Kaakelimaalaus – Etuisasti uutta pintaa

Tuntuu varsin oudolta, että oikeasti olisi keksitty maali, joka pysyy kaakelin päällä ja muka myös kestää. En kuitenkaan voi moittia, että omat kokemukset kaakelimaaleista olis jotenkin huonoja…

Ensimmäisen kerran maalasin kaakelimaalilla keittön välitilan laatat vuokra-asunnossani jo kymmenkunta vuotta sitten. Silloinkin syynä oli väri; ne kun sävähti vaaleanpunaiseen. Niistä tuli sitten siniharmaat… Kumpi sitten parempi? Toisen kerran kokeilin kaakelimaalia pari vuotta sitten Topin keittiön välitilan kaakeleihin. Laattoihin maalattiin vaalean harmaa pinta.

Suurin yllätys maalatussa pinnassa on, että se näyttää hyvältä, vaikka onkin pinnaltaan yhtenäinen. Saumat eivät erotu niin selkeästi, mutta silti se näyttää kaakeliseinältä vielä maalauksen jälkeenkin.

Tässä ensimmäisen ja toisen maalauksen välissä oli tapahtunut jotain maalille. Ja jos ei muuta, ainakin uskottavuutta lisää, jos maali on jonkinsortin kakskomponenttinen ja nyt tässä nykypäivän maalissa oli erillisenä pieni määrä nestettä, joka sekoitettiin maalin joukkoon (ikänäkö esti lukemasta pienellä präntätystä ohjeesta, mistä nesteestä oikeastaan oli kysymys…) 😳

Maalin käyttöaika sekoituksen jälkeen on noin 10 vrk. Vesiliukoisen maalin haju ei ole voimakas ja pelien ja pensseleiden pesu on helppoa.

Tällä kertaa työn alle tuli äitini vuokra-asunnon keittiön välitila. Välitilassa oli alkuperäiset, 70-lukulaisen ruskeat, lasitetut kaakelit. Itse kaakelipinnassa ei ollut mitään vikaa, mutta olihan ne vähän synkät… Vuokraisännän lupakin saatiin ongelmitta.

Ihan niin kuin aina aiemminkin, pohjatyöt ratkaisee lopputuloksen. Ja niin kuin aina ennenkin, pohjatyöt on se ärsyttävin ja vaativin työvaihe. Ja jos pohjatöissä oikoo tai muuten vaan ne ryssii, saakin ihmetellä, että miksi lopputulos on huono. Homma ei vaan toimi niin.

Silikonisaumat pitää poistaa viimeistä pipanaa myöden. Kaikki lika ja rasva pitää puhdistaa ja saada pinnasta pois. Pohjaan jäävä rasva tai silikoni hylkii maalia, eikä siitä kyllä saa silloin onnistunutta lopputulosta. Tällä kertaa kävin vielä pesun jälkeen kaakelit läpi hiomapaperilla ja pyyhin lopuksi pinnat ksyleenilä jota käytin myös silikonijäämien poistoon.

Rajattuani nurkat ja reunat maalarinteipillä ja suojattuani työtasot aloitin maalauksen reunoista ja nurkista. Ja HOX! Tämän maalin työstöaika on todella lyhyt!!! En muistanut tätä, vaan rajailin koko maalattavan alueen ensin pensselillä ja vasta sen jälkeen rupesin työstämään rajauksien väliin jääneitä alueita pienellä superlonitelalla. No tietenkin rajaukset oli jo alkupäästä nahkottuneet ja niihin syntyneet valumat kuivuneet. Meinas pistää oikeen vihaksi! Maalin täytyy antaa kuivua noin vuorokausi ennen seuraavaa päällemaalausta. Seuraavana päivänä hioin sitten pahimpia rajauksista syntyneitä valumia ja maalasin laatat toiseen kertaan. Nyt etenin vain parin laatan leveydeltä kerrallaan ja siten homma pysyi huomattavasti paremmin kasassa. Koska pohjalla oli tumma laatta, vaati se vielä kolmannen maalikerroksen kolmantena päivänä. Ohjeen mukaan  kuivumisaika oikeen oikeasti kuivaksi on noin 20 vuorokautta.

Maalin annettiin sitten kuivua ihan reilusti, eli useampi päivä, ennen kuin seinään kiinnitettiin valaisin ja pistorasiat. Jos rasioita ja muita varusteita aletaan liian nahkean maalin päälle asentamaan, voi lopputuloksena olla naarmuja ja milläs ne sitten korjaat hyväksi…?

Sähkömies Mikko hoiti asennushomman  mallikkaasti ja samoilla lämmöillä Topi saumasi tarvittavat saumat ja nurkat silikonilla.

Ennen ja jälkeen…

Kovalla ja tarkalla työllä, mutta suhteelisen pienellä rahalla saa silmän kaipaaman muutoksen ja kunnolla tehtynä pinta on hyvän näköinen. En silti voisi kuvitella maalaavani esim. kokonaista kylpyhuonetta tällä. Vessan seinät ja mahdollisesti pienen vessan lattia vielä ehkä menettelisi. Muutaman lisävuoden vanhoille kaakeleille tällä maalilla kyllä saa.

Ennen ja jälkeen….

