Käpykranssi

Kävyt ovat jo itsessään varsinaisia luontoäidin taideteoksia. Niiden luonnollinen väritys on kaunis, mutta tänä vuonna halusin mukaan väriä, ajatuksena saada käpyihin sellaista kestävää huurteista tunnelmaa.

Käpyjen kerääminen maasta kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin, joten jokainen, jolla on mahdollisuus käpyjä metsälenkeillään kerätä, voi hyödyntää käpyjä myös askartelussa.

Käpykoristeiden suhteen pitää kuitenkin muistaa, että kävyt ovat melkoisia ilmapuntareita! Tai ainakin kosteusmittareita. Jos pidät käpyjä lämpimässä ja kuivassa sisäilmassa, ne pysyvät avonaisena, mutta jos laitat ne ulos, ne menevät suppuun, eikä ulkonäkö vastaa enää lainkaan sitä avonaista käpyä.

Osaan kävyistä kääntelin rautalangasta ”hakaset” ihan varmuuden vakuudeksi.  Rautalangan lisäksi käytän kiinnittämiseen vielä kuumaliimaa. Periaatteessa kiinnitys onnistuisi pelkällä kuumaliimalla, mutta otan tämän homman nyt varman päälle, koska juuri kuivuessaan pöyhistyvät kävyt voivat kangottaa itsensä alustasta irti ja sillä kohtaa luotan kranssiin upotettuun rautalankaan. Langoituksesta on se etu, että liimaakin kuluu HUOMATTAVASTI vähemmän, kuin pelkkiä käpyjä liimatessa.

Rakensin karanssit styroxisiin kranssipohjiin. Värjäsin spraymaalilla ensin kranssipohjaa samalla värillä, jota aion kranssiin lopuksi käyttää. Tarkoituksena hieman häivyttää valkoista pohjaa, että se ei erottuisi sitten valmiista kranssista.

Sitten vaan liimataan kävyt järjestyksessä pohjaan. Koska kävyt eivät anna yhtään myöden, paras tapa saada isoimmat kolot piiloon, on liimata uusi kerros käpyjä aukkojen päälle. Näin kranssista tulee massivinen ja runsas. Huom! Käpyjä kuluu kyllä melkoinen määrä, että kaikki aukot saa piilotettua. Ei ole temppu eikä mikään upottaa reilun kokoiseen karnssiin toista sataa käpyä. Ja on erittäin tärkeää saada se pohja piiloon, käpyjen välistä erottuva pohja kun pilaa lopputuloksen ja kranssi näyttää keskeneräiseltä. Pohjan voi toki ensin vuorata ohuella sammalkerroksella, kuten tein pöytäkoristeen kanssa aiemmin. Sammal kiinnitetään pienillä rautalankahakasilla pohjaan. Jos pohjaan käyttää sammalta, on käpyjen langoittaminen melkolailla välttämätöntä, koska pelkällä liimalla kiinnitettynä ne kiinnittyvät siihen sammaleen, eikä lopputulos ole kestävä.

Kun kävyt on kohdillaan, tehdään rautalangasta kranssin taakse lenkki, josta kranssi on hyvä ripustaa. Langasta tehdään ensin halutun pituinen moninkertaiseksi taiteltu  ja kierretty lanka, joka taitetaan U:n muotoon. Lankojen päihin laitetaan kuumaliimaa ja työnnetään päät kohtisuoraa kranssin taustaan noin 2 cm syvyyteen, sille kohtaa, mihin kiinnityslenkki halutaan. Kun liima on kuivunut, taitetaan pystyyn jäänyt lenkki kranssin pohjan suuntaiseksi niin, että siitä syntyy se varsinainen ripustuslenkki. Tämän jälkeen liimaa lisätään kiinityskohtaan vahvistamaan lenkin kantokykyä. Käpykranssi kun ei ole kovin kevyt kannateltava.

