Käpykranssi

Kävyt ovat jo itsessään varsinaisia luontoäidin taideteoksia. Niiden luonnollinen väritys on kaunis, mutta tänä vuonna halusin mukaan väriä, ajatuksena saada käpyihin sellaista kestävää huurteista tunnelmaa.

Käpyjen kerääminen maasta kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin, joten jokainen, jolla on mahdollisuus käpyjä metsälenkeillään kerätä, voi hyödyntää käpyjä myös askartelussa.

Käpykoristeiden suhteen pitää kuitenkin muistaa, että kävyt ovat melkoisia ilmapuntareita! Tai ainakin kosteusmittareita. Jos pidät käpyjä lämpimässä ja kuivassa sisäilmassa, ne pysyvät avonaisena, mutta jos laitat ne ulos, ne menevät suppuun, eikä ulkonäkö vastaa enää lainkaan sitä avonaista käpyä.

Osaan kävyistä kääntelin rautalangasta ”hakaset” ihan varmuuden vakuudeksi.  Rautalangan lisäksi käytän kiinnittämiseen vielä kuumaliimaa. Periaatteessa kiinnitys onnistuisi pelkällä kuumaliimalla, mutta otan tämän homman nyt varman päälle, koska juuri kuivuessaan pöyhistyvät kävyt voivat kangottaa itsensä alustasta irti ja sillä kohtaa luotan kranssiin upotettuun rautalankaan. Langoituksesta on se etu, että liimaakin kuluu HUOMATTAVASTI vähemmän, kuin pelkkiä käpyjä liimatessa.

Rakensin karanssit styroxisiin kranssipohjiin. Värjäsin spraymaalilla ensin kranssipohjaa samalla värillä, jota aion kranssiin lopuksi käyttää. Tarkoituksena hieman häivyttää valkoista pohjaa, että se ei erottuisi sitten valmiista kranssista.

Sitten vaan liimataan kävyt järjestyksessä pohjaan. Koska kävyt eivät anna yhtään myöden, paras tapa saada isoimmat kolot piiloon, on liimata uusi kerros käpyjä aukkojen päälle. Näin kranssista tulee massivinen ja runsas. Huom! Käpyjä kuluu kyllä melkoinen määrä, että kaikki aukot saa piilotettua. Ei ole temppu eikä mikään upottaa reilun kokoiseen karnssiin toista sataa käpyä. Ja on erittäin tärkeää saada se pohja piiloon, käpyjen välistä erottuva pohja kun pilaa lopputuloksen ja kranssi näyttää keskeneräiseltä. Pohjan voi toki ensin vuorata ohuella sammalkerroksella, kuten tein pöytäkoristeen kanssa aiemmin. Sammal kiinnitetään pienillä rautalankahakasilla pohjaan. Jos pohjaan käyttää sammalta, on käpyjen langoittaminen melkolailla välttämätöntä, koska pelkällä liimalla kiinnitettynä ne kiinnittyvät siihen sammaleen, eikä lopputulos ole kestävä.

Kun kävyt on kohdillaan, tehdään rautalangasta kranssin taakse lenkki, josta kranssi on hyvä ripustaa. Langasta tehdään ensin halutun pituinen moninkertaiseksi taiteltu  ja kierretty lanka, joka taitetaan U:n muotoon. Lankojen päihin laitetaan kuumaliimaa ja työnnetään päät kohtisuoraa kranssin taustaan noin 2 cm syvyyteen, sille kohtaa, mihin kiinnityslenkki halutaan. Kun liima on kuivunut, taitetaan pystyyn jäänyt lenkki kranssin pohjan suuntaiseksi niin, että siitä syntyy se varsinainen ripustuslenkki. Tämän jälkeen liimaa lisätään kiinityskohtaan vahvistamaan lenkin kantokykyä. Käpykranssi kun ei ole kovin kevyt kannateltava.

Sittenhän kranssi on joko valmis tai vielä halutessa spreijataan ja kiinnitetään mahdolliset nauhat. Mutta kuten sanottu, käpy ei välttämättä sitä kaipaa. Makuasioita ja riippuu sisustuksesta… 😊 Kranssin taustan viimeistelen vielä varsinaista kranssipohjaa hieman suuremmalla kartongilla, jonka liimaan kuumaliimalla nurjalle puolelle. Kartonkiin on myös helppoa jättää tekijän puumerkki.

