Tuunattu potkukelkka käyttöön laskiaisen kunniaksi

matkaa ollut huolissani äitini jalan kulkemisesta ja pelännyt sitä, että jos kunnolla kaatuu jäisellä tiellä, kuinka suuret vauriot siitä voikaan syntyä. Niinpä päätin hankkia vaikka vähän huonompi kuntoisenkin potkukelkan ja tuunata sen niin, että olis liukkaille keleille edes joku tuki ja apu.

Torilla oli myynnissä monenmoistakin kelkkaa, mutta päädyin ostamaan kohtuuedukkaan, vanhemman ja kuluneen Eslan. Kovin surullinen näky se siinä autotallin lattialla vielä oli…

Koko laitos laitettiin palasiksi. Metallijalakset hioin ja maalasin hopean ja punaisen värisillä Hammeriten maaleilla. Hammeriten etu on se, että se toimii pohja- ja pintamaalina myös ruostuneella pinnalla. Ihan ilman hiekkapuhaltamista. Pelkkä irtonaisen ruosteen poistaminen ja kevyt hiominen riittää. Puuosat hioin myös ja ne Topi kasasi takaisin yhteen liiman kanssa. Niiden maalaamiseen sekoitin Modenan maaleista sopivan sävyisen oranssin. Oikeansorttisen värin sekoittaminenkaan ei kuitenkaan ollut liian helppoa… Ensimmäinen oranssi oli ihan liian keltainen, vaikka sekoitusastiassa se näytti oikein hyvältä. Niinpä sekoitin mukaan lisää punaista ja sitten alkoi väri paremminkin miellyttämään mun silmää.

Lopulta, kun koko komeus oli taas kasassa, tein tähtisabluunan, jolla maalasin istuinosaan tähden. Mielestäni kelkka on nyt niin persoonallinen, ettei se ainakaan ihan ensimmäisenä naapurin kelkkaan sotkeennu 😊

Kun nyt kelkkakelitkin taas jatkuu, niin eiköhän tällä kelpaa kaupassa käydä 😊 Hauskaa laskiaista ja pitkiä pellavia!!

Suklaabrownies – 3 suklaata

Suklaa- mikä ihana syy leipoa! 😃

Olin kuullut puhuttavan brownies-leivonnaisista, mutta meni jonnin aikaa asiaa sisäistäessä. Ehkä amerikkalaisuus paistoi niin lujaa läpi, että periaatteessa piti vain vastustella. Mutta eipä olis kannattanut. Ihanan suklainen, kostean mehevä ja helppo, hieman ehkä ylimakea leivonnainen joka sykähti heti kohrilleen. Muutamaa reseptiä kokeiltuani päädyin kehittelemään oman reseptin, yhdistelemällä kaikki parhaat puolet eri kokeiluista.

Tämä ohje on niin helppo, että näitä tekee leppoisasti vaikka yhdessä lasten kanssa. Eikä tämän tekemisessä tarvita edes sähkövatkainta. Browniesit voi myös pakastaa valmiina annospaloina.

Ainekset

  • 200 g voita
  • 200 g tummaa suklaata
  • 5 munaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1,5 dl fariinisokeria
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl tummaa kaakaota
  • 4 tl vaniliinisokeria
  • 100 g maitosuklaata
  • 100 g valkosuklaata

Voi ja tumma suklaa sulatetaan miedolla lämmöllä kattilassa. Jäähdytetään hieman ja mukaan sekoitetaan ensin sokeri ja sitten kananmunat. Ja muistutan, että oikea voi on se parhaiten makua leivonnaisiin antava rasva. Niin myös tässä tapauksessa.

Maitosuklaa ja valkosuklaa rouhitaan karkeaksi rouheeksi ja sekoitetaan yhteen kaikkien kuivien ainesten kanssa.

Ainekset yhdistetään ja sekoitetaan tasaiseksi massaksi. Taikina levitetään leivinpaperilla vuorattuun, kooltaan noin 30 x 30 vuokaan tai pellille.

Paistetaan 175 asteisessa noin 25 minuuttia.

Jäähtyneestä levystä leikataan neliön muotoisia paloja.

