Pumpulikakku

On hienoa huomata, miten jotkut leivonnaiset tekevät ”uuden tulemisen” ja muuttuvat kalssikoiksi. Ehkä 80-luvun jälkeen pumpulikakun paluun vahvin hehku oli noin 1,5 vuotta sitten, mutta hyvää se on vieläkin, vaikka ohje on pysynyt saman jo vuosikymmeniä, ja vaikka sen kuva ei joka leivontahaulla enää ensimmäisenä silmille hyppääkään.

On jotenkin hienoa, miten jotkut leivonnaiset tekevät ”uuden tulemisen” ja muuttuvat kalssikoiksi. Ehkä 80-luvun jälkeen pumpulikakun paluun vahvin hehku oli noin 1,5 vuotta sitten, mutta hyvää se on vieläkin, vaikka ohje on pysynyt saman jo vuosikymmeniä, ja vaikka sen kuva ei joka leivontahaulla enää ensimmäisenä silmille hyppääkään.

Pumpulikakku on kahvikakkujen aatelia siinä mielessä, että sen tekeminen ei vaadi mitään erikoistaitoja ja sen maku on lähes taivaallinen. Se suorastaan sulaa suuhun. Taika on voin ja perunajauhon kombossa.

Varsinkin juhlien tarjottavana pumpulikakku täyttää kahvipöydässä vaatimuksia joihin kaikki leivonnaiset eivät pysty; se on gluteeniton, mutta sitä ei tarvitse erikseen nimetä vain keliaakikoille. Ja hieno asia on myös se, että voit tarjota gluteenitonta herkkua ilman erityistä satsausta ja asian värkkäämistä. Jos pävittäin ei ole tarvetta huomioida gluteenittomuutta leipoessaan, ei tämän leivonnaisenkaan tähden tarvitse ostaa erikseen jauhoja, vaan normi perunajauhot hoitaa homman. Ja pisteet tulee kotiin siitä, että myös keliaakikot on kahvipöydässä huomioitu.

Ainekset;

3 munaa

2,5 dl sokeria

4 dl perunajauhoja

2 tl vaniliinisokeria

1 tl leivinjauhetta

250 g voita sulatettuna

Voi laitetaan sulamaan kattilaan. Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään, jonka jälkeen ne sekoitetaan hyvin munavaahtoon. Kuuma voi sekoitetaan taikinaan. On tärkeää, että sekoittaminen tehdään hyvin, eikä ainekset erotu toisitaan.

Noin 2 litran vuoka voidellaan (tai sumutetaan vuokaspraylla) ja jauhotetaan esim. perunajauhoilla, mantelijauheella tai vaikka kookoshiutaleilla. Olen kerran kokeillut tälle kakulle silikonivuokaa, mutta kakun haurauden vuoksi ehdottomasti parempi vaihtoehto on metallinen vuoka.

Uunin lämpö 180 astetta ja paistoaika noin 50 minuuttia.

Paistamisen jälkeen kakkua jäähdytellään hetki ennen kumoamista. Jos et laita leivinpaperia kakun päälle paiston loppuaikana, se usein tummuu vähän liiaksi päältä. Ennen kumoamista leikataan mahdollisesti se hyvin paistunut pinta pois. Itse en käytä paperia, koska tämä kakku paisuu uunissa vähän omaan laihinsa ja kakun pohjan tasaaminen paiston jälkeen on siis melkein väsitämätöntä muutenkin. Kakun kumoaminen on pikkusen tarkempaa, kuin normikahvikakun. Tämä kakku on niin untuvaista, että se murtuu herkästi.

Osa kakun maistuvuudesta syntyy kuorrutteesta. Laajan emppiirisen tutkimukseni mukaan kuorrutetut kahvikakut tekevät paremmin kauppansa juhlapöydässä, kuin kuorruttamattomat. Että sitä sorttia sitten. 😀

Pumpulikakun pinta ei välttämättä aina ole kaikkein kaunein ja siinä kohtaa kuorrute pelastaa tilanteen.