Huh… Tämä oli kyllä työläin kaikista maalaamistani kohteista, mutta ehkä se oli sen arvoista. Koko keittiö on silmään kuin uusi. 😍

Maalatut lasipurnukat vintagehengessä

Olleet jo jonkin aikaa trendikkäät. Tällaiset lasiset pastellisävyiset kuluneen näköiset purkit ja purnukat. Eikä sillä, kun ihania ovat! Purkissahan nyt voi säilyttää ihan mitä vaan pientä sälää; kyniä, nappeja, nuppeja ja neuloja, karamellejä…

Tarvitaan siis lasinen purkki, jossa on mieluusti kohokuvioita, joita voi sitten keinotekoisella kuluttamisella korostaa. Kyseessä on siis ihan tavalliset marketin hyllystä ostetut säilykepurkit.

Purkki pestään ja puhdistetaan huolellisesti. Sen jälkeen kalkkimaalia levitetään pensselillä tasaisesti purkin ulkopintaan. Maalikerroksia tarvitaan mahdollisesti kaksi. Kun maali on kuivaa, käytetään 120 hiekkapaperia ja karhunkieltä pinnan vanhentamiseen. Hinkataan hienoisesti maalia pois purkin kohoumista ja kulmista. Maalin pitää olla niin kuivaa, ettei se tartu käsiin, mutta liian kuivana kulumista on vaikea saada luonnollisen näköiseksi.

Ja tadaa! Siinä niitä sitten on 😊

Sisätiloissa ja koristekäytössä katse on varmasti lähes ainoa näiden purnukoiden rasite, joten voin luvata, että sen ne kestävät moitteetta.

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.

Maalattu postilaatikko

Ajatus lähti siitä, että halusin ovenpieleen vanhan postilaatikon, johon voisin istuttaa kukkia. Tarkoituksena lisätä nimitaulun kohtaan kauniisti tekstattu ”TERVETULOA”-teksti. Sitten vielä joskus. Kun se siinä sitten tönötti kukkinensa, mietin miten iloinen näky olis postilaatikko, jossa olisi jokin maalaismaisema kyljessä…

 

Pohjana siis vanha peltinen ja ruostunut postilaatikko. Maalina taas hammerite. Maali, jonka voi maalata ruosteen päälle, kunhan kaikki irtonainen aines on poistettu.

 

Ensimmäiseen maalasin ”puukuvion” alle.

 

Sen päälle unikot, kuin lautaseinää vasten…

 

Mun pää on täynnä ideoita näistä. Auringonkukat ja niittymaisema on tuloillaan… päivittelen niistä kuvat tänne heti sitämukaa kun ne on valmiit 😊

Singerin jalkaan kansi

Me ollaan vähän kuin vahingosa alettu keräämään erilaisia vanhoja ompelukoneen jalkoja ja ompelukoneita. Ne vain on niin kertakaikkisen upeita ja monikäyttöisiä, että ei vaan malta lopettaa.

Ompelukone on ennen aikaan ollut se laite, joka jokaisessa taloudessa on tarvittu. Vaikka se on ollut kallis hankkia, se on ollut lähes välttämätön. Siksi jalkoja ja toimiviakin koneita on paljon tarjolla, eikä niiden hintakaan ole päätähuimaava, vaikka jotkut niin luulevat.

Ensimmäisenä kerron uusimmasta tuunauksesta. Se valmistui juuri tänään. Jalan Topi osti torista ja vaikka sen hinta oli kohtuu korkea, sen yksilöllisyys viehätti. Kyseessää siis teollisuuskoneen jalka, jossa ei turhia kruusooksia ole. Ainoastaan poljin on koristeellinen ja muuten jalka on jykevä ja hyvin pelkistetty. Tähän päätettiin tehdä kansikin sitten vähän ronskimmasta materiaalista.

 

Ajatus muokkaantui taas projektin aikana ja lopputulos on parempi, mitä oltiin aluksi edes ajateltu. Homma lähti käyntiin jalan maalauksesta. Hammerite on hyväksi havaittu maali näihin jalkoihin. Ei tarvitse valtavia pohjatöitä, vaan kun irtonainen ruoste hiotaan pois, niin maali toimii pohja- ja pintamaalina.

 

Kansi rakennettiin vahvasta koivuponttilankusta. Lankkujen sivuihin tehtiin höylällä viisteet ja samalla kun niitä lankkuja siinä pyöriteltiin, keksittiin upottaa poljin kanteen. Lankut käsiteltiin harmaalla puuöljyllä.

Lopuksi koko komeus reunustettiin heinäseipäillä. Topi sovitteli ja jiiras seipäät melkosen kätevästi ja vaikka se ei ollut ihan helpoin homma, oli se kyllä vaivan arvoinen.

Mä suorastaan rakastun näihin pöytiin yksitellen ❤

Sarvet seinälle

Enpä tiedä onko kyseessä jokin alkukantainen ja brutaali puoli minussa, mutta oon haaveillut pitkään semmosia nättejä sisustukseen sopivia sarvia makuuhuoneen seinälle. Pari vuotta tässä ihan aktiivisesti yritin etsiä ja kyselläkin sarvia, mutta mielikuva niistä MUN sarvista oli jotain muuta mitä tarjonta.

Olin yhteydessä metsästyseuroihin ja tein hirviporukassa olevalle isälleni varausta sarvista. Jos siis hirven ampuu… Ja jos sillä on sarvet… ja jos ne on sopivan näköiset mun tarkoitukseen… No ei tullu sitä kauttakaan sarvia. Netissä oli myynnissä muutamat hirvensarvet, mutta ne oli justiin sitten semmosia hurjia lapiosarvia, jotka vois sopia jonnekin jäähallin kokoisen kelohonkamökin takan päälle. Ei mun makkariin. Yks vaihtoehto olis ollut osallistua itse johonkin kaurisjahtiin, mutta metsällä käyneet ihmiset tietää millainen todennäköisyys on, että sitä kautta ne sarvet olis käteen jäänyt… Ja että suurinpiirtein satumaisen tuurin lisäksi ja kaiken sen vaivan jälkeen sitä olis lähteny maalaamaamalla piilottamaan jotain niin aitoa ja oikeaa… Eikä ollut kukaan edes lapin reissua tekemässä, että jos sieltä olis tuntureilta poron sarvia vastaan tullut ja näille lakeuksille kulkeutunut.