Lieneekö suklaalla enää kovin parempaa muotoa olemassakaan? 😋

Valkosuklaa-macadamiapähkinäcookies – Sussun Subit – Parhaat keksit ikinä!!!

Kaikki lähti siitä, että pojan mielestä Subwayssa myytävät valkosuklaa-macadamiapähkinäcookiesit ovat parhaita keksejä, vaikka verrattais mihinkä. Herra Subway ei ehkä liiemmälti tykkää siitä, että hänen reseptiään pyritään jäljittelemään, mutta sen tein kuitenkin… Jokusen kerran reseptiä kääntelin ja muokkailin, ennen kuin pääsin haluamaani lopputuokseen, mutta mielestäni nyt ollaan riittävän lähellä ja voin tehdä näitä kotona ihan ite ja jakaa ohjeen myös Teille.

Ainekset;

225 g voita

2 dl ruokosokeria

1,5 dl fariinisokeria

3 rkl siirappia

2 munaa

6 dl spelttijauhoja (tai tavallisia vehnäjauhoja)

2 tl soodaa

2 rkl vanilija sokeria (tai muuta vanilijamaustetta)

200 g valkosuklaata

125-200g macadamiapähkinöitä

Pehmeä voi ja sokerit sekoitetaan yhteen. Mukaan lisätään munat yksitellen ja sekoitetaan seos hyvästi kuohkeaksi (Jos ruokosokeri on kovin suurikiteistä, sen täydellistä liukenemista muuhun massaan ei tarvitse yrittää).

Kuivat aineet sekoitetaan ensin yhteen ja tämän jälkeen hyvin voi-sokeri-munaseokseen. Lopuksi sekoitetaan joukkoon karkeaksi paloiteltu valkosukaa.

Pähkinät voi sekoittaa myös taikinaan, mutta jos ne on taikinassa, ei välttämättä pysty kontrolloimaan sitä, että jokaiseen pikkuleipään tulee myös pähkinöitä. Ja idea on kuitenkin se, että joka pikkuleivässä niitä olisi 2-4 kpl. Niinpä on parempi, että pähkinät painetaan taikinan sisään siinä vaiheessa, kun taikina on annosteltuna pellille.

Taikinaa annostellaan leivinpaperin päälle uunipelille niin, että taikinalle jää reilusti tilaa levitä ja pähkinät painetaan taikinan sisään. Pikkuleivät paistetaan noin 180 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Pikkuleipien annetaan jäähtyä reilusti ennen pelliltä nostamista.

Pikkuleivät jäävät sisältä hieman pehmeiksi ja siksi ne muuttavat jäähtyessään muotoaan ja vasta täysin jäähdyttyään ne muistuttavat esikuvaansa.

Taikinasta tulee noin 25 isoa keksiä.

Kanaverkko taipuu sydämeksi

Olen aina pitänyt kanaverkon rustiikista ulkonäöstä ja jo viime syksynä pyörittelin mielessäni suunnitelmaa kanaverkkokoristeesta, joka lopuksi käsiteltäisiin kalkkimaalilla. Ajatuksena oli saada hiottua verkosta pahimmat särmät sillä, että verkkoa pehmennettäisiin maalilla. En vain ollut varma, kuinka tämä ajatus toimisi käytännössä. Sitten jouluna näin ystävilläni kanaverkosta tehtyjä kartioita, jotka kuvasivat kuusia. Nämä kartiot oli kastettu useaan otteeseen paperimassa-vesiseokseen, jota sitten oli kerta kerran jälkeen takertunut verkkoon enemmän ja lopulta verkkokartiosta oli tullut täysin valkoinen ja massa oli verkkoon tarttuessaan pehmentänyt verkon kauniiksi. Tästä sain pontta sille, että kalkkimaalikokeilu ei olisikaan tuhoon tuomittu ajatus.

Leikkasin verkosta kaksi melko leveää ja selkeästi sydämen muotoista palaa. Nämä palat taivuttelin ensin ulkoreunoiltaan jo hieman koveraksi ja yhdistin sitten taivutetuilla kärkipihdeillä pyöritellen ulkoreunalta toisiinsa samalla hieman muotoillen jo verkkoa sellaiseksi, että sydämestä tulisi lopulta kolmiulotteinen ja pullea. Kun verkkosydänpuoliskot oli täysin toisissaan kiinni, venyttelin vielä sydäntä niin, että se oli symmetrinen joka suunnassa.

