Tarinaa vanhasta kaapista

Tämä kaappi on ollut suvussamme niin kauan, että kukaan ei enää muista sen alkuperää. Vaihtoehtoja toki on. Tekijä on saattanut olla pappani isä Josua, joka on toiminut kotikyläni koulun puukäsityön opettajana koulun ensimmäisinä olemassaolon vuosina ja näin ollen hänen on täytynyt omata jonkinlaisia puusepän taitoja. Pian pappani syntymän jälkeen, vuonnna 1915 Josua on lähtenyt Amerikkaan ja sille tielleen jäänyt. Mutta voi toki olla, että kaappi on kuulunut pappani äidin Sanna-Liisan kapioihin. Kaapista eikä sen maalikerrosten alta löydy mitään vinkkiä asiasta. Ei nimiä, eikä vuosilukuja. Mutta vaikka minkälaisella matematiikalla asiaa ajattelee, on selvää että kaappi on toista sataa vuotta vanha, mahdollisesti tehty jopa jo 1800-luvun puolella.

Kaappi on ollut mummolan alakerran tuvassa ihan käytössä aivan 70-luvulle asti. Tämän jälkeen se on siirretty vintille, kylmään sivukkaaseen, jossa se on tähän asti seisonut. Viimeisten vuosikymmenten aikana kaappi ei ole ollut suoranaisesti kosketuksissa veden kanssa, mutta ilmankosteutta ja lämpötilamuutoksia se on kuitenkin kokenut. Ajan myötä kaapista on sahattu takajaloista pätkät pois, ilmeisesti lattioiden jalkalistojen vuoksi. Myös takaa yläkulmista on pienet palaset poistettu. Aika ronskilla kädellä kalustetta on siis käsitelty. Jokin vahinko on myös aiheuttanut liimauksen pettämisen ja toisella kaapin sivulla on halkeama, joka ulottuu lähes puoleen väliin kaapin kylkeä.

Viime keväänä edesmennyt mummoni lupasi mulle tämän kaapin vielä kotona asuessani jo yli parikymmentä vuotta sitten. Onneksi en kuitenkaan heti silloin saanut äntiin kaapin kunnostamista. En usko, että mielenkiinto ja kärsivällisyys olisi sillä kohtaa riittänyt tekemään tätä työtä kunnolla.

Nyt kun olin päättänyt kaapin viimein kunnostaa, ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui kaapin siirto pois sieltä vintistä. Isä muisteli jo silloin parikymmentä vuotta taakse päin, että porrashuone on paneloitu kaapin siirron jälkeen, joten se ei välttämättä portaita myöten enää pois sieltä mahdu. No ei mahtunut tosiaan. Kaappia kannettiin kahteen otteeseen eripäin portaisiin, mutta molemmilla kerroilla se jumittui portaissa olevaan käännökseen. Seuraava ajatus olikin vähän miehekäs, että kaapin yläosa sahattaisiin irti… Onneksi tähän ei tarvinnut ryhtyä, vaan isä haki pyöräkuormaajan ja kaappi kannettiin kamarin ikkunalle ja nostettiin siitä ulos kauhaan. Tosin oli pikkasen liian jännittävää katsella, kun Topi seisoi kauhassa pidellen kiinni puoliksi kauhan ulkopuolella retkottavaa valtavaa kaappia. Ja että kuka tai mikä tippuu ensimmäisenä vai menisikö kaappi tai kauha alakerran ikkunoista läpi… Mutta ei tippunut, eikä mennyt. Vähän hullunrohkeaa, mutta kun se nyt vaan on maalla vähän tämmöstä. Asiat ratkaistaan tavalla tai toisella ja tällä kertaa se tehtiin sillä toisella tapaa.

Kaappi kuljetettiin Kuortaneelle meidän remonttityömaalle, koska siellä on hyvät tilat ja olosuhteet tämmösia tuunailuja tehdä. Hauskaa tässä on se, että nyt kun remontissa ei vielä ole mulle paljoakaan tekemistä, saadaan molemmat silti työstää omia juttujamme siinä samassa tilassa.