Ainekset;

noin 100 g pehmeää voita

1/2 pkt Valion Vola vanilja tuorejuustoa

noin 4 dl tomusokeria

2 tl vaniliinisokeria

Kuorrutuksen ainekset sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja massa levitellään oman näkemyksen mukaisesti jäähtyneen kakun päälle. Pehmeään pintaan voi ripotella vaikka koristerakeita tai nomparelleja. Kun koko komeus jäähdytetään jääkaapissa, pinnasta tulee paremmin käsiteltävä.

Marengit

Itse tehdyt marengit on kyllä jotain ihan muuta kuin kaupasta valmiina ostettavat kuivat koppurat. Siinä kun kaupasta ostettua marenkia puraisee ja sen pölyn voi vetää nielun kautta henkeen, itse tehty marenki on päältä rapea ja sisältä kosteahko. Se sulaa suussa hieman sitkeäksikin, pureskeltavaksi ja toffeemaiseksi. Marenkeja voit tuunailla lähes kuinka vaan oman maun mukaiseksi ja ne sopivat kakun koristeiksi ja kaikenlaisiin juhliin tarjottavaksi.

Ehkä ne mun suuhun parhaat marengit ikinä on pöyröömarengit, joiden ohjeen kirjoittelen tänne myöhemmin. Pyrin lisäämään tänne erilaisia marenkien versioita sitä mukaa, kun niitä teen. Nyt kuitenkin vuorossa kirsikkamarengit. Nämä on niitä makuasioita, mutta mun suuhun tämä kirsikkajuttu kyllä sopii.

Marenki on yksi niistä leivonnaisista, joiden kanssa kaiken vaan pitää loksahtaa kohdilleen ja ainemäärien  ja paistoajan kanssa on hyvä olla melko tarkkana. Pitää erotella tarkasti valkuaiset ja keltuaiset, vatkausastian ei saa olla märkä tai rasvainen, pitää malttaa vatkata massaa riittävän kauan ja paiston edetessä marenkien kuivuutta pitää seurata. Liian kuivaksi mennessään niistä tulee niitä valmiiden marenkien kaltaisia sokeripölyläjiä. Ja olen huomannut, että ohjeelliset paistoajat ei toimi aina. Kyseessä on mahdollisesti munien laatuerot, niiden ikä, lämpötilaerot tai jotain muuta vastaavaa. Syytä en tarkkaan tiedä. Niinpä pidän näitä aina paiston aikana vähän silmällä ja uunista päin maistamalla varmistan oikean kypsyyden.

Ainekset;

  • 3 munan valkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 0,5 dl kirsikkatomusokeria
  • 1 tl etikkaa

Valkuaiset vatkataan ensin vaahdoksi. Sokerit lisätään valkuaisten joukkoon vähitellen. Ja nou hätä, jos et toteuttanut tekstin edellistä osaa. Oon joskus mäjäyttänyt kaikki aineet samaan aikaan kulhoon ja ryhtynyt vatkuloimaan ja vasta sen jälkeen muistanut, että piti kai olla vähän kärsivällisempi… Ja hyviä niistä tuli sittenkin. Vatkaamista jatketaan, kunnes kaikki sokerikiteet on täysin sulaneet ja massa on niin kankeaa, että sen pintaaan jäävät vatkauskuviot eivät tasaannu. Massaa ei oikeastaan saa edes liian jäykäksi. Lopuksi lisätään etikka ja sekoitetaan se massaan. Etikka ei ole välttämätön aines, mutta sillä on tekemistä juuri sen ”kosteuden kanssa”.

Massa laitetaan pursotuspussiin ja pursotetaan nokareiksi leivinpaperin päälle pellille. Nämä turpoaa hieman uunissa, joten ihan vieri viereen niitä ei kannata tehdä. Tästä määrästä tulee täysi pellillinen marenkeja.