Sitten ryhdyin maalaamaan sydäntä. Varmasti se elementin kokonaan maaliin kastaminen olis ollut aika jees, mutta kun ei mulla sitä maalia ihan litroittain ole. Siispä pensselillä maalailin ja töpöttelin maalia joka mutkaan ja notkoon. Myös sinne sydämen sisäpuolelle sujuttelin pensseliä, ettei maalittomuuttaan kiiltäviä kohtia jäisi liiaksi näkyviin. Tämän toistin puolelleen aina maalin kuivuttua ja kolmannen maalauskerran jälkeen olin tyytyväinen lopputulokseen.

Lopuksi kiinnitin sydämeen ripustusnauhan ja rusetin. Saumakohdat koristelin vielä sävyyn sopivilla helmillä.

Hento ja läpinäkyvä. Juuri sellainen kuin ajattelin. Maalainen, niin kuin minäkin.

Kolmen juuston punajuurilaatikko

Täällä lakeuksilla on sellainen lähes perinneruuan titteliä kantava herkku nimeltään ”homehtunut punajuuriloora”. Kyseessä tietenkin punajuurista tehty laatikkoruoka sinihomejuustolla ja kermalla. Joskus opiskeluaikoina koulun ruokalan ruokalistan yksi suosikeista oli punajuuri-jauhelihalaatikko. Se taas oli etikkaisista punajuurista ja jauhelihasta valmistettu superherkullinen paistos.

Tein oman yhdistetyn version näistä, johon laitoin ainekset itselleni maistuvaan järjestykseen. Pidän sinihomejuustosta silloin, kun sillä kuorrutetaan uuniruoka niin, että se hieman paistuu ja ruskistuu. ”Raakana” tai ruuan joukossa oleva sinihomejuusto ei maistu mun suussa hyvälle ja saan siitä helposti myös vatsakipuja. Myös punajuuri sillänsä tai etikkasäilykkeenä on molemmat varsin sopevalle maistuvia vaihtoehtoja ja siksi sovelsin seuraavan ohjeen, jota minun joulupöytään on tehty jo toistakymmentä vuotta.

Ainekset;

  • 1 kg punajuuria
  • Noin 200g etikkapunajuuria
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 400g jauhelihaa
  • 4 dl kermaa (ruokakermaa)
  • 1/2 pkt koskenlaskija juustoa (tai vastaava määrä olympia sulatejuustoa)
  • 150g juustoraastetta (edam, emmental… vähän oman maun mukaan täytetään tämä kohta)
  • 1 pkt Aura-sinihomejuustoa

Punajuuret keitetään ja jäähdytetään, jonka jälkeen ne kuoritaan ja pilkotaan kuutioiksi tai suikaleiksi (yleensä teen kuutioita punajuurista silloin, jos olen ostanut etikkaiset punajuuretkin valmiina kuutioina). Punajuuret sekoitetaan yhteen.

Sipuli pilkotaan ja kuullotetaan nokareessa voita ja mukaan lisätään jauheliha. Ruskistetaan jauheliha ja maustetaan reilulla suolalla ja mustapippurilla. Puolet punajuurista levitellään vuoan pohjalle, väliin jauheliha kerrokseksi ja päälle taas loput punajuuret. Määrästä syntyy kolme kpl 0,85 litran foliovuoallista, mutta pahitteeksi ei ole, jos tämän valmistaa syvempiin 1,5 litran vuokiin.

Kerma lämmitellään kattilassa kiehumispisteeseen ja lisätään joukkoon pieninä erinä kuutioiksi leikattu koskenlaskija juusto ja lihaliemikuutio. Keitellään  sekoitellen koko ajan, kunnes juusto ja liemikuutio sulavat kermaan. Kaadetaan kerma-juustokastike punajuurien ja jauhelihan päälle. Pinnalle ripotellaan juustoraaste ja viimeisenä pintaan murustettu homejuusto.