Olosuhteet ovat vaikuttaneet kaappiin niin, että kuivumisaikaa se vaatii useamman viikon ennen kuin maalia voi pintaan pistää. Mielessäni laskeskelin, että ei tässä silti mitään hätää ole… Jotta saisin pinnan maalattavaan kuntoon, puhutaankin jo useamman viikonlopun työrupeamasta. Päällimmäinen turkoosi maalipinta on ihan nätti väri itsessään, niinpä ajatuksena on vain poistaa irtonainen aines, hioa pinta ja maalata kaappi valkoisella kalkkimaalilla. Sitten tietyin osin sopivista kulmista ja nurkista kuluttaa kalkkimaalipintaa hiomalla niin, että alempi maalikerros tulee esiin. Tästä syystä en edes harkinnut maalinpoistoa ja kaapin entisöimistä sillä tyylillä. Muutenkin, kaapilla on tunnearvoa sen verran, että haluan sen pitää. Ja jos se aikoo meillä asua, sen on oltava valkoinen.

Ensimmäisenä kaapista irrotettiin kaikki irtonaiset osat. Eli ovet ja laatikot. Niistä piti irrottaa sitten vielä vetimet ja saranat. Vetimet siksi, että vaikka kyseessä oli aivan ihanat alkuperäiset käsin sorvatut nupit, niissä oli sen verran kulumia ja rikkoontumisia, että niitä ei olisi millään saanut korjattua.

Saranoiden suhteen tuli jossain kohtaa kyllä mieleen, että ne olis voinut olla hyvä säilyttää, sillä ensinnäkin; niiden irrotus oli suoranaista tuskaa. Tein töitä yhden päivän asian kanssa ja käpyhän siinä paloi sen päivän aikana melkolailla hiileksi. Ajan myötä kun ovet olivat saaneet osumia, saranoita oli käännelty ja asenneltu nurinpäinkin, osa oli NAULATTU jollain 2,5 tuuman nauloilla runkoon… Voi vain arvata, että saranolille lovetut syvennykset sai irrotuksesta melkoisia osumia ja vaurioita. Toinen säilyttämistä puoltava asia oli saranoiden koko. Mahdollisesti laajentamalla etsintää, saman kokoiset saranat olisi ollut mahdollista löytää, mutta paikallisista liikkeistä ei sellaisia löytynyt. Mutta ne saranatkin meni irrotuksessa tuusan paskaksi. Uudet saranat piti saada, vaikka ne ei ihan vanhoja aukkoja täyttäkään.

Seuraavana viikonloppuna aloitin hiomisen. Kaikki mahdolliset koneet oli käytössä ja pikkuhiljaa homma lähti käyntiin. Kun paikoin maali irtosi aika reippaasti ja hiomista piti jatkaa melkein puulle asti,

löysin kaikkineen viisi maalikerrosta kaapin kyljestä. Nämä maalikerroksetkin ovat merkki siitä, että kaapilla on reilusti ikää ja se on ehtinyt nähdä monenmoista matkallaan…

Hioin kaappia ensimmäisenä päivänä palan matkaa ilman hengityssuojainta. Huomasin kuitenkin, että hullun hommaa! Astmaatikon keuhkot ilmoitti välittömästi, tuulen suunnan. Ja kun tarkemmin ajattelee sitäkin, mitä entisajan maalit on sisältäneet, on takuulla parempi ettei semmoisia pölyjä sisäänsä vedä.

Parin viikonlopun hiomisen jälkeen pääsin lopulta myös pakkeloimaan. Paikoin rakensin pakkelilla kerros kerrokselta isojakin puuttuvia paloja mm. oviin, hyllyjen reunoihin ja ylälistaan.

Tällä kohtaa laitettiin myös kylki liimaukseen ja puristukseen. Kun kylki oli seuraavana viikonloppuna kuiva, sain rapsutella tursunneet liimat pois ja hioin pinnan tasaiseksi. Näissä liimaushommissa Topi auttoi mua, koska vaikka yrittämällä voisin tälläsiä asioita osatakin, on parempi, että joku joka oikeasti osaa, tekee sen. Ei tartte sitte moneen kertaan samaa asiaa tehrä.