Spraypurkista sain juuri nyt hakemaani fiilistä. Käytin joko ainoastaan valkoista maalia tai hopeaa ja sävyinä roosaa tai sinistä. Joitakin kransseja tuunasin vielä hopeahileellä. Tämä tapahtui spreijaamalla ensin sprayliimaa kranssiin ja ripottelemalla hilettä pintaan. Kuvissa hileet ei niinkään erotu, luonnossa ne loistavat  huomattavasti enemmän.

Pienin kustannuksin kalusteelle ihan uusi ilme

Ostin muutama vuosi sitten ystävältäni korkeahkon, kapean laatikoston. Aika epäkäytännöllinen kaluste, mutta kaunis ja mun makuhuoneessa oli juuri sellaiselle kalusteelle hyvä paikka. En sitten tiedä, onko laatikosto alunperin tarkoitettu CD-säilytyskalusteeksi koska laatikoiden koko viittaisi siihen, mutta en ole edes ikinä kokeillut tunkea levyjä laatikoihin, koska mulla se toimii parhaiten semmosen pienen sälän säilytyspaikkana.

Laatikoston materiaali on kovapuuta, mahdollisesti akaasiaa, tai sitten jotain muuta matojen reijittämää ainesta ja alunperin pintakäsittelynä oli antiikkipetsaus. Kokeilin sitten valkoisella kalustelakalla tehdä pintaan rösöisen vaalean pinnan, jossa erottuu pensselin jäljetkin. Jonkin aikaa kaluste sellaisena kelpasi, mutta sitten sen keskeneräiseltä tuntuva ulkonäkö alkoi ahdistaa ja hioin ja maalasin sen valkoisella kalustemaalilla. Ja sen jälkeen ihmettelinkin, että miksi en tehnyt tätä jo aikaa sitten tai jopa alunperin…???

Ikävä puoli tässä on nyt se, että mulla ei ole lähtö- ja välitilanteesta ainuttakaan kuvaa.

Nyt päätin kokeilla niitä Clas Ohlsonin posliinisia ruusunuppeja tähän lipastoon! Kun en siihen talonpoikaiskaappiin halunnut niitä pistää, kun ei ne oikeen siihen kuulu ja ne jäi kuitenkin mieltä vähän vaivaamaan.

Vetimistä oli jäänyt sen verran näkyvät jäljet laatikon etulevyihin, että hioin ja maalasin etulevyjen pohjat. Vetimistä oli jäänyt myös painaumat ja siksi hyödynsin vielä vanhojen rengasvetimien koristeelliset prikat ruusuvetimen alle.

Maalasin ne vaan ensin hopeaspraylla, että istuisivat uusien vetimien alle.

Ja voi hyvän tähren, mikä karamelli tästä lipastosta nyt sitten tuli!!! ❤️

 

 

Syyskranssit

 

Syksy on ihanaa aikaa ja varsinaista kulta-aikaa kranssien tekemiselle. Luonto notkuu materiaaleja ja niiden yhdisteleminen on hauskaa. Toki materiaalien kanssa on omat ”riskinsä”, eli lämpimät ja aurinkoiset syyskelit saa havukranssit varisemaan nopeasti, värikkäät lehdet ja syksyn kukat ei ole ilona kuin muutaman päivän, kun ne jo nahistuvat, tuijat kellastuvat silmissä. Mutta onhan niistä iloa oman aikansa.

Tämä kranssien sitominen lajina on vähän sellainen, että harjoitus tekee mestarin… Mitä enemmän näitä sitoo, sitä näppärämmin ja nopeammin ne alkavat syntymään. Syntyy rutiini ja oma käsiala ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen tasaisempi ja materiaaliakin kuluu vähemmän. Ja siinä valossa ei ole ihan niin nahkea ajatus tehdä sitäkään kranssia, joka kestää vain sen muutaman päivän. En meinaa jaksaa odottaa, että syyshortensiani kasvavat niin isoiksi, että niiden kukinnan aikana maltan leikata muutaman oksan myös kranssiin.

