Korosta sitä, mitä et voi piilottaa?

Puutarhastamme kaadettiin suuri cembramänty, jonka kantoa ei lähdetty poistamaan. Se kun oli niin valtava pintajuurineen, että puolet puutarhasta olisi myllertynyt korjattavaan kuntoon siinä touhussa. Eikä ollut taloudellisesti järkevää ajattaa kantojyrsintä paikalle yhden kannon takia. Niinpä sovittiin, että annetaan sen olla. Kehitellään sen ympärille jotain sievää niin, että sen olemassaolo ei haittaa.

Kokeilin ensin somistaa kannon sellaiseksi vanhaksi sammaloituneeksi kannoksi. Ihan hyvin se onnistuikin, mutta linnun-ryökäleet kävi repimässä sammalia kannosta, kun mahtoi niiden alla möyriä varsinaiset juhlasafkat. Käytin somistukseen erilaisia sammalia, jäkälää ja maksaruohoja. Muutaman viikon keräilin lintujen levittämiä sammalia pihasta ja sitten sitä laatua tulikin jo kylliksi…

Päätin, että lintujen juhlinta loppuu tähän ja värkkäilin mielessäni keinon siihen, että voisin rakentaa kannon päälle sellaisen haltijan, velhon tai minkälie metsäläisen hatun. Kääntelin ohuesta kanaverkosta kehikon, jonka täytin sammalilla.

Sitten asettelin hatun paikoilleen. Lopuksi piilotin näkyviin jäävän kanaverkon sammal- ja jäkäläkerroksella. Mukaan ujuttelin myös mehitähtiä ja maksaruohoja. Päällimäisen kerroksen kiinnittelin pohjaan noin 5cm pitkillä rautalankahakasilla. Lopuksi kieritin puolasta ohutta rautalankaa mättään ympärille ristiin ja rastiin, että paketti pysyisi varmasti kasassa.

Tein myös rimasta pienet ovi- ja ikkunakarmit, jotka asetettaisiin kantoon. Että se näyttäisi jonkun pienen öttiäisen kodilta. Mutta paikalleen päästyään jotenkin ne ei enää ollutkaan hyvä ajatus… Itse hattu oli niin luonnonläheinen, että ovi ja ikkuna tuntui vähän feikeiltä. Siinä ne nyt vielä ovat, jos vaikka sateet ja aurinko patinoisi ne sellaisiksi, että sopisivat paremmin kannon kylkeen. Tämä kanto kun ei nimittäin heilahda tästä arviolta ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana mihinkään.

Isot istutusryhmät

Aloitin jo viime kesänä rakentamaan kukkapenkkejä, siis laajoja istutusalueita huvimajan ympärille, rinteisiin ja muallekin pihaan. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että Topi innostuisi kaatamaan huvimajan molemmilla sivuilla kasvavat suuret Sembramännyt.

Melkoinen työmaa sekin oli… Noin 30 vuotta paikalla kasvaneet männyt kun eivät ole ihan olemattomia riukuja. Kaato oli kuitenkin välttämätön nyt tai viimeistään parin vuoden päästä ja näin jälkeenpäin ajatellen puiden kaataminen oli varsinainen hyvä työ moneltakin kantilta katsoen; Toinen puista kasvoi voimalinjan alla ja oli alkanut jo levittämään kasvuaan latvassa, kun vastaan tuleva magneetti- tai voimakenttä tai mikälie sitä siihen pakotti. Toinen puu taas kasvoi niin likellä huvimajaa, että se meinasi sammaloittaa koko mökin. Maiseman avautuminen järvelle oli yksi hyvistä puolista, mitä kaato tullessaan toi. Tiedän myös että mun on huomattavasti helpompi kasata huvimajan ympärille jonkinmoinen kukkaloisto, kun ei tarvitse sitä asiaa tehdä niiden puiden ehdoilla. Ja kasvaahan pihan toisella laidalla pari uutta samansorttista mäntyä. toki menee vielä 15-20 vuotta, ennen kuin ne ovat yhtä isoja kuin nämä nyt kaadetut.

