauhoseoksesta. Sekoitetaan taikina tasaiseksi.

  • Ohjeessa on pikkuleipämurun määrän kohdalla 3-4 dl. tämä siksi, että pikkuleipämuru on vuosittain vähän erilaista riippuen muruseoksen sisällöstä. Ruukaan sekoittaa pikkuleipämurua joukkoon sitten lisää, kun näen minkälainen koostumus on jauhoseoksen mukaan sekoittamisen jälkeen. Eli seoksen ei saa olla juoksettuneen näköistä, vaan melko tahmeaa ja sillä tapaa tasaista, että ainesosat ei erotu toisistaan.
  • Voidellaan halkaisijaltaan noin 28cm vuoka ja levitetään taikina vuokaan

  • Paistetaan 25-30 minuuttia 180 asteessa
  • Kostutukseen käytetään punssia, jota multa ei kyllä löydy! Niinpä tein sitruunalikööristä (jonka ohjeen kirjailen vielä tänne joskus…) ja rommiaromista miksauksen, jolla tortut kostutin. Toimihan se!
  • Lopuksi hillosilmä ja tomusokeriympyrä!

 

Tälläisiä helppoja hyvän mielen torttulaisia tällä erää!

Virkattujen liinojen uusiokäyttö

En oikein ole yksittäisten pikkuliinojen käyttäjä. Vaikka pidän monenmoisesta krumeluurista, pitsistä ja romanttisista asioista, yksittäiset pienet liinat ei vaan sovellu mun käyttöön. Jostain netin syövereistä idea liinojen uusiokäytöstä jäi mieleen. Kadotin ajatuksen pitkäksi aikaa, mutta jostain se putkahti sitten taas pintaan. Onneksi 😊

 

Vanhoja virkattuja liinoja löytyi omista ja miehen kätköistä. Lopulta kierrettiin jopa kirpputoreja liinoja etsien ja poikkeuksetta joka torilta jäi liina tai useampi kotiin viemisiksi. Ihaninta tässä on kuitenkin se, että ne jo lapsuudesta tutuiksi muodostuneet virkatut liinat kuvioineen löysivät tiensä uudestaan minun arkeen ja juhlaan. Ja sensijaan että kaikki nämä kauniit liinat olis maannut kaapissa taas seuraavat 20 vuotta, niille löytyi käyttötarkoitus.

Hain liinoista suurinpiirtein saman sävyisiä yksilöitä, joita sitten lähdin yhdistelemään aina yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi. Mutta kukapa kuitenkaan kieltäisi käyttämästä riemunkirjavia liinoja keskenään? Oma viehätyksensä siinäkin olisi. Tai kuka estää värjäämästä lopulta koko hommelia esim. mustaksi? No niin kun minä oon sen valkoisen ja vaaleiden sävyjen ystävä… Liinoja olisi mahdollisesti voinut laittaa enemmänkin päällekkäin, mutta pidin siitä että jokainen liina erottuu ryhmästä silti omana itsenänsä. Käytin myös virkattuja lasinalusia täyttämään isoimmiksi jääviä aukkoja.

Olen nähnyt kuvia samalla idealla totutetuista kappaverhoista. Idean soveltaminen jatkuu omalta kohdaltani niin, että seuraavaksi yhdistelen liinoja salusiiniksi keittiön ikkunaan. Näkisin silmissäni luonnonvalkoisista pitsiliinoista kootun salusiinin ja sivuun vedetyt ruutuverhot… Sellaista maalaisromantiikkaa.

Tässä oli taas yksi löydetty ja lainattu idea, jonka toteuttamatta jättäminen olisi ollut ihan oma tappio.

Virkattu matto

 

Jossain vaiheessa elämää tuntui kovin kaukaiselta ajatus maton virkkaamisesta. Syystä että luulin semmoisen olevan liian kova töinen, enkä tiennyt kuteiden hankkimisesta tai ohjeistakaan tuon taivaallista.

Kun muutamia vuosia sitten huomasin, että kuteitahan voi ostaa ihan lähelläni sijaitsevasta askartelu- ja käsityöliikkeestä, lähtikin iso pyörä pyörimään. Tämän löydökseni jälkeen virkkasin syksyn aikana 7 mattoa putkeen ja suurin osa niistä päätyi joululahjoiksi. Silloin sain kyllä loukitua sitten käsivartenikin sellaiseen kuntoon, että opin ihan kantapään kautta sen, ettei tässä voi, eikä kannata ahnehtia.