Kiertoilmauunin lämpö 100 astetta ja paistoaika noin 45 minuuttia, jonka jälkeen ne jätetään sammutettun uunin jälkilämpöön vielä kuivumaan.

Ruukaan värjätä marenkeja jollain tapaa, koska niistä tulee paljon hauskemman näköisiä kirjavina tai hempeän pastellisävyisenä. Jos siis haluan kokonaan värjättyjä, sekoitan väriaineen massaan ihan viimeisenä. Jos taas haluan esim. raitoja, piirrän pensselillä pursotinpussin sisäpintaan väriraitoja pastaväristä ja kun laitan valkoisen tai vaalean massan sisään, se tyllasta ulos tullessaan nappaa kylkiinsä värin.

Tyllalla on suuri merkitys marengin muodolle. Ehkä kaikkein suloisimmat marengit tulee tällä monisakaraisella tähtiyllalla, jota nytkin käytin.

Kirsikkamarengit värjäsin vaaleanpunaisiksi ja lisäsin viininpunaisia väriraitoja. Käyttämäni pastaväri oli melko voimakasta ja siksi marengeista tuli paikoin jopa tummanpuhuvia. Kirsikkaa ne silti vähän muistuttaa.

Isot istutusryhmät

Aloitin jo viime kesänä rakentamaan kukkapenkkejä, siis laajoja istutusalueita huvimajan ympärille, rinteisiin ja muallekin pihaan. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että Topi innostuisi kaatamaan huvimajan molemmilla sivuilla kasvavat suuret Sembramännyt.

Melkoinen työmaa sekin oli… Noin 30 vuotta paikalla kasvaneet männyt kun eivät ole ihan olemattomia riukuja. Kaato oli kuitenkin välttämätön nyt tai viimeistään parin vuoden päästä ja näin jälkeenpäin ajatellen puiden kaataminen oli varsinainen hyvä työ moneltakin kantilta katsoen; Toinen puista kasvoi voimalinjan alla ja oli alkanut jo levittämään kasvuaan latvassa, kun vastaan tuleva magneetti- tai voimakenttä tai mikälie sitä siihen pakotti. Toinen puu taas kasvoi niin likellä huvimajaa, että se meinasi sammaloittaa koko mökin. Maiseman avautuminen järvelle oli yksi hyvistä puolista, mitä kaato tullessaan toi. Tiedän myös että mun on huomattavasti helpompi kasata huvimajan ympärille jonkinmoinen kukkaloisto, kun ei tarvitse sitä asiaa tehdä niiden puiden ehdoilla. Ja kasvaahan pihan toisella laidalla pari uutta samansorttista mäntyä. toki menee vielä 15-20 vuotta, ennen kuin ne ovat yhtä isoja kuin nämä nyt kaadetut.

Ainoa asia, johon ehkä nyt pitää jotain muutoksia sitten tehdä, on se, että pari vuotta sitten mäntyjen varjoon istutettiin muutama timanttituija ja mäntyjen ja tuijien juurelle istuttelin laajat kuunliljaistutukset sekä pari alppiruususa. Nyt alueet ei enää olekaan ihan niin varjoisat, mutta luotan aika vahvasti siihen, että suurien mäntyjen maasta käyttämän kosteuden vapautuminen muille kasveille kompensoi puuttuvan varjon. Tätä tilannetta seurataan ja tehdään tarvittavat siirrot sitten, jos kasvit ei ala kasvupaikoillaan viihtymään.

Oon testannut tällaisen suuren istutusalueen perustamisen tapoja. Kun puhutaan jopa kymmenien neliöiden laajuisesta alueesta, ei sitä ruveta heinä ja juuri kerralla puhdistamaan. Sen homman pitää olla tehokasta ja määrään nähden mahdollisimman kevennettyä.

Tässä nämä mun testaamat tavat. Ja jokainen niistä toimii hyvine ja huonoine puolineen.