Sittenhän kranssi on joko valmis tai vielä halutessa spreijataan ja kiinnitetään mahdolliset nauhat. Mutta kuten sanottu, käpy ei välttämättä sitä kaipaa. Makuasioita ja riippuu sisustuksesta… 😊 Kranssin taustan viimeistelen vielä varsinaista kranssipohjaa hieman suuremmalla kartongilla, jonka liimaan kuumaliimalla nurjalle puolelle. Kartonkiin on myös helppoa jättää tekijän puumerkki.

Spraypurkista sain juuri nyt hakemaani fiilistä. Käytin joko ainoastaan valkoista maalia tai hopeaa ja sävyinä roosaa tai sinistä. Joitakin kransseja tuunasin vielä hopeahileellä. Tämä tapahtui spreijaamalla ensin sprayliimaa kranssiin ja ripottelemalla hilettä pintaan. Kuvissa hileet ei niinkään erotu, luonnossa ne loistavat  huomattavasti enemmän.

Syyskranssit

 

Syksy on ihanaa aikaa ja varsinaista kulta-aikaa kranssien tekemiselle. Luonto notkuu materiaaleja ja niiden yhdisteleminen on hauskaa. Toki materiaalien kanssa on omat ”riskinsä”, eli lämpimät ja aurinkoiset syyskelit saa havukranssit varisemaan nopeasti, värikkäät lehdet ja syksyn kukat ei ole ilona kuin muutaman päivän, kun ne jo nahistuvat, tuijat kellastuvat silmissä. Mutta onhan niistä iloa oman aikansa.

Tämä kranssien sitominen lajina on vähän sellainen, että harjoitus tekee mestarin… Mitä enemmän näitä sitoo, sitä näppärämmin ja nopeammin ne alkavat syntymään. Syntyy rutiini ja oma käsiala ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen tasaisempi ja materiaaliakin kuluu vähemmän. Ja siinä valossa ei ole ihan niin nahkea ajatus tehdä sitäkään kranssia, joka kestää vain sen muutaman päivän. En meinaa jaksaa odottaa, että syyshortensiani kasvavat niin isoiksi, että niiden kukinnan aikana maltan leikata muutaman oksan myös kranssiin.

Sidontatekniikasta kerroin jo aiemmin ”havuseppele” – kirjoituksessani. Mutta lyhyt kertaus tässä ei ole varmaan pahitteeksi.

Tarvitaan puolaan kerittyä rautalankaa, sivuleikkurit, pajun oksia, havuja, varpuja, oksia… Mitä materiaalia nyt ikinä aikookaan käyttää kransseissaan. Pajuista pyöritellään kranssin pohja. Kaikki saumakohdat sidotaan rautalangalla niin, että lopputulos on halutun kokoinen ja halutun vahvuinen kranssipohja. Materialit sidotaan pohjaan pieninä nippuina; 2-4 oksan ryhminä. Rautalankaa ei katkota, vaan sitä kieputetaan koko ajan eteenpäin lisäten pieniä materiaalinippuja kranssin pintaan kunnes ympyrä on täysi ja saavutaan vähän kuin takapuoli edellä aloituskohtaan. Ensimmäisten nippujen alle sidotaan muutama nippu materiaalia niin, että aloituskohta katoaa kokonaisuuteen.

Sen seittemän havun kranssi… Ainakin melkein. Tässä kranssissa on kaikkia mahdollisia pihasta ja lähimetsästä löytyneitä oksia ja varpuja. Ripustuskohtaa korostin käpyryhmällä ja tehosteeksi lisäsin kukkapurkista pari callunan ja hopeaputouksen oksaa.

Tuijan, himalajan katajan ja valkoisen callunan yhdistelmä.

Kranssi tuijasta ja callunan oksista. Mukana myös himpun verran hopeakuusta.

 

Pöytäkoriste kävyistä

Tämän pöytäkoristeen materiaalit ovat varsin yksinkertaiset, eikä valmistamiseenkaan kulu mahdottomia aikoja. Tarvitaan vain saviruukku, ruukkuun sopivan oasispallon puolikas, puolalankaa, sivuleikkurit, kuumaliimaa, sammalta tai jäkälää, sekä niitä käpyjä. Lisäksi spraymaalia, kimalletta,  koristenauhaa…

Kävyn käyttämisestä ja sen käyttäytymisestä muuten tulee huomioda se, että se on varsinainen ilmapuntari. Tai paremminkin kosteusmittari. Jos se on ulkona, se ottaa ilmasta kosteutta ja menee suppuun, taas kuivassa sisäilmassa se pysyy pörheänä ja avoimena 😊

Oasispallo upotetaan saviruukkuun ja näkyviin jäävä osa sientä vuorataan sammalella tai jäkälällä, joka kiinnitetään sieneen pienillä rautalankahakasilla.

