Pienin kustannuksin kalusteelle ihan uusi ilme

Ostin muutama vuosi sitten ystävältäni korkeahkon, kapean laatikoston. Aika epäkäytännöllinen kaluste, mutta kaunis ja mun makuhuoneessa oli juuri sellaiselle kalusteelle hyvä paikka. En sitten tiedä, onko laatikosto alunperin tarkoitettu CD-säilytyskalusteeksi koska laatikoiden koko viittaisi siihen, mutta en ole edes ikinä kokeillut tunkea levyjä laatikoihin, koska mulla se toimii parhaiten semmosen pienen sälän säilytyspaikkana.

Laatikoston materiaali on kovapuuta, mahdollisesti akaasiaa, tai sitten jotain muuta matojen reijittämää ainesta ja alunperin pintakäsittelynä oli antiikkipetsaus. Kokeilin sitten valkoisella kalustelakalla tehdä pintaan rösöisen vaalean pinnan, jossa erottuu pensselin jäljetkin. Jonkin aikaa kaluste sellaisena kelpasi, mutta sitten sen keskeneräiseltä tuntuva ulkonäkö alkoi ahdistaa ja hioin ja maalasin sen valkoisella kalustemaalilla. Ja sen jälkeen ihmettelinkin, että miksi en tehnyt tätä jo aikaa sitten tai jopa alunperin…???

Ikävä puoli tässä on nyt se, että mulla ei ole lähtö- ja välitilanteesta ainuttakaan kuvaa.

Nyt päätin kokeilla niitä Clas Ohlsonin posliinisia ruusunuppeja tähän lipastoon! Kun en siihen talonpoikaiskaappiin halunnut niitä pistää, kun ei ne oikeen siihen kuulu ja ne jäi kuitenkin mieltä vähän vaivaamaan.

Vetimistä oli jäänyt sen verran näkyvät jäljet laatikon etulevyihin, että hioin ja maalasin etulevyjen pohjat. Vetimistä oli jäänyt myös painaumat ja siksi hyödynsin vielä vanhojen rengasvetimien koristeelliset prikat ruusuvetimen alle.

Maalasin ne vaan ensin hopeaspraylla, että istuisivat uusien vetimien alle.

Ja voi hyvän tähren, mikä karamelli tästä lipastosta nyt sitten tuli!!! ❤️

 

 

Syyskranssit

 

Syksy on ihanaa aikaa ja varsinaista kulta-aikaa kranssien tekemiselle. Luonto notkuu materiaaleja ja niiden yhdisteleminen on hauskaa. Toki materiaalien kanssa on omat ”riskinsä”, eli lämpimät ja aurinkoiset syyskelit saa havukranssit varisemaan nopeasti, värikkäät lehdet ja syksyn kukat ei ole ilona kuin muutaman päivän, kun ne jo nahistuvat, tuijat kellastuvat silmissä. Mutta onhan niistä iloa oman aikansa.

Tämä kranssien sitominen lajina on vähän sellainen, että harjoitus tekee mestarin… Mitä enemmän näitä sitoo, sitä näppärämmin ja nopeammin ne alkavat syntymään. Syntyy rutiini ja oma käsiala ja lopputulos on kerta toisensa jälkeen tasaisempi ja materiaaliakin kuluu vähemmän. Ja siinä valossa ei ole ihan niin nahkea ajatus tehdä sitäkään kranssia, joka kestää vain sen muutaman päivän. En meinaa jaksaa odottaa, että syyshortensiani kasvavat niin isoiksi, että niiden kukinnan aikana maltan leikata muutaman oksan myös kranssiin.

Sidontatekniikasta kerroin jo aiemmin ”havuseppele” – kirjoituksessani. Mutta lyhyt kertaus tässä ei ole varmaan pahitteeksi.

Tarvitaan puolaan kerittyä rautalankaa, sivuleikkurit, pajun oksia, havuja, varpuja, oksia… Mitä materiaalia nyt ikinä aikookaan käyttää kransseissaan. Pajuista pyöritellään kranssin pohja. Kaikki saumakohdat sidotaan rautalangalla niin, että lopputulos on halutun kokoinen ja halutun vahvuinen kranssipohja. Materialit sidotaan pohjaan pieninä nippuina; 2-4 oksan ryhminä. Rautalankaa ei katkota, vaan sitä kieputetaan koko ajan eteenpäin lisäten pieniä materiaalinippuja kranssin pintaan kunnes ympyrä on täysi ja saavutaan vähän kuin takapuoli edellä aloituskohtaan. Ensimmäisten nippujen alle sidotaan muutama nippu materiaalia niin, että aloituskohta katoaa kokonaisuuteen.