Tapa 1

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Kuoritaan nurmi kantatun alueen sisäpuolelta. Täytetään kuorittu alue mullalla.

Hyvät puolet;

Kertaheitolla hyvä ja siisti

Huonot puolet;

Työläs

Pitää olla paikka, johon kuorittu maa roudataan

Tapa 2

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla (tai vastaavalla glyfonovalla) kantatun alueen sisäpuoli. Odotellaan muutama päivä ruiskutteen vaikuttamista. Käännetään maa. Levitellään päälle multaa tasaamaan pahimmat lumput.

Hyvät puolet;

Nopea

Huonot puolet;

Työläs, vaikkakaan ei niin työläs kuin tapa 1.

Käännetty maa ja vanhan nurmen juurakko kiusaa vielä parinkin vuoden kuluttua istutuksia tehdessä.

Tapa 3

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla kantatun alueen sisäpuoli. Ajetaan päälle humuspitoinen ja maatunut kuorikate.

Hyvät puolet;

Nopea

Kevyt tehdä

Välittömästi hyvän näköinen

Huonot puolet;

Alla oleva nurmikko ja juuristo hankaa vastaan ennen maatumistaan istutuksia tehdessä.

 

Tapa jolla teen kulloisenkin alueen riippuu alla olevasta maasta, kasveista, joita alueelle istutetaan sekä siitä, odottaako kasvit jo jostain kerättyinä taimina vai aionko hankkia ne vasta myöhemmin. Eli onko valmistumisella kiire…

Jos istutukseen tulee perennoja, varsinkaan tuoretta puunkuorihaketta ei voi käyttää liian vahvalti. Sen sijaan maatunut kate tai lähinnä ohuesta oksasta tehty hieno silppu toimii paremmin perennapenkin kattamisessa.

Kaikkein mainiointa tässä on kuitenkin se, että jos vain malttaa mielensä ja suunnittelee tarkkaan alueet, niiden laajuuden ja istutettavat kasvit, voi nämä pohjatyöt tehdä jo vaikka edellisenä kesänä. Ne eivät ole missään vaiheessa keskeneräisen näköisiä, vaan kestävät katsetta koko ajan. Ja ennen kaikkea; kunnolla tehtynä näiden alueiden hoito on naurettavan helppoa.

Karkeampaa otetta ruuan laittoon

Viime talvena, kun Topi lähti kaatamaan hakepuita, pyysin tuliaisiksi koivupuusta leikattuja sopivaisia leippoja, pyörylöitä, joista saisin tuunailtua leikkuulautoja. No niitähän sitten tuli. Soikiona ja pyöreänä ja ohuempana ja paksumpana. Nämä pyörylät oli sahattu noin 30 vuotta vanhoista puista, eli halkaisija 20 ja 30 cm välillä.

Ongelmahan näissä pyörylöissä on kuivattaminen niin, että ne eivät halkea. Jostain luin, että kuivatuksen pitäisi tapahtua esim. sahajauholäjässä, jolloin kuivamiseen kuluu aikaakin useita kuukausia. Eli järkikin sen toki sanoo, että kuivamisen pitää tapahtua mahdollisimman hitaasti ja sahajauholäjä varmasti hidastaa kuivumista. Toisaalta taas kuulin, että kaatamisajankohtakin vaikuttaa puun käyttäytymiseen. Mistään en kuitenkaan tätä suositeltua ajankohtaa saanut selville. Ilmeisesti helmikuun loppu, kovien pakkasten välissä oli hyvä aika, kun ainakin nyt toukokuulla, puut ovat melko hyvin halkeamilta säästyneet ilman sitä sahajauhoakin, lukuunottamatta muutamaa hiushalkeamaa, jotka eivät näitä lautoja kuitenkaan vielä pilaa.

