Jäätelöcharlotte

Mahdollisesti Pirkan mainoksessa tai lehdessä näin tämän kaltaisen kakun ohjeen ja siitä on taas aikaa ainakin se vuosikymmen jos ei jopa kaksi. Siitä lähtötilanteesta taas olen soveltaen edennyt ja muokannut tästä mieleiseni kakun. Ehkä tämän jäätelökakun teko on astetta vaivalloisempaa, kuin pelkkä  jäätelöpalojen kasaaminen torttupohjan päälle, mutta onhan tämä nyt aika näyttävä tarjottava. Ja maistuva.

Idea on siis kääretorttu, jonka siivut asetellaan pyöreään vuokaan ja sisäosa täytetään jäätelöllä.

Kääretortun ainekset (50cm uunipelti);

  • 4                           munaa
  • 2 dl                       sokeria
  • 1,5 dl                  vehnäjauhoja
  • 0,5 dl                   perunajauhoja
  • 1 tl                        leivinjauhetta

Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja sekoitetaan muna-sokerivaahtoon.

Seos levitetään tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paistetaan 10-12 minuuttia 200 astessa.

Pohjan paistuessa asetetaan pöydälle leivontaliina, jonka päälle taas asetetaan leivinpaperi. Leivinpaperin päälle sirotellaan hieman sokeria.

Kun pohja on paistunut, kumotaan se sokeroidun leivinpaperin päälle heti kuumana. Paistoleivinpaperi poistetaan välittömästi pohjasta. Pohjaa voi hieman ”koulia” paistossa käytetyn leivinpaperin avulla; asetetaan leivinpaperi uudestaan pohjan päälle ja rullataan pohja rullalle niin, että päällimmäinen leivinpaperi rullaantuu pohjan mukana. Pohjaa ei tarvitse jättää näin, vaan se puretaan samantien takaisin laakeaksi. Annetaan pohjan jäähtyä.

Täyte;

  • n 2 dl                   suklaalevitettä
  • 2,5 dl                   kermaa vaahdoksi vatkattuna
  • Kerman sekaan esim. pieniä toffeepaloja ja valkosuklaarouhetta.

Suklaalevite levitetään tasaiseksi kerrokseksi kääretortun pohjan päälle. tässä vaiheessa ei niin haittaa vaikka pohja olisi vielä pikkusen lämmin. Kuitenkin ennen kerman levitystä pohjan täytyy olla täysin jäähtynyt. Kermaa levitettäessä kannattaa kerma jättää pois noin 3 cm kääretortun ”loppupäästä”. Kun torttua rullataan, rulla ajaa aina hieman täytteitä edellään ja jos loppupäässä on liian vahvasti täytteitä, ne purskahtaa lopulta ulos.

Kääretorttu kääritään pitkältä sivulta rullaksi. Rullaamisessa käytetään apuna alla olevaa leivinpaperia ja liinaa. Sauma jätetään rullan alapuolelle ja kääritään leivinpaperista ja liinasta tiivis paketti rullan ympärille. Torttu jäähdytetään kunnolla jääkaapissa, niin se pysyy paremmin kuosissaan, kun sitä leikataan.

Kääretortusta leikataan tasaisia, noin 1-1,5 cm vahvuisia viipaleita ja ne asetetaan pyöreäpohjaisen metalli- tai lasivuokan pohjalle ja reunoille. Reunimmaiset viipaleet puolitetaan, että saadaan vuorattua astia mahdollisimman täydellisesti.

Tähän torttupohjaan oma jäätelösuosikkini on Valion nougat-jäätelö. Astian koosta riippuen sitä tarvitaan 1-2 litraa. Jäätelön annetaan pehmetä huoneenlämmössä jonkin aikaa. Kun se on lusikoitavaa, ladotaan se kääretorttuviipaleiden päälle kulhoon. Jäätelöä painellaan kerroksittain niin, että väliin ei jää ilmataskuja.

Kun kulho on täynnä jäätelöä, laitetaan koko komeus pakastimeen jähmettymään. Varmasti sen pari tuntia täytyy malttaa antaa sen olla vielä pakkasessa ennen tarjoilua.