No sitten sattu se mäihä. Löysin paikallisen marketin sisustusosastolta keraamiset sopivan sirot sarvet. Niissä oli valmiina se taustakin, johon sarvet oli kiinnitetty. Kaiken lisäksi ne oli 50% halvennuksessa! Lottovoitto! Ehkä 3+lisä. Siitä se ajatus lähti sitten rullailemaan. Etsiskelin palan matkaa sopivia kehyksiä ja koska itse kehystettävä asia oli noinkin maanläheinen, ajattelin, että kehyksistä saa löytyä sitten sitä krumeluuria. Lopulta löysinkin peilin, jonka kehys oli hopeamaalilla maalattu ja justiin sopivan koristeellinen.

Sileän taustan sijaan päätin että taustaksi tulee paneelia, koska sitä sattui Topin varastossa olemaan. Paneeli liimattiin ensin levyksi ja pistettiin puristukseen niin kauaksi aikaa, että liima kuivuu. Liimana tässä kohtaa käytettiin Würthin Pur-liimaa, jolla kiinnittyy kyllä sitte ihan mikä vaan ja mihinkä vaan. Ainakin kun puusta puhutaan. Sen jälkeen peili irrotettiin kehyksistä ja kehyksen sisäkaarta käytettiin sabluunana, jolla piirrettiin paneelilevyyn leikattavan ovaalin muoto. Vasta tässä kohtaa alkoi hahmottumaan itsellekin se, että kuinka tämä himmeli lopulta kannattaa kasata…

Kun paneeliovaalin reunat oli hiottu, oli kaikki osat valmiina maalattavaksi. Maalasin ne kalkkimaalilla kahteen kertaan. Sen jälkeen tein hienolla hiomapaperilla kulumajälkiä kehykseen, koska lopputulos olis voinut muuten näyttää liian pliisulta.

Hiomisen jälkeen vahasin ja kiillotin kaikki osat. Peilinkehyksen taustalevy kiinnitettiin paikoilleen ja paneeliovaali liimattiin kehyksien sisään taustalevyyn. Sarvien taustassa oli ripustusruuvin reikä, joten sitä käytetiin hyväksi ja paneeliin ruuvattiin ruuvi, sarvien taustaan pistettiin ihan huolella liimaa ja sarvet pukattiin paikoilleen.

En meinannut malttaa odottaa liiman kuivumista, kun jo olisin halunnut ripustaa sen jo seinälle.

Tarinaa vanhasta kaapista

Tämä kaappi on ollut suvussamme niin kauan, että kukaan ei enää muista sen alkuperää. Vaihtoehtoja toki on. Tekijä on saattanut olla pappani isä Josua, joka on toiminut kotikyläni koulun puukäsityön opettajana koulun ensimmäisinä olemassaolon vuosina ja näin ollen hänen on täytynyt omata jonkinlaisia puusepän taitoja. Pian pappani syntymän jälkeen, vuonnna 1915 Josua on lähtenyt Amerikkaan ja sille tielleen jäänyt. Mutta voi toki olla, että kaappi on kuulunut pappani äidin Sanna-Liisan kapioihin. Kaapista eikä sen maalikerrosten alta löydy mitään vinkkiä asiasta. Ei nimiä, eikä vuosilukuja. Mutta vaikka minkälaisella matematiikalla asiaa ajattelee, on selvää että kaappi on toista sataa vuotta vanha, mahdollisesti tehty jopa jo 1800-luvun puolella.

Kaappi on ollut mummolan alakerran tuvassa käytössä aivan 70-luvulle asti. Tämän jälkeen se on siirretty vintille, kylmään sivukkaaseen, jossa se on tähän asti seisonut. Viimeisten vuosikymmenten aikana kaappi ei ole ollut suoranaisesti kosketuksissa veden kanssa, mutta ilmankosteutta ja lämpötilamuutoksia se on kuitenkin kokenut. Ajan myötä kaapista on sahattu takajaloista pätkät pois, ilmeisesti lattioiden jalkalistojen vuoksi. Myös takaa yläkulmista on pienet palaset poistettu. Aika ronskilla kädellä kalustetta on siis käsitelty. Jokin vahinko on myös aiheuttanut liimauksen pettämisen ja toisella kaapin sivulla on halkeama, joka ulottuu lähes puoleen väliin kaapin kylkeä.

Viime keväänä edesmennyt mummoni lupasi mulle tämän kaapin vielä kotona asuessani, eli yli 20 vuotta sitten. Onneksi en kuitenkaan heti silloin saanut äntiin kaapin kunnostamista. En usko, että mielenkiinto ja kärsivällisyys olisi sillä kohtaa riittänyt tekemään tätä työtä kunnolla.