Lähdin työstämään yhtä kuivanutta, noin 20 asteen lämpötilaan oleentunutta levyä leikkuulaudaksi, tarkoituksena polttaa reunaan jotain kuvioita polttokolvilla.

Kolvin ostin biltemasta varsin edukkaaseen hintaan… Tässä kohtaa laite oli enemmän, kuin odotin hintaan nähden sen olevan. Hyvä niin. Ja idea poltettavista kuvioista kehittyi ja vahvistui matkan varrella.

Hioin puulautasta molemmin puolin ensin 40 paperilla ja hienonsin paperia, kun epätasaisuudet alkoi häviämään. Onpahan koivu kyllä kova puu… Melko kovan työn sai tehdä, mutta ei mitään taida ilmaiseksi ikinä muutenkaan saada. Pinnasta tuli uskomattoman sileä ja kaunis.

Poltin rinkiin sanoja riimukirjaimilla ja lopuksi öljysin puun ruokaöljyllä.

Tämähän nyt vasta onnistunut kokeilu oli! Synttärilahja veljelleni. Onaa! 😉

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.

Vaniljainen vadelmasima ja donitsit uunista

On tahtonu olla aika vähän tiukilla ja leipominen ja varsinkin kirjoittaminen siksi vähän paitsiossa. Tämän hetken kiireistä kirjoittelen pikapuoliin tonne puutarhaosioon, mutta nyt pitää siis keskittyä siihen tekemiseen. Kun aika on… 😉

Vapuksi tehdään kaikesta huolimatta simaa. Ja donitseja. Mahdollisesti vielä huomenna sitten pikamunkkeja… Donitsit oon jo vuosia paistanut öljyssä, mutta mainoksen uhriksi jouduttuani ostin donitsipellin. Onneksi asiaan perehdyin, sillä vaikka näistä nyt sitten saa makeita ja rasvaisiakin, niin ei ne sentään sillä tapaa tihku rasvaa, kun ne pellillä paistetaan. Ja tämä on nopeampaa ja ehdottomasti siistimpääkin touhua kuin öljyssä paistaminen. Oikeastaan. Jos valta olis, ehdottaisin ehkä Nobelin kemiikan palkintoa donitsipellin keksijälle!

Donitsiohjeita löytyy taas kovinkin moniaisia, mutta tänään käytin dansukkerin ohjetta Tosin ilman sitruunamehua, kun en siitä sitruunan mausta niin tässä yhteydessä piittaa. Tärkeintä tässä hommassa on se, että jättää taikinalle riittävästi tilaa nousta.

 

Ja koska en ikinä käynnistä sitä konetta olemattomien määrien vuoksi, tein näitä donitseja kertaheitolla 30 kpl seuravaalla ohjeella;

  • 6dl vehnäjauhoja
  • 2dl hienoa sokeria
  • 3tl leivinjauhetta
  • 4 tl vaniliinisokeria
  • 1,5 tl suolaa
  • 2 dl maitoa
  • 100g sulatettua voita
  • 2 munaa

Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään ja lisätään loput aineet mukaan. Massa sekoitetaan tasaiseksi ja laitetaan pussiin, josta se on kätevä pursottaa donitsipellille. Pellin rasvaamisessa käytän vuokasprayta. Taas yksi aktiivisen kotileipurin onnen pipana.

Uunin lämpötila 200 astetta ja paistoaika noin 8 minuuttia

Käytin donitsien päälystämiseen ja koristelemiseen suklaata, kinuskia ja nonparelleja.

Tästähän se Vappumieli herkeää!

 

VADELMASIMA

Sima ja vadelma. Vadelma ja sima. Kaksi herkkua yhdistettynä samaan pakettiin.

Löysin vadelmasiman ohjeen muutama vuosi sitten dansukkerin sivulta.