Kulhoa lämmitellään hieman pinnasta ja kakku kumotaan lautaselle. Herkkua!

Kirsikkahillo

Kirsikoista saa ihana hilloa esim. pikkuleipien täytteeksi. Ainoa ongelma on se, että kirsikat kypsyvät niin pitkässä liemessä, että niiden keräämistä ja niiden säilömistä pitää jakaa pitkälle aikavälille. Kypsymisen jälkeen keräämistä ei voi pitkään odotella, kun muuten linnut syö marjat puusta yks kaks ja yhenäkkiä puu on tyhjä kypsistä hedelmistä. Jos ei oo joka päivä asialla, jää pian kokonaan ilman.

En ihan heti löytänyt kirsikkahillolle valmiita ohjeita, enkä ensimmäisellä kerralla tiennyt, kuinka ne oikein kannattaisi työstää. Mutta yrityksen ja erehdyksen kautta sain lopulta kaavan tähän valmistamiseen. Nyttemmin netin kautta törmäsin myös useisiin ohjeisiinja hyvin samankaltaisilta ne vaikuttivat tämän omani kanssa.

Ainekset

  • n 3 litraa perkaamatomia kirsikoita
  • 2 dl vettä
  • 500g hillosokeria
  • 4 tl vaniliinisokeria

Kirsikoista perataan kannat pois. Kivet voi jättää vielä hedelmiin. Kirsikat laitetaan kattilaan ja pohjalle nesteeksi vesi. Keitellään kirsikoita hiljaisella lämmöllä noin 20 minuuttia tai niin kauan, että kivet alkavat erottumaan hedelmistä. Tämän jälkeen massa pyöritetään sosemyllyn läpi väljimmällä soseutuslevyllä. Aiemmin tein tämän vaiheen harvan metallisen reikälävikön läpi kauhalla painellen, mutta se on varsin työläs tapa, vaikka ei ne kivet sitä helpoksi tee myllynkään läpi veivattaessa. Mutta vinkkinä vaan, jos sosemyllyä ei kaapista löydy.

Kirsikkamassa laitetaan kattilaan ja sitä keitellään hiljaisella lämmöllä ensin niin kauan että se alkaa höyryämään. Tässä vaiheessa sekoitetaan mukaan vaniliinisokeri sekä pienissä erissä hillosokeri.

Massaa keitellään hiljaksiin noin 15 minuuttia, jonka jälkeen hillo on valmista purkitettvaksi.

Hillosokeria käytettäessä voidaan hillo säilöä lasipurkeissa viileään, mutta toki pakastaminenkin toimii säilöntätapana hilloille aina.

Mansikasta ja kaurasta se kaikkein paras torttu

Tortun ohjeen olen saanut parikymmentä vuotta sitten ystävältäni Marilta. Iso kiitos Marille tästä, koska tämä torttu (tai kakku, mikä sen lopullinen määritelmä voisi ollakaan) on niin herkullinen, että ohjeen saatuani ei ole ainoatakaan mansikka-aikaa mennyt ohi ilman, että tätä torttua olisi meillä syöty. Ja nyt taas. Tässä yhdistyvät maut täydentävät toisiaan ja suosittelen kokeilemaan, jos mansikat maistuu. Kaiken lisäksi tämän tortun tekeminen on nopeaa ja niin helppoa, että lapsikin osaisi tämän tehdä. Pelkästä kaurasta valmistettuna sopii myös keliaakikoille.

Pohjan ainekset

  • 8 dl Kaurahiutaleita
  • 2dl sokeria
  • 200 g sulatettua voita

Ainekset sekoitetaan yhteen. Massa jaetaan kahtia ja kummastakin osasta muotoillaan pyöreä ja litteä ”leipä” pellille, leivinpaperin päälle.

Leipäset paistetaan 175 asteessa noin 8-10 minuuttia. Paistaessa kannattaa olla tarkkana, sillä liikaa paahtuessaan kaurahiutaleet maistuu herkästi palaneelta.