Ainoa asia, johon ehkä nyt pitää jotain muutoksia sitten tehdä, on se, että pari vuotta sitten mäntyjen varjoon istutettiin muutama timanttituija ja mäntyjen ja tuijien juurelle istuttelin laajat kuunliljaistutukset sekä pari alppiruususa. Nyt alueet ei enää olekaan ihan niin varjoisat, mutta luotan aika vahvasti siihen, että suurien mäntyjen maasta käyttämän kosteuden vapautuminen muille kasveille kompensoi puuttuvan varjon. Tätä tilannetta seurataan ja tehdään tarvittavat siirrot sitten, jos kasvit ei ala kasvupaikoillaan viihtymään.

Oon testannut tällaisen suuren istutusalueen perustamisen tapoja. Kun puhutaan jopa kymmenien neliöiden laajuisesta alueesta, ei sitä ruveta heinä ja juuri kerralla puhdistamaan. Sen homman pitää olla tehokasta ja määrään nähden mahdollisimman kevennettyä.

Tässä nämä mun testaamat tavat. Ja jokainen niistä toimii hyvine ja huonoine puolineen.

Tapa 1

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Kuoritaan nurmi kantatun alueen sisäpuolelta. Täytetään kuorittu alue mullalla.

Hyvät puolet;

Kertaheitolla hyvä ja siisti

Huonot puolet;

Työläs

Pitää olla paikka, johon kuorittu maa roudataan

Tapa 2

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla (tai vastaavalla glyfonovalla) kantatun alueen sisäpuoli. Odotellaan muutama päivä ruiskutteen vaikuttamista. Käännetään maa. Levitellään päälle multaa tasaamaan pahimmat lumput.

Hyvät puolet;

Nopea

Huonot puolet;

Työläs, vaikkakaan ei niin työläs kuin tapa 1.

Käännetty maa ja vanhan nurmen juurakko kiusaa vielä parinkin vuoden kuluttua istutuksia tehdessä.

Tapa 3

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla kantatun alueen sisäpuoli. Ajetaan päälle humuspitoinen ja maatunut kuorikate.

Hyvät puolet;

Nopea

Kevyt tehdä

Välittömästi hyvän näköinen

Huonot puolet;

Alla oleva nurmikko ja juuristo hankaa vastaan ennen maatumistaan istutuksia tehdessä.

 

Tapa jolla teen kulloisenkin alueen riippuu alla olevasta maasta, kasveista, joita alueelle istutetaan sekä siitä, odottaako kasvit jo jostain kerättyinä taimina vai aionko hankkia ne vasta myöhemmin. Eli onko valmistumisella kiire…

Jos istutukseen tulee perennoja, varsinkaan tuoretta puunkuorihaketta ei voi käyttää liian vahvalti. Sen sijaan maatunut kate tai lähinnä ohuesta oksasta tehty hieno silppu toimii paremmin perennapenkin kattamisessa.

Kaikkein mainiointa tässä on kuitenkin se, että jos vain malttaa mielensä ja suunnittelee tarkkaan alueet, niiden laajuuden ja istutettavat kasvit, voi nämä pohjatyöt tehdä jo vaikka edellisenä kesänä. Ne eivät ole missään vaiheessa keskeneräisen näköisiä, vaan kestävät katsetta koko ajan. Ja ennen kaikkea; kunnolla tehtynä näiden alueiden hoito on naurettavan helppoa.

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.

Pörriäiskarkotin

Siinä saattaa olla vinha perä, että kun pörriäiset ”näkevät” toisen pesän, ne eivät tee omaansa lähelle. Ja onko sitten kyseessä ampiaiset vai mehiläiset…? Pörriäiset kuitenkin. Testiin tämä nyt kuitenkin menee ja ajankohtakin on juuri oikea.

 

Kesällä ne vaan lentelee pesään ja takaisin maailmalle, mutta onpahan ärsyttävää kun syyskesällä ne terassin harvalaudoituksen taakse kömpivät äkäiset ja tokkuraiset ampiaiset estävät jopa koko terassin käytön. Ja ootteko tietoisia, minkälaista tuhoa ne tekee sinne rakennekerroksiin?!! Yläkerran remontin yhteydessä sekin on tullut nähtyä ihan konkreettisesti. Siinä ei tuulensuojalevykään niitä pidättele, vaan se yhdyskunta syö edestään ihan kaiken. Eikä se ampparipesän lämpöarvo varsin vastaa sitten sitä suunniteltua ja sen huomaa viimeistään talvella…

Idean näin ohimennen pari viikkoa sitten facebookin virkkausryhmässä. Ihan sillon ei tähän vielä usko riittänyt, mutta kun sitten samaisella somealustalla, tee-se-itse-ryhmässä joku kehuskeli sanomalehdillä täytetyillä sukkahousupallukoilla karkottavansa pesänrakentajat, mietin asiaa uudestaan… Aika tarkastikin. Ja jos valita pitää, niin tollaset niksipirkkahenkiset sukkahousukeksinnöt jää kyllä kakkoseksi, jos se feikkipesä voi olla hyödyllisyyden lisäksi vähän söpö.