Reilun pari litraa simaa saa muhimaan seuraavista aineksista;

  • 250 g vadelmia
  • 2 litraa vettä
  • 500 g sokeria
  • 2 tl vaniliinisokeria
  • nokare hiivaa

Ohje on muuten sama, kuin tavallisessa simass. Vesi keitetään kiehuvaksi ja kaadetaan (jäisten pakastevadelmien) ja sokerin päälle. Mukaan sekoitetaan vaniliinisokeri. Siman käyttämiseen riittää noin puolikkaan herneen kokoinen määrä tuorehiivaa. Se ripotellaan nesteen pintaan ja jätetään sima käymään huoneenlämpöön kannen alle noin vuorokaudeksi. Siman tietää käyvän siitä, että se sihisee sekoittaessa. Joskus kun pakkaa käymään niinkin, että yllättäen aamulla sima ei olekaan käynyt, ja siinä sitä sitten riittää ihmettelemistä. Varsinkin, jos on lähtenyt vapun valmisteluun hienoisella kiireellä…

 

Vuorokauden kuluttua sima pullotetaan. Sima valmistuu pullossa huoneenlämmössä noin vuorokaudessa ja viileässä noin kolmessa vuorokaudessa. Ja ihan vaan varotuksen sana tähän. Niin valtavan hieno ja sisustuksellinen kun sellainen patenttikorkillinen lasipullo olisikin, niin pari kertaa on räjäyttänyt simat pitkin huushollia sellaisesta pullosta 😀 En suosittele simalle niin tivistä pulloa!

Pörriäiskarkotin

Siinä saattaa olla vinha perä, että kun pörriäiset ”näkevät” toisen pesän, ne eivät tee omaansa lähelle. Ja onko sitten kyseessä ampiaiset vai mehiläiset…? Pörriäiset kuitenkin. Testiin tämä nyt kuitenkin menee ja ajankohtakin on juuri oikea.

 

Kesällä ne vaan lentelee pesään ja takaisin maailmalle, mutta onpahan ärsyttävää kun syyskesällä ne terassin harvalaudoituksen taakse kömpivät äkäiset ja tokkuraiset ampiaiset estävät jopa koko terassin käytön. Ja ootteko tietoisia, minkälaista tuhoa ne tekee sinne rakennekerroksiin?!! Yläkerran remontin yhteydessä sekin on tullut nähtyä ihan konkreettisesti. Siinä ei tuulensuojalevykään niitä pidättele, vaan se yhdyskunta syö edestään ihan kaiken. Eikä se ampparipesän lämpöarvo varsin vastaa sitten sitä suunniteltua ja sen huomaa viimeistään talvella…

Idean näin ohimennen pari viikkoa sitten facebookin virkkausryhmässä. Ihan sillon ei tähän vielä usko riittänyt, mutta kun sitten samaisella somealustalla, tee-se-itse-ryhmässä joku kehuskeli sanomalehdillä täytetyillä sukkahousupallukoilla karkottavansa pesänrakentajat, mietin asiaa uudestaan… Aika tarkastikin. Ja jos valita pitää, niin tollaset niksipirkkahenkiset sukkahousukeksinnöt jää kyllä kakkoseksi, jos se feikkipesä voi olla hyödyllisyyden lisäksi vähän söpö.

Keksintö ei siis ole minun, mutta koska kyseessä ei ole mikään ohjus, ohjetta sen tekemiseen en sen kummemmin etsinyt, vaan loin silmukat päästäni. Ja jäikin vielä materiaalia… 😜

Pesän tein ohuesta trikoomatonkuteesta 8 koukulla seuraavasti;

Kerrokset koostuvat kiinteistä silmukoista, jotka tehdään aina alemman kerroksen molempien lankojen alta. Tällöin pesään tulee ”raitamainen” kuvio. Kierrosta ei päätetä piilosilmukalla, vaan virkkaamista jatketaan spiraalina.