Täytteen ainekset

  • n 1litra mansikoita lohkottuna
  • 4 dl kermaa
  • 2 dl rahkaa
  • Sokeria oman maun mukaan

Kerma vatkataan vaahdoksi ja rahka lisätään siihen. Maustetaan vaahto sokerilla.

Tortun kasaaminen aloitetaan pohjasta, jonka päälle laitetaan noin puolet kermasta ja mansikoista. Toinen pohja laitetaan väliin ja sen päälle taas toinen puoli kermasta ja mansikoista

Torttu on parhaimmillaan heti tuoreeltaan kun pohja on rapea, eikä mansikoiden kosteus ole vielä pehmentänyt pohjaa.

Makoisia herkkuhetkiä mansikkasuut! heart

Pampulapikkuleivät

Tämä täytepikkuleipien ohje syntyi vähän kuin vahingossa. Taas kerran niin, että aluksi sen piti olla jotain muuta. Siitä piti tulla pursotettava pikkuleipä, mutta kun huomasin ettei kaapista löytynyt sillä kohtaa sopivaa purostuskalustoa ja taikinan teko oli jo aloiteuut, päätyi se käsin pyöriteltäviksi palloiksi. Pursotettavan pikkuleipätaikinan teen sitten joskus myöhemmin…

Pikkuleivän viehätys on sen pehmeys. Suuhun sulava, enimmäkseen perunajauhoista koostuva pikkuleipä, jonka välissä on kokonaisuutta tasapainottava, maistuva voitäyte.

Ainekset:

  • 300 g voita
  • 3,5 dl tomusokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 6 dl perunajauhoja
  • 4 tl vaniljasokeria

Voi ja tomusokeri sekoitetaan keskenään tasaiseksi. Kuivat aineet sekoitetaan ensin yhteen ja lisätään sitten erissä massaan.

Pampulat pyöritellään käsin pieniksi palloiksi pellille leivinpaperin päälle. Paistetaan 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte;

  • 150 g voita
  • 4 dl tomusokeria
  • n. 100g raastettua maitosuklaata

Täytteen ainekset sekoitetaan keskenään tasaiseksi. Levitetään täytettä pikkuleivän päälle ja painetaan toinen puoliska päälle.

Voitäytteen vuoksi nämä pikkuleivät säilyvät parhaiten viileässä. Pakastaminenkin onnistuu, eikä näiden sulaminen syömäkelpoisiksi huoneenlämmössä kestä paljoa pidempään, kuin mitä kahvi tippuu.

Nämä pikkuleivät ovat varsinaisia kahvipöydän sulostuttajia.

Herrasväenleivät

Herrasväenleivät ovat monikäyttöisyytensä vuoksi ehkä eniten leipomiani pikkuleipiä. Näitä leivon jouluksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja ihan jokaiseen juhlaan ja kekriin.

Muotin valitsen teeman mukaan. Toisinaan pikkuleivät ovat pieniä sydämiä tai ihan vaan pieniä perinteisiä pyörylöitä. Toisinaan ylemmässä pikkuleivässä on kuviomuotilla tehty reikä, josta täyte näkyy.

Myös väliin laitettavaa täytettä muuntelen vähän sen mukaan, mitä milloinkin on käsillä. Vaikka perinteinen täyte taitaakin olla se vadelmamarmeladi, näissä toimii hienosti mansikkahillo, vadelmahillo, kaikki marmeladit, suklaalevitteet ja oma suosikkini kirsikkahillo, jonka ohjeen tulen kirjoittelemaan myös tänne, kunhan tämän kesän kirsikat vaan kypsyvät.

Ainekset;

  • 200g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2tl vaniljasokeria
  • 1 tl levinjauhetta

Pehmeä voi ja sokeri sekoitetaan yhteen ja mukaan lisätään muna. Vatkataan massa kuohkeaksi ja lisätään siihen keskenään yhteen sekoitetut kuivat aineet.

Taikinaa lepuutetaan vähintään tunti viileässä. Mieluusti seuraavaan päivään asti.