Keksintö ei siis ole minun, mutta koska kyseessä ei ole mikään ohjus, ohjetta sen tekemiseen en sen kummemmin etsinyt, vaan loin silmukat päästäni. Ja jäikin vielä materiaalia… 😜

Pesän tein ohuesta trikoomatonkuteesta 8 koukulla seuraavasti;

Kerrokset koostuvat kiinteistä silmukoista, jotka tehdään aina alemman kerroksen molempien lankojen alta. Tällöin pesään tulee ”raitamainen” kuvio. Kierrosta ei päätetä piilosilmukalla, vaan virkkaamista jatketaan spiraalina.

4 silmukkaa yhdistetään renkaaksi piilosimukalla

 

1.krs 10 ks

2.krs joka toiseen simukkaan kaksi kiinteää silmukkaa

3.-4. krs joka kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa, kunnes ympärys tuntuu itsestä oikean kokoiselta. Omassa pesässäni (tässä amppari-sellaisessa) on 24 silmukkaa ympäryksessä.

5. krs- 8. krs kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan

Aloitetaan toisen pään kavennus. Jos tässä kohtaa epäilee pesän pyöreänä pallona pysymistä, voi sinne sisään tunkea ne sukkahousut.

9. krs Joka kolmas silmukka hypätään yli.

10. krs -> Joka toinen silmukka hypätään yli kunnes pää supistuu niin pieneen, että aukko on ummessa ja langan voi päättää. Langan voi jättää niin pitkäksi, että pesän ripustaminen onnistuu siitä.

Ampiainen tehdään soveltaen yllä olevaa ohjetta. Täytteeksi työnsin langanjämiä. Käytetään mustaa ja keltaista, esim. villa- tai puuvillalankaa, jonka virkkamaiseen käy 3 koukku. Pötkylän pituutta, eli ampparin ruumiinrakennetta voi muokata halutessaan suuntaan tai toiseen ja samoin raitojen määrää.

 

Siivet ja silmät tein 6-säikeisestä valkoisesta kalalangasta 1,5 koukulla. Loin 7+3 silmukkaa, ja käänsin 3 viimeistä silmukkaa pylvääksi, josta jatkoin tehden 7:ään silmukaan 7 pylvästä. Päässä käännökseen (päätysilmukkaan) pylväitä tuli 4 ja toiselle puolen silmukkapötköä 8 pylvästä ja käänökseen taas ne 4. Kun pylväskierros on yhdistetty ensimmäiseen (silmukoista koostuvasn) pylvääseen piilosilmukalla, tehdään 3 silmukkaa, jotka yhdistetään jokaiseen pylvääseen kiinteällä silmukalla. Tätä ”pitsireunaa” jatketaan koko soikion ympäri.

 

Siivet kiinnitetään ampparin selkään neulalla ja kalalangalla. Kiinnityksen yhteydessä siipiä ”rutistetaan” taitekohdasta. Saman langan vein pallukan sisässä silmien kohtaan ja tein silmät ristipistoilla. ja taas sama lanka mahan puolelta ulos ja sillä kiinnittelin pörriäisen pesän kylkeen.

Kesä voi nyt tulla ja ampparit mieluusti ei. Ainakaan meitin terassille.

 

Maalattu postilaatikko

Ajatus lähti siitä, että halusin ovenpieleen vanhan postilaatikon, johon voisin istuttaa kukkia. Tarkoituksena lisätä nimitaulun kohtaan kauniisti tekstattu ”TERVETULOA”-teksti. Sitten vielä joskus. Kun se siinä sitten tönötti kukkinensa, mietin miten iloinen näky olis postilaatikko, jossa olisi jokin maalaismaisema kyljessä…

 

Pohjana siis vanha peltinen ja ruostunut postilaatikko. Maalina taas hammerite. Maali, jonka voi maalata ruosteen päälle, kunhan kaikki irtonainen aines on poistettu.

 

Ensimmäiseen maalasin ”puukuvion” alle.