Nyt kun olin päättänyt kaapin viimein kunnostaa, ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui kaapin siirto pois sieltä vintistä. Isä muisteli jo silloin parikymmentä vuotta taakse päin, että porrashuone on paneloitu kaapin siirron jälkeen, joten se ei välttämättä portaita myöten enää pois sieltä mahdu. No ei mahtunut tosiaan. Kaappia kannettiin kahteen otteeseen eripäin portaisiin, mutta molemmilla kerroilla se jumittui portaissa olevaan käännökseen. Seuraava ajatus olikin vähän miehekäs, että kaapin yläosa sahattaisiin irti… Onneksi tähän ei tarvinnut ryhtyä, vaan isä haki pyöräkuormaajan ja kaappi kannettiin kamarin ikkunalle ja nostettiin siitä ulos kauhaan. Tosin jännitti enemmän kuin Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsi, kun Topi seisoi kauhassa pidellen kiinni puoliksi kauhan ulkopuolella retkottavaa valtavaa kaappia. Että kukahan tai mikä tippuu ensimmäisenä vai menisikö kaappi tai kauha alakerran ikkunoista läpi… Mutta ei tippunut, eikä mennyt. Vähän hullunrohkeaa, mutta kun se nyt vaan on maalla vähän tämmöstä. Asiat ratkaistaan tavalla tai toisella ja tällä kertaa se tehtiin sillä toisella tapaa.

Kaappi kuljetettiin loppuvuodesta 2017 Kuortaneelle, meidän remonttityömaalle, koska siellä on hyvät tilat ja olosuhteet tämmösia tuunailuja tehdä. Hauskaa tässä on se, että nyt kun remontissa ei vielä ole mulle paljoakaan tekemistä, saadaan molemmat silti työstää omia juttujamme siinä samassa tilassa.

Olosuhteet ovat vaikuttaneet kaappiin niin, että kuivumisaikaa se vaatii useamman viikon ennen kuin maalia voi pintaan pistää. Mielessäni laskeskelin, että ei tässä silti mitään hätää ole… Jotta saisin pinnan maalattavaan kuntoon, puhutaankin jo useamman viikonlopun työrupeamasta. Päällimmäinen turkoosi maalipinta on ihan nätti väri itsessään, niinpä ajatuksena on vain poistaa irtonainen aines, karhentaa pinta ja maalata kaappi valkoisella kalkkimaalilla. Sitten tietyin osin sopivista kulmista ja nurkista kuluttaa kalkkimaalipintaa hiomalla niin, että alempi maalikerros tulee esiin. Tästä syystä en edes harkinnut maalinpoistoa ja kaapin entisöimistä sillä tyylillä. Muutenkin, kaapilla on tunnearvoa sen verran, että haluan sen pitää. Ja jos se aikoo meillä asua, sen on oltava valkoinen.

Ensimmäisenä kaapista irrotettiin kaikki irtonaiset osat. Eli ovet ja laatikot. Niistä piti irrottaa sitten vielä vetimet ja saranat. Vetimet siksi, että vaikka kyseessä oli aivan ihanat alkuperäiset käsin sorvatut nupit, niissä oli sen verran kulumia ja rikkoontumisia, että niitä ei olisi millään saanut korjattua.

Saranoiden suhteen tuli jossain kohtaa kyllä mieleen, että ne olis voinut olla hyvä säilyttää. Niiden irrotus oli tosin suoranaista tuskaa. Tein töitä yhden päivän asian kanssa ja käpyhän siinä paloi sen päivän aikana melkolailla hiileksi. Ajan myötä kun ovet olivat saaneet osumia, saranoita oli käännelty ja asenneltu nurinpäinkin, osa oli NAULATTU jollain 2,5 tuuman nauloilla runkoon… Voi vain arvata, että saranolille lovetut syvennykset sai irrotuksesta melkoisia osumia ja vaurioita. Säilyttämistä puoltava asia oli saranoiden koko. Mahdollisesti laajentamalla etsintää saman kokoiset saranat olisi ollut mahdollista löytää, mutta paikallisista liikkeistä ei sellaisia löytynyt. Mutta ne saranatkin meni irrotuksessa vähän niin kuin tuusan paskaksi. Uudet saranat piti saada, vaikka ne ei ihan vanhoja aukkoja täyttäkään.

2. viikonloppu

Seuraavana viikonloppuna aloitin hiomisen. Kaikki mahdolliset koneet oli käytössä ja pikkuhiljaa homma lähtikin käyntiin.

Kun paikoin maali irtosi aika reippaasti ja hiomista piti jatkaa melkein puulle asti, löysin kaikkineen viisi maalikerrosta kaapin kyljestä. Nämä maalikerroksetkin ovat merkki siitä, että kaapilla on reilusti ikää ja se on ehtinyt nähdä monenmoista matkallaan…

Hioin kaappia ensimmäisenä päivänä palan matkaa ilman hengityssuojainta. Huomasin kuitenkin, että hullun hommaa! Astmaatikon keuhkot ilmoitti välittömästi tuulen suunnan. Ja kun tarkemmin ajattelee sitäkin, mitä entisajan maalit on sisältäneet, on takuulla parempi ettei semmoisia pölyjä sisäänsä vedä.

3. ja 4. viikonloppu

Parin viikonlopun hiomisen jälkeen pääsin lopulta myös pakkeloimaan. Paikoin rakensin pakkelilla kerros kerrokselta isojakin puuttuvia paloja mm. oviin, hyllyjen reunoihin ja ylälistaan.

Tällä kohtaa laitettiin myös kylki liimaukseen ja puristukseen. Kun kylki oli seuraavana viikonloppuna kuiva, sain rapsutella tursunneet liimat pois ja hioin pinnan tasaiseksi. Näissä liimaushommissa Topi auttoi mua, koska vaikka yrittämällä voisin tälläsiä asioita osatakin, on parempi, että joku joka oikeasti osaa, tekee sen. Ei tartte sitte moneen kertaan samaa asiaa tehrä tai harmitella vähän sinnepäin olevaa lopputulosta..

