Käpykranssi

Kävyt ovat jo itsessään varsinaisia luontoäidin taideteoksia. Niiden luonnollinen väritys on kaunis, mutta tänä vuonna halusin mukaan väriä, ajatuksena saada käpyihin sellaista kestävää huurteista tunnelmaa.

Käpyjen kerääminen maasta kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin, joten jokainen, jolla on mahdollisuus käpyjä metsälenkeillään kerätä, voi hyödyntää käpyjä myös askartelussa.

Käpykoristeiden suhteen pitää kuitenkin muistaa, että kävyt ovat melkoisia ilmapuntareita! Tai ainakin kosteusmittareita. Jos pidät käpyjä lämpimässä ja kuivassa sisäilmassa, ne pysyvät avonaisena, mutta jos laitat ne ulos, ne menevät suppuun, eikä ulkonäkö vastaa enää lainkaan sitä avonaista käpyä.

Osaan kävyistä kääntelin rautalangasta ”hakaset” ihan varmuuden vakuudeksi.  Rautalangan lisäksi käytän kiinnittämiseen vielä kuumaliimaa. Periaatteessa kiinnitys onnistuisi pelkällä kuumaliimalla, mutta otan tämän homman nyt varman päälle, koska juuri kuivuessaan pöyhistyvät kävyt voivat kangottaa itsensä alustasta irti ja sillä kohtaa luotan kranssiin upotettuun rautalankaan. Langoituksesta on se etu, että liimaakin kuluu HUOMATTAVASTI vähemmän, kuin pelkkiä käpyjä liimatessa.

Rakensin karanssit styroxisiin kranssipohjiin. Värjäsin spraymaalilla ensin kranssipohjaa samalla värillä, jota aion kranssiin lopuksi käyttää. Tarkoituksena hieman häivyttää valkoista pohjaa, että se ei erottuisi sitten valmiista kranssista.

Sitten vaan liimataan kävyt järjestyksessä pohjaan. Koska kävyt eivät anna yhtään myöden, paras tapa saada isoimmat kolot piiloon, on liimata uusi kerros käpyjä aukkojen päälle. Näin kranssista tulee massivinen ja runsas. Huom! Käpyjä kuluu kyllä melkoinen määrä, että kaikki aukot saa piilotettua. Ei ole temppu eikä mikään upottaa reilun kokoiseen karnssiin toista sataa käpyä. Ja on erittäin tärkeää saada se pohja piiloon, käpyjen välistä erottuva pohja kun pilaa lopputuloksen ja kranssi näyttää keskeneräiseltä. Pohjan voi toki ensin vuorata ohuella sammalkerroksella, kuten tein pöytäkoristeen kanssa aiemmin. Sammal kiinnitetään pienillä rautalankahakasilla pohjaan. Jos pohjaan käyttää sammalta, on käpyjen langoittaminen melkolailla välttämätöntä, koska pelkällä liimalla kiinnitettynä ne kiinnittyvät siihen sammaleen, eikä lopputulos ole kestävä.

Kun kävyt on kohdillaan, tehdään rautalangasta kranssin taakse lenkki, josta kranssi on hyvä ripustaa. Langasta tehdään ensin halutun pituinen moninkertaiseksi taiteltu  ja kierretty lanka, joka taitetaan U:n muotoon. Lankojen päihin laitetaan kuumaliimaa ja työnnetään päät kohtisuoraa kranssin taustaan noin 2 cm syvyyteen, sille kohtaa, mihin kiinnityslenkki halutaan. Kun liima on kuivunut, taitetaan pystyyn jäänyt lenkki kranssin pohjan suuntaiseksi niin, että siitä syntyy se varsinainen ripustuslenkki. Tämän jälkeen liimaa lisätään kiinityskohtaan vahvistamaan lenkin kantokykyä. Käpykranssi kun ei ole kovin kevyt kannateltava.