 

Sen päälle unikot, kuin lautaseinää vasten…

 

Mun pää on täynnä ideoita näistä. Auringonkukat ja niittymaisema on tuloillaan… päivittelen niistä kuvat tänne heti sitämukaa kun ne on valmiit 😊

Elämää viherkasvin juurella

En tierä, keitä nämä on, mutta ne muutti mun kukkapurkkiin viime viikolla.

Siis en tiedä nimeä niille. Hattivatit, barbababat…

Maalasin silmiä koristekiviin ja tälläsenä massana ne kyllä näyttää aika veikeiltä. Maalina käytin ihan tavallista askartelumaalia. Liimasin kiviä kuumaliimalla pieniksi ryppäiksi, että ne on helpompi asetella kukan juurelle.

Oli korkea aika vaihtaa multa tälle amtsoninliljalle. Se on mun ainoa viherkasvi, koska astmaatikkona ja allergikkona  mun on ollut pakko luopua siitä viidakosta, jonka joskus omistin. Tämän amatsoninliljan kuitenkin oon jättänyt. Ensinnä siksi, että sen sipulin rehellisesti varastin puutarhakouluaikoinani koulun esittelypuutarhasta. Toisenna siksi, että se menestyy talviajan vähän syrjemmässä, eikä sille tarvitse etsiä ikkunatilaa. Ja vielä kolmas vahva syy on se, että toukokuulla voin nostaa sen ulos ja lähes unohtaa koko kesäksi sinne. Kun sitten koko kesän se siälä ittekseen kärsii, syksyllä sisälle nostettaessa se puhkeaa kukkaan. Ja ne kukat on tottavie kokemuksen arvoisia!

Nyt olin laiminlyönyt mullan vaihdon ja sen näki siitä kasvista ihan ulospäinkin. Suuresti ihailemani kasvitieteilijä Aarno Kasvi tuumasi joskus multamainoksessa että ”voi millaista haperoa!” …sellaista oli kyllä tämän kukan multa.

Samalla kun ajatus mullan vaihdosta syttyi, syttyi myös ajatus evolvata tämä koko istutus. Muutenkin kun tykkään käyttää kasvien juurella jotain katetta niin ettei kasvualusta ole paljaana. Eihän ne kasvit luonnossakaan paljaassa multapenkissä elä. Niinpä kivien tuunaus oli tämän homman viimeinen mauste.

Ja taaskin hyvin yksinkertaisista asioista tuli varsin iloinen mieli. biggrin

 

Pääsiäisasetelma

Vaikka kyse onkin vain yhdestä viikonlopusta, en kykene hillitsemään itseäni ja joka vuosi sorrun ostamaan silmälle iloksi narsisseja, helmililjoja tai mitä tahansa vihreää. Yleensä pääsiäiskukat saa istuttaa ruukkuun ja nostaa huoletta ulos, missä ne sitten säilyy huomattavasti pidempään hyvinä kuin sisätiloissa. Normaalisti sipulikukat kestää pienen yöpakkasenkin notkahtamatta. Tänä vuonna on kuitenkin ollut niin tolkuttoman kylmä, että ei ole tullut mieleenkään laittaa vielä pihalle mitään elävää. Kun kesä sitten tulee, istuttelen kaikki pääsiäisen sipulikukat kukkapenkkiin. Sieltä ne  sitten putkahtelee tulevina keväinä pintaan ja ilostuttaa ja ihastuttaa vielä monet kerrat.

Lopulta se hulluus kuitenkin tosiaan iski ja kannoin ripakopallisen kaikkia ihanuuksia kotiin, jotka ajattelin istuttaa kaikki samaan isoon astiaan. Taas siis noudattaa sitä omaa ohjettani keskittyä suurempiin linjoihin sen ripottelun sijaan…

Mulla oli pieniä ruukkunarsisseja, helmilijoja, pari oranssia hyasinttia ja runkoon vartettu paju.  Se oli joku pääsiäiskasvi, jota en vaan voinut kauppaan jättää, kun se silmääni otti.

Istutusastiana käytin valtavan isoa cooleria, jonka pohjan vuorasin ensin muovilla. Hajoittelin osin narsissimättäitä, kun ovat muuten melko isoisssa ryppäissä. Astian muoto ja kasvien koko määritteli istutuksen symmetriseksi. Sitä en välttämättä halunnut, mutta sellainen siitä sitten tuli… Kasvualustan peitin vihreällä silsalhötöllä, joka ensin näytti silmääni kovin teennäisen vihreältä, mutta melko mukavasti katosi sinne juurelle. Liimasin muutamaan koristemunan päähän tikun kuumaliimalla  ja työnsin ne asetelman pohjalle.