Suola tulee pääasiassa juustoista ja jauhleihan suolauksesta. Kasvisversioksi tämä muokkaantuu helposti, eikä jauhelihan tilalle tarvitse keksiä mitään korviketta. Tämä toimii niin haluttaessa kyllä ilman jauhelihaakin.

Paistetaan 175 asteessa noin 45 minuuttia. Laatikot voidaan pakastaa.

 

 

 

 

 

Maistuva dallastäyte ja bostonpulla – mainio kotiläksy

Olen innolla odottanut sitä, että poika saa kotiläksyjä kotitalouden tunnilta. Saan sen sitten tekemään niitä kotitöitä samalla kun itse räin kattoon. Se voi pestä ja puunata vaikkapa vessaa, laittaa ruokaa, leipoa ja sen sellasta…

Ei se mennyt ihan niin… Karumpi totuus on, että äitiä tarvittiin perään kattomaan ja ohjaamaan ja melkein väittäisin työläämmäksi, kuin että olisin tehny nämä asiat itse. Mutta sehän nyt sitten vain on johdannaista siitä, että nuori vasta opettelee asioita. Jos ensimmäistä kertaa jotain tekee ja lopputuloksen pitäis olla jollain tapaa tyydyttävä, sitä opastusta vaan tarvitsee.

Yksi läksyistä oli hiivanostatteisen taikinan teko ja leipominen. Mulla kun on plakkarissa aivan älyttömän ihana dallaspullan täyte, päätettiin että leivotaan sitten sitä dallaspullaa bostonkakun muodossa. Tosi paljon Amerikkalaisia kaupunkien nimiä… Oon itse ollut varsin kehno pullan leipoja, kunnes lopulta tajusin että jos teen pullataikinan perusohjeen mukaan, siihen tulee ihan liian paljon jauhoja. Vähensin jauhojen määrää taikinassa radikaalisti ja johan rupes pullat olemaan pehmeitä ja hyvejä. Ja kun taikina oli löysää, paras tapa työstää sitä oli kauliminen ja siitä kautta kokeillen ja erilaisia levyistä syntyviä pullia leipoen syntyi myös ihastukseni bostonkakkuihin.

Poika teki siis taikinan ja täytteen. Samalla kun minä seisoin noin sentin päässä raskaasti hengittäen. ½ litran pullataikina tehtiin ihan perusohjeella ja jätettiin nousemaan. Sillä aikaa poika sekoitti täytteen.

Dallastäytteen ainekset;

  • 1prk maitorahkaa
  • 100 g sulatettua voita
  • 2 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl vaniliinisokeria

Sekoittamisjärjestyksellä, eikä suunnalla ole niinkään väliä. Pääasia on, että massa sekoitetaan tasaiseksi.

Kun taikina oli noussut, jaoin sen kahtia. Toinen puoliska mulle ja toinen pojalle. Sitten leivoin ja opastin toisella puolella pöytää, kun poika leipoi omaa taikinaansa vastapäätä. Lopulta levyt oli kaulittuna ja täyte jaetiin levyjen päälle, johon se levitettiin tasaiseksi kerrokseksi. Levyt rullattiin pötkylöiksi ja rullat leikattiin 5-7 cm pitkiksi paloiksi. Kaksi 28 cm irtopohjavuokaa voideltiin ja pullan palat aseteltiin pystyasentoon vuoan pohjalle rinkiin ja keskelle. Ei kuitenkaan liian tiiviisti, vaan hieman saa jäädä sitä varaa taikinan nousemiselle. Nämä komistukset jätettiin sitten nousemaan hetkeksi.

Tarkoitus oli laittaa päälle runsaasti raesokeria, mutta sitäpä ei ollutkaan kaapissa… Niinpä vartin nostattamisen jälkeen pullat vain voideltiin munalla ja paistettiin 175 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Paiston jälkeen pullien päälle leviteltiin tomusokerista ja vedestä tehty seos, jolla korvattiin se raesokeri.