Sitten näkyvä osa sienestä täytetään kävyillä. Kun käytetään sientä ja sammalta pohjalla, kävyt pitää langoittaa, eli jokaiseen käpyyn varataan noin 15 cm pätkä rautalankaa. Lanka kieräytetään kävyn alimman avoimen suomurivistön ympäri niin, että päät ovat vastakkaisilla puolilla kävyn kantaa. Langat vedetään yhteen kävyn alle ja kieputetaan ne yhteen niin, että kävyn alle jää rautalangoista piikki tai haarukka, joka sitten voidaan painaa sieneen. Kiinnitettäessä lankaan laitetaan hieman kuumaliimaa, että käpy kiinnittyy kunnolla paikoilleen. Tämän aennuksen tulee onnistua kerralla, koska sieneen liimattua käpyä rautalankoineen on vaikea irrottaa. Ainakaan ehjänä.

Lopuksi pintaan liimataan vielä pieniä käpyjä oikein ja nurinpäin. Näin koristeeseen tulee hieman lisää muhkeutta.

Halutessaan käpyihin voi antaa sävyä sprymaalilla. Kun sientä ei ole vielä kiinnitetty ruukkuun, sen voi spreijata erillään ja vasta sen jälkeen sienen alareunoihin laitetaan runsaasti liimaa ja painetaan se ruukkuun paikoilleen. Lopuksi voi koristella koko keksinnön vielä koristenauharusetilla. Tai jonkin luonnollisen värisen tai maanläheisen nauhan voi lisätä toki koristeeksi myös maalaamattomaan käpykoristeeseen. Koriste jää hieman yksiulotteiseksi pelkillä kävyillä päällystettynä ja tällä tapaa saa tarvittaessa piilotettua sen höpsön kohdan, johon ei enää sitä viimeistä käpyä enää millään saanut istumaan…

 

Syysistutukset

Suorastaan rakastan syksyä ja syksyn värejä. Ruskaa, yöpakkasten myötä hiipuvaa vehreyttä ja kullan keltaista auringonpaistetta.

Syksyisin menen melkein sekaisin tarjolla olevista kasveista kauppojen puutarha-osastoilla. Siksi kai käteen tarttuu vähän sitä sun tätä.

Alkusyksystä osa kesäkukista alkaa jo näyttämään näivettyneiltä, mutta kelit on vielä liian lämpimiä kanerville ja callunoille. Silloin vaihdan istutuksiin esim. isoja krysanteemeja, koristekaaleja, verbenoita, hopealankoja ja syklaameja. Nämä kauniit kasvit antavat iloa pitkälle syksyyn ja kestävät hieman kylmempääkin keliä.

Vuosien mittaan olen siirtynyt kanervista callunoihin. Vaikka kanervien väritys on aivan loistava ja ne ovat todella näyttäviä, calluna on kuitenkin kestävämpi, eikä se rusketu tai varise talven mittaan ihan niin pahoin kuin Erica-kanerva. Varsinkin terassilla pidän kanervaa ja sen aiheuttamaa sotkua vähän hankalana. Värjätyt kanervat ja callunat on myös oma lukunsa. Itse kun en värjättyjä varpuja kovin herkästi istutuksiini laittaisi… Syynä värjättyjen karsastamiseen on varmasti ne värjäämisessä käytetyt kirkkaat neonvärit. Ne vaan on mun silmään luonnottomia ja liian räikeitä. Vaikka niissä on toki se etu, että niissä ei ruskettumiset erotu. Mutta mikäs siinä jos sellaisesta tykkää.