Niinpä Topi katteli sopivan vahvuista lautaa ja rakensi kaappiin myös ne puuttuvat takajalat. Ja on kyllä varsin uskomatonta, miten hienosti ne uudet jalat siihen kohdilleen istahti.

 

Virkattujen liinojen uusiokäyttö

En oikein ole yksittäisten pikkuliinojen käyttäjä. Vaikka pidän monenmoisesta krumeluurista, pitsistä ja romanttisista asioista, yksittäiset pienet liinat ei vaan sovellu mun käyttöön. Jostain netin syövereistä idea liinojen uusiokäytöstä jäi mieleen. Kadotin ajatuksen pitkäksi aikaa, mutta jostain se putkahti sitten taas pintaan. Onneksi 😊

 

Vanhoja virkattuja liinoja löytyi omista ja miehen kätköistä. Lopulta kierrettiin jopa kirpputoreja liinoja etsien ja poikkeuksetta joka torilta jäi liina tai useampi kotiin viemisiksi. Ihaninta tässä on kuitenkin se, että ne jo lapsuudesta tutuiksi muodostuneet virkatut liinat kuvioineen löysivät tiensä uudestaan minun arkeen ja juhlaan. Ja sensijaan että kaikki nämä kauniit liinat olis maannut kaapissa taas seuraavat 20 vuotta, niille löytyi käyttötarkoitus.

Hain liinoista suurinpiirtein saman sävyisiä yksilöitä, joita sitten lähdin yhdistelemään aina yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi. Mutta kukapa kuitenkaan kieltäisi käyttämästä riemunkirjavia liinoja keskenään? Oma viehätyksensä siinäkin olisi. Tai kuka estää värjäämästä lopulta koko hommelia esim. mustaksi? No niin kun minä oon sen valkoisen ja vaaleiden sävyjen ystävä… Liinoja olisi mahdollisesti voinut laittaa enemmänkin päällekkäin, mutta pidin siitä että jokainen liina erottuu ryhmästä silti omana itsenänsä. Käytin myös virkattuja lasinalusia täyttämään isoimmiksi jääviä aukkoja.

Olen nähnyt kuvia samalla idealla totutetuista kappaverhoista. Idean soveltaminen jatkuu omalta kohdaltani niin, että seuraavaksi yhdistelen liinoja salusiiniksi keittiön ikkunaan. Näkisin silmissäni luonnonvalkoisista pitsiliinoista kootun salusiinin ja sivuun vedetyt ruutuverhot… Sellaista maalaisromantiikkaa.

Tässä oli taas yksi löydetty ja lainattu idea, jonka toteuttamatta jättäminen olisi ollut ihan oma tappio.

Virkattu matto

 

Jossain vaiheessa elämää tuntui kovin kaukaiselta ajatus maton virkkaamisesta. Syystä että luulin semmoisen olevan liian kova töinen, enkä tiennyt kuteiden hankkimisesta tai ohjeistakaan tuon taivaallista.

Kun muutamia vuosia sitten huomasin, että kuteitahan voi ostaa ihan lähelläni sijaitsevasta askartelu- ja käsityöliikkeestä, lähtikin iso pyörä pyörimään. Tämän löydökseni jälkeen virkkasin syksyn aikana 7 mattoa putkeen ja suurin osa niistä päätyi joululahjoiksi. Silloin sain kyllä loukitua sitten käsivartenikin sellaiseen kuntoon, että opin ihan kantapään kautta sen, ettei tässä voi, eikä kannata ahnehtia.