Sittenhän kranssi on joko valmis tai vielä halutessa spreijataan ja kiinnitetään mahdolliset nauhat. Mutta kuten sanottu, käpy ei välttämättä sitä kaipaa. Makuasioita ja riippuu sisustuksesta… 😊 Kranssin taustan viimeistelen vielä varsinaista kranssipohjaa hieman suuremmalla kartongilla, jonka liimaan kuumaliimalla nurjalle puolelle. Kartonkiin on myös helppoa jättää tekijän puumerkki.

Spraypurkista sain juuri nyt hakemaani fiilistä. Käytin joko ainoastaan valkoista maalia tai hopeaa ja sävyinä roosaa tai sinistä. Joitakin kransseja tuunasin vielä hopeahileellä. Tämä tapahtui spreijaamalla ensin sprayliimaa kranssiin ja ripottelemalla hilettä pintaan. Kuvissa hileet ei niinkään erotu, luonnossa ne loistavat  huomattavasti enemmän.

Syyskranssit

 

Syksy on ihanaa aikaa ja varsinaista kulta-aikaa kranssien tekemiselle. Luonto notkuu materiaaleja ja niiden yhdisteleminen on hauskaa. Toki materiaalien kanssa on omat ”riskinsä”, eli lämpimät ja aurinkoiset syyskelit saa havukranssit varisemaan nopeasti, värikkäät lehdet ja syksyn kukat ei ole ilona kuin muutaman päivän, kun ne jo nahistuvat, tuijat kellastuvat silmissä. Mutta onhan niistä iloa oman aikansa.

Tämä kranssien sitominen lajina on vähän sellainen, että harjoitus tekee mestarin… Mitä enemmän näitä sitoo, sitä näppärämmin ja nopeammin ne alkavat syntymään. Syntyy rutiini ja oma käsiala ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen tasaisempi ja materiaaliakin kuluu vähemmän. Ja siinä valossa ei ole ihan niin nahkea ajatus tehdä sitäkään kranssia, joka kestää vain sen muutaman päivän. En meinaa jaksaa odottaa, että syyshortensiani kasvavat niin isoiksi, että niiden kukinnan aikana maltan leikata muutaman oksan myös kranssiin.

Sidontatekniikasta kerroin jo aiemmin ”havuseppele” – kirjoituksessani. Mutta lyhyt kertaus tässä ei ole varmaan pahitteeksi.

Tarvitaan puolaan kerittyä rautalankaa, sivuleikkurit, pajun oksia, havuja, varpuja, oksia… Mitä materiaalia nyt ikinä aikookaan käyttää kransseissaan. Pajuista pyöritellään kranssin pohja. Kaikki saumakohdat sidotaan rautalangalla niin, että lopputulos on halutun kokoinen ja halutun vahvuinen kranssipohja. Materialit sidotaan pohjaan pieninä nippuina; 2-4 oksan ryhminä. Rautalankaa ei katkota, vaan sitä kieputetaan koko ajan eteenpäin lisäten pieniä materiaalinippuja kranssin pintaan kunnes ympyrä on täysi ja saavutaan vähän kuin takapuoli edellä aloituskohtaan. Ensimmäisten nippujen alle sidotaan muutama nippu materiaalia niin, että aloituskohta katoaa kokonaisuuteen.

Sen seittemän havun kranssi… Ainakin melkein. Tässä kranssissa on kaikkia mahdollisia pihasta ja lähimetsästä löytyneitä oksia ja varpuja. Ripustuskohtaa korostin käpyryhmällä ja tehosteeksi lisäsin kukkapurkista pari callunan ja hopeaputouksen oksaa.

Tuijan, himalajan katajan ja valkoisen callunan yhdistelmä.

Kranssi tuijasta ja callunan oksista. Mukana myös himpun verran hopeakuusta.