Iloinen mielihän tästä tuli 🙂

Ruohon tuoksuista pääsiäistä!

Huomautan heti alkuun, että jos tässä kirjoituksessa alan jossain välissä kertomaan esim. ruhonleikkauksesta tai muusta lähinnä teurastukseen viittaavasta, kyse on siitä perustavaa laatua olevasta kirjoitusvirheestä, joka minua tuntuu piinaavan. Tämä teksti käsittelee vain pääsiäisruohoa.

Mielestäni rairuoho tai ohra, kumpi vaan on ihan oikean oloinen pääsiäisruohoksi. Ne on molemmat vihreitä ja tuoksuvat tuoreelta. Heinän kasvatukseen on tapoja toki monenmoisia, mutta tähän avaan oman suosikkini.

Tein jo viime vuonna isosta lasiastiasta pääsiäispurnukan sitomalla pari krakeerattua munaa nauhoilla suuaukolle riippumaan. Munat on styrox-munia, joihin alle maalasin ruskean akryylimaalin ja päälle krakeloituvan valkoisen maalin. Munien päihin kiinnitin liimatipalla rautalangasta väännetyt lenkit narun kiinnittämistä varten. Astian rusettiin käytin erilaisia toisiinsa sopivia nauhoja; ohutta pitsinauhaa, hamppunarua sekä kuvioitua puuvillanauhaa. Munat sidoin hamppunarujen päihin.

 

Astian pohjalle laitan talouspaperia, koska se käy kasvualustaksi ruoholle ja näyttää äkkiseltään nätimmältä siellä pohjalla kuin multa. Sitten ne normikuviot, eli paperi kostutetaan niin että vettä ei kuitenkaan varisnaisesti jää astian pohjalle. Heinän siemenet ripotellaan kostean paperin päälle ja astian suu peitetään kelmulla. Ei siinä montaa päivää kulu, kun siemenet alkaa itämään ja kelmun saa sen jälkeen poistaa.

Ruohon pystyy keplottelemalla leikkaamaankin astiaan päin, eikä haittaa vaikka leikkuujäte jää astiaan. Se katoaa sinne kasvavan heinän joukkoon ja kun kyse on kuitenkin niin lyhytaikaisesta koristeesta, ei maatuvat osat ehdi ruveta purnukassa varsinaisesti hajuhaittojakaan aiheuttamaan.

Tästä se kevät alkaa! 🙂

Palanen puutarhaa purkissa

Kun joulun tunnelmaa lähtee oikein etsimään, huomaa että jouluun kuluu lukematon määrä tuoksuja, värejä, makuja… Joistakin asioista joulu tulvahtaa mielen ihan jokaiseen sopukkaan ja yksi varma nakki siinä kohdassa on hyasintti ja sen  tuoksu.

Kukkakauppojen laatuun voi aina luottaa, mutta uskallan ostaa kukkani huomattavasti huokeammalla marketista ja istuttaa ne sitten haluamallani tavalla. Teen sellaisia perusistutuksia, joita kärsii kyllä ihan kattellakin. Yksi asia vaan pitää muistaa; markettikukkia ei ikinä saa viedä paketoimatta kotiin!  Ero kukkakaupan kukan ja marketin kukan välille syntyy useimmiten siinä kotimatkalla…

En pidä ajatuksesta, että ripottelisin erilaisia joulukukkia ympäri tupaa, vaan mielestäni on järkevämpää satsata yhteen tai kahteen oikein kunnon asetelmaan. Mieluusti vielä niin, että asetelma on mahdollisimman näkyvällä paikalla, jolloin siitä saa kaikkein eniten irti ja koko rahan edestä iloa.

Lähes joka joulu ostan ryhmään kolme joulutähteä, jotka istutan isompaan astiaan tai koriin. Tänä vuonna kävikin mäihä, kun löysin ihan normimarketista ihastuttavia matalia monilatvaisia joulutähtiä. Sen verran pitää olla aktiivinen jo sulan maan aikana, että käy metsästä hakemassa sammalta tai jäkälää, jolla sitten peitetään kasvualusta. Kukka-asetelman lähtökohta on, ettei näkyviin jää mitään aiheeseen kuulumatonta. Tarvittaessa päällystemateriaali kiinnitetään kasvualustaan ja kukan juurelle rautalangasta tehdyillä hakasilla. Istutuksen kun kuluu pysyä kasassa vaikka se sais vähän kovempaakin kyytiä.