Nykypäivänä haen kuteeni eräältä matonkutojalta. Tahtoo vaan nämä kivijalkakaupat kadota hiljaksiin ja myynnit siirtyy nettiin. Mä kun tykkään mennä kattelemaan, ja vähän spontaanistikin päättää tarjonnan mukaan sen, minkä väristä mattoa oon seuraavaksi tekemässä. Huono puoli tässä on se, että toisinaan värit ovat uniikkeja ja jos haluaa jatkaa samalla kuteella tai tehdä uuden maton, kyseistä väriä ei välttämättä löydy. Sen ongelman oon ratkaisuut sillä, että ostan kudetta aina sen verran paljon, kerralla, että saan siitä varmasti sen, mitä oon suunnitellut + vähän päälle…

Trikookudetta pidän himpun hankalana virkattavana, koska sen muoto ja paksuuskin voi vaihdella vyyhdissä aika paljon. Sitä mun on jotenkin hankala saada koukulla aisoihin. Mutta pääasiassa se on vaikea vastus siksi, että se myydään aina vyyhteinä. On aika ärsyttävää keriä se vyyhdistä kerälle… Se on kyllä huomattavasti edukkaampaa kuin ontelokude, mutta silti yleensä ostan sitä onteloa. Ja tältä matonkutojalta saan ontelokudetta rullissa <3

Kauhavan Lankavan sivuilla on ihania mattojen ohjeita. Samoin Lappajärven Värjäämöltä löytyy pari kivaa mallia. Kuvissa olevista matoista suurin osa on Lankavan Asterimaton variaatioita.

Joskus joku vinkkas, että sopivalla pyöreän virkatun liinankin ohjeella voi maton tehdä, mutta kun lähdin sitä kertaalleen kokeilemaan, meni homma heti alkuun sen verran mönkään, että päätin kirkastaa ajatusta vielä vähän aikaa ja kokeilla sitä joskus toiste. Ihan matematiikkaahan tämä ohjeiden soveltaminen kuitenkin on. Silmukoiden täytyy lisääntyä kierroksittain niin, että ympyrän piiri pysyy oikean kokoisena.

Yleensä valmiiden ohjeiden matot ei oo oikean kokoisia mun tarpeisiin, joten jätän kierrokset kesken tai lisään niitä niin paljon, että saan matosta sopivan kokoisen. Näissä kierrosten lisäämisessä olen myös kantapään kautta oppinut sen, kuinka se tulee tehdä… Jos silmukoita lisää liikaa, matosta tulee helposti reunoiltaan lerpattava ja se ei käytössä oo kyllä hyvä. Kun maton tulee olla ihan tasainen ja sen tulee olla lattiaa myöden sillä tapaa matalana ja litteänä niin, ettei siihen kompastu.

PYLPYRÄ-MATTO

Tässä ohje pylpyrä-mattoon.

Tähän mattoon kului vähän vajaa kolme kiloa ontelokudetta ja virkkasin sen nro.9 koukulla.

Aloitetaan tekemällä 6 silmukkaa, jotka yhdistetään piilosilmukalla lenkiksi

Jokainen kierros aloitetaan 3:lla silmukalla, jotka lasketaan yhdeksi pylvääksi.
Jokainen kierros lopetetaan piilosilmukalla kierroksen aloittavan kolmesta silmukasta syntyvän pylvään ylimpään silmukkaan.

S –    ketjusilmukka
Ps –  piilosilmukka
P –    pylväs
Kp – kohopylväs

*- – – – – – * toistetaan kierroksen loppuun saakka

1. 3 s + *s, p seuraavaan silmukkaan*– yht 20s
2. 3s + 2p ketjusilmukkakaareen, *jokaiseen kaareen 3 pylvästä* – yht 30s
3. 3s + kp, *p, kp edelliseen pylvääseen, p, kp, p kp ed p*, (kohopylväitä ja pylväitä vuorotellaan. Joka toinen kohopylväs tehdään samaan (huom! edellisen kierroksen) pylvääseen edellisen pylvään kanssa) – yht 40s (kierroksen viimeinen on kp, jolloin kuvio vuorottelee)
4. 3s 2p 2p samaan silmukkaan, *3p 2 samaan*… pylväät tehdään silmukan takareunaan – 50s
5. 3s + 2s jätetään väliin 1 silmukka p, *2s 1 silmukka väliin p*… – yht 75s
6. 3s 2 pylvästää kaareen, *3p jokaiseen kaareen* – yht. 75s
7. 3s kp p *kp, p*… ringin aikana lisätään 4 kertaa, eli tehdään kp edelliseen pylvääseen. – Yht 79
8. 3s 4p, 2 p samaan silmukkaan, *5p, 2 pylvästä samaan silmukkaan* – yht.93