 

Pöytäkoriste kävyistä

Tämän pöytäkoristeen materiaalit ovat varsin yksinkertaiset, eikä valmistamiseenkaan kulu mahdottomia aikoja. Tarvitaan vain saviruukku, ruukkuun sopivan oasispallon puolikas, puolalankaa, sivuleikkurit, kuumaliimaa, sammalta tai jäkälää, sekä niitä käpyjä. Lisäksi spraymaalia, kimalletta,  koristenauhaa…

Kävyn käyttämisestä ja sen käyttäytymisestä muuten tulee huomioda se, että se on varsinainen ilmapuntari. Tai paremminkin kosteusmittari. Jos se on ulkona, se ottaa ilmasta kosteutta ja menee suppuun, taas kuivassa sisäilmassa se pysyy pörheänä ja avoimena 😊

Oasispallo upotetaan saviruukkuun ja näkyviin jäävä osa sientä vuorataan sammalella tai jäkälällä, joka kiinnitetään sieneen pienillä rautalankahakasilla.

Sitten näkyvä osa sienestä täytetään kävyillä. Kun käytetään sientä ja sammalta pohjalla, kävyt pitää langoittaa, eli jokaiseen käpyyn varataan noin 15 cm pätkä rautalankaa. Lanka kieräytetään kävyn alimman avoimen suomurivistön ympäri niin, että päät ovat vastakkaisilla puolilla kävyn kantaa. Langat vedetään yhteen kävyn alle ja kieputetaan ne yhteen niin, että kävyn alle jää rautalangoista piikki tai haarukka, joka sitten voidaan painaa sieneen. Kiinnitettäessä lankaan laitetaan hieman kuumaliimaa, että käpy kiinnittyy kunnolla paikoilleen. Tämän aennuksen tulee onnistua kerralla, koska sieneen liimattua käpyä rautalankoineen on vaikea irrottaa. Ainakaan ehjänä.

Lopuksi pintaan liimataan vielä pieniä käpyjä oikein ja nurinpäin. Näin koristeeseen tulee hieman lisää muhkeutta.

Halutessaan käpyihin voi antaa sävyä sprymaalilla. Kun sientä ei ole vielä kiinnitetty ruukkuun, sen voi spreijata erillään ja vasta sen jälkeen sienen alareunoihin laitetaan runsaasti liimaa ja painetaan se ruukkuun paikoilleen. Lopuksi voi koristella koko keksinnön vielä koristenauharusetilla. Tai jonkin luonnollisen värisen tai maanläheisen nauhan voi lisätä toki koristeeksi myös maalaamattomaan käpykoristeeseen. Koriste jää hieman yksiulotteiseksi pelkillä kävyillä päällystettynä ja tällä tapaa saa tarvittaessa piilotettua sen höpsön kohdan, johon ei enää sitä viimeistä käpyä enää millään saanut istumaan…

 

Maalatut lasipurnukat vintagehengessä

Olleet jo jonkin aikaa trendikkäät. Tällaiset lasiset pastellisävyiset kuluneen näköiset purkit ja purnukat. Eikä sillä, kun ihania ovat! Purkissahan nyt voi säilyttää ihan mitä vaan pientä sälää; kyniä, nappeja, nuppeja ja neuloja, karamellejä…

Tarvitaan siis lasinen purkki, jossa on mieluusti kohokuvioita, joita voi sitten keinotekoisella kuluttamisella korostaa. Kyseessä on siis ihan tavalliset marketin hyllystä ostetut säilykepurkit.

Purkki pestään ja puhdistetaan huolellisesti. Sen jälkeen kalkkimaalia levitetään pensselillä tasaisesti purkin ulkopintaan. Maalikerroksia tarvitaan mahdollisesti kaksi. Kun maali on kuivaa, käytetään 120 hiekkapaperia ja karhunkieltä pinnan vanhentamiseen. Hinkataan hienoisesti maalia pois purkin kohoumista ja kulmista. Maalin pitää olla niin kuivaa, ettei se tartu käsiin, mutta liian kuivana kulumista on vaikea saada luonnollisen näköiseksi.

Ja tadaa! Siinä niitä sitten on 😊

Sisätiloissa ja koristekäytössä katse on varmasti lähes ainoa näiden purnukoiden rasite, joten voin luvata, että sen ne kestävät moitteetta.

Paperinahkainen puupussi

Tämä oli toinen idea, jonka sain nähdessäni Eurokankaassa sen paperinahakarullan. Halusin tehdä polttopuille pussin, jossa ne saa kannettua siististi tuvan läpi takan luo (oikeasti sen kopankin saa kyllä kannettua varsin siististi ja varistamatta roskia matkan varrelle, mutta kun halusin tehdä tämän pussin ihan testimielessä).