Sidontatekniikasta kerroin jo aiemmin ”havuseppele” – kirjoituksessani. Mutta lyhyt kertaus tässä ei ole varmaan pahitteeksi.

Tarvitaan puolaan kerittyä rautalankaa, sivuleikkurit, pajun oksia, havuja, varpuja, oksia… Mitä materiaalia nyt ikinä aikookaan käyttää kransseissaan. Pajuista pyöritellään kranssin pohja. Kaikki saumakohdat sidotaan rautalangalla niin, että lopputulos on halutun kokoinen ja halutun vahvuinen kranssipohja. Materialit sidotaan pohjaan pieninä nippuina; 2-4 oksan ryhminä. Rautalankaa ei katkota, vaan sitä kieputetaan koko ajan eteenpäin lisäten pieniä materiaalinippuja kranssin pintaan kunnes ympyrä on täysi ja saavutaan vähän kuin takapuoli edellä aloituskohtaan. Ensimmäisten nippujen alle sidotaan muutama nippu materiaalia niin, että aloituskohta katoaa kokonaisuuteen.

Sen seittemän havun kranssi… Ainakin melkein. Tässä kranssissa on kaikkia mahdollisia pihasta ja lähimetsästä löytyneitä oksia ja varpuja. Ripustuskohtaa korostin käpyryhmällä ja tehosteeksi lisäsin kukkapurkista pari callunan ja hopeaputouksen oksaa.

Tuijan, himalajan katajan ja valkoisen callunan yhdistelmä.

Kranssi tuijasta ja callunan oksista. Mukana myös himpun verran hopeakuusta.

 

Pöytäkoriste kävyistä

Tämän pöytäkoristeen materiaalit ovat varsin yksinkertaiset, eikä valmistamiseenkaan kulu mahdottomia aikoja. Tarvitaan vain saviruukku, ruukkuun sopivan oasispallon puolikas, puolalankaa, sivuleikkurit, kuumaliimaa, sammalta tai jäkälää, sekä niitä käpyjä. Lisäksi spraymaalia, kimalletta,  koristenauhaa…

Kävyn käyttämisestä ja sen käyttäytymisestä muuten tulee huomioda se, että se on varsinainen ilmapuntari. Tai paremminkin kosteusmittari. Jos se on ulkona, se ottaa ilmasta kosteutta ja menee suppuun, taas kuivassa sisäilmassa se pysyy pörheänä ja avoimena 😊

Oasispallo upotetaan saviruukkuun ja näkyviin jäävä osa sientä vuorataan sammalella tai jäkälällä, joka kiinnitetään sieneen pienillä rautalankahakasilla.

Sitten näkyvä osa sienestä täytetään kävyillä. Kun käytetään sientä ja sammalta pohjalla, kävyt pitää langoittaa, eli jokaiseen käpyyn varataan noin 15 cm pätkä rautalankaa. Lanka kieräytetään kävyn alimman avoimen suomurivistön ympäri niin, että päät ovat vastakkaisilla puolilla kävyn kantaa. Langat vedetään yhteen kävyn alle ja kieputetaan ne yhteen niin, että kävyn alle jää rautalangoista piikki tai haarukka, joka sitten voidaan painaa sieneen. Kiinnitettäessä lankaan laitetaan hieman kuumaliimaa, että käpy kiinnittyy kunnolla paikoilleen. Tämän aennuksen tulee onnistua kerralla, koska sieneen liimattua käpyä rautalankoineen on vaikea irrottaa. Ainakaan ehjänä.

Lopuksi pintaan liimataan vielä pieniä käpyjä oikein ja nurinpäin. Näin koristeeseen tulee hieman lisää muhkeutta.