Nykypäivänä haen kuteeni eräältä matonkutojalta. Tahtoo vaan nämä kivijalkakaupat kadota hiljaksiin ja myynnit siirtyy nettiin. Mä kun tykkään mennä kattelemaan, ja vähän spontaanistikin päättää tarjonnan mukaan sen, minkä väristä mattoa oon seuraavaksi tekemässä. Huono puoli tässä on se, että toisinaan värit ovat uniikkeja ja jos haluaa jatkaa samalla kuteella tai tehdä uuden maton, kyseistä väriä ei välttämättä löydy. Sen ongelman oon ratkaisuut sillä, että ostan kudetta aina sen verran paljon, kerralla, että saan siitä varmasti sen, mitä oon suunnitellut + vähän päälle…

Trikookudetta pidän himpun hankalana virkattavana, koska sen muoto ja paksuuskin voi vaihdella vyyhdissä aika paljon. Sitä mun on jotenkin hankala saada koukulla aisoihin. Mutta pääasiassa se on vaikea vastus siksi, että se myydään aina vyyhteinä. On aika ärsyttävää keriä se vyyhdistä kerälle… Se on kyllä huomattavasti edukkaampaa kuin ontelokude, mutta silti yleensä ostan sitä onteloa. Ja tältä matonkutojalta saan ontelokudetta rullissa <3

Kauhavan Lankavan sivuilla on ihania mattojen ohjeita. Samoin Lappajärven Värjäämöltä löytyy pari kivaa mallia. Kuvissa olevista matoista suurin osa on Lankavan Asterimaton variaatioita.

Joskus joku vinkkas, että sopivalla pyöreän virkatun liinankin ohjeella voi maton tehdä, mutta kun lähdin sitä kertaalleen kokeilemaan, meni homma heti alkuun sen verran mönkään, että päätin kirkastaa ajatusta vielä vähän aikaa ja kokeilla sitä joskus toiste. Ihan matematiikkaahan tämä ohjeiden soveltaminen kuitenkin on. Silmukoiden täytyy lisääntyä kierroksittain niin, että ympyrän piiri pysyy oikean kokoisena.

Yleensä valmiiden ohjeiden matot ei oo oikean kokoisia mun tarpeisiin, joten jätän kierrokset kesken tai lisään niitä niin paljon, että saan matosta sopivan kokoisen. Näissä kierrosten lisäämisessä olen myös kantapään kautta oppinut sen, kuinka se tulee tehdä… Jos silmukoita lisää liikaa, matosta tulee helposti reunoiltaan lerpattava ja se ei käytössä oo kyllä hyvä. Kun maton tulee olla ihan tasainen ja sen tulee olla lattiaa myöden sillä tapaa matalana ja litteänä niin, ettei siihen kompastu.

PYLPYRÄ-MATTO

Tässä ohje pylpyrä-mattoon.

Tähän mattoon kului vähän vajaa kolme kiloa ontelokudetta ja virkkasin sen nro.9 koukulla.

Aloitetaan tekemällä 6 silmukkaa, jotka yhdistetään piilosilmukalla lenkiksi

Jokainen kierros aloitetaan 3:lla silmukalla, jotka lasketaan yhdeksi pylvääksi.
Jokainen kierros lopetetaan piilosilmukalla kierroksen aloittavan kolmesta silmukasta syntyvän pylvään ylimpään silmukkaan.