Jatketaan samalla kaavalla niin pitkään kun vain haluaa. Silmukoiden lisäämistä kierroksen aikana vain harvennetaan

9. 3s + 2s jätetään 1 silmukka väliin *1p 2s 1p jätetään yksi väliin*
10. 3s + 2p kaareen, *3p jokaiseen kaareen*
11. 3s, Vuorotellaan *p ja kp*
12. 3s + 7p, 2p samaan, *8p, 2p samaan*
13. 2s, jätetään 2 väliin *p, 2s, jätetään 2 väliin, p… lisätään silmukoita jättämällä joka 7. kaaressa vain 1 silmukka väliin*
14. 3s, 2p kaareen, *Jokaiseen kaareen 3 p, joka kuudenteen kaareen 4p*
15. 3s + kp Vuorotellaan *p ja kp*
16. 3s + *p jokaiseen silmukkaan*
17. 3s + *2s, 2 väliin, p, joka 5. kaaressa jätetään väliin vain yksi silmukka*
18. 3s + *3p jokaiseen kaareen*
19. 3s + *Vuorotellaan p ja kp… joka 10 pylvään välein kp tehdään edellisen pylvään kanssa samaan pylvääseen*
20. 3s + *p jokaiseen silmukkaan*

Matto on melko tiivis, eli reikäkierroksia on ainoastaan joka neljäs. Silti matossa on vahvasti virkatun maton tunnelma. Tässä matossa tykkään eniten edestä tehtyjen kohopylväiden luomasta kolmiulotteisuudesta (joka ei kuvista kyllä välttämättä käy ihan ilmi). Ympyröitä korostaa mukavasti silmukan taakaosaan virkatut pylväät.

Maton piirretyssä ohjeessa on vain 9 ensimmäistä kierrosta, koska tällaisten piirrettyjen ohjeiden teko ei oo ihan mun juttu. Mutta että tästä jo pääsee käsitykseen siitä, miten se homma silmukoina etenee. Merkitkään ei taida universaalia mallia olla, mutta ne pätee nyt tähän ohjeeseen.

Silmukoiden yhteismäärän pistin ainoastaan ohjeen muutamaan ensimmäiseen kierrokseen, koska niiden laskeminen oli siinä vaiheessa vielä helppoa ja isommilla ja virhelyönnitkin pysyi vielä hallussa. Jatkokierroksilla kukin pystyy itse seuraamaan maton ympärystän laajenemista. Kun tässä kohtaa maton onnistuminen ei enää ole kytkettynä prikulleen tarkkaan silmukkamäärään.

Nämä ohjeiden mukaan virkkaamiset on vähän käsialastakin kiinni. Jos työ alkaa menemään kupille, pitää vähän peruuttaa ja lisätä silmukoita sen oman käsialan mukaisesti ja taas toisin päin; jos reuna alkaa lerpattaa, silmukoita pitää vähentää.

Mutta kuin niin monta kertaa aiemminkin; lopputulos tässä palkitsee <3

Huurteiset hedelmät

Ostin kaupasta pussillisen omenoita. Ihan tavallisia omppuja, mutta niissä oli jotenkin valtavan voimakas tuoksu. Kun pussin suuta vähänkin raotti, tuoksu suorastaan yllätti.

Halusin tuunata omenat aikaan sopiviksi, joten päätin tehdä niihin ”huurteen”. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti munanvalkuaisella ja kidesokerilla.

Varasin munanvalkuaisen ja pullasudin valmiiksi ja syvälle lautaselle kippasin hyvän läjän sokeria.

Aloitin valkuaisen sutimisen omenaan sen alaosasta pidellen kiinni omenan kannasta. Kun olin saanut sudittua valkuaista tasaisen kerroksen noin puoleen väliin omenaa, nostin omenan sokeriläjän päälle ja jatkoin sutimista, kunnes omena oli kauttaaltaan valkuaisella käsitelty. Sen jälkeen nostelin omenan päälle sokeria ja kääntelin sitä sokerissa niin, että sokeria oli tarttunut joka puolelle omenaa. Sitten nostin sen toisaalle kuivumaan ja jatkoin seuraavalla omenalla.