 

Pojan mieli oli hieman apea siinä kohtaa, kun palat oli aseteltu vuokaan. Kun ei ne sen palaset sen omaan silmään kovin näteiltä näyttäneet. Mutta oppipa poika ainakin sen, että uuni se on mikä leivonnaisen kaunistaa. Ja oon kyllä  ylpeä pojan leipomuksesta. Siinä ne tönöttää rinnakkain eikä ulkonäön puolesta kylläkään voi sanoa tietävänsä kumpi on se ekaa kertaa leiponeen valmistama

 

Bostonkakussa tämä täyte vähän kuin katoaa pullan joukkoon. Antaa pullaan tosin ihanan vaniljaisen maun ja tekee pullasta mehukkaan. Parhaimmillaan täyte on kuitenkin silloin, kun sitä on mahdollisimman paljon pullan päällä ja se erottuu ihan reilusti itse pullasta.

Aika pienellä leipomistyöllä saa aikaiseksi upeita leivonnaisia 😍

Käpykranssi

Kävyt ovat jo itsessään varsinaisia luontoäidin taideteoksia. Niiden luonnollinen väritys on kaunis, mutta tänä vuonna halusin mukaan väriä, ajatuksena saada käpyihin sellaista kestävää huurteista tunnelmaa.

Käpyjen kerääminen maasta kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin, joten jokainen, jolla on mahdollisuus käpyjä metsälenkeillään kerätä, voi hyödyntää käpyjä myös askartelussa.

Käpykoristeiden suhteen pitää kuitenkin muistaa, että kävyt ovat melkoisia ilmapuntareita! Tai ainakin kosteusmittareita. Jos pidät käpyjä lämpimässä ja kuivassa sisäilmassa, ne pysyvät avonaisena, mutta jos laitat ne ulos, ne menevät suppuun, eikä ulkonäkö vastaa enää lainkaan sitä avonaista käpyä.

Osaan kävyistä kääntelin rautalangasta ”hakaset” ihan varmuuden vakuudeksi.  Rautalangan lisäksi käytän kiinnittämiseen vielä kuumaliimaa. Periaatteessa kiinnitys onnistuisi pelkällä kuumaliimalla, mutta otan tämän homman nyt varman päälle, koska juuri kuivuessaan pöyhistyvät kävyt voivat kangottaa itsensä alustasta irti ja sillä kohtaa luotan kranssiin upotettuun rautalankaan. Langoituksesta on se etu, että liimaakin kuluu HUOMATTAVASTI vähemmän, kuin pelkkiä käpyjä liimatessa.

Rakensin karanssit styroxisiin kranssipohjiin. Värjäsin spraymaalilla ensin kranssipohjaa samalla värillä, jota aion kranssiin lopuksi käyttää. Tarkoituksena hieman häivyttää valkoista pohjaa, että se ei erottuisi sitten valmiista kranssista.

Sitten vaan liimataan kävyt järjestyksessä pohjaan. Koska kävyt eivät anna yhtään myöden, paras tapa saada isoimmat kolot piiloon, on liimata uusi kerros käpyjä aukkojen päälle. Näin kranssista tulee massivinen ja runsas. Huom! Käpyjä kuluu kyllä melkoinen määrä, että kaikki aukot saa piilotettua. Ei ole temppu eikä mikään upottaa reilun kokoiseen karnssiin toista sataa käpyä. Ja on erittäin tärkeää saada se pohja piiloon, käpyjen välistä erottuva pohja kun pilaa lopputuloksen ja kranssi näyttää keskeneräiseltä. Pohjan voi toki ensin vuorata ohuella sammalkerroksella, kuten tein pöytäkoristeen kanssa aiemmin. Sammal kiinnitetään pienillä rautalankahakasilla pohjaan. Jos pohjaan käyttää sammalta, on käpyjen langoittaminen melkolailla välttämätöntä, koska pelkällä liimalla kiinnitettynä ne kiinnittyvät siihen sammaleen, eikä lopputulos ole kestävä.

Kun kävyt on kohdillaan, tehdään rautalangasta kranssin taakse lenkki, josta kranssi on hyvä ripustaa. Langasta tehdään ensin halutun pituinen moninkertaiseksi taiteltu  ja kierretty lanka, joka taitetaan U:n muotoon. Lankojen päihin laitetaan kuumaliimaa ja työnnetään päät kohtisuoraa kranssin taustaan noin 2 cm syvyyteen, sille kohtaa, mihin kiinnityslenkki halutaan. Kun liima on kuivunut, taitetaan pystyyn jäänyt lenkki kranssin pohjan suuntaiseksi niin, että siitä syntyy se varsinainen ripustuslenkki. Tämän jälkeen liimaa lisätään kiinityskohtaan vahvistamaan lenkin kantokykyä. Käpykranssi kun ei ole kovin kevyt kannateltava.