On kyllä hienoa, miten paljon variaatioita mm. callunasta on nykypäivänä tarjolla. Esim. muutaman vuoden myynnissä ollut calluna skyline on mielettömän hienon näköinen ja se antaa upean taustan muille kasveille.

On ihana yhdistellä valoja ja istutuksia. Lyhtyjä asetelmien viereen ja valonauhoja ruukkuistutuksiin.

Syksyn istutukset pitää muistaa pitää kosteina. Muutoin ne ehtii ruskettumaan ja kuivumaan ennen talvea. Usein talvi-istutusten kasvit tulevat myyntiin vähän liian aikaisin ja sitä hätäpäissään ostaa äkkiä omansa, vaikka oikeaan syksyyn olisi matkaa vielä kuukausi. Siksi nämä syksyt on vähän arvaamattomia, eikä oikein ikinä osaa arvioida ajankohtaa oikein.

Syksy on kaunis ❤️

Korosta sitä, mitä et voi piilottaa?

Puutarhastamme kaadettiin suuri cembramänty, jonka kantoa ei lähdetty poistamaan. Se kun oli niin valtava pintajuurineen, että puolet puutarhasta olisi myllertynyt korjattavaan kuntoon siinä touhussa. Eikä ollut taloudellisesti järkevää ajattaa kantojyrsintä paikalle yhden kannon takia. Niinpä sovittiin, että annetaan sen olla. Kehitellään sen ympärille jotain sievää niin, että sen olemassaolo ei haittaa.

Kokeilin ensin somistaa kannon sellaiseksi vanhaksi sammaloituneeksi kannoksi. Ihan hyvin se onnistuikin, mutta linnun-ryökäleet kävi repimässä sammalia kannosta, kun mahtoi niiden alla möyriä varsinaiset juhlasafkat. Käytin somistukseen erilaisia sammalia, jäkälää ja maksaruohoja. Muutaman viikon keräilin lintujen levittämiä sammalia pihasta ja sitten sitä laatua tulikin jo kylliksi…

Päätin, että lintujen juhlinta loppuu tähän ja värkkäilin mielessäni keinon siihen, että voisin rakentaa kannon päälle sellaisen haltijan, velhon tai minkälie metsäläisen hatun. Kääntelin ohuesta kanaverkosta kehikon, jonka täytin sammalilla.

Sitten asettelin hatun paikoilleen. Lopuksi piilotin näkyviin jäävän kanaverkon sammal- ja jäkäläkerroksella. Mukaan ujuttelin myös mehitähtiä ja maksaruohoja. Päällimäisen kerroksen kiinnittelin pohjaan noin 5cm pitkillä rautalankahakasilla. Lopuksi kieritin puolasta ohutta rautalankaa mättään ympärille ristiin ja rastiin, että paketti pysyisi varmasti kasassa.

Tein myös rimasta pienet ovi- ja ikkunakarmit, jotka asetettaisiin kantoon. Että se näyttäisi jonkun pienen öttiäisen kodilta. Mutta paikalleen päästyään jotenkin ne ei enää ollutkaan hyvä ajatus… Itse hattu oli niin luonnonläheinen, että ovi ja ikkuna tuntui vähän feikeiltä. Siinä ne nyt vielä ovat, jos vaikka sateet ja aurinko patinoisi ne sellaisiksi, että sopisivat paremmin kannon kylkeen. Tämä kanto kun ei nimittäin heilahda tästä arviolta ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana mihinkään.

Isot istutusryhmät

Aloitin jo viime kesänä rakentamaan kukkapenkkejä, siis laajoja istutusalueita huvimajan ympärille, rinteisiin ja muallekin pihaan. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että Topi innostuisi kaatamaan huvimajan molemmilla sivuilla kasvavat suuret Sembramännyt.