Taikina kaulitaan pienissä erissä jauhotetulla alustalla noin 5-8mm vahvuiseksi levyksi. Levystä otetaan muotilla pikkuleipiä ja niitä paistetaan paistetaan 200 asteessa noin 7-8 minuuttia. Jonkin verran kannattaa jättää pellillä turpoamisvaraa pikkuleiville. Jos tekee ylemmistä pikkuleivistä aukollisia, tarttee yrittää pysyä aihioiden määristä selvillä, että pohjia ja kansia tulee suurin piirtein sama määrä =D Pikkuleipiä tulee tästä taikinamäärästä 25-35, riippuen muotin koosta.

Jäähtyneet pikkuleivät nostellaan pelliltä ja täytetään halutulla täytteellä. Pienet pikkuleivät voi kieritellä erikoishienossa sokerissa tai pikkuleipien päälle voi ripotella siivilän läpi tomusokeria.

Yleensä kun alan pikkuleipiä tekemään, teen taikinaa samoilla lämmöillä tuplamäärän. Näitä pikkuleipiä kun voi säilyttää myös pakastimessa. Silloin niitä voi käyttää sieltä aina tarvitsemansa määrän. Muuten suosittelen säilyttämistä jääkaapissa, jossa säilyvyys on huomattavasti parempi kuin huoneenlämmössä. Ainoa säilyvyyteen lyhentävästi vaikuttava seikka on se, että nämä tulee kyllä syödyksi ennen kuin parasta ennen päiväys on ohitettu.

Nämä ovat maistuvia ja niin kauniita pikkuleipiä, että sopivat vaikka viemisiksi ja  lahjaksi annettavaksi. 🙂

Äijäruokaa, pekoni- perunasalaatti

Tässä oma versioni perunasalaatista. Tähän olen vuosien mittaan ja maun mukaan lisännyt eri aineksia, kunnes se on muotoutunut nykyiselleen. Parasta tämä salaatti on silloin, kun sen saa tehdä uusista perunoista. Pekoni saa sen maistumaan niin miehekkäältä, että luulis maistuvan kaikkein karskeimmillekkin tapauksille. Loistava lisäke grilliruokien kylkeen.

Äijäruuaksi sitä kutsun lähinnä sen ainesten karkeuden takia sekä myös siksi, että oikeastaan ihan terveelliset aineet menee lopuksi aika kauas siitä terveestä. Sanana ”salaatti” onkin ehkä hieman harhaanjohtava. Tässä ei liikoja hifistellä ja pienistelyyn tai kuorimiseen ei käytetä aikaa, vaan perunat halkaistaan puolikkaiksi ja muut ainekset pilkotaan melko krouveiksi paloksi ja kaikki vaan sekoitetaan lopulta yhteen.

Ainekset

  • n 2 kg uusia perunoita
  • 4 suolakurkkua
  • 1 omena
  • 1 pieni purjo
  • 1 prk punaisia papuja
  • 1 pkt n. 150 g pekonia
  • n. 5 dl majoneesia
  • 1 prk kermaviiliä
  • sinappia
  • mustapippuria

Perunat keitetään ja jäähdytetään. Jos ei käytä kuutioitua pekonia, pienitään pekonisiivut uunipellille sellaisiksi sormenpään kokoisiksi palasiksi. Pekonit paahdetaan uunissa ruskeiksi ja rapeiksi. Noin 10 minuuttia 250 asteessa hoitaa homman. Tässä kohtaa voi halutessaan hieman keventää ja nostaa ruskistuneet pekonipalat talouspaperin päälle, jolloin iso osa pekonin rasvasta jää sitten salaatista pois.

Aineet pilkotaan ronskilla kädellä ja sekoitetaan yhteen.

 

Sinapin ja mustapippurin määrän määrittelee ainoastaan oma maku. Käytän itse tällaiseen satsiin noin 1/2 dl sinappia ja 1 rkl karkeaa mustapippurirouhetta.

Keskikesän juhla ja sateet voi tulla!! 🙂

Pumpulikakku

On hienoa huomata, miten jotkut leivonnaiset tekevät ”uuden tulemisen” ja muuttuvat kalssikoiksi. Ehkä 80-luvun jälkeen pumpulikakun paluun vahvin hehku oli noin 1,5 vuotta sitten, mutta hyvää se on vieläkin, vaikka ohje on pysynyt saman jo vuosikymmeniä, ja vaikka sen kuva ei joka leivontahaulla enää ensimmäisenä silmille hyppääkään.