Sittenhän kranssi on joko valmis tai vielä halutessa spreijataan ja kiinnitetään mahdolliset nauhat. Mutta kuten sanottu, käpy ei välttämättä sitä kaipaa. Makuasioita ja riippuu sisustuksesta… 😊 Kranssin taustan viimeistelen vielä varsinaista kranssipohjaa hieman suuremmalla kartongilla, jonka liimaan kuumaliimalla nurjalle puolelle. Kartonkiin on myös helppoa jättää tekijän puumerkki.

Spraypurkista sain juuri nyt hakemaani fiilistä. Käytin joko ainoastaan valkoista maalia tai hopeaa ja sävyinä roosaa tai sinistä. Joitakin kransseja tuunasin vielä hopeahileellä. Tämä tapahtui spreijaamalla ensin sprayliimaa kranssiin ja ripottelemalla hilettä pintaan. Kuvissa hileet ei niinkään erotu, luonnossa ne loistavat  huomattavasti enemmän.

Itse tehty likööri

Vaikka liköörin valmistusaika on tooooodella pitkä, tapaan tehdä joka vuosi vähintään yhden erän. Työvaiheita kun ei kuitenkaan ole kuin kaksi ja loppuaika menee ihan ittellään. Liköörin maustaminen riippuu tarjolla parhaiten olevista aineksista. Olen tehnyt tätä mustikoista, puolukoista, sitruunasta ja nyt kirsikoista.

Perusohje on yksinkertainen.

  • 1 l marjoja tai hedelmiä
  • 1 l 40% vodkaa
  • 1 kg  sokeria

Marjat (tai hedelmät), sokeri ja vodka laitetaan valoa läpäisemättömään astiaan. Astiassa pitää olla kansi, mutta sen ei tarvitse olla ilmatiivis. Aineksia sekoitellaan seuraavat päivät, kunnes sokeri on täysin liuennut nesteeseen. Sen jälkeen pänikän voi vain unohtaa, kunnes noin kuukauden päästä likööri voidaan pullottaa.

Likööri siivilöidään ja tarvittaessa siivilöinti tehdään harson läpi. Sen jälkeen juoma on valmis pullotettavaksi. Jäljelle jäävät viinaksia itseensä imeneet marjat voi käyttää esim leivonnassa tai jälkiruuissa.

Tapaan antaa liköörin oleentua 1,5 – 2 kk, koska sitä parempi on lopputulos, mitä pidempään juoman antaa tekeentyä. Olen lisännyt joskus mausteeksi myös ruokalusikallisen tai kaksi vaniliinisokeria. Kokeilematta on vielä mansikka, vadelma, mustaherukka ja olispa hienoa, jos joskus saisin karpaloista tätä tehdä… 😊

 

Likööri sillänsä ei itselleni maistu, mutta maustan sillä rahkajälkiruokia ja käytän kakkujen kostukkeena. Nätit pienet likööripullot sopivat myös joulumuistamisiksi 😍

Pienin kustannuksin kalusteelle ihan uusi ilme

Ostin muutama vuosi sitten ystävältäni korkeahkon, kapean laatikoston. Aika epäkäytännöllinen kaluste, mutta kaunis ja mun makuhuoneessa oli juuri sellaiselle kalusteelle hyvä paikka. En sitten tiedä, onko laatikosto alunperin tarkoitettu CD-säilytyskalusteeksi koska laatikoiden koko viittaisi siihen, mutta en ole edes ikinä kokeillut tunkea levyjä laatikoihin, koska mulla se toimii parhaiten semmosen pienen sälän säilytyspaikkana.