Niinpä Topi katteli sopivan vahvuista lautaa ja rakensi kaappiin myös ne puuttuvat takajalat. Ja on kyllä varsin uskomatonta, miten hienosti ne uudet jalat siihen kohdilleen istahti.

Pystysaumojen liimauksissa käytettiin PUR-liimaa, joka turpoaa ja on kuivuessaan niin lujaa, että liiman kohdasta sauma ei hajalle mene, vaan paineen alla se rikkoutuu ensin vaikka siitä vierestä. Jalkaliimaukset tehtiin perus erikeepperillä ja näihin liimauksiin pystyi pistää tueksi vielä ruuveja, joilla jalat saatiin tukevasti runkoon kiinni. Ensimmäisen jalan teko olikin helppo homma verrattuna sitten siihen toiseen. Jostain syystä jalka ei vain millään meinannut istua kohdilleen. Mutta lopulta kun puristimet osui oikeisiin kohtiin, lopputulos oli hyvä. Pienet epätasaisuudet korjautui hiomalla ja pakkelilla.

5. viikonloppu

Viidentenä viikonloppuna pääsin viimein maalaamaan! Ihan uskomaton tunne, että tämä kaappi viimein alkoi saamaan sitä lopullista muotoa ja väriä. Kuitenkin ensin sovitettiin paikoilleen ovet. Tämän tiedettiin olevan nyt vähän vaikea nakki, kun ne saranat vaihtui. Saranoiden riipimisen myötä jouduuin tekemään rankempia korjausliikkeitä oven saranoiden syvennysten kanssa, mutta sekin onnistui lakkakitillä ja hiomalla varsin hyvin.

Topi hoiti oviasennuksen melkein tosta vaan. Olin lähinnä vain apupoikana. Ovien kohdistaminen oli siksi hankalaa, kun ne menevät kokonaan kaapin rungon sisään kiinni mennessään, niin on kovin hankalaa yrittää pitää ovea ilmassa kohdallaan, kun toinen ruuvaa saranaa kiinni. Kyse on kuitenkin vain millin heitosta ylä-alasuunnassa. Sinä kohtaa apuun tuli kuitenkin lähes insinöörimäisen kekseliäs ajatus; koska kaapin takalevy oli vielä irti, hyllyn sivuun kiinnitettiin takapuolelta liimapuristimella käsisaha niin, että se tuli etupuolelta palan matkaa ulos. Sen ulostulevan sahan kärjen varaan oven saattoi laskea ja se haki korkeussuunnassa paikkansa lähes automaattisesti. Sitten Topi ruuvaili saranat kiinni. Ovet ei istuneet ihan täydellisesti, vaan kaikki ovet irrotettiin kertaalleen ja niistä hiottiin aika reilulla kädellä ahdistavista reunoista tavaraa pois. Lopulta ovet sujahteli kiinni ja ne sekä saranat irrotettiin vielä maalauksen ajaksi.

Ajatuksena on, että kaapin sisäosat maalataan kalustemaalilla, koska niiden on tarkoitus kestää käytössä ja mulla itselläni ei ole laajempaa kokemusta kalkkimaalin kulutuksen kestosta… Niinpä ajattelin ottaa varman päälle. Ja koska alle jäi niin monenmoista maalia, kalustemaalin alle laitoin Otex tartuntapohjamaalin.

Mielessäni oli vahva visio siitä, että tätä hommaa ei välttämättä kannata tehdä pensselillä. Tai jos tekee, pensselin pitää olla hienokarvainen ja sileä, sellainen joka jäi multa pensselikauppan, kun nuukuuden piru käski jättää sen ostamatta. En halunnut pintoihin pensselin jälkiä, vaan pinnasta pitäisi tulla mahdollisimman tasainen. Ja silti se ajatus katosi johonkin ja lähdin ensimmäisenä maalaamaan sillä pensselillä… sillä huonolla. Onneksi huomasin syntyvän jäljen ja muistin asian melko nopeasti, eikä vahinko sattunut kuin ylimpään hyllyväliin pohjamaalin kanssa. Niinpä jatkoin superlonitelalla, joka ehdottomasti oli parempi ratkaisu tähän. Kun olin saanut pohjamaalin kaikkialle hyllyväleihin, maalasin runkoon ja oviin ensimmäisen kerroksen kalkkimaalia. Siinä oli sitten jo pensselikin taas apuna.

Kun kalkkimaali kuivui, esiin tuli myös ne paikat, joissa oli menneiden vuosien jättämiä roiskeita, öljytahroja, naulan kantoja tai vastaavaa. Kaikki tällaiset paikat näkyivät kalkkimaalin läpi lähes välittömästi maalin kuivuttua ruskeina täplinä ja läiskinä. Mm. yksi ovista on korjattu ilmeisimmin rakennusvaiheessa pienillä nauloilla, joilla oli naulattu oven reunasta lohjennut pieni pala paikoilleen ja kosteista säilytysolosuhteista johtuen naulat olivat mitä ilmeisimmin ruostuneet, kun kerran tulivat siitä maalista läpi. Alkutilanteen kuvissa näkyy myös kannessa jokin musta läntti, joka ei sitten hiomalla ilmeisimmin lähtenytkään kokonaan pois… Onneksi mulla oli vielä tässä vaiheessa sitä pohjamaalia, joka nimenomaan sitoo alleen kaiken tällaisen väriä päästävän epämääräisyyden. Niinpä hioin hienoisesti kaikki kalkkimaalipinnat ja sen jälkeen tiirailin läpi ovet ja rungon ja aina kun silmään otti värjäymä, maalasin kyseisen kohdan pohjamaalilla.