Samalla kertaa kun kangaskaupassa kävin, silmiini osui myös korkkikangas. Taas vallan jämerä tapaus; pinta kuin korkkia, mutta se on silti kangas… Halusin kokeilla näiden materiaalien yhdistämistä.

Pussin korkeudeksi otin puiden korkeuden ja kankaan pituudeksi aikalailla summissa kankaan leveyden, eli 110cm. Palan ompelin yhdeltä reunalta kiinni ja käänsin oikeinpäin. Koska en ollut varma tämän kankaan ja varsinkaan ompeleiden kestävyydestä sitten tositoimissa, tein saumaan tuplaompeleen, toisin sanoen taitoin saumavaran ja ompelin sen kiinni pusin reunaan sauman toiselle puolelle. Vähän sillä tapaa kuin farkkuhoususissa ruukaa saumat olla.

Sitten leikkasin korkkikankaasta käänteen koristeeksi pussin suulle ja ompeloitsin sen paikoilleen.

Pohja olikin vähän jännempi sitten tehdä… Kun ei ollut mitään varsinaisia kaavoja tähän. Ja en halunnut pohjasta pyöreää (vaikka en ihan tiedä miksi), kanttisen pohjan teossa oli omat haasteensa; kankea mutta liukas kangas, joka kulmien käänteissä käyttäytyi täysin oman päänsä mukaan. Tein siis reilusti isomman pohjan 30x30cm (jokaiselle sivulle jäi siis 2,5 cm ylimääräistä).

Tein pussiin sisäosaan merkit, joihin kulmien pitäisi osua, eli noin 27cm välein. Taitoin pohjan kulmiin valmiiksi laskokset, jotka tälläsin sitten merkkien kohtaan ommellessani. Eli tarpeen tullen muutin laskoksen leveyttä tai suuntaa, että kulma ja merkki kohtaa toisensa. Tätä kangasta kun ei passaa ommella ja purkaa, vaan homman pitää mennä kerrasta nappiin, niin olin hieman armollisempi itselleni ja tyydyin siihen, että pohjan kulmat ja kulmamerkit osuivat LÄHES yhteen. Merkityksen tälle ”lähes”-sanan korostamiselle näkyy alla olevassa kuvassa. Kuvassa olevasta ompeleesta näkee myös sen, että kankaassa kun ei ole minkäänlaista kitkaa, se liikkuu ompelukoneen jalan alla melko vilkkaasti, eikä ompeleesta kovinkaan helpolla saa täysin suoraa. Ja uskokaa tai älkää, näitä virheitä ei lopputuloksessa huomaa.

Lopuksi tein noin 10 cm leveistä ja 50 cm pitkistä suikaleista pussin rivat, eli kahvat. Taitoin suikaleet niin, että kangas on kaksinkerroin ja sauma osuu rivan ”takapuolelle”. Sitten ompelin kääntelemättä tai taittelematta sauman kiinni. Yhdestä rivasta tuli siis kaksinkertaisena noin 5 cm leveä ja 50 cm pitkä.

Rivat asettelin pussin vastakkaisille puolille ja pussiin kiinni ommeltavan kohdan, noin 6 cm taitoin aina pussia vasten kaksinkerroin, Ompeleen tein niin varmaksi, kuin osasin; ompelin rivan reunoja mukaellen ensin nelikulmaisen ompeleen ja sitten nurkasta toiseen ”ruksin” nelikulmion sisään.

Ja se ”Hand made” -nappi…

Pikkusen mua jännitti tämän pussin kantokyky, mutta voi hittolainen, että siitä tuli hyvä; sopivan kokoinen, jämäkkä, helppo kantaa, ei ravista roskia ja on jopa vähän nättikin. Ja itte tehty 🙂

Paperipussi – sanan varsinaisessa merkityksessä

Törmäsin Eurokankaassa paperinahkaan… Mulle varsin uusi ja vieras materiaali. Näytti pinnastaan nahalta, mutta alapuoli oli paperimainen ja käteen tuntui voimapaperilta. Myyjä kertoi testanneensa kotona materiaalia ja jopa pessyt sen, mutta kangas ei ollut moksiskaan. Oikeastaan vain näyttänyt rypistyessään ja kuluessaan paremmalta.