Sen seittemän havun kranssi… Ainakin melkein. Tässä kranssissa on kaikkia mahdollisia pihasta ja lähimetsästä löytyneitä oksia ja varpuja. Ripustuskohtaa korostin käpyryhmällä ja tehosteeksi lisäsin kukkapurkista pari callunan ja hopeaputouksen oksaa.

Tuijan, himalajan katajan ja valkoisen callunan yhdistelmä.

Kranssi tuijasta ja callunan oksista. Mukana myös himpun verran hopeakuusta.

 

Luumurahkatorttu

Tämä resepti oli pitkään multa kateissa. Ties mihin sen olin moneksi vuodeksi, jos ei jopa vuosikymmeniksi pukannut. Ja joka syksy, luumujen kypsyessä sitä kaiholla muistelin, mutta summissa en tohtinut lähteä sitä tekemään. Nyt kun sen taas löysin, kirjoitin välittömästi sen muistiin myös RAKKAIMMAT RESEPTINI – kirjaseen. Kirjaan, johon olen jo tosiaan vuosikymmeniä näitä parhaita leivonnaisia muistiin koonnut ja joka ei ihan niin helposti mihinkään katoa. Tai no… Tästäkin mulla olis tarina, mutta kerron sen toisella kertaa 😃

Ja totta kai tuunasin tätäkin reseptiä, tai siis päivitin. Sokerin vaihdoin tummaan ruokosokeriin ja vehmäjauhot spelttijauhoiksi. Ne nyt vaan sattuu sopimaan mun suuhun. Pakkohan niitä ei ole käyttää, mutta suosittelen edes kokeilemaan ☺️

Ainekset;

  • 150 g voita
  • 1,5 dl ruokosokeria
  • 1 muna
  • 3,5 dl spelttijauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta

Voi ja sokeri vatkataan sekaisin ja mukaan sekoitetaan muna, jonka jälkeen seosta riittävästi vatkattaessa seos kuohkeutuu. Lisätään joukkoon keskenään yhteen sekoitetut kuivat aineet ja sekoitetaan koko seos tasaiseksi.

Halkaisijaltaan 26cm irtopohjavuoka pohjustetaan leivinpaperilla alla olevien kuvien mukaisesti. Paperi pistetään pohjan ja reunan väliin ja leikataan reunan ulkopuolelta ylimääräiset paperit pois. Paperi on apuna valmiin piirakan käsittelyssä sekä tarjoilualustalle siirtämisessä; leivonnainen ei ikinä jämähdä pohjaan kiinni, kun välissä on paperi.

Taikina painellaan tasaiseksi kerrokseksi pohjalle ja ulotetaan se myös korkealle reunoille. Jätetään mieluusti vain noin 1cm vajaaksi yläreunasta. Tortusta tulee korkea ja taikinan tulee ulottua täytteen yläpuolelle asti.

Noin 0,5 kg luumuja lohkotaan siivuiksi ja asetellaan pohjalle taikinan päälle.

Rahkatäyte;

  • 3 tlk maitorahkaa
  • 5 munaa
  • 1 dl perunajauhoja
  • 3 dl sokeria
  • 4 tl vaniliinisokeria

Täytteen ainekset sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja kaadetaan täyte luumujen päälle.

Torttua paistetaan 50-60 minuuttia 175 asteisessa uunissa.

Luumun ja rahkan yhdistelmä toimii ❤️

Pöytäkoriste kävyistä

Tämän pöytäkoristeen materiaalit ovat varsin yksinkertaiset, eikä valmistamiseenkaan kulu mahdottomia aikoja. Tarvitaan vain saviruukku, ruukkuun sopivan oasispallon puolikas, puolalankaa, sivuleikkurit, kuumaliimaa, sammalta tai jäkälää, sekä niitä käpyjä. Lisäksi spraymaalia, kimalletta,  koristenauhaa…

Kävyn käyttämisestä ja sen käyttäytymisestä muuten tulee huomioda se, että se on varsinainen ilmapuntari. Tai paremminkin kosteusmittari. Jos se on ulkona, se ottaa ilmasta kosteutta ja menee suppuun, taas kuivassa sisäilmassa se pysyy pörheänä ja avoimena 😊

Oasispallo upotetaan saviruukkuun ja näkyviin jäävä osa sientä vuorataan sammalella tai jäkälällä, joka kiinnitetään sieneen pienillä rautalankahakasilla.

Sitten näkyvä osa sienestä täytetään kävyillä. Kun käytetään sientä ja sammalta pohjalla, kävyt pitää langoittaa, eli jokaiseen käpyyn varataan noin 15 cm pätkä rautalankaa. Lanka kieräytetään kävyn alimman avoimen suomurivistön ympäri niin, että päät ovat vastakkaisilla puolilla kävyn kantaa. Langat vedetään yhteen kävyn alle ja kieputetaan ne yhteen niin, että kävyn alle jää rautalangoista piikki tai haarukka, joka sitten voidaan painaa sieneen. Kiinnitettäessä lankaan laitetaan hieman kuumaliimaa, että käpy kiinnittyy kunnolla paikoilleen. Tämän aennuksen tulee onnistua kerralla, koska sieneen liimattua käpyä rautalankoineen on vaikea irrottaa. Ainakaan ehjänä.