Pyrin kierrättämään asetelmien pohjia ja materiaaleja. Käytän yleensä samoja istutusastioita joka vuosi. Tänä vuonna istutin omat joulutähteni metalliselle  tarjottimelle ja kakkuvuokaan. Ne astiat ei mene tästä lainasta miksikään ja pesun jälkeen saan ne taas takaisin normaaliin käyttöön. Hyasintit istutan nykyään muutamia vuosia sitten hankkimiini ”lyhtyihin”. Niissä on se fiilis, jota sisustukseeni haen eikä yksittäinen hyasinttikaan katoa taustaansa, vaan suorastaan vangitsee katseen. ❤️

Havuseppele

Havuseppele on jotenkin juhlallisen näköinen kapistus. Sen voi antaa olla sellaisenaan tai sitä voi tuunata nauhoilla tai palloilla ja oikeastaan ihan millä vaan. Se voi olla ovessa tai seinällä ja jos nimi ahdistaa, niin sehän nyt voi olla nimeltään sitten vaikka se kranssi. Vaikka eihän se mielikuva nyt nimestä voi kiinni olla?

Mielestäni nyt, juuri tänä hetkenä seppele kuuluisi laskea kaikkien niiden ihmisten haudoille, jotka ovat oman osansa itsenäisyytemme eteen tehneet.

Seppele syntyy melko yksinkertaisilla materiaaleilla ja suhteellisen vähällä työllä. Tarvitaan pajun oksia rungoksi, kuusen oksia, tai lähinnä niitä oksien kärkiä, puolalankaa ja sivuleikkurit. Siinäpä ne tärkeimmät. Lisäksi hieman luonnossa liikkumista ja pientä vaivan näköä.

Oksia sain hakea ihan siitä takapihan kalliolta. Eipä niitä vierailta mailta saa ilman lupaa katkomassa käydäkään. Suurten kuusten roikkuvien oksien kärjistä leikkomalla ei jäänyt merkkiäkään siitä, että oon käynyt sieltä mitään edes nipistelemässä.

Pajusta muotoillaan halutun kokoinen rinkula, jota sidotaan ja tuetaan rautalangalla niin, että se pysyy kasassa ja muodossaan. Tässä kohtaa ei kannata ahnehtia. Eli renkaasta tulee helposti liian suuri ja siinä onkin sitten tynnyrityömaa täyttää se niillä havuilla.

Kuusen oksista otetaan pieniä nippuja kerrallaan, jotka sitten asetetaan pajurenkaaseen ja sidotaan kiinni kieputtaen rautalangalla. Rautalankaa ei pidä katkaista, vaan se pidetään yhtenäisenä koko seppeleen sitomisen ajan. Siitä vaan pyöritellään yhtäjaksoisena tarvittava määrä kireitä kierroksia pajurenkaan ja asetettujen kuusenoksanippujen tyvien ympäri. Oksanippuja lisätään samalla edeten rengasta myöden vähän niin kuin ”peruuttamalla”, oksien tyvi edellä. Itse käytän kolmea nippua limittäin. Eli niin että ulkosyrjälle, keskelle ja sisäsyrjälle tulee tavaraa. Tätä touhua jatketaan kunnes koko rinki on käyty läpi ja aloituskohta tulee vastaan. Siinä kohdassa ensimmäisten sidottujen oksien alle pitää saada viimeistet oksanippujen tyvet, ettei näkyviin jää selkeää saumakohtaa.

 

Satuin löytämään kaupasta sinivalkoista nauhaa, joka istui tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Nauhasta tein yksinkertaisella kietaisulla rusetin, jonka rutistin rautalangalla kasaan ja kiinnitin seppleeseen. Kokeilin tehdä rusettia monella tapaa, mutta tämä, jossa silmukat ovat melko lyhyet ja nauhat jäävät pidemmälle roikkumaan, tuntui sopivimmalta näiden seppeleiden luonteeseen.

Tuntui hyvältä laskea seppele ja sytyttää kynttilä ja siten muistaa näitä oikeita sankareita, joiden ansiosta olen tänä päivänä se, mikä olen.