Seuraavana päivänä mun oli pakko palata takaisin ja ostaa pätkä tätä kangasta. Parikin ideaa kun oli kypsynyt päässäni. Halusin tehdä mainoksille ja lehdille pussin, johon ne voi läjätä odottamaan päätymistä paperinkeräykseen. En kestä sitä, että niitä lojuu pöydällä tai muutenkaan silmissä…

Leikkasin kankaasta noin 70 cm x 70 cm kokoisen palan. Vaikka pussin voisi kasata teippaamalla ja liimaamalla, käytin saumoihin ompelukonetta, koska tämä pussukka joutuu töihin. Sen pitää kannettaessa kestää sisäänsä kerättyjen lehtien paino.

Ompelin kaksi reunaa toisiinsa ja käänsin putkilon oikein päin.

Tämän jälkeen avasin pohjan ja taitoin reunoihin kolmiomaiset taitteet.

Taitteiden väliin syntyy pussin varsinainen pohja, jonka taas ompelin kiinni, että se tulisi kestämään käytön.

Leikkasin kankaasta pohjan kokoisen suorakulmion, jonka kiinnitin kaksipuolisen teipin avulla pohjaan.

Näin pohjasta tulee siisti, vaikka se ei varsinaisesti edes näy.

Käänsin pussin suusta sisään noin 20cm, että pussin valkoinen sisäosa ei näkyisi. Sen jälkeen tein vielä reunataitteen, joka jämäköittää pussin suuta.

Lopuksi viimeistely; maalasin sabluunan läpi pussin kylkeen kangasmaalilla tekstin ”PAPERIPUSSI” ja kiinnitin ”hand made” – napin alakulmaan.

Lopputulos on justiin sellainen paperipussi, jota oon aina halunnu.

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.

Maalattu postilaatikko

Ajatus lähti siitä, että halusin ovenpieleen vanhan postilaatikon, johon voisin istuttaa kukkia. Tarkoituksena lisätä nimitaulun kohtaan kauniisti tekstattu ”TERVETULOA”-teksti. Sitten vielä joskus. Kun se siinä sitten tönötti kukkinensa, mietin miten iloinen näky olis postilaatikko, jossa olisi jokin maalaismaisema kyljessä…

 

Pohjana siis vanha peltinen ja ruostunut postilaatikko. Maalina taas hammerite. Maali, jonka voi maalata ruosteen päälle, kunhan kaikki irtonainen aines on poistettu.

 

Ensimmäiseen maalasin ”puukuvion” alle.

 

Sen päälle unikot, kuin lautaseinää vasten…

 

Mun pää on täynnä ideoita näistä. Auringonkukat ja niittymaisema on tuloillaan… päivittelen niistä kuvat tänne heti sitämukaa kun ne on valmiit 😊

Pääsiäisen kranssit

Jo viime vuonna toteutin näitä muna-suodatinpussikransseja ja niiden herkkyys ilostutti suuresti. En osannut vieläkään lopettaa ja nyt tein sitten mm. viime vuodelta vielä ajatuksen tasolle jääneen keltaisen ja vihreän yhdistelmän.

Ensin maalataan styroxmunat askartelumaalilla tai kalkkimaalilla. Tikun päässä se onnistuu parhaiten. Muniinhan voi roiskia nestemäiseksi laimennetulla tummalla maalilla pisteitä, jotka tuovat muniin vähän ulottuvuutta lisää, mutta varsinkin jos käyttää helminauhaa päällä, se ei ole välttämätöntä ja ehkä kaikissa tapauksissa ei edes hyvä. Toteutus on sitten siitä eteenpäin muuten sama kuin aiemmin tekemässäni SUOMI100-kranssissa (löytyy aiemmista teksteistä).

