Kuinkas hurisee?

Niin no… Ihan valtavasti on tekemistä. Päivittäin ruoskin itteäni siksi, että en saa valmiiksi sitä, tätä ja tuota ja tätä kaikkea. Koko maailmaa tottavie! Pitäis muistaa, etten minä mikään kone kuitenkaan oo.

Toisinaan kasvaa vankka sarvi otsaan, kun aika ei tahro riittää siihen kaikkeen, mihin sen haluaisin riittävän. Aika ikävästi päivätyöt häiritsee harrastuksia. En ole edes mikään jalkapalloäiti, koska mun lapsi ei halua harrastaa jalkapalloa. Lähinnä hänen sydäntä taitaa olla E-urheilu, jota näin vanhanaikainen ihminen kuin minä, ei aina ihan ymmärrä. Mutta koska mua kiinnostaa melkein kaikki olemassa oleva ja oon kerännyt ympärilleni niin paljon asioita, joita haluan tehrä, niin en pistä lainkaan pahakseni sitä, ettei mun aika kulu siälä kentän reunalla paikallista väriä tunnustaen ja pallokassia kannellen. Eikä se taas tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi niitä äitejä, jotka sitä tekevät. Päinvastoin!

Luulen, että ainoa ratkaisu tähän olis lottovoitto. Eikä mikään neljä oikein, vaan se semmonen, jonka myötä vois tasajalkaa tanssien jäädä pois töistä ja keskittyä näihin omiin touhuihin. Osuis kyllä kohrilleen varsinkin nyt, kun tämä soppa maustettiin keskivertoa suuremmalla peruskorjauksella. Tavoitteena on vuoden päästä mun, Topin ja meidän kumpaisenkin lasten yhteinen uusi koti.

Niin että koska aika on muutenkin kortilla, aattelin alkaa pitämään tällästä ”päiväkirjaa”. Haluan kertoa remontista ja sen etenemisestä ja sen ohessa omasta elämästä harrastusten parissa. Tykkään värkätä melkein mitä vaan omilla käsilläni. Käden taidoilla tulee tietysti olemaan remontoinnissakin sitten aika merkitsevä osa. Katsotaan, mihin rahkeet riittää.

Että pastaakos tässä sitten…