Melkoinen työmaa sekin oli… Noin 30 vuotta paikalla kasvaneet männyt kun eivät ole ihan olemattomia riukuja. Kaato oli kuitenkin välttämätön nyt tai viimeistään parin vuoden päästä ja näin jälkeenpäin ajatellen puiden kaataminen oli varsinainen hyvä työ moneltakin kantilta katsoen; Toinen puista kasvoi voimalinjan alla ja oli alkanut jo levittämään kasvuaan latvassa, kun vastaan tuleva magneetti- tai voimakenttä tai mikälie sitä siihen pakotti. Toinen puu taas kasvoi niin likellä huvimajaa, että se meinasi sammaloittaa koko mökin. Maiseman avautuminen järvelle oli yksi hyvistä puolista, mitä kaato tullessaan toi. Tiedän myös että mun on huomattavasti helpompi kasata huvimajan ympärille jonkinmoinen kukkaloisto, kun ei tarvitse sitä asiaa tehdä niiden puiden ehdoilla. Ja kasvaahan pihan toisella laidalla pari uutta samansorttista mäntyä. toki menee vielä 15-20 vuotta, ennen kuin ne ovat yhtä isoja kuin nämä nyt kaadetut.

Ainoa asia, johon ehkä nyt pitää jotain muutoksia sitten tehdä, on se, että pari vuotta sitten mäntyjen varjoon istutettiin muutama timanttituija ja mäntyjen ja tuijien juurelle istuttelin laajat kuunliljaistutukset sekä pari alppiruususa. Nyt alueet ei enää olekaan ihan niin varjoisat, mutta luotan aika vahvasti siihen, että suurien mäntyjen maasta käyttämän kosteuden vapautuminen muille kasveille kompensoi puuttuvan varjon. Tätä tilannetta seurataan ja tehdään tarvittavat siirrot sitten, jos kasvit ei ala kasvupaikoillaan viihtymään.

Oon testannut tällaisen suuren istutusalueen perustamisen tapoja. Kun puhutaan jopa kymmenien neliöiden laajuisesta alueesta, ei sitä ruveta heinä ja juuri kerralla puhdistamaan. Sen homman pitää olla tehokasta ja määrään nähden mahdollisimman kevennettyä.

Tässä nämä mun testaamat tavat. Ja jokainen niistä toimii hyvine ja huonoine puolineen.

Tapa 1

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Kuoritaan nurmi kantatun alueen sisäpuolelta. Täytetään kuorittu alue mullalla.

Hyvät puolet;

Kertaheitolla hyvä ja siisti

Huonot puolet;

Työläs

Pitää olla paikka, johon kuorittu maa roudataan

Tapa 2

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla (tai vastaavalla glyfonovalla) kantatun alueen sisäpuoli. Odotellaan muutama päivä ruiskutteen vaikuttamista. Käännetään maa. Levitellään päälle multaa tasaamaan pahimmat lumput.

Hyvät puolet;

Nopea

Huonot puolet;

Työläs, vaikkakaan ei niin työläs kuin tapa 1.

Käännetty maa ja vanhan nurmen juurakko kiusaa vielä parinkin vuoden kuluttua istutuksia tehdessä.

Tapa 3

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla kantatun alueen sisäpuoli. Ajetaan päälle humuspitoinen ja maatunut kuorikate.

Hyvät puolet;

Nopea

Kevyt tehdä

Välittömästi hyvän näköinen

Huonot puolet;

Alla oleva nurmikko ja juuristo hankaa vastaan ennen maatumistaan istutuksia tehdessä.

 

Tapa jolla teen kulloisenkin alueen riippuu alla olevasta maasta, kasveista, joita alueelle istutetaan sekä siitä, odottaako kasvit jo jostain kerättyinä taimina vai aionko hankkia ne vasta myöhemmin. Eli onko valmistumisella kiire…

Jos istutukseen tulee perennoja, varsinkaan tuoretta puunkuorihaketta ei voi käyttää liian vahvalti. Sen sijaan maatunut kate tai lähinnä ohuesta oksasta tehty hieno silppu toimii paremmin perennapenkin kattamisessa.

Kaikkein mainiointa tässä on kuitenkin se, että jos vain malttaa mielensä ja suunnittelee tarkkaan alueet, niiden laajuuden ja istutettavat kasvit, voi nämä pohjatyöt tehdä jo vaikka edellisenä kesänä. Ne eivät ole missään vaiheessa keskeneräisen näköisiä, vaan kestävät katsetta koko ajan. Ja ennen kaikkea; kunnolla tehtynä näiden alueiden hoito on naurettavan helppoa.