 

Ajatuksena oli, että nyt kaapissa on pohjat maalattuna ja vielä kerran otin esiin pakkelin ja lastan. En millään edes halua jokaista koloa ja jälkeä piiloon, mutta silti ajattelin vielä ”korjailla” pahimpia. Kaapin sisäosat ovat hieman toisarvoiset, eikä käyttöä haittaa lainkaan se, että sinne niitä jälkiä jäi enemmänkin. Jälkiä ja koloja oli lähinnä siksi, että kaapin sisäosien hyllyt on melko raakaa lautaa. Mahdollisesti hienosahattua (entisten maalipintojen alta ei niin selvästi erotu enää) ja osin jopa vajaita lautoja. Paikoin jäljelle jäi myös maalikerrosten aiheuttamaa epätasaisuutta, joka vähän niin kuin kuuluu tähän ja mielestäni se on osa tämän kaapin viehätystä. Ja kun sitten se pakkelilasta alkoi viihtymään vähän liian pitkään kädessä, vihelsin pelin väkisin poikki. Kun ei vaan meinannut osata lopettaa. Pakkeloinnin jälkeen piti sitten vielä tehdä ne pakolliset viimeiset hiomiset ja pakkeloitujen kohtien uudelleen maalaukset.

6. viikonloppu

Nyt alettiin puhumaan viimeisistä maalikerroksista. Ja viikonloppuja takana siis viisi. Ensimmäiseksi maalasin puolikiiltävällä Helmi-kalustemaalilla kaapin ihanat, uudet laatikoiden pohjalevyt sekä takalevyn, sen jälkeen sisäosat. Telalla tosiaan. Ja heti kun se eka kerros siinä paikoillaan oli, alkoi kaappi oikeasti näyttää jotenkin valmiimmalta… Oikeastaan koko viikonlopun fiksailin ja lisäilin vain maalikerroksia sitä mukaa kun edelliset kerrokset kuivui ja sitä mukaa myös varjostumat ja alustan maalikerroksen läpi kuultaminen hävisivät.

Ennen ovien viimeistä paikoilleen sijoittamista piti sitten saada se takalevy paikoilleen. Ei sitä helpoksi epäiltykään, mutta melkein lakkas jo sitten huvittamastakin. Uusi levy oli noin millin vahvempaa kuin vanha ja taustalevy uraa piti avata ja laajentaa. Eikä noin vahvan ja suhteellisen kapean levyn saaminen molemmin puolin uraan mennyt ihan sujuvasti. Kun se lopulta oli saatu toiselle puolen uraansa, se piti saada taittumaan keskeltä niin paljon, että se saadaan ujutettua toisen puolen uraan. Mutta onpa tollanen levy vähän itsepäinenkin halutessaan! Kun se olis pitänyt saada kaarelle keskeltä, se venkoili toisesta päästä eri suuntaan. Mutta lopulta hienoisesti säleetkin lenteli, kun se pompsahti paikoilleen. Levy naulattiin pienillä nauloilla jokaiseen vaakahyllyyn kiinni. Sen verran se halus venkoilla, ettei sille jätetty mitään mahdollisuutta. Ei ole myöskään mahdollista taustalevyä enää ehjänä kaapista irrottaa…

 

Taustalevyn jälkeen kiinnitettiin ovet ja arvata saattaa, että ne ei menneet enää niin hyvin kiinni kuin silloin sovituskerralla. Syynä ovien reunoihin lisääntyneet maalikerrokset sekä taustalevyn vaikutus. Omalta osaltaan levy varmasti veti kaapin runkoa toiseen asentoon ja nythän tosiaan puhutaan niin pienistä mitoista, ettei silmällä niitä edes erota. Mutta koska kalkkimaalikerrosta on kuitenkin tarkoitus hiomalla vielä oikoa ja tasoitella, saadaan ovetkin varmasti vielä toimimaan moitteettomasti. Arvasin, että sen verran koville uuden taustalevyn myötä runko joutuu, että vaurioitakin varmasti syntyy. Ja siksi taustalevyn asennusaika oli juuri nyt. Että kaikki uudet vauriot saadaan vielä korjattua. Ja niinpä maalailin vielä nurkkien maalipintoihin syntyneet hiushalkeamat piiloon.

 

Kuudes viikonloppu takana ja kaappi on enää ihan viimeisiä silauksia vaille valmis.

7. viikonloppu

Mutta kuinkas kävikään…? Se oli vahva visio, että lopuksi kulutan pintaa sopivista kohdista ja saan kaapin näyttämään trendikkäästi kuluneelta. Sitten vaha pintaan. Mutta homma ei edennyt ihan niin… koska olin joutunut pakkeloimaan ja korjaamaan kaapin osia justiin niistä kriittisistä kohdista, ei se keinotekoinen kuluttaminen ollutkaan niin helppoa. Tai siis se ei näyttänytkään siltä kun halusin. Osin alta kuulti se ihana turkoosi väri ja osin ei. Sitten keksin käyttää vihertävää kalkkimaalia valkoisen kaverina. Korjasin siis sillä vihreällä kaikki ne kohdat, jotka ei näyttäneet siltä kuin niiden olis pitänyt. Sitten taas hioin ja maalasin. Ja hioin ja maalasin. Jatkoin tötä koko viikonlopun saamatta lopputuloksesta haluamanlaistani… Oikeen meinasin tuskastua.