Halutessaan käpyihin voi antaa sävyä sprymaalilla. Kun sientä ei ole vielä kiinnitetty ruukkuun, sen voi spreijata erillään ja vasta sen jälkeen sienen alareunoihin laitetaan runsaasti liimaa ja painetaan se ruukkuun paikoilleen. Lopuksi voi koristella koko keksinnön vielä koristenauharusetilla. Tai jonkin luonnollisen värisen tai maanläheisen nauhan voi lisätä toki koristeeksi myös maalaamattomaan käpykoristeeseen. Koriste jää hieman yksiulotteiseksi pelkillä kävyillä päällystettynä ja tällä tapaa saa tarvittaessa piilotettua sen höpsön kohdan, johon ei enää sitä viimeistä käpyä enää millään saanut istumaan…

 

Kaakelimaalaus – Etuisasti uutta pintaa

Tuntuu varsin oudolta, että oikeasti olisi keksitty maali, joka pysyy kaakelin päällä ja muka myös kestää. En kuitenkaan voi moittia, että omat kokemukset kaakelimaaleista olis jotenkin huonoja…

Ensimmäisen kerran maalasin kaakelimaalilla keittön välitilan laatat vuokra-asunnossani jo kymmenkunta vuotta sitten. Silloinkin syynä oli väri; ne kun sävähti vaaleanpunaiseen. Niistä tuli sitten siniharmaat… Kumpi sitten parempi? Toisen kerran kokeilin kaakelimaalia pari vuotta sitten Topin keittiön välitilan kaakeleihin. Laattoihin maalattiin vaalean harmaa pinta.

Suurin yllätys maalatussa pinnassa on, että se näyttää hyvältä, vaikka onkin pinnaltaan yhtenäinen. Saumat eivät erotu niin selkeästi, mutta silti se näyttää kaakeliseinältä vielä maalauksen jälkeenkin.

Tässä ensimmäisen ja toisen maalauksen välissä oli tapahtunut jotain maalille. Ja jos ei muuta, ainakin uskottavuutta lisää, jos maali on jonkinsortin kakskomponenttinen ja nyt tässä nykypäivän maalissa oli erillisenä pieni määrä nestettä, joka sekoitettiin maalin joukkoon (ikänäkö esti lukemasta pienellä präntätystä ohjeesta, mistä nesteestä oikeastaan oli kysymys…) 😳

Maalin käyttöaika sekoituksen jälkeen on noin 10 vrk. Vesiliukoisen maalin haju ei ole voimakas ja pelien ja pensseleiden pesu on helppoa.

Tällä kertaa työn alle tuli äitini vuokra-asunnon keittiön välitila. Välitilassa oli alkuperäiset, 70-lukulaisen ruskeat, lasitetut kaakelit. Itse kaakelipinnassa ei ollut mitään vikaa, mutta olihan ne vähän synkät… Vuokraisännän lupakin saatiin ongelmitta.

Ihan niin kuin aina aiemminkin, pohjatyöt ratkaisee lopputuloksen. Ja niin kuin aina ennenkin, pohjatyöt on se ärsyttävin ja vaativin työvaihe. Ja jos pohjatöissä oikoo tai muuten vaan ne ryssii, saakin ihmetellä, että miksi lopputulos on huono. Homma ei vaan toimi niin.

Silikonisaumat pitää poistaa viimeistä pipanaa myöden. Kaikki lika ja rasva pitää puhdistaa ja saada pinnasta pois. Pohjaan jäävä rasva tai silikoni hylkii maalia, eikä siitä kyllä saa silloin onnistunutta lopputulosta. Tällä kertaa kävin vielä pesun jälkeen kaakelit läpi hiomapaperilla ja pyyhin lopuksi pinnat ksyleenilä jota käytin myös silikonijäämien poistoon.

Rajattuani nurkat ja reunat maalarinteipillä ja suojattuani työtasot aloitin maalauksen reunoista ja nurkista. Ja HOX! Tämän maalin työstöaika on todella lyhyt!!! En muistanut tätä, vaan rajailin koko maalattavan alueen ensin pensselillä ja vasta sen jälkeen rupesin työstämään rajauksien väliin jääneitä alueita pienellä superlonitelalla. No tietenkin rajaukset oli jo alkupäästä nahkottuneet ja niihin syntyneet valumat kuivuneet. Meinas pistää oikeen vihaksi! Maalin täytyy antaa kuivua noin vuorokausi ennen seuraavaa päällemaalausta. Seuraavana päivänä hioin sitten pahimpia rajauksista syntyneitä valumia ja maalasin laatat toiseen kertaan. Nyt etenin vain parin laatan leveydeltä kerrallaan ja siten homma pysyi huomattavasti paremmin kasassa. Koska pohjalla oli tumma laatta, vaati se vielä kolmannen maalikerroksen kolmantena päivänä. Ohjeen mukaan  kuivumisaika oikeen oikeasti kuivaksi on noin 20 vuorokautta.