S –    ketjusilmukka
Ps –  piilosilmukka
P –    pylväs
Kp – kohopylväs

*- – – – – – * toistetaan kierroksen loppuun saakka

1. 3 s + *s, p seuraavaan silmukkaan*– yht 20s
2. 3s + 2p ketjusilmukkakaareen, *jokaiseen kaareen 3 pylvästä* – yht 30s
3. 3s + kp, *p, kp edelliseen pylvääseen, p, kp, p kp ed p*, (kohopylväitä ja pylväitä vuorotellaan. Joka toinen kohopylväs tehdään samaan (huom! edellisen kierroksen) pylvääseen edellisen pylvään kanssa) – yht 40s (kierroksen viimeinen on kp, jolloin kuvio vuorottelee)
4. 3s 2p 2p samaan silmukkaan, *3p 2 samaan*… pylväät tehdään silmukan takareunaan – 50s
5. 3s + 2s jätetään väliin 1 silmukka p, *2s 1 silmukka väliin p*… – yht 75s
6. 3s 2 pylvästää kaareen, *3p jokaiseen kaareen* – yht. 75s
7. 3s kp p *kp, p*… ringin aikana lisätään 4 kertaa, eli tehdään kp edelliseen pylvääseen. – Yht 79
8. 3s 4p, 2 p samaan silmukkaan, *5p, 2 pylvästä samaan silmukkaan* – yht.93

Jatketaan samalla kaavalla niin pitkään kun vain haluaa. Silmukoiden lisäämistä kierroksen aikana vain harvennetaan

9. 3s + 2s jätetään 1 silmukka väliin *1p 2s 1p jätetään yksi väliin*
10. 3s + 2p kaareen, *3p jokaiseen kaareen*
11. 3s, Vuorotellaan *p ja kp*
12. 3s + 7p, 2p samaan, *8p, 2p samaan*
13. 2s, jätetään 2 väliin *p, 2s, jätetään 2 väliin, p… lisätään silmukoita jättämällä joka 7. kaaressa vain 1 silmukka väliin*
14. 3s, 2p kaareen, *Jokaiseen kaareen 3 p, joka kuudenteen kaareen 4p*
15. 3s + kp Vuorotellaan *p ja kp*
16. 3s + *p jokaiseen silmukkaan*
17. 3s + *2s, 2 väliin, p, joka 5. kaaressa jätetään väliin vain yksi silmukka*
18. 3s + *3p jokaiseen kaareen*
19. 3s + *Vuorotellaan p ja kp… joka 10 pylvään välein kp tehdään edellisen pylvään kanssa samaan pylvääseen*
20. 3s + *p jokaiseen silmukkaan*

Matto on melko tiivis, eli reikäkierroksia on ainoastaan joka neljäs. Silti matossa on vahvasti virkatun maton tunnelma. Tässä matossa tykkään eniten edestä tehtyjen kohopylväiden luomasta kolmiulotteisuudesta (joka ei kuvista kyllä välttämättä käy ihan ilmi). Ympyröitä korostaa mukavasti silmukan taakaosaan virkatut pylväät.

Maton piirretyssä ohjeessa on vain 9 ensimmäistä kierrosta, koska tällaisten piirrettyjen ohjeiden teko ei oo ihan mun juttu. Mutta että tästä jo pääsee käsitykseen siitä, miten se homma silmukoina etenee. Merkitkään ei taida universaalia mallia olla, mutta ne pätee nyt tähän ohjeeseen.

Silmukoiden yhteismäärän pistin ainoastaan ohjeen muutamaan ensimmäiseen kierrokseen, koska niiden laskeminen oli siinä vaiheessa vielä helppoa ja isommilla ja virhelyönnitkin pysyi vielä hallussa. Jatkokierroksilla kukin pystyy itse seuraamaan maton ympärystän laajenemista. Kun tässä kohtaa maton onnistuminen ei enää ole kytkettynä prikulleen tarkkaan silmukkamäärään.

Nämä ohjeiden mukaan virkkaamiset on vähän käsialastakin kiinni. Jos työ alkaa menemään kupille, pitää vähän peruuttaa ja lisätä silmukoita sen oman käsialan mukaisesti ja taas toisin päin; jos reuna alkaa lerpattaa, silmukoita pitää vähentää.

Mutta kuin niin monta kertaa aiemminkin; lopputulos tässä palkitsee <3

Mätitahnahyrrät

Tässä on ehkä nopein ja suolaisin pikkupurtava, jota voi tituleerata itse tehdyksi. Aineksina valmis voitaikina, matitahnaa tuubista sekä juustoraaste.