Olen joskus kokeillut painaa omenan tikkuun, jonka päähän sitä on on ollut helppo käsitellä. Se tapa ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, koska omenaan tullut reikä vaikutti säilyvyyteen merkittävästi ja omenat pilaantuivat melko nopeasti.

Olen myös tehnyt tätä mandariineille, päärynöille ja viinirypäleille. Siinäpä sitä sitten olikin tuhertamista. Lopputulos palkitsee kun ei yritä liian monimutkaisesti tätäkään asiaa tehdä.

Piimämaalausta

No niin varmaan!!!

Näin facebookin askarteluryhmässä kuvan piimällä maalatusta ikkunasta. En millään saattanut ymmärtää, että mitä, kuinka, missä, koska ja miten ihmeessä. Ajattelin sitten kokeilla ihan ite. Enkä tuttuun tapaan sen kummemmin etsinyt mitään ohjeita, vaan lähdin välittömästi kauppaan lypsämään piimää.

Ulkokartanolla on varasto-/pukutilana vanha karjakeittiö, jonka ikkuna osoittaa suoraan etupihaan. Tälle ikkunalle laitettiin jo aiemmin kynttelikkö, kun jotenkin se navettarakennuskin pyyteli sitä joulutunnelmaa. Koska kyse on tosiaan varastotilasta, ei oo tullut mieleenkään laittaa ikkunaan mitään verhoa. Eikä tuu vieläkään. Mutta kun kynttelikkö valaisee huoneen, niin tilassa roikkuvat työvaatteet ja muut härpäkkeet näkyy varmaan kilometrien päähän pimeälläkin. Niinpä katsoin tilaisuuteni tulleen testata piimämaalausta ilman sen kummempia vakuutteluja itselleni siitä, että hyvä tästä tulee…

Tarvikkeina minulla oli yksinkertaisesti mitta, maalarinteippi, vanha pesusieni, Pirkan AB-piimää ja lopulta sitten vielä vanha pienen pieni pensseli.

 

 

 

 

Mietin jotain vaativampaa kuviomaalausta, mutta lopulta päädyin tekemään sen vanhan perinteisen; Ruutuikkunan maalarinteipin avulla. Mittasin ikkunan joka suunnasta kolmeen osaan ja vedin merkkien väliin teipit. Sitten tupsuttelin pesusienellä piimää teippien ympärille. Silleen vähän niinku pyöreästi esittämään huurteista ikkunaruudun nurkkaa. Lopputulos ei tässä vaiheessa vielä tyydyttänyt ja ajattelin tehdä asian sitten vaikeamman kautta. Otin pienen siveltimen, jolla häivyttelin reunoja ja lisäilin ”täpliä”. Kun sivellintä käytti sillä tavalla, kun kuvaamataidon opettaja aina kielsi; eli oikeen tömppäs sitä siihen pintaan niin että sen sudin jokainen karva sojotti eri suuntaan, niin jälki alkoi yllättävän paljon muistuttaa jääkidettä.

 

 

 

 

 

 

 

Jännittämään jäin sitä, että kuinka se piimä tasaantuu kuivuessaan. Se kun melkein osin jo siinä ikkunalla ”juoksettui” ja lähti valumaan reunoilta, mutta yllätys oli kyllä suuri, kun pinta viimein oli kuiva. Jälki oli tasainen matta, maitolasimainen, ihana valkoinen pinta.

Nappasin teipit irti ja se oli siinä!

Mä ehkä joudun kehittelemään tätä ja maalaan piimällä vielä joskus toistekin. 🙂

Piimämaalaus on vallan loistava konsti joulutunnelman luomisessa!!

Havuseppele

Havuseppele on jotenkin juhlallisen näköinen kapistus. Sen voi antaa olla sellaisenaan tai sitä voi tuunata nauhoilla tai palloilla ja oikeastaan ihan millä vaan. Se voi olla ovessa tai seinällä ja jos nimi ahdistaa, niin sehän nyt voi olla nimeltään sitten vaikka se kranssi. Vaikka eihän se mielikuva nyt nimestä voi kiinni olla?