Maalin annettiin sitten kuivua ihan reilusti, eli useampi päivä, ennen kuin seinään kiinnitettiin valaisin ja pistorasiat. Jos rasioita ja muita varusteita aletaan liian nahkean maalin päälle asentamaan, voi lopputuloksena olla naarmuja ja milläs ne sitten korjaat hyväksi…?

Sähkömies Mikko hoiti asennushomman  mallikkaasti ja samoilla lämmöillä Topi saumasi tarvittavat saumat ja nurkat silikonilla.

Ennen ja jälkeen…

Kovalla ja tarkalla työllä, mutta suhteelisen pienellä rahalla saa silmän kaipaaman muutoksen ja kunnolla tehtynä pinta on hyvän näköinen. En silti voisi kuvitella maalaavani esim. kokonaista kylpyhuonetta tällä. Vessan seinät ja mahdollisesti pienen vessan lattia vielä ehkä menettelisi. Muutaman lisävuoden vanhoille kaakeleille tällä maalilla kyllä saa.

Ennen ja jälkeen….

Huh… Tämä oli kyllä työläin kaikista maalaamistani kohteista, mutta ehkä se oli sen arvoista. Koko keittiö on silmään kuin uusi. 😍

Maalatut lasipurnukat vintagehengessä

Olleet jo jonkin aikaa trendikkäät. Tällaiset lasiset pastellisävyiset kuluneen näköiset purkit ja purnukat. Eikä sillä, kun ihania ovat! Purkissahan nyt voi säilyttää ihan mitä vaan pientä sälää; kyniä, nappeja, nuppeja ja neuloja, karamellejä…

Tarvitaan siis lasinen purkki, jossa on mieluusti kohokuvioita, joita voi sitten keinotekoisella kuluttamisella korostaa. Kyseessä on siis ihan tavalliset marketin hyllystä ostetut säilykepurkit.

Purkki pestään ja puhdistetaan huolellisesti. Sen jälkeen kalkkimaalia levitetään pensselillä tasaisesti purkin ulkopintaan. Maalikerroksia tarvitaan mahdollisesti kaksi. Kun maali on kuivaa, käytetään 120 hiekkapaperia ja karhunkieltä pinnan vanhentamiseen. Hinkataan hienoisesti maalia pois purkin kohoumista ja kulmista. Maalin pitää olla niin kuivaa, ettei se tartu käsiin, mutta liian kuivana kulumista on vaikea saada luonnollisen näköiseksi.

Ja tadaa! Siinä niitä sitten on 😊

Sisätiloissa ja koristekäytössä katse on varmasti lähes ainoa näiden purnukoiden rasite, joten voin luvata, että sen ne kestävät moitteetta.

Omat synttärit – Mikä ihana syy virittää viirinauhat kattoon!!!

Ei kaikella aina tarvitse olla käytännön merkitystä ja jokaisen asian ei tarvitse olla hyödyllinen. Joskus jokin asia voi vain olemassaolollaan tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Niin kuin nyt nämä viirinauhat.

Ostin ensimmäiset kankaat nämä viirit silmissä vilkkuen jo vuosi sitten. Meni vain sitten jonkin aikaa, että sain homman käyntiin ja viirit ajalliseksi. Jotenkin se aloitus tökki, kun tiesin että jokainen viiri vaatii erikseen kääntelyä, vääntelyä, silittelyä ja tarkkaa ommelta ennen kuin niistä saa aikaiseksi isomman kokonaisuuden.