4 silmukkaa yhdistetään renkaaksi piilosimukalla

 

1.krs 10 ks

2.krs joka toiseen simukkaan kaksi kiinteää silmukkaa

3.-4. krs joka kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa, kunnes ympärys tuntuu itsestä oikean kokoiselta. Omassa pesässäni (tässä amppari-sellaisessa) on 24 silmukkaa ympäryksessä.

5. krs- 8. krs kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan

Aloitetaan toisen pään kavennus. Jos tässä kohtaa epäilee pesän pyöreänä pallona pysymistä, voi sinne sisään tunkea ne sukkahousut.

9. krs Joka kolmas silmukka hypätään yli.

10. krs -> Joka toinen silmukka hypätään yli kunnes pää supistuu niin pieneen, että aukko on ummessa ja langan voi päättää. Langan voi jättää niin pitkäksi, että pesän ripustaminen onnistuu siitä.

Ampiainen tehdään soveltaen yllä olevaa ohjetta. Täytteeksi työnsin langanjämiä. Käytetään mustaa ja keltaista, esim. villa- tai puuvillalankaa, jonka virkkamaiseen käy 3 koukku. Pötkylän pituutta, eli ampparin ruumiinrakennetta voi muokata halutessaan suuntaan tai toiseen ja samoin raitojen määrää.

 

Siivet ja silmät tein 6-säikeisestä valkoisesta kalalangasta 1,5 koukulla. Loin 7+3 silmukkaa, ja käänsin 3 viimeistä silmukkaa pylvääksi, josta jatkoin tehden 7:ään silmukaan 7 pylvästä. Päässä käännökseen (päätysilmukkaan) pylväitä tuli 4 ja toiselle puolen silmukkapötköä 8 pylvästä ja käänökseen taas ne 4. Kun pylväskierros on yhdistetty ensimmäiseen (silmukoista koostuvasn) pylvääseen piilosilmukalla, tehdään 3 silmukkaa, jotka yhdistetään jokaiseen pylvääseen kiinteällä silmukalla. Tätä ”pitsireunaa” jatketaan koko soikion ympäri.

 

Siivet kiinnitetään ampparin selkään neulalla ja kalalangalla. Kiinnityksen yhteydessä siipiä ”rutistetaan” taitekohdasta. Saman langan vein pallukan sisässä silmien kohtaan ja tein silmät ristipistoilla. ja taas sama lanka mahan puolelta ulos ja sillä kiinnittelin pörriäisen pesän kylkeen.

Kesä voi nyt tulla ja ampparit mieluusti ei. Ainakaan meitin terassille.

 

Maalattu postilaatikko

Ajatus lähti siitä, että halusin ovenpieleen vanhan postilaatikon, johon voisin istuttaa kukkia. Tarkoituksena lisätä nimitaulun kohtaan kauniisti tekstattu ”TERVETULOA”-teksti. Sitten vielä joskus. Kun se siinä sitten tönötti kukkinensa, mietin miten iloinen näky olis postilaatikko, jossa olisi jokin maalaismaisema kyljessä…

 

Pohjana siis vanha peltinen ja ruostunut postilaatikko. Maalina taas hammerite. Maali, jonka voi maalata ruosteen päälle, kunhan kaikki irtonainen aines on poistettu.

 

Ensimmäiseen maalasin ”puukuvion” alle.

 

Sen päälle unikot, kuin lautaseinää vasten…

 

Mun pää on täynnä ideoita näistä. Auringonkukat ja niittymaisema on tuloillaan… päivittelen niistä kuvat tänne heti sitämukaa kun ne on valmiit 😊

Singerin jalkaan kansi

Me ollaan vähän kuin vahingosa alettu keräämään erilaisia vanhoja ompelukoneen jalkoja ja ompelukoneita. Ne vain on niin kertakaikkisen upeita ja monikäyttöisiä, että ei vaan malta lopettaa.

Ompelukone on ennen aikaan ollut se laite, joka jokaisessa taloudessa on tarvittu. Vaikka se on ollut kallis hankkia, se on ollut lähes välttämätön. Siksi jalkoja ja toimiviakin koneita on paljon tarjolla, eikä niiden hintakaan ole päätähuimaava, vaikka jotkut niin luulevat.