Mielestäni nyt, juuri tänä hetkenä seppele kuuluisi laskea kaikkien niiden ihmisten haudoille, jotka ovat oman osansa itsenäisyytemme eteen tehneet.

Seppele syntyy melko yksinkertaisilla materiaaleilla ja suhteellisen vähällä työllä. Tarvitaan pajun oksia rungoksi, kuusen oksia, tai lähinnä niitä oksien kärkiä, puolalankaa ja sivuleikkurit. Siinäpä ne tärkeimmät. Lisäksi hieman luonnossa liikkumista ja pientä vaivan näköä.

Oksia sain hakea ihan siitä takapihan kalliolta. Eipä niitä vierailta mailta saa ilman lupaa katkomassa käydäkään. Suurten kuusten roikkuvien oksien kärjistä leikkomalla ei jäänyt merkkiäkään siitä, että oon käynyt sieltä mitään edes nipistelemässä.

Pajusta muotoillaan halutun kokoinen rinkula, jota sidotaan ja tuetaan rautalangalla niin, että se pysyy kasassa ja muodossaan. Tässä kohtaa ei kannata ahnehtia. Eli renkaasta tulee helposti liian suuri ja siinä onkin sitten tynnyrityömaa täyttää se niillä havuilla.

Kuusen oksista otetaan pieniä nippuja kerrallaan, jotka sitten asetetaan pajurenkaaseen ja sidotaan kiinni kieputtaen rautalangalla. Rautalankaa ei pidä katkaista, vaan se pidetään yhtenäisenä koko seppeleen sitomisen ajan. Siitä vaan pyöritellään yhtäjaksoisena tarvittava määrä kireitä kierroksia pajurenkaan ja asetettujen kuusenoksanippujen tyvien ympäri. Oksanippuja lisätään samalla edeten rengasta myöden vähän niin kuin ”peruuttamalla”, oksien tyvi edellä. Itse käytän kolmea nippua limittäin. Eli niin että ulkosyrjälle, keskelle ja sisäsyrjälle tulee tavaraa. Tätä touhua jatketaan kunnes koko rinki on käyty läpi ja aloituskohta tulee vastaan. Siinä kohdassa ensimmäisten sidottujen oksien alle pitää saada viimeistet oksanippujen tyvet, ettei näkyviin jää selkeää saumakohtaa.

 

Satuin löytämään kaupasta sinivalkoista nauhaa, joka istui tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Nauhasta tein yksinkertaisella kietaisulla rusetin, jonka rutistin rautalangalla kasaan ja kiinnitin seppleeseen. Kokeilin tehdä rusettia monella tapaa, mutta tämä, jossa silmukat ovat melko lyhyet ja nauhat jäävät pidemmälle roikkumaan, tuntui sopivimmalta näiden seppeleiden luonteeseen.

Tuntui hyvältä laskea seppele ja sytyttää kynttilä ja siten muistaa näitä oikeita sankareita, joiden ansiosta olen tänä päivänä se, mikä olen.

 

Adventtikynttilät

Mä oon intohimoinen kynttilän polttaja. Jos niin voi sanoa… ja voihan sitä, kun vaan sanoo. Adventtikynttilä on sitten vähän niin kuin pakollinen kuvio joulun alla.

Kävipä sitten niin että mun adventtikynttilät jäi kauppaan. Ensin ikeaan sen vuoksi, että muistikuvani mukaan biltema myi kauniisti pitsireunaiseksi palavia kynttilöitä. No ei myiny mitään adventtikynttilöitä. Ajattelin, että oon sotkenu keskenään kaks varsin skandinaaviselta (?) haiskahtavaa nimeä, että jos kyseessä sitten olikin clas ohlsson. No ei ollut. Siälä hipoi hinta pilviä. Tästä suivaantuneena päätin tuunata kynttilät itse.

Tässä projektissa onnistui ainoastaan se, että havin kynttilät oli tarjouksessa. En löytänyt kynttilämaalia enkä tasan sellaisia nauhoja, joita olisin halunnut käyttää. Tyydyin sitten seuraaviin vaihtoehtoihin.