Yksinkertaisuudessaan voitaikina kaulitaan ohueksi levyksi ja sen päälle levitetään kerros mätitahnaa. Ripotellaan pintaan juusto ja pöritellään taikina rullaksi. Rullasta leikataan noin 1-1,5cm vahvuisia kiekkoja, jotka asetellaan pellille ja paistetaan 200 asteessa noin 15 minuuttia. Aika tarkalla on tämä paistaminen. Kun kyseessä on voitaikina, se jää helposti sisältä taikinaiseksi. Eli reilusti saa tulla väriä pintaan.

Tämä hyrrä on yllättävän makuinen.  Jos ei tiedä, että sisällä on mätitahnaa, ei sitä maustakaan ihan heti arvaa.

Saaristolaisleipää ja kalajuttu

Aivan lyömätön yhdistelmä!! Jos siis sattuu tykkäämään mausteisesta leivästä ja kylmäsavu- tai graavilohesta. Itse en tosta kalasta, tai lähinnä sen suutuntumasta pidä, mutta tässä kohtaa kyseinen kala toimii myös mulle. Varsinkin tälläisenä leivän ja kalajutun kombona.

Saaristolaisleivän teko on niin pitkä prosessi, että jos työpäivän päälle aikoo satsin leipoa, pitää olla vähän asiallakin, ettei yötä myören tartte valvoa. Taikinan nostatus ja paisto, kumpainenkin ottaa aikaa 2-3 tuntia. Yleensä itse nostatan 2 tuntia ja paistan 2,5 tuntia. Aineksina käytetään monensorttista jauhoa, mutta ei suinkaan leipä voi olla näin makoisaa, jos sen pelkästä vehnäsestä tekee.

Toiset leipovat leivän piimään tai appelsiinimehuun, itse olen omanehusta tehdyn leivän kannalla. Tämän leivän leipominen ei ole lainkaan niin hankalaa, mitä käytettävien materiaalien määrästä tai mausta voisi olettaa. Tämä on oikeastaan helpoin leipä, mitä olen ikinä tehnyt.

Ainekset:

1 litra omenamehua
75 g hiivaa
3dl siirappia
1rki suolaa
3 dl maltaita
3 dl leseitä
3dl ruisjauhoja
9dl hiivaleipäjauhoja

siirappivettä voiteluun

Omenamehun on hyvä olla kädenlämpöistä. Huoneenlämpöiseen mehuun tehty taikina ei lähde kovin nopsaan nousemaan.

Sekoitan aina ensin suolan, pari ruokalusikallista siirappia ja hiivan keskenään, koska silloin hiivasta tulee juokseva ja sitä ei ole mitään ongelmaa saada sekaantumaan nesteeseen.

Sitten tähän hiivan, suolan ja siirapin seokseen sekoitetaan mehu, loppu siirappi ja kuivat aineet. Taikina jää melko löysäksi.

Paistamisessa käytän korkeita 1,8 litran foliovuokia paistossa. Vuokat voidellaan ja taikina tasataan niihin ja ne jätetään nousemaan liinan alle.

Nostatuksen jälkeen leipiä paistetaan 175 asteessa 2-2,5 tuntia. Paistamisen aikana leipien pintaa sivellään siirappivedellä.

Tämä leipä ei hetkessä pilaannu. Oikeastaan vaan paranee vähän vanhetessaan. Ei myöskään ole nuukalla, käyttääkö hiivaleipäjauhojen sijaan vehnäjauhoja tai vaikka sämpyläjauhoja.

Kalajutulla on varmasti joku oikea nimikin, mutta mulle riittää tämä kalajuttu. Tämä resepti on oma mukaelmani äitini tekemästä samankaltaisesta herkusta.

Ainekset:

200g kylmäsavustettua lohta
1 prk (150g) tuorejuustoa
1 punasipuli
1 prk smetanaa
2 keitettyä kananmunaa
lohen mätiä (100g tai oman maun mukaan)
tuoretta tilliä

 

Kaikki ainekset pilkotaan pieniksi kuutioiksi ja sekoitetaan yhteen. Jos mädissä on nestettä, se on hyvä siivilöidä pois, ettei kalajutusta tule liian vetistä. Myös kananmunat on hyvä jäähdyttää täysin ennen niiden lisäämistä juttuun.

 

 

Huurteiset hedelmät

Ostin kaupasta pussillisen omenoita. Ihan tavallisia omppuja, mutta niissä oli jotenkin valtavan voimakas tuoksu. Kun pussin suuta vähänkin raotti, tuoksu suorastaan yllätti.