Laatikoston materiaali on kovapuuta, mahdollisesti akaasiaa, tai sitten jotain muuta matojen reijittämää ainesta ja alunperin pintakäsittelynä oli antiikkipetsaus. Kokeilin sitten valkoisella kalustelakalla tehdä pintaan rösöisen vaalean pinnan, jossa erottuu pensselin jäljetkin. Jonkin aikaa kaluste sellaisena kelpasi, mutta sitten sen keskeneräiseltä tuntuva ulkonäkö alkoi ahdistaa ja hioin ja maalasin sen valkoisella kalustemaalilla. Ja sen jälkeen ihmettelinkin, että miksi en tehnyt tätä jo aikaa sitten tai jopa alunperin…???

Ikävä puoli tässä on nyt se, että mulla ei ole lähtö- ja välitilanteesta ainuttakaan kuvaa.

Nyt päätin kokeilla niitä Clas Ohlsonin posliinisia ruusunuppeja tähän lipastoon! Kun en siihen talonpoikaiskaappiin halunnut niitä pistää, kun ei ne oikeen siihen kuulu ja ne jäi kuitenkin mieltä vähän vaivaamaan.

Vetimistä oli jäänyt sen verran näkyvät jäljet laatikon etulevyihin, että hioin ja maalasin etulevyjen pohjat. Vetimistä oli jäänyt myös painaumat ja siksi hyödynsin vielä vanhojen rengasvetimien koristeelliset prikat ruusuvetimen alle.

Maalasin ne vaan ensin hopeaspraylla, että istuisivat uusien vetimien alle.

Ja voi hyvän tähren, mikä karamelli tästä lipastosta nyt sitten tuli!!! ❤️

 

 

Syyskranssit

 

Syksy on ihanaa aikaa ja varsinaista kulta-aikaa kranssien tekemiselle. Luonto notkuu materiaaleja ja niiden yhdisteleminen on hauskaa. Toki materiaalien kanssa on omat ”riskinsä”, eli lämpimät ja aurinkoiset syyskelit saa havukranssit varisemaan nopeasti, värikkäät lehdet ja syksyn kukat ei ole ilona kuin muutaman päivän, kun ne jo nahistuvat, tuijat kellastuvat silmissä. Mutta onhan niistä iloa oman aikansa.

Tämä kranssien sitominen lajina on vähän sellainen, että harjoitus tekee mestarin… Mitä enemmän näitä sitoo, sitä näppärämmin ja nopeammin ne alkavat syntymään. Syntyy rutiini ja oma käsiala ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen tasaisempi ja materiaaliakin kuluu vähemmän. Ja siinä valossa ei ole ihan niin nahkea ajatus tehdä sitäkään kranssia, joka kestää vain sen muutaman päivän. En meinaa jaksaa odottaa, että syyshortensiani kasvavat niin isoiksi, että niiden kukinnan aikana maltan leikata muutaman oksan myös kranssiin.

Sidontatekniikasta kerroin jo aiemmin ”havuseppele” – kirjoituksessani. Mutta lyhyt kertaus tässä ei ole varmaan pahitteeksi.

Tarvitaan puolaan kerittyä rautalankaa, sivuleikkurit, pajun oksia, havuja, varpuja, oksia… Mitä materiaalia nyt ikinä aikookaan käyttää kransseissaan. Pajuista pyöritellään kranssin pohja. Kaikki saumakohdat sidotaan rautalangalla niin, että lopputulos on halutun kokoinen ja halutun vahvuinen kranssipohja. Materialit sidotaan pohjaan pieninä nippuina; 2-4 oksan ryhminä. Rautalankaa ei katkota, vaan sitä kieputetaan koko ajan eteenpäin lisäten pieniä materiaalinippuja kranssin pintaan kunnes ympyrä on täysi ja saavutaan vähän kuin takapuoli edellä aloituskohtaan. Ensimmäisten nippujen alle sidotaan muutama nippu materiaalia niin, että aloituskohta katoaa kokonaisuuteen.

Sen seittemän havun kranssi… Ainakin melkein. Tässä kranssissa on kaikkia mahdollisia pihasta ja lähimetsästä löytyneitä oksia ja varpuja. Ripustuskohtaa korostin käpyryhmällä ja tehosteeksi lisäsin kukkapurkista pari callunan ja hopeaputouksen oksaa.

Tuijan, himalajan katajan ja valkoisen callunan yhdistelmä.

Kranssi tuijasta ja callunan oksista. Mukana myös himpun verran hopeakuusta.