Yksinkertaisesti maalasin sabluunan läpi numerot kynttilöihin ja kiinnitin pienellä liimapisaralla nauhan kylkeen. Lopuksi nauhojen risteyskohtaan laitoin lumihiutaletarrat, jotka oli käteen jostain kaupasta jäänyt

Oikeastaan lopputulos on ihan kaunis, vaikka näitä kynttilöitä ei nyt ihan loppuun asti voi polttaa. Ja harvoinpa oon pohjaan asti pöytäkynttilöitä muutenkaan polttanut. Mutta ainakin mulla on nyt ne adventtikynttilät! 😃

EDIT… Ja näin hianosti tämän himmelin sytyttäminen sitten onnistui… väärästä päästä  🤣

 

Suomi100

Aloitin virkkaamaan Kalevala Cal-peittoa. Kyseessä on tilkkupeitto, jonka jokainen palanen kuvaa jotain kalevalan hahmoa, asiaa tai tapahtumaa. Sen piti valmistua itsenäisyyspäiväksi ja parin kuukauden ajan on julkaistu aina kaksi uutta palaa viikosssa virkattavaksi. Ajatuksena siis se, että peitto on kaikilta osin valmis itsenäisyyspäivään mennessä. Projektin sivuille pääsee tästä

Suuria ihmeitä pitää tapahtua, että mun peitto valmistuu silloin… Ei mun aikani sitten ihan riittänyt siihen. Valmiina on kuusi palaa ja nyt mennään pian jo marraskuun puolta väliä. Mutta ei sen mua haittaa, jos peitto tuleekin valmiiksi vasta joskus myöhemmin. Sen verran kiva projekti ja kaunis peitto, että ei sen käyttö ja valmistuminen ole rajattu siihen joulukuun alkuun.

Halusin kuitenkin tehdä jotain, mikä olis vähän poikkeavaa. Jotain, millä osoittaisin kunnioitusta itsenäisyyttä kohtaan. Mielikuva Suomi100-kranssista syntyi lähes välittömästi, kun näin kaupassa Villa Weisten pienen pallosarjan. Siniset pallot ovat kirkkaita , mutta ei mielestäni liian räikeitä. Oikeinkin sopivia tähän tarkoitukseen.

Suodatinpussikranssi on vähän vanha keksintö, mutta mä tykkään tehdä niitä ja tuunata niistä aina kutakin juhlaa tai aikaa vastaavan version.

Tässä siis ohje niille, jotka eivät tiedä, miten homma hoidetaan:

Itse käytän kolmea suodatinpussia päällekkäin. Mielestäni kuudesta kerroksesta tulee hyvän vahvuinen kukkanen.

Päällimäiseen suodatinpussiin piirretään kaksi tai kolme ympyrää. Riippuen tietty siitä, minkä kokoisia ruusukkeita haluaa. Tämän jälkeen pussit nidotaan yhteen ympyröiden keskeltä ja pylpyrät leikataan irti.

Sen jälkeen ympyrän kerroksia rytätään kerros kerrokselta, kunnes kaikki kerrokset on kasassa ja ympyrästä on muodostunut ”mytty”. Mytty avataan vähän höveliksi, jolloin lopputulos muistuttaa ruusua. Kun näitä ruusuja on niin paljon, että lähes koko suodatinpussipaketti on lopussa, kranssia voi ruveta kasaamaan.

 

Liimasin kuumaliimalla ensin pallot styrox-kranssiin. Pallot on hyvä ryhmitellä pohjaan ennen ruusukkeita, niin lopputulos on tasainen. Ruusukkeet kyllä saa sitten tungettua pallojen väliin. Tärkeää siis olisi, että palloja tulee tasaisin välein kranssiin. Sen jälkeen liimataan ruusuke kerralla karnssipohjaan suodatinpussikruusukkeet.

Lopputulos näyttää sitten suurinpiirtein tältä;

Lisäsin kranssiin vielä pienillä kuumaliimapisaroilla helminauhakoristeen. Kyseistä koristetta myy sinakin Sinooperi.

Tällainen juhlistus minulta 100-vuotiaalle Suomelle.