On jotenkin hienoa, miten jotkut leivonnaiset tekevät ”uuden tulemisen” ja muuttuvat kalssikoiksi. Ehkä 80-luvun jälkeen pumpulikakun paluun vahvin hehku oli noin 1,5 vuotta sitten, mutta hyvää se on vieläkin, vaikka ohje on pysynyt saman jo vuosikymmeniä, ja vaikka sen kuva ei joka leivontahaulla enää ensimmäisenä silmille hyppääkään.

Pumpulikakku on kahvikakkujen aatelia siinä mielessä, että sen tekeminen ei vaadi mitään erikoistaitoja ja sen maku on lähes taivaallinen. Se suorastaan sulaa suuhun. Taika on voin ja perunajauhon kombossa.

 

Varsinkin juhlien tarjottavana pumpulikakku täyttää kahvipöydässä vaatimuksia joihin kaikki leivonnaiset eivät pysty; se on gluteeniton, mutta sitä ei tarvitse erikseen nimetä vain keliaakikoille. Ja hieno asia on myös se, että voit tarjota gluteenitonta herkkua ilman erityistä satsausta ja asian värkkäämistä. Jos pävittäin ei ole tarvetta huomioida gluteenittomuutta leipoessaan, ei tämän leivonnaisenkaan tähden tarvitse ostaa erikseen jauhoja, vaan normi perunajauhot hoitaa homman. Ja pisteet tulee kotiin siitä, että myös keliaakikot on kahvipöydässä huomioitu.

Ainekset;

3 munaa

2,5 dl sokeria

4 dl perunajauhoja

2 tl vaniliinisokeria

1 tl leivinjauhetta

250 g voita sulatettuna

Voi laitetaan sulamaan kattilaan. Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään, jonka jälkeen ne sekoitetaan hyvin munavaahtoon. Kuuma voi sekoitetaan taikinaan. On tärkeää, että sekoittaminen tehdään hyvin, eikä ainekset erotu toisitaan.

Noin 2 litran vuoka voidellaan (tai sumutetaan vuokaspraylla) ja jauhotetaan esim. perunajauhoilla, mantelijauheella tai vaikka kookoshiutaleilla. Olen kerran kokeillut tälle kakulle silikonivuokaa, mutta kakun haurauden vuoksi ehdottomasti parempi vaihtoehto on metallinen vuoka.

Uunin lämpö 180 astetta ja paistoaika noin 50 minuuttia.

 

Paistamisen jälkeen kakkua jäähdytellään hetki ennen kumoamista. Jos et laita leivinpaperia kakun päälle paiston loppuaikana, se usein tummuu vähän liiaksi päältä. Ennen kumoamista leikataan mahdollisesti se hyvin paistunut pinta pois. Itse en käytä paperia, koska tämä kakku paisuu uunissa vähän omaan laihinsa ja kakun pohjan tasaaminen paiston jälkeen on siis melkein väsitämätöntä muutenkin. Kakun kumoaminen on pikkusen tarkempaa, kuin normikahvikakun. Tämä kakku on niin untuvaista, että se murtuu herkästi.

Osa kakun maistuvuudesta syntyy kuorrutteesta. Laajan emppiirisen tutkimukseni mukaan kuorrutetut kahvikakut tekevät paremmin kauppansa juhlapöydässä, kuin kuorruttamattomat. Että sitä sorttia sitten. 😀

Pumpulikakun pinta ei välttämättä aina ole kaikkein kaunein ja siinä kohtaa kuorrute pelastaa tilanteen.

Ainekset;

noin 100 g pehmeää voita

1/2 pkt Valion Vola vanilja tuorejuustoa

noin 4 dl tomusokeria

2 tl vaniliinisokeria

 

Kuorrutuksen ainekset sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja massa levitellään oman näkemyksen mukaisesti jäähtyneen kakun päälle. Pehmeään pintaan voi ripotella vaikka koristerakeita tai nomparelleja. Kun koko komeus jäähdytetään jääkaapissa, pinnasta tulee paremmin käsiteltävä.