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.

Pörriäiskarkotin

Siinä saattaa olla vinha perä, että kun pörriäiset ”näkevät” toisen pesän, ne eivät tee omaansa lähelle. Ja onko sitten kyseessä ampiaiset vai mehiläiset…? Pörriäiset kuitenkin. Testiin tämä nyt kuitenkin menee ja ajankohtakin on juuri oikea.

 

Kesällä ne vaan lentelee pesään ja takaisin maailmalle, mutta onpahan ärsyttävää kun syyskesällä ne terassin harvalaudoituksen taakse kömpivät äkäiset ja tokkuraiset ampiaiset estävät jopa koko terassin käytön. Ja ootteko tietoisia, minkälaista tuhoa ne tekee sinne rakennekerroksiin?!! Yläkerran remontin yhteydessä sekin on tullut nähtyä ihan konkreettisesti. Siinä ei tuulensuojalevykään niitä pidättele, vaan se yhdyskunta syö edestään ihan kaiken. Eikä se ampparipesän lämpöarvo varsin vastaa sitten sitä suunniteltua ja sen huomaa viimeistään talvella…

Idean näin ohimennen pari viikkoa sitten facebookin virkkausryhmässä. Ihan sillon ei tähän vielä usko riittänyt, mutta kun sitten samaisella somealustalla, tee-se-itse-ryhmässä joku kehuskeli sanomalehdillä täytetyillä sukkahousupallukoilla karkottavansa pesänrakentajat, mietin asiaa uudestaan… Aika tarkastikin. Ja jos valita pitää, niin tollaset niksipirkkahenkiset sukkahousukeksinnöt jää kyllä kakkoseksi, jos se feikkipesä voi olla hyödyllisyyden lisäksi vähän söpö.

Keksintö ei siis ole minun, mutta koska kyseessä ei ole mikään ohjus, ohjetta sen tekemiseen en sen kummemmin etsinyt, vaan loin silmukat päästäni. Ja jäikin vielä materiaalia… 😜

Pesän tein ohuesta trikoomatonkuteesta 8 koukulla seuraavasti;

Kerrokset koostuvat kiinteistä silmukoista, jotka tehdään aina alemman kerroksen molempien lankojen alta. Tällöin pesään tulee ”raitamainen” kuvio. Kierrosta ei päätetä piilosilmukalla, vaan virkkaamista jatketaan spiraalina.

4 silmukkaa yhdistetään renkaaksi piilosimukalla

 

1.krs 10 ks

2.krs joka toiseen simukkaan kaksi kiinteää silmukkaa

3.-4. krs joka kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa, kunnes ympärys tuntuu itsestä oikean kokoiselta. Omassa pesässäni (tässä amppari-sellaisessa) on 24 silmukkaa ympäryksessä.

5. krs- 8. krs kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan

Aloitetaan toisen pään kavennus. Jos tässä kohtaa epäilee pesän pyöreänä pallona pysymistä, voi sinne sisään tunkea ne sukkahousut.

9. krs Joka kolmas silmukka hypätään yli.

10. krs -> Joka toinen silmukka hypätään yli kunnes pää supistuu niin pieneen, että aukko on ummessa ja langan voi päättää. Langan voi jättää niin pitkäksi, että pesän ripustaminen onnistuu siitä.

Ampiainen tehdään soveltaen yllä olevaa ohjetta. Täytteeksi työnsin langanjämiä. Käytetään mustaa ja keltaista, esim. villa- tai puuvillalankaa, jonka virkkamaiseen käy 3 koukku. Pötkylän pituutta, eli ampparin ruumiinrakennetta voi muokata halutessaan suuntaan tai toiseen ja samoin raitojen määrää.