Kangaskeskuksesta löysin ihania pallokankaita. Nämä istui kivasti keskenään yhteen. Löysin myös Eurokankaasta pinkki-valkoista palloa ja raitaa ja näitä yhdistelemällä sain aikaan melko mukavan viirinauhan. Sen ripustin terassille lamppunauhan kanssa samoihin koukkuihin.

Toisen viirinauhan tein Kangaskeskuksen vaaleanpunaisesta pallokankaasta sekä Eurokankaan ihanan hempeistä, pikkukuviollisista kankaista. Jo kaupassa  tiesin niiden kuuluvan keittiööni. Sävyt on hieman hentoisemmat, kuin pinkki-beige -yhdistelmässä. Keittiöni paneeliseinää vasten varsin suloista…

Kolmas nauha syntyi kaikkien näiden yhdistelmistä ja päätyi huvimajan kattoon. Tämä oli kaikkein pisin nauha, mutta noin vaan summissa ihan justiin oikean mittainen ja muutenkin tilaan täydellinen.

Tein kolmion muotoisen kaavan viireille; korkeutta 23 cm ja leveyttä 15 cm. Leikkasin kaikki kankaat ensin kolmioiksi vähän kuin sarjatyönä. Sitten lähdin ompelemaan niitä kasaan. Ompelin mahdollisimman läheltä reunaa, jolloin saumaan tuli leveyttä vain noin 0,5 cm. Jätin koko lyhyen sivun tässä vaiheessa vielä ompelematta.

Silitin saumat auki nurjalta puolelta ja käänsin viirit oikein päin. Sen jälkeen silitin vielä viirit oikealta puolelta muotoonsa. Tämän jälkeen käänsin viirin avoimen pään reunat sisään ja ompelin viirin umpeen ihan reunan vierestä. Jatkoin ommelta koko viirin ympäri, että saisin viiriin riittävästi jämäkkyyttä. Lopuksi silitin vielä viirit tärkin kanssa. Kun en ollut alun alkaen ihan varma, että tarvitseeko viirit kovikekankaan väliin vai ei… Näihin ei sitä nyt tullut ja ihan hyvin toimii näinkin.

Kun viirit oli valmiina, aloin liittämään niitä puuvillanauhaan. Jätin alkuun noin 50cm tyhjää, että nauhan ripustaminen onnistuu vaivatta ja reilu puoli metriä antaa jo sitten vähän pelivaraakin ripustamiseen ja nauhan asetteluun. Kiinnitin viirit toistuvasti samassa järjestyksessa ja jokaisen viirin väliin jätin 5 tai 10 cm tyhjää nauhaa riippuen siitä kuinka pitkän nauhsta lopulta halusin (säästin päättelytöitä enkä katkaissut välikohdissa lankaa, vaan hurauttelin ompeleen myös aina tyhjäksi jäävään väliin). 12 viirin nauhaan 10cm väleillä tarvitaan siis noin 4 metriä puuvillanauhaa. Voisin kuvitella, että viirit voisivat olla lyhyempiä ja leveämpiä, eikä nauhaan tarvitse niiden väliin välttämättä tyhjää kovin paljoa jättää. Mutta näissä tapauksissa mittasuhteet ainakin toimii ihan kivasti.

Lopuksi merkkasin viirit ”handmade, with love” – napeilla. Ompelin napin  samanaikaisesti molemmin puolin laitimmaiseen viiriin. Näin ei haittaa kuinka päin viirinauha ripustetaan tai mistä suunnasta sitä katsellaan.

Paperinahkainen puupussi

Tämä oli toinen idea, jonka sain nähdessäni Eurokankaassa sen paperinahakarullan. Halusin tehdä polttopuille pussin, jossa ne saa kannettua siististi tuvan läpi takan luo (oikeasti sen kopankin saa kyllä kannettua varsin siististi ja varistamatta roskia matkan varrelle, mutta kun halusin tehdä tämän pussin ihan testimielessä).

Samalla kertaa kun kangaskaupassa kävin, silmiini osui myös korkkikangas. Taas vallan jämerä tapaus; pinta kuin korkkia, mutta se on silti kangas… Halusin kokeilla näiden materiaalien yhdistämistä.