Kirsikkamarengit

Itse tehdyt marengit on kyllä jotain ihan muuta kuin kaupasta valmiina ostettavat kuivat koppurat. Siinä kun kaupasta ostettua marenkia puraisee ja sen pölyn voi vetää nielun kautta henkeen, itse tehty marenki on päältä rapea ja sisältä kosteahko. Se sulaa suussa hieman sitkeäksikin, pureskeltavaksi ja toffeemaiseksi. Marenkeja voit tuunailla lähes kuinka vaan oman maun mukaiseksi ja ne sopivat kakun koristeiksi ja kaikenlaisiin juhliin tarjottavaksi.

Ehkä ne mun suuhun parhaat marengit ikinä on pöyröömarengit, joiden ohjeen kirjoittelen tänne myöhemmin. Pyrin lisäämään tänne erilaisia marenkien versioita sitä mukaa, kun niitä teen. Nyt kuitenkin vuorossa kirsikkamarengit. Nämä on niitä makuasioita, mutta mun suuhun tämä kirsikkajuttu kyllä sopii.

Marenki on yksi niistä leivonnaisista, joiden kanssa kaiken vaan pitää loksahtaa kohdilleen ja ainemäärien  ja paistoajan kanssa on hyvä olla melko tarkkana. Pitää erotella tarkasti valkuaiset ja keltuaiset, vatkausastian ei saa olla märkä tai rasvainen, pitää malttaa vatkata massaa riittävän kauan ja paiston edetessä marenkien kuivuutta pitää seurata. Liian kuivaksi mennessään niistä tulee niitä valmiiden marenkien kaltaisia sokeripölyläjiä. Ja olen huomannut, että ohjeelliset paistoajat ei toimi aina. Kyseessä on mahdollisesti munien laatuerot, niiden ikä, lämpötilaerot tai jotain muuta vastaavaa. Syytä en tarkkaan tiedä. Niinpä pidän näitä aina paiston aikana vähän silmällä ja uunista päin maistamalla varmistan oikean kypsyyden.

Ainekset;

  • 3 munan valkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 0,5 dl kirsikkatomusokeria
  • 1 tl etikkaa

Valkuaiset vatkataan ensin vaahdoksi. Sokerit lisätään valkuaisten joukkoon vähitellen. Ja nou hätä, jos et toteuttanut tekstin edellistä osaa. Oon joskus mäjäyttänyt kaikki aineet samaan aikaan kulhoon ja ryhtynyt vatkuloimaan ja vasta sen jälkeen muistanut, että piti kai olla vähän kärsivällisempi… Ja hyviä niistä tuli sittenkin. Vatkaamista jatketaan, kunnes kaikki sokerikiteet on täysin sulaneet ja massa on niin kankeaa, että sen pintaaan jäävät vatkauskuviot eivät tasaannu. Massaa ei oikeastaan saa edes liian jäykäksi. Lopuksi lisätään etikka ja sekoitetaan se massaan. Etikka ei ole välttämätön aines, mutta sillä on tekemistä juuri sen ”kosteuden kanssa”.

Massa laitetaan pursotuspussiin ja pursotetaan nokareiksi leivinpaperin päälle pellille. Nämä turpoaa hieman uunissa, joten ihan vieri viereen niitä ei kannata tehdä. Tästä määrästä tulee täysi pellillinen marenkeja.

Kiertoilmauunin lämpö 100 astetta ja paistoaika noin 45 minuuttia, jonka jälkeen ne jätetään sammutettun uunin jälkilämpöön vielä kuivumaan.

Ruukaan värjätä marenkeja jollain tapaa, koska niistä tulee paljon hauskemman näköisiä kirjavina tai hempeän pastellisävyisenä. Jos siis haluan kokonaan värjättyjä, sekoitan väriaineen massaan ihan viimeisenä. Jos taas haluan esim. raitoja, piirrän pensselillä pursotinpussin sisäpintaan väriraitoja pastaväristä ja kun laitan valkoisen tai vaalean massan sisään, se tyllasta ulos tullessaan nappaa kylkiinsä värin.