 

Siivet ja silmät tein 6-säikeisestä valkoisesta kalalangasta 1,5 koukulla. Loin 7+3 silmukkaa, ja käänsin 3 viimeistä silmukkaa pylvääksi, josta jatkoin tehden 7:ään silmukaan 7 pylvästä. Päässä käännökseen (päätysilmukkaan) pylväitä tuli 4 ja toiselle puolen silmukkapötköä 8 pylvästä ja käänökseen taas ne 4. Kun pylväskierros on yhdistetty ensimmäiseen (silmukoista koostuvasn) pylvääseen piilosilmukalla, tehdään 3 silmukkaa, jotka yhdistetään jokaiseen pylvääseen kiinteällä silmukalla. Tätä ”pitsireunaa” jatketaan koko soikion ympäri.

 

Siivet kiinnitetään ampparin selkään neulalla ja kalalangalla. Kiinnityksen yhteydessä siipiä ”rutistetaan” taitekohdasta. Saman langan vein pallukan sisässä silmien kohtaan ja tein silmät ristipistoilla. ja taas sama lanka mahan puolelta ulos ja sillä kiinnittelin pörriäisen pesän kylkeen.

Kesä voi nyt tulla ja ampparit mieluusti ei. Ainakaan meitin terassille.

 

Maalattu postilaatikko

Ajatus lähti siitä, että halusin ovenpieleen vanhan postilaatikon, johon voisin istuttaa kukkia. Tarkoituksena lisätä nimitaulun kohtaan kauniisti tekstattu ”TERVETULOA”-teksti. Sitten vielä joskus. Kun se siinä sitten tönötti kukkinensa, mietin miten iloinen näky olis postilaatikko, jossa olisi jokin maalaismaisema kyljessä…

 

Pohjana siis vanha peltinen ja ruostunut postilaatikko. Maalina taas hammerite. Maali, jonka voi maalata ruosteen päälle, kunhan kaikki irtonainen aines on poistettu.

 

Ensimmäiseen maalasin ”puukuvion” alle.

 

Sen päälle unikot, kuin lautaseinää vasten…

 

Mun pää on täynnä ideoita näistä. Auringonkukat ja niittymaisema on tuloillaan… päivittelen niistä kuvat tänne heti sitämukaa kun ne on valmiit 😊

Elämää viherkasvin juurella

En tierä, keitä nämä on, mutta ne muutti mun kukkapurkkiin viime viikolla.

Siis en tiedä nimeä niille. Hattivatit, barbababat…

Maalasin silmiä koristekiviin ja tälläsenä massana ne kyllä näyttää aika veikeiltä. Maalina käytin ihan tavallista askartelumaalia. Liimasin kiviä kuumaliimalla pieniksi ryppäiksi, että ne on helpompi asetella kukan juurelle.

Oli korkea aika vaihtaa multa tälle amtsoninliljalle. Se on mun ainoa viherkasvi, koska astmaatikkona ja allergikkona  mun on ollut pakko luopua siitä viidakosta, jonka joskus omistin. Tämän amatsoninliljan kuitenkin oon jättänyt. Ensinnä siksi, että sen sipulin rehellisesti varastin puutarhakouluaikoinani koulun esittelypuutarhasta. Toisenna siksi, että se menestyy talviajan vähän syrjemmässä, eikä sille tarvitse etsiä ikkunatilaa. Ja vielä kolmas vahva syy on se, että toukokuulla voin nostaa sen ulos ja lähes unohtaa koko kesäksi sinne. Kun sitten koko kesän se siälä ittekseen kärsii, syksyllä sisälle nostettaessa se puhkeaa kukkaan. Ja ne kukat on tottavie kokemuksen arvoisia!

Nyt olin laiminlyönyt mullan vaihdon ja sen näki siitä kasvista ihan ulospäinkin. Suuresti ihailemani kasvitieteilijä Aarno Kasvi tuumasi joskus multamainoksessa että ”voi millaista haperoa!” …sellaista oli kyllä tämän kukan multa.

Samalla kun ajatus mullan vaihdosta syttyi, syttyi myös ajatus evolvata tämä koko istutus. Muutenkin kun tykkään käyttää kasvien juurella jotain katetta niin ettei kasvualusta ole paljaana. Eihän ne kasvit luonnossakaan paljaassa multapenkissä elä. Niinpä kivien tuunaus oli tämän homman viimeinen mauste.

Ja taaskin hyvin yksinkertaisista asioista tuli varsin iloinen mieli. biggrin