Pussin korkeudeksi otin puiden korkeuden ja kankaan pituudeksi aikalailla summissa kankaan leveyden, eli 110cm. Palan ompelin yhdeltä reunalta kiinni ja käänsin oikeinpäin. Koska en ollut varma tämän kankaan ja varsinkaan ompeleiden kestävyydestä sitten tositoimissa, tein saumaan tuplaompeleen, toisin sanoen taitoin saumavaran ja ompelin sen kiinni pusin reunaan sauman toiselle puolelle. Vähän sillä tapaa kuin farkkuhoususissa ruukaa saumat olla.

Sitten leikkasin korkkikankaasta käänteen koristeeksi pussin suulle ja ompeloitsin sen paikoilleen.

Pohja olikin vähän jännempi sitten tehdä… Kun ei ollut mitään varsinaisia kaavoja tähän. Ja en halunnut pohjasta pyöreää (vaikka en ihan tiedä miksi), kanttisen pohjan teossa oli omat haasteensa; kankea mutta liukas kangas, joka kulmien käänteissä käyttäytyi täysin oman päänsä mukaan. Tein siis reilusti isomman pohjan 30x30cm (jokaiselle sivulle jäi siis 2,5 cm ylimääräistä).

Tein pussiin sisäosaan merkit, joihin kulmien pitäisi osua, eli noin 27cm välein. Taitoin pohjan kulmiin valmiiksi laskokset, jotka tälläsin sitten merkkien kohtaan ommellessani. Eli tarpeen tullen muutin laskoksen leveyttä tai suuntaa, että kulma ja merkki kohtaa toisensa. Tätä kangasta kun ei passaa ommella ja purkaa, vaan homman pitää mennä kerrasta nappiin, niin olin hieman armollisempi itselleni ja tyydyin siihen, että pohjan kulmat ja kulmamerkit osuivat LÄHES yhteen. Merkityksen tälle ”lähes”-sanan korostamiselle näkyy alla olevassa kuvassa. Kuvassa olevasta ompeleesta näkee myös sen, että kankaassa kun ei ole minkäänlaista kitkaa, se liikkuu ompelukoneen jalan alla melko vilkkaasti, eikä ompeleesta kovinkaan helpolla saa täysin suoraa. Ja uskokaa tai älkää, näitä virheitä ei lopputuloksessa huomaa.

Lopuksi tein noin 10 cm leveistä ja 50 cm pitkistä suikaleista pussin rivat, eli kahvat. Taitoin suikaleet niin, että kangas on kaksinkerroin ja sauma osuu rivan ”takapuolelle”. Sitten ompelin kääntelemättä tai taittelematta sauman kiinni. Yhdestä rivasta tuli siis kaksinkertaisena noin 5 cm leveä ja 50 cm pitkä.

Rivat asettelin pussin vastakkaisille puolille ja pussiin kiinni ommeltavan kohdan, noin 6 cm taitoin aina pussia vasten kaksinkerroin, Ompeleen tein niin varmaksi, kuin osasin; ompelin rivan reunoja mukaellen ensin nelikulmaisen ompeleen ja sitten nurkasta toiseen ”ruksin” nelikulmion sisään.

Ja se ”Hand made” -nappi…

Pikkusen mua jännitti tämän pussin kantokyky, mutta voi hittolainen, että siitä tuli hyvä; sopivan kokoinen, jämäkkä, helppo kantaa, ei ravista roskia ja on jopa vähän nättikin. Ja itte tehty 🙂

Paperipussi – sanan varsinaisessa merkityksessä

Törmäsin Eurokankaassa paperinahkaan… Mulle varsin uusi ja vieras materiaali. Näytti pinnastaan nahalta, mutta alapuoli oli paperimainen ja käteen tuntui voimapaperilta. Myyjä kertoi testanneensa kotona materiaalia ja jopa pessyt sen, mutta kangas ei ollut moksiskaan. Oikeastaan vain näyttänyt rypistyessään ja kuluessaan paremmalta.