Halusin tuunata omenat aikaan sopiviksi, joten päätin tehdä niihin ”huurteen”. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti munanvalkuaisella ja kidesokerilla.

Varasin munanvalkuaisen ja pullasudin valmiiksi ja syvälle lautaselle kippasin hyvän läjän sokeria.

Aloitin valkuaisen sutimisen omenaan sen alaosasta pidellen kiinni omenan kannasta. Kun olin saanut sudittua valkuaista tasaisen kerroksen noin puoleen väliin omenaa, nostin omenan sokeriläjän päälle ja jatkoin sutimista, kunnes omena oli kauttaaltaan valkuaisella käsitelty. Sen jälkeen nostelin omenan päälle sokeria ja kääntelin sitä sokerissa niin, että sokeria oli tarttunut joka puolelle omenaa. Sitten nostin sen toisaalle kuivumaan ja jatkoin seuraavalla omenalla.

Olen joskus kokeillut painaa omenan tikkuun, jonka päähän sitä on on ollut helppo käsitellä. Se tapa ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, koska omenaan tullut reikä vaikutti säilyvyyteen merkittävästi ja omenat pilaantuivat melko nopeasti.

Olen myös tehnyt tätä mandariineille, päärynöille ja viinirypäleille. Siinäpä sitä sitten olikin tuhertamista. Lopputulos palkitsee kun ei yritä liian monimutkaisesti tätäkään asiaa tehdä.

Sinappi

Itsetehdystä sinapista on tullut meillä kyllä lähes klassikko. Sitä ilman ei joulukinkku maistu joulukinkulta. Ja nykyään se on meillä omassa muodossaan vähän niin kuin semmonen juhannussinappikin. Eihän kaikki piittaa itsetehdyn sinapin mausta. Se on samanaikaisesti väkevää ja makeaa, mutta mun suuhun se sopii täydellisesti kinkun ja makkaran kanssa.

Sinapin perusohje on yksinkertainen;

2dl sokeria

2dl kermaa (kuohu tai vispi)

2dl sinappijauhetta

2 munaa

1/2rkl etikkaa

Hankalin asia, mutta ei tosiaan mikään ylitsepääsemättömän vaikea, on sinapin keittäminen. Tämä palaa pohjaan helposti ja sen jälkeen peli on menetetty. Eli tämän hankaluuden vuoksi keitän itse sinapin aina teflon päällysteisessä paksupohjaisessa MUUMIMAMMA-kattilassa <3.

Sinappia keittäessä ei lähdetä hyysikkään, eikä puhuta puhelimessa. Silloin poistetaan kaikki häiriötekijät ja keskitytään vain sen sinapin sekoittamiseen.

Kun kuivat ainekset on sekoitettu kattilassa, sekoitetaan joukkoon kerma ja munat. Hissuksiin tätä sitten keitellään niin, että mieluusti keitos vaikka kerran pulpahtaa, eli saavuttaa kiehumispisteen. Kattila pois liedeltä ja varmistetaan sekoittamalla vielä hetki että se ei jälkikäteenkään jässähdä kattilan pohjaan. Tämä jälkeen sekoitetaan seokseen etikka ja maustetaan esim. sekoittamalla joukkoon 1/2dl konjakkia tai 2 rkl sinapinsiemeniä. Tai vaikka molempia.

Sinappi on siksi mulle mieluisaa tehdä, että kunhan se perussetti on kasassa, sitä voi tuunata ihan miten tahtoo. Mulla on sanonta, joka koskee sinapin lisäksi kyllä montaa muutakin keittiössä tekemääni; ”Tämon hyvää! Ettekä ikinä toiste tuu saamaan samanlaista…” Eli heitän ripauksen sitä ja toisen tätä, enkä mieti sitä, miten paljon mitäkin meni mukaan, vaan sitten kun se maistuu hyvältä, se on valmista.