Toinen kranssimalli on hieman maanläheisempi. Idea lähti tekstistä, joka mieleeni yhenäkkiä välähti; MINULLA ON LUUTA, ENKÄ EPÄRÖI KÄYTTÄÄ SITÄ. Sopii sekä pääsisäiseen että pirttihirmun luonteeseeni. Tekstin maalasin pienelle vaneripohjalle askartelumaaleilla. Fimo-massasta muotoilin luudan, noidan hatun, kahvipannun sekä kissan. Nämä massasta tehdyt rekvisiitat vain jäi toteutuksessa vähän paitsioon ja kissakaan ei lopulta istunut lainkaan kranssiin.

Olin nähnyt netissä näitä amerikkalaisia versioita runsaista nauhakransseista ja vähän sillä ajatuksella lähdin tätä toteuttamaan. Jokaisesta juuttikankaan siivusta tein oman pienen ruusukkeen ja ne liimailin kuumaliimalla vieriviereen styrox-pohjaan. Tässä olisi voinut olla helpompi tapa kerätä useampi nauha läjään ja tehdä aina kerralla suurempi ruusuke niistä, mutta tämä kyseinen säkkikangas ei oikein taipunut sellaiseen. Enkä voinut kasvattaa ruusukkeita liian isoiksi, kun halusin pohjaan liimattujen pienien munienkin erottuvan ruusukkeiden joukosta. Tähän olisi toki auttanut se, että olisin liimaillut munat vasta ruusukkeiden päälle, mutta kun halusin ne tykysti istumaan sinne pohjalle… Säkkikangasruusukkeiden joukkoon hain hieman eloa ruskealla ja pellavan värisillä ruutunauhoilla, höyhenillä sekä feikkipajunoksilla.

Ei siitä pöllömpi tullut…

Ruohon tuoksuista pääsiäistä!

Huomautan heti alkuun, että jos tässä kirjoituksessa alan jossain välissä kertomaan esim. ruhonleikkauksesta tai muusta lähinnä teurastukseen viittaavasta, kyse on siitä perustavaa laatua olevasta kirjoitusvirheestä, joka minua tuntuu piinaavan. Tämä teksti käsittelee vain pääsiäisruohoa.

Mielestäni rairuoho tai ohra, kumpi vaan on ihan oikean oloinen pääsiäisruohoksi. Ne on molemmat vihreitä ja tuoksuvat tuoreelta. Heinän kasvatukseen on tapoja toki monenmoisia, mutta tähän avaan oman suosikkini.

Tein jo viime vuonna isosta lasiastiasta pääsiäispurnukan sitomalla pari krakeerattua munaa nauhoilla suuaukolle riippumaan. Munat on styrox-munia, joihin alle maalasin ruskean akryylimaalin ja päälle krakeloituvan valkoisen maalin. Munien päihin kiinnitin liimatipalla rautalangasta väännetyt lenkit narun kiinnittämistä varten. Astian rusettiin käytin erilaisia toisiinsa sopivia nauhoja; ohutta pitsinauhaa, hamppunarua sekä kuvioitua puuvillanauhaa. Munat sidoin hamppunarujen päihin.

 

Astian pohjalle laitan talouspaperia, koska se käy kasvualustaksi ruoholle ja näyttää äkkiseltään nätimmältä siellä pohjalla kuin multa. Sitten ne normikuviot, eli paperi kostutetaan niin että vettä ei kuitenkaan varisnaisesti jää astian pohjalle. Heinän siemenet ripotellaan kostean paperin päälle ja astian suu peitetään kelmulla. Ei siinä montaa päivää kulu, kun siemenet alkaa itämään ja kelmun saa sen jälkeen poistaa.

Ruohon pystyy keplottelemalla leikkaamaankin astiaan päin, eikä haittaa vaikka leikkuujäte jää astiaan. Se katoaa sinne kasvavan heinän joukkoon ja kun kyse on kuitenkin niin lyhytaikaisesta koristeesta, ei maatuvat osat ehdi ruveta purnukassa varsinaisesti hajuhaittojakaan aiheuttamaan.

Tästä se kevät alkaa! 🙂