Tyllalla on suuri merkitys marengin muodolle. Ehkä kaikkein suloisimmat marengit tulee tällä monisakaraisella tähtiyllalla, jota nytkin käytin.

Kirsikkamarengit värjäsin vaaleanpunaisiksi ja lisäsin viininpunaisia väriraitoja. Käyttämäni pastaväri oli melko voimakasta ja siksi marengeista tuli paikoin jopa tummanpuhuvia. Kirsikkaa ne silti vähän muistuttaa.

Isot istutusryhmät

Aloitin jo viime kesänä rakentamaan kukkapenkkejä, siis laajoja istutusalueita huvimajan ympärille, rinteisiin ja muallekin pihaan. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että Topi innostuisi kaatamaan huvimajan molemmilla sivuilla kasvavat suuret Sembramännyt.

Melkoinen työmaa sekin oli… Noin 30 vuotta paikalla kasvaneet männyt kun eivät ole ihan olemattomia riukuja. Kaato oli kuitenkin välttämätön nyt tai viimeistään parin vuoden päästä ja näin jälkeenpäin ajatellen puiden kaataminen oli varsinainen hyvä työ moneltakin kantilta katsoen; Toinen puista kasvoi voimalinjan alla ja oli alkanut jo levittämään kasvuaan latvassa, kun vastaan tuleva magneetti- tai voimakenttä tai mikälie sitä siihen pakotti. Toinen puu taas kasvoi niin likellä huvimajaa, että se meinasi sammaloittaa koko mökin. Maiseman avautuminen järvelle oli yksi hyvistä puolista, mitä kaato tullessaan toi. Tiedän myös että mun on huomattavasti helpompi kasata huvimajan ympärille jonkinmoinen kukkaloisto, kun ei tarvitse sitä asiaa tehdä niiden puiden ehdoilla. Ja kasvaahan pihan toisella laidalla pari uutta samansorttista mäntyä. toki menee vielä 15-20 vuotta, ennen kuin ne ovat yhtä isoja kuin nämä nyt kaadetut.

Ainoa asia, johon ehkä nyt pitää jotain muutoksia sitten tehdä, on se, että pari vuotta sitten mäntyjen varjoon istutettiin muutama timanttituija ja mäntyjen ja tuijien juurelle istuttelin laajat kuunliljaistutukset sekä pari alppiruususa. Nyt alueet ei enää olekaan ihan niin varjoisat, mutta luotan aika vahvasti siihen, että suurien mäntyjen maasta käyttämän kosteuden vapautuminen muille kasveille kompensoi puuttuvan varjon. Tätä tilannetta seurataan ja tehdään tarvittavat siirrot sitten, jos kasvit ei ala kasvupaikoillaan viihtymään.

Oon testannut tällaisen suuren istutusalueen perustamisen tapoja. Kun puhutaan jopa kymmenien neliöiden laajuisesta alueesta, ei sitä ruveta heinä ja juuri kerralla puhdistamaan. Sen homman pitää olla tehokasta ja määrään nähden mahdollisimman kevennettyä.

Tässä nämä mun testaamat tavat. Ja jokainen niistä toimii hyvine ja huonoine puolineen.

Tapa 1

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Kuoritaan nurmi kantatun alueen sisäpuolelta. Täytetään kuorittu alue mullalla.

Hyvät puolet;

Kertaheitolla hyvä ja siisti

Huonot puolet;

Työläs

Pitää olla paikka, johon kuorittu maa roudataan

Tapa 2

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla (tai vastaavalla glyfonovalla) kantatun alueen sisäpuoli. Odotellaan muutama päivä ruiskutteen vaikuttamista. Käännetään maa. Levitellään päälle multaa tasaamaan pahimmat lumput.

Hyvät puolet;

Nopea

Huonot puolet;

Työläs, vaikkakaan ei niin työläs kuin tapa 1.