Erilaisia variaatioita sinapin maustamisessa on ainakin seuraavat;

  • Kokeile tavallisen sokerin sijaan ruokosokeria tai korvaa osa sokerista hunajalla
  • Koko nesteen tai osan kermasta voi korvata vedellä. Kerma pehmentää makua ja yleensä itse käytän vain kermaa. Sinappijauheissa on vähän eroja ja ilmeisesti sen vuoksi koostumus voi olla eri kerroilla vähän toisistaan poikkeavaa. Jos sinappi keittämisen loppuvaiheessa tuntuu kovin kankealta, oon lisännyt joukkoon vähän vettä ja jatkanut hetken vielä keittämistä. Sinappi kun ei siitä jäähtyessään ainakaan lievisty vaan päinvastoin siitä tulee helposti vähän tönkköä.
  • Etikka voi olla tavallista maustamatonta etikkaa, valkoviinietikkaa, balsamiviinietikkaa (tämä tummentaa mukavasti sinapin väriä)… Ihan sitten oman maun mukaista etikkaa ja määrääkin voi pienissä määrin muunnella makunsa mukaiseksi.
  • Mausta sinappi konjakilla, jaloviinalla, pilkotulla chilillä, valkosipulilla, sinapinsiemenillä, pienellä määrällä siirappia, ripauksella suolaa… Tässäkin on lähestulkoon oma mielikuvitus rajana. Toki maustamien voi vaikuttaa vähän säilyvyyteen. Eli jos mausteena käyttää jotain nopeasti pilaantuvaa, se ei sinapissakaan säily sen kauempaa.

Sinappi säilyy hyvänä 2-4 viikkoa. Säilyvyys vähän riippuu niistä käytetyistä mausteista ja kermasta sekä siitä, onko purkki avattu ja lämmennyt huoneenlämpöiseksi monta kertaa. Mun on tähän huono kertoa mitään käytännön esimerkkejä, kun meillä ei sinapit kauaa vanhene, kun ne jo syödään pois kuleksimasta.

 

Asiaa piparista!

Leivonnan keskusteluryhmät tursuaa tähän aikaan vuodesta kyselyitä ja vakuutteluja niistä parhaista piparkakuista. Eihän ihmisten mieltymykset vastaa toisiaan ja tällaiseen asiaan ei voi oikeaa vastausta toiselta edes odottaa. Tässä on ehkä ennemminkin kysymys perinteistä. Oman perinnereseptini oon kirjoittanut ylös varmaan 25 vuotta sitten… En minä tierä, onko nämä parhaita vai ei, mutta kyllä ne pipareilta maistuu.

Kukkolan piparkakut on pehmeitä, koska niissä 1/3 jauhoista on perunajauhoja. Mausteiden määrää voi säädellä makunsa mukaisesti ja esim. itse en laita neilikkaa ohjeessa neuvottua määrää. Haluan, että piparkakuissa maistuu kaikki mausteet, minkään maun nousematta sieltä muiden yli. Jauhojen koko määrää en yleensä sekoita taikinaan. Tämä siksi, että leipomisessa jauhoja sekaantuu taikinaan sen verran paljon, että liian kovan lopputuloksen välttämiseksi lasken sen viimeisen desin kuuluvan leivinalustalle.

Voi sulatetaan kattilassa ja siirappi ja mausteet sekoitetaan siihen. Jäähdytellään seos ja munat sekä sokeri hurautetaan vaahdoksi. Tämän jälkeen lisätään voi-mausteseos vaahtoon ja sen jälkeen keskenään sekoitetut jauhot. Taikinaa lepuutellaan jääkaapissa muutama tunti. Yleensä teen taikinan edellisenä päivänä.

Piparkakkujen muodon suhteen ollaan myös makuasioiden äärellä. Itse tykkään käyttää vain paria vaki-muottia. Joskus oon tehnyt valtavan isoja pipareita, mutta nykyään oon sitä mieltä, että voi sitte pistää useamman piparin suuhunsa sen sijaan, että ne olis leipälapion kokoisia.

Piparit paistetaan 200 asteessa ja minuutteja noin 7. Vaikka enhän minä sitä kellosta katso, vaan otan ne uunista pois, kun ne näyttävät valmiilta.