Seuraavana päivänä mun oli pakko palata takaisin ja ostaa pätkä tätä kangasta. Parikin ideaa kun oli kypsynyt päässäni. Halusin tehdä mainoksille ja lehdille pussin, johon ne voi läjätä odottamaan päätymistä paperinkeräykseen. En kestä sitä, että niitä lojuu pöydällä tai muutenkaan silmissä…

Leikkasin kankaasta noin 70 cm x 70 cm kokoisen palan. Vaikka pussin voisi kasata teippaamalla ja liimaamalla, käytin saumoihin ompelukonetta, koska tämä pussukka joutuu töihin. Sen pitää kannettaessa kestää sisäänsä kerättyjen lehtien paino.

Ompelin kaksi reunaa toisiinsa ja käänsin putkilon oikein päin.

Tämän jälkeen avasin pohjan ja taitoin reunoihin kolmiomaiset taitteet.

Taitteiden väliin syntyy pussin varsinainen pohja, jonka taas ompelin kiinni, että se tulisi kestämään käytön.

Leikkasin kankaasta pohjan kokoisen suorakulmion, jonka kiinnitin kaksipuolisen teipin avulla pohjaan.

Näin pohjasta tulee siisti, vaikka se ei varsinaisesti edes näy.

Käänsin pussin suusta sisään noin 20cm, että pussin valkoinen sisäosa ei näkyisi. Sen jälkeen tein vielä reunataitteen, joka jämäköittää pussin suuta.

Lopuksi viimeistely; maalasin sabluunan läpi pussin kylkeen kangasmaalilla tekstin ”PAPERIPUSSI” ja kiinnitin ”hand made” – napin alakulmaan.

Lopputulos on justiin sellainen paperipussi, jota oon aina halunnu.

Karkeampaa otetta ruuan laittoon

Viime talvena, kun Topi lähti kaatamaan hakepuita, pyysin tuliaisiksi koivupuusta leikattuja sopivaisia leippoja, pyörylöitä, joista saisin tuunailtua leikkuulautoja. No niitähän sitten tuli. Soikiona ja pyöreänä ja ohuempana ja paksumpana. Nämä pyörylät oli sahattu noin 30 vuotta vanhoista puista, eli halkaisija 20 ja 30 cm välillä.

Ongelmahan näissä pyörylöissä on kuivattaminen niin, että ne eivät halkea. Jostain luin, että kuivatuksen pitäisi tapahtua esim. sahajauholäjässä, jolloin kuivamiseen kuluu aikaakin useita kuukausia. Eli järkikin sen toki sanoo, että kuivamisen pitää tapahtua mahdollisimman hitaasti ja sahajauholäjä varmasti hidastaa kuivumista. Toisaalta taas kuulin, että kaatamisajankohtakin vaikuttaa puun käyttäytymiseen. Mistään en kuitenkaan tätä suositeltua ajankohtaa saanut selville. Ilmeisesti helmikuun loppu, kovien pakkasten välissä oli hyvä aika, kun ainakin nyt toukokuulla, puut ovat melko hyvin halkeamilta säästyneet ilman sitä sahajauhoakin, lukuunottamatta muutamaa hiushalkeamaa, jotka eivät näitä lautoja kuitenkaan vielä pilaa.

Lähdin työstämään yhtä kuivanutta, noin 20 asteen lämpötilaan oleentunutta levyä leikkuulaudaksi, tarkoituksena polttaa reunaan jotain kuvioita polttokolvilla.

Kolvin ostin biltemasta varsin edukkaaseen hintaan… Tässä kohtaa laite oli enemmän, kuin odotin hintaan nähden sen olevan. Hyvä niin. Ja idea poltettavista kuvioista kehittyi ja vahvistui matkan varrella.

Hioin puulautasta molemmin puolin ensin 40 paperilla ja hienonsin paperia, kun epätasaisuudet alkoi häviämään. Onpahan koivu kyllä kova puu… Melko kovan työn sai tehdä, mutta ei mitään taida ilmaiseksi ikinä muutenkaan saada. Pinnasta tuli uskomattoman sileä ja kaunis.

Poltin rinkiin sanoja riimukirjaimilla ja lopuksi öljysin puun ruokaöljyllä.

Tämähän nyt vasta onnistunut kokeilu oli! Synttärilahja veljelleni. Onaa! 😉