Ensimmäisenä kerron uusimmasta tuunauksesta. Se valmistui juuri tänään. Jalan Topi osti torista ja vaikka sen hinta oli kohtuu korkea, sen yksilöllisyys viehätti. Kyseessää siis teollisuuskoneen jalka, jossa ei turhia kruusooksia ole. Ainoastaan poljin on koristeellinen ja muuten jalka on jykevä ja hyvin pelkistetty. Tähän päätettiin tehdä kansikin sitten vähän ronskimmasta materiaalista.

 

Ajatus muokkaantui taas projektin aikana ja lopputulos on parempi, mitä oltiin aluksi edes ajateltu. Homma lähti käyntiin jalan maalauksesta. Hammerite on hyväksi havaittu maali näihin jalkoihin. Ei tarvitse valtavia pohjatöitä, vaan kun irtonainen ruoste hiotaan pois, niin maali toimii pohja- ja pintamaalina.

 

Kansi rakennettiin vahvasta koivuponttilankusta. Lankkujen sivuihin tehtiin höylällä viisteet ja samalla kun niitä lankkuja siinä pyöriteltiin, keksittiin upottaa poljin kanteen. Lankut käsiteltiin harmaalla puuöljyllä.

Lopuksi koko komeus reunustettiin heinäseipäillä. Topi sovitteli ja jiiras seipäät melkosen kätevästi ja vaikka se ei ollut ihan helpoin homma, oli se kyllä vaivan arvoinen.

Mä suorastaan rakastun näihin pöytiin yksitellen ❤

Elämää viherkasvin juurella

En tierä, keitä nämä on, mutta ne muutti mun kukkapurkkiin viime viikolla.

Siis en tiedä nimeä niille. Hattivatit, barbababat…

Maalasin silmiä koristekiviin ja tälläsenä massana ne kyllä näyttää aika veikeiltä. Maalina käytin ihan tavallista askartelumaalia. Liimasin kiviä kuumaliimalla pieniksi ryppäiksi, että ne on helpompi asetella kukan juurelle.

Oli korkea aika vaihtaa multa tälle amtsoninliljalle. Se on mun ainoa viherkasvi, koska astmaatikkona ja allergikkona  mun on ollut pakko luopua siitä viidakosta, jonka joskus omistin. Tämän amatsoninliljan kuitenkin oon jättänyt. Ensinnä siksi, että sen sipulin rehellisesti varastin puutarhakouluaikoinani koulun esittelypuutarhasta. Toisenna siksi, että se menestyy talviajan vähän syrjemmässä, eikä sille tarvitse etsiä ikkunatilaa. Ja vielä kolmas vahva syy on se, että toukokuulla voin nostaa sen ulos ja lähes unohtaa koko kesäksi sinne. Kun sitten koko kesän se siälä ittekseen kärsii, syksyllä sisälle nostettaessa se puhkeaa kukkaan. Ja ne kukat on tottavie kokemuksen arvoisia!

Nyt olin laiminlyönyt mullan vaihdon ja sen näki siitä kasvista ihan ulospäinkin. Suuresti ihailemani kasvitieteilijä Aarno Kasvi tuumasi joskus multamainoksessa että ”voi millaista haperoa!” …sellaista oli kyllä tämän kukan multa.

Samalla kun ajatus mullan vaihdosta syttyi, syttyi myös ajatus evolvata tämä koko istutus. Muutenkin kun tykkään käyttää kasvien juurella jotain katetta niin ettei kasvualusta ole paljaana. Eihän ne kasvit luonnossakaan paljaassa multapenkissä elä. Niinpä kivien tuunaus oli tämän homman viimeinen mauste.

Ja taaskin hyvin yksinkertaisista asioista tuli varsin iloinen mieli. biggrin