Onneksi iloa elämään toi kuitenkin vedintenostoreissulla ostamani termospullot. Pikkasen oli henuusta pysähtyä välillä ryystämään kahvit vaalenapunaisia unelmoiden. ^-^

 

Kun sitten sunnuntai-iltana lopputulos ei vieläkään tyydyttänyt, päätin jättää kaapin odottamaan seuraavaa viikonloppua. Että josko ens viikonloppuna siten jo tietäisin, jatkanko kulumien kanssa taistelua vai hionko kaikki värilliset maalit pois ja teen kaapista valkoisen.

 

8. viikonloppu

Olin jo kertaalleen päättänyt, että kaapista tulee valkoinen, mutta Topi sai mut vielä miettimään asiaa uudestaan. Kun kaappi oli kuulemma hyvän näköinen hänen mielestään. Enkä minä osaa sanoa, mikä mua siinä ahdisti. Eikä mulle yleensä asioiden päättäminen ihan näin vaikeaa ole… Ajattelin siis vielä kokeilla uudestaan. Tein täyden työpäivän ja sain lopulta kaikki ”kulumat” näyttämään keskenään yhteneviltä. Paikoin ne jopa olivat hyvän näköiset, mutta jostain syystä tämä homma vaan alkoi maistua kuivalta puulta. Lopulta taas aikani pyörittyä samaa kehää päätin, että pistän vahan pintaan ja jos joskus tuun vielä niin vahvasti toiselle päälle, että muutos pitää tehdä, maalataan se sitten valkoiseksi. Vielä uudestaan. Niinpä tuhrasin vahan pintaan ja jonkun ajan päästä aloin kiillottamaan vahattuja pintoja. Ei sekään tanssin lailla edennyt… Vahaa oli paikoin tarttunut niin vahvasti pintaan, että sitä piti ensin poistaa karhunkielellä ja sen jälkeen vasta hinkata. Aika kivasti pinta ”lasittui”, kun homma meni niin kuin sen piti.

 

 

Vetimet hankin Ohlssonilta. Siälä oli valikoimaa jos jonkun näköstä, mutta tietysti justiin se vedin jota olin kaappiin alunperin suunnitelut, puuttui hyllystä. Ja vaikka sellainen posliininen ruusuvedin olis miellyttänyt silmää kovasti, ajattelin pitäytyä mahdollisimman lähellä talonpoikaishenkeä. Kun ei tämä kuitenkaan ole mikään keskieurooppalainen hienostus, vaan tämä on Etelä-pohjalainen Komistus!

 

Kaappi kannettiin alakertaan ja aseteltiin paikoilleen. Sinne päin sitten tuhahtelin sille koko illan ajan. Mähän pelkäsin heti alkuun sitä, että jossain kohtaa kyllästyn tähän projektiin ja tulihan se kyllästyminen lopulta sieltä. Ajattelin kuitenkin, että nyt kun se kaappi vaan on siinä valmiina ja otan sen käyttöön, se vain jossain kohtaa alkaa taas näyttämään silmään siltä miltä se mielikuva siitä näytti ennen tämän työn aloitusta.

Tämä oli kyllä ihan valtava työ… Eikä sillä, ettenkö tiennyt mihin lähdin, kun tämän projektin aloitin. Kahdeksan viikonloppua hinkkaamista ja sutimista ja kuivumisen kuuntelua. Ja lopullinen tympääntyminen siihen, että lopputulos ei tyydyttänyt mun silmää. Eikä tästä olis tullut näin hyvä ilman Topia. Olisin varmasti korjannut jalkoja ja tavalla tai toisella ne ovetkin paikoilleen laittanut, mutta väitän että käytettävyys ei olisi ollut lähelläkään sitä, mitä se nyt on.

 

Ja kaikesta huolimatta. Jos tälläsellä eläis, voisin ruveta tekemään tätä vaikka työkseni

”Isoäidin sänky”

Mulla oli pikkusena likkana sellainen sivusta levitettävä sänky. Se oli alunperin isoäidin sänky, jota oli isoäidin kuoleman jälkeen pitkään säilytetty heinäladossa. Sieltä äiti sen nosti päivänvaloon, maalasi ja se päätyi mulle sängyksi. Jossain kohtaa, muutamien vuosien päästä sänky siirtyi takaisin heinälatoon, kun sisällä tuvassa ei sille ollut enää käyttöä eikä tilaakaan. Sitten sattui suuri vahinko ja meidän koko ulkokartano riihtä ja navettaa myöden paloi… siinä meni isoäidin sänky ja paljon paljon muita asioita, joista nykyään saisin ammennettua varmasti isot ilot.

Nyt vähän isompana oon pitkään jo halunnut semmosta sänkyä, jonka voisin tuunata. Valkoiseksi minä sen halusin. Sattui sitten niin että naapureilla oli kotitilallaan ylimääräisenä sänky, jonka ostin. Sänky oli melkolailla alkuperäisessä kuosissaan, mutta yksi jaloista oli poikki. Ja koska jalan korjaaminen olisi tarvinnut sorvia ja melkoisen taitavaa puuseppää, päätin että katkaisen kaikki jalat samasta kohdasta poikki, koska sänky jäi vielä senkin jälkeen oikein sopivan korkuiseksi. Jalan katkaiseminen oikeastaan oli merkittävä tekijä senkin suhteen, että en kokenut pilaavani maalaamalla upeaa vanhaa kalustetta, koska jalat oli näillä taidoilla lähes pakko katkaista ja alkuperäisyys oli jo siten menetetty.