Käännetty maa ja vanhan nurmen juurakko kiusaa vielä parinkin vuoden kuluttua istutuksia tehdessä.

Tapa 3

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla kantatun alueen sisäpuoli. Ajetaan päälle humuspitoinen ja maatunut kuorikate.

Hyvät puolet;

Nopea

Kevyt tehdä

Välittömästi hyvän näköinen

Huonot puolet;

Alla oleva nurmikko ja juuristo hankaa vastaan ennen maatumistaan istutuksia tehdessä.

 

Tapa jolla teen kulloisenkin alueen riippuu alla olevasta maasta, kasveista, joita alueelle istutetaan sekä siitä, odottaako kasvit jo jostain kerättyinä taimina vai aionko hankkia ne vasta myöhemmin. Eli onko valmistumisella kiire…

Jos istutukseen tulee perennoja, varsinkaan tuoretta puunkuorihaketta ei voi käyttää liian vahvalti. Sen sijaan maatunut kate tai lähinnä ohuesta oksasta tehty hieno silppu toimii paremmin perennapenkin kattamisessa.

Kaikkein mainiointa tässä on kuitenkin se, että jos vain malttaa mielensä ja suunnittelee tarkkaan alueet, niiden laajuuden ja istutettavat kasvit, voi nämä pohjatyöt tehdä jo vaikka edellisenä kesänä. Ne eivät ole missään vaiheessa keskeneräisen näköisiä, vaan kestävät katsetta koko ajan. Ja ennen kaikkea; kunnolla tehtynä näiden alueiden hoito on naurettavan helppoa.

Karkeampaa otetta ruuan laittoon

Viime talvena, kun Topi lähti kaatamaan hakepuita, pyysin tuliaisiksi koivupuusta leikattuja sopivaisia leippoja, pyörylöitä, joista saisin tuunailtua leikkuulautoja. No niitähän sitten tuli. Soikiona ja pyöreänä ja ohuempana ja paksumpana. Nämä pyörylät oli sahattu noin 30 vuotta vanhoista puista, eli halkaisija 20 ja 30 cm välillä.

Ongelmahan näissä pyörylöissä on kuivattaminen niin, että ne eivät halkea. Jostain luin, että kuivatuksen pitäisi tapahtua esim. sahajauholäjässä, jolloin kuivamiseen kuluu aikaakin useita kuukausia. Eli järkikin sen toki sanoo, että kuivamisen pitää tapahtua mahdollisimman hitaasti ja sahajauholäjä varmasti hidastaa kuivumista. Toisaalta taas kuulin, että kaatamisajankohtakin vaikuttaa puun käyttäytymiseen. Mistään en kuitenkaan tätä suositeltua ajankohtaa saanut selville. Ilmeisesti helmikuun loppu, kovien pakkasten välissä oli hyvä aika, kun ainakin nyt toukokuulla, puut ovat melko hyvin halkeamilta säästyneet ilman sitä sahajauhoakin, lukuunottamatta muutamaa hiushalkeamaa, jotka eivät näitä lautoja kuitenkaan vielä pilaa.

Lähdin työstämään yhtä kuivanutta, noin 20 asteen lämpötilaan oleentunutta levyä leikkuulaudaksi, tarkoituksena polttaa reunaan jotain kuvioita polttokolvilla.

Kolvin ostin biltemasta varsin edukkaaseen hintaan… Tässä kohtaa laite oli enemmän, kuin odotin hintaan nähden sen olevan. Hyvä niin. Ja idea poltettavista kuvioista kehittyi ja vahvistui matkan varrella.

Hioin puulautasta molemmin puolin ensin 40 paperilla ja hienonsin paperia, kun epätasaisuudet alkoi häviämään. Onpahan koivu kyllä kova puu… Melko kovan työn sai tehdä, mutta ei mitään taida ilmaiseksi ikinä muutenkaan saada. Pinnasta tuli uskomattoman sileä ja kaunis.

Poltin rinkiin sanoja riimukirjaimilla ja lopuksi öljysin puun ruokaöljyllä.

Tämähän nyt vasta onnistunut kokeilu oli! Synttärilahja veljelleni. Onaa! 😉