Mielestäni joulupipariin kuuluu koristelu samalla tapaa, kuin itse pipari kuuluu jouluun. Pikeerikoristeluun oon kyllästynyt. Ensinnäkin sen kuivumista saa odotella melko pitkään, että piparit sitten saa laitettua rasioihin ilman että koristelut linttaantuu ja toisennakin, kun se kuivuu, se on todella kovaa. Menöö vanhan ihmisen hampaat rikki… Nykyään käytänkin sitte sokerimassaa. Otan kaulitusta sokerimassasta kuvioita vaikka sillä samalla muotilla, millä piparit on tehty ja kiinnitän ne tomusokerista ja vedestä tehdyllä lievällä pikeerillä piparkakkuihin. Mun mielestä aika iloisen näköisiä niistä saa näin. Ja voi latoa saman tien rasiaan 🙂

Piparkakkutalon tekeminen onkin sitten näpertelyä. Pääosaa esittää kaikki ne sokerimassasta tehdyt härpäkkeet. Taloa en malta tehdä itse tehdystä taikinasta, vaan teen sen ostotaikinasta. Vuosittain pyrin tekemään aina erilaisen talon ja vaikka talo ei ikinä päädy syötäväksi, teen sen silti aina… Enkä osaa edes sanoa miksi.

Taloa ei saa pysymään kasassa pikeerillä, vaan sen liimaamiseen pitää sulattaa sokeri pannussa. Hankalaa hommaa ja joka vuosi saan itseni poltettua kuumalla sokerilla, mutta sekään ei haittaa.Tänä vuonna tein kaksi lähes samanlaista taloa. Toinen punaisena ja toinen valkoisena. Näissä taloissa ei paljon piparkakkupintaa näy… Liekö se hyvä, mutta tällä erää näistä tuli tälläsiä.

 

 

Palanen puutarhaa purkissa

Kun joulun tunnelmaa lähtee oikein etsimään, huomaa että jouluun kuluu lukematon määrä tuoksuja, värejä, makuja… Joistakin asioista joulu tulvahtaa mielen ihan jokaiseen sopukkaan ja yksi varma nakki siinä kohdassa on hyasintti ja sen  tuoksu.

Kukkakauppojen laatuun voi aina luottaa, mutta uskallan ostaa kukkani huomattavasti huokeammalla marketista ja istuttaa ne sitten haluamallani tavalla. Teen sellaisia perusistutuksia, joita kärsii kyllä ihan kattellakin. Yksi asia vaan pitää muistaa; markettikukkia ei ikinä saa viedä paketoimatta kotiin!  Ero kukkakaupan kukan ja marketin kukan välille syntyy useimmiten siinä kotimatkalla…

En pidä ajatuksesta, että ripottelisin erilaisia joulukukkia ympäri tupaa, vaan mielestäni on järkevämpää satsata yhteen tai kahteen oikein kunnon asetelmaan. Mieluusti vielä niin, että asetelma on mahdollisimman näkyvällä paikalla, jolloin siitä saa kaikkein eniten irti ja koko rahan edestä iloa.

Lähes joka joulu ostan ryhmään kolme joulutähteä, jotka istutan isompaan astiaan tai koriin. Tänä vuonna kävikin mäihä, kun löysin ihan normimarketista ihastuttavia matalia monilatvaisia joulutähtiä. Sen verran pitää olla aktiivinen jo sulan maan aikana, että käy metsästä hakemassa sammalta tai jäkälää, jolla sitten peitetään kasvualusta. Kukka-asetelman lähtökohta on, ettei näkyviin jää mitään aiheeseen kuulumatonta. Tarvittaessa päällystemateriaali kiinnitetään kasvualustaan ja kukan juurelle rautalangasta tehdyillä hakasilla. Istutuksen kun kuluu pysyä kasassa vaikka se sais vähän kovempaakin kyytiä.

Pyrin kierrättämään asetelmien pohjia ja materiaaleja. Käytän yleensä samoja istutusastioita joka vuosi. Tänä vuonna istutin omat joulutähteni metalliselle  tarjottimelle ja kakkuvuokaan. Ne astiat ei mene tästä lainasta miksikään ja pesun jälkeen saan ne taas takaisin normaaliin käyttöön. Hyasintit istutan nykyään muutamia vuosia sitten hankkimiini ”lyhtyihin”. Niissä on se fiilis, jota sisustukseeni haen eikä yksittäinen hyasinttikaan katoa taustaansa, vaan suorastaan vangitsee katseen. ❤️