Kuivatin sänkyä kolmisen viikkoa sisätiloissa. Sen jälkeen putsasin ja hioin sitä. Koska sängyssä oli alkuperäinen maali, siihen oli pakko pistää alle pohjamaali. Pohjamaalina käytin otex-tartuntapohjamaalia. Pinnan maalasin kahteen kertaan valkoisella Helmi-kalustemaalilla.

Tämä sänky on melko pieni, pituutta vain noin 170cm. Mutta se sopii minulle vallan mainiosti, kun ei se vie sitten tilaa niin paljoa. Sängyn viehätys on kuitenkin täysin ehjät (jalkoja lukuunottamatta) veistetyt ja sorvatut koristeet, joita mielestäni valkoisuus korostaa juuri oikealla tavalla.

Lopputulos on täsmälleen sellainen, mitä halusin ❤

Piimämaalausta

No niin varmaan!!!

Näin facebookin askarteluryhmässä kuvan piimällä maalatusta ikkunasta. En millään saattanut ymmärtää, että mitä, kuinka, missä, koska ja miten ihmeessä. Ajattelin sitten kokeilla ihan ite. Enkä tuttuun tapaan sen kummemmin etsinyt mitään ohjeita, vaan lähdin välittömästi kauppaan lypsämään piimää.

Ulkokartanolla on varasto-/pukutilana vanha karjakeittiö, jonka ikkuna osoittaa suoraan etupihaan. Tälle ikkunalle laitettiin jo aiemmin kynttelikkö, kun jotenkin se navettarakennuskin pyyteli sitä joulutunnelmaa. Koska kyse on tosiaan varastotilasta, ei oo tullut mieleenkään laittaa ikkunaan mitään verhoa. Eikä tuu vieläkään. Mutta kun kynttelikkö valaisee huoneen, niin tilassa roikkuvat työvaatteet ja muut härpäkkeet näkyy varmaan kilometrien päähän pimeälläkin. Niinpä katsoin tilaisuuteni tulleen testata piimämaalausta ilman sen kummempia vakuutteluja itselleni siitä, että hyvä tästä tulee…

Tarvikkeina minulla oli yksinkertaisesti mitta, maalarinteippi, vanha pesusieni, Pirkan AB-piimää ja lopulta sitten vielä vanha pienen pieni pensseli.

 

 

 

 

Mietin jotain vaativampaa kuviomaalausta, mutta lopulta päädyin tekemään sen vanhan perinteisen; Ruutuikkunan maalarinteipin avulla. Mittasin ikkunan joka suunnasta kolmeen osaan ja vedin merkkien väliin teipit. Sitten tupsuttelin pesusienellä piimää teippien ympärille. Silleen vähän niinku pyöreästi esittämään huurteista ikkunaruudun nurkkaa. Lopputulos ei tässä vaiheessa vielä tyydyttänyt ja ajattelin tehdä asian sitten vaikeamman kautta. Otin pienen siveltimen, jolla häivyttelin reunoja ja lisäilin ”täpliä”. Kun sivellintä käytti sillä tavalla, kun kuvaamataidon opettaja aina kielsi; eli oikeen tömppäs sitä siihen pintaan niin että sen sudin jokainen karva sojotti eri suuntaan, niin jälki alkoi yllättävän paljon muistuttaa jääkidettä.

 

 

 

 

 

 

 

Jännittämään jäin sitä, että kuinka se piimä tasaantuu kuivuessaan. Se kun melkein osin jo siinä ikkunalla ”juoksettui” ja lähti valumaan reunoilta, mutta yllätys oli kyllä suuri, kun pinta viimein oli kuiva. Jälki oli tasainen matta, maitolasimainen, ihana valkoinen pinta.

Nappasin teipit irti ja se oli siinä!

Mä ehkä joudun kehittelemään tätä ja maalaan piimällä vielä joskus toistekin. 🙂

Piimämaalaus on vallan loistava konsti joulutunnelman luomisessa!!

Adventtikynttilät

Mä oon intohimoinen kynttilän polttaja. Jos niin voi sanoa… ja voihan sitä, kun vaan sanoo. Adventtikynttilä on sitten vähän niin kuin pakollinen kuvio joulun alla.

Kävipä sitten niin että mun adventtikynttilät jäi kauppaan. Ensin ikeaan sen vuoksi, että muistikuvani mukaan biltema myi kauniisti pitsireunaiseksi palavia kynttilöitä. No ei myiny mitään adventtikynttilöitä. Ajattelin, että oon sotkenu keskenään kaks varsin skandinaaviselta (?) haiskahtavaa nimeä, että jos kyseessä sitten olikin clas ohlsson. No ei ollut. Siälä hipoi hinta pilviä. Tästä suivaantuneena päätin tuunata kynttilät itse.

Tässä projektissa onnistui ainoastaan se, että havin kynttilät oli tarjouksessa. En löytänyt kynttilämaalia enkä tasan sellaisia nauhoja, joita olisin halunnut käyttää. Tyydyin sitten seuraaviin vaihtoehtoihin.

Yksinkertaisesti maalasin sabluunan läpi numerot kynttilöihin ja kiinnitin pienellä liimapisaralla nauhan kylkeen. Lopuksi nauhojen risteyskohtaan laitoin lumihiutaletarrat, jotka oli käteen jostain kaupasta jäänyt

Oikeastaan lopputulos on ihan kaunis, vaikka näitä kynttilöitä ei nyt ihan loppuun asti voi polttaa. Ja harvoinpa oon pohjaan asti pöytäkynttilöitä muutenkaan polttanut. Mutta ainakin mulla on nyt ne adventtikynttilät! 😃

EDIT… Ja näin hianosti tämän himmelin sytyttäminen sitten onnistui… väärästä päästä  🤣