Lopuksi pintaan liimataan vielä pieniä käpyjä oikein ja nurinpäin. Näin koristeeseen tulee hieman lisää muhkeutta.

Halutessaan käpyihin voi antaa sävyä sprymaalilla. Kun sientä ei ole vielä kiinnitetty ruukkuun, sen voi spreijata erillään ja vasta sen jälkeen sienen alareunoihin laitetaan runsaasti liimaa ja painetaan se ruukkuun paikoilleen. Lopuksi voi koristella koko keksinnön vielä koristenauharusetilla. Tai jonkin luonnollisen värisen tai maanläheisen nauhan voi lisätä toki koristeeksi myös maalaamattomaan käpykoristeeseen. Koriste jää hieman yksiulotteiseksi pelkillä kävyillä päällystettynä ja tällä tapaa saa tarvittaessa piilotettua sen höpsön kohdan, johon ei enää sitä viimeistä käpyä enää millään saanut istumaan…

 

Syysistutukset

Suorastaan rakastan syksyä ja syksyn värejä. Ruskaa, yöpakkasten myötä hiipuvaa vehreyttä ja kullan keltaista auringonpaistetta.

Syksyisin menen melkein sekaisin tarjolla olevista kasveista kauppojen puutarha-osastoilla. Siksi kai käteen tarttuu vähän sitä sun tätä.

Alkusyksystä osa kesäkukista alkaa jo näyttämään näivettyneiltä, mutta kelit on vielä liian lämpimiä kanerville ja callunoille. Silloin vaihdan istutuksiin esim. isoja krysanteemeja, koristekaaleja, verbenoita, hopealankoja ja syklaameja. Nämä kauniit kasvit antavat iloa pitkälle syksyyn ja kestävät hieman kylmempääkin keliä.

Vuosien mittaan olen siirtynyt kanervista callunoihin. Vaikka kanervien väritys on aivan loistava ja ne ovat todella näyttäviä, calluna on kuitenkin kestävämpi, eikä se rusketu tai varise talven mittaan ihan niin pahoin kuin Erica-kanerva. Varsinkin terassilla pidän kanervaa ja sen aiheuttamaa sotkua vähän hankalana. Värjätyt kanervat ja callunat on myös oma lukunsa. Itse kun en värjättyjä varpuja kovin herkästi istutuksiini laittaisi… Syynä värjättyjen karsastamiseen on varmasti ne värjäämisessä käytetyt kirkkaat neonvärit. Ne vaan on mun silmään luonnottomia ja liian räikeitä. Vaikka niissä on toki se etu, että niissä ei ruskettumiset erotu. Mutta mikäs siinä jos sellaisesta tykkää.

On kyllä hienoa, miten paljon variaatioita mm. callunasta on nykypäivänä tarjolla. Esim. muutaman vuoden myynnissä ollut calluna skyline on mielettömän hienon näköinen ja se antaa upean taustan muille kasveille.

On ihana yhdistellä valoja ja istutuksia. Lyhtyjä asetelmien viereen ja valonauhoja ruukkuistutuksiin.

Syksyn istutukset pitää muistaa pitää kosteina. Muutoin ne ehtii ruskettumaan ja kuivumaan ennen talvea. Usein talvi-istutusten kasvit tulevat myyntiin vähän liian aikaisin ja sitä hätäpäissään ostaa äkkiä omansa, vaikka oikeaan syksyyn olisi matkaa vielä kuukausi. Siksi nämä syksyt on vähän arvaamattomia, eikä oikein ikinä osaa arvioida ajankohtaa oikein.

Syksy on kaunis ❤️

Kaakelimaalaus – Etuisasti uutta pintaa

Tuntuu varsin oudolta, että oikeasti olisi keksitty maali, joka pysyy kaakelin päällä ja muka myös kestää. En kuitenkaan voi moittia, että omat kokemukset kaakelimaaleista olis jotenkin huonoja…

Ensimmäisen kerran maalasin kaakelimaalilla keittön välitilan laatat vuokra-asunnossani jo kymmenkunta vuotta sitten. Silloinkin syynä oli väri; ne kun sävähti vaaleanpunaiseen. Niistä tuli sitten siniharmaat… Kumpi sitten parempi? Toisen kerran kokeilin kaakelimaalia pari vuotta sitten Topin keittiön välitilan kaakeleihin. Laattoihin maalattiin vaalean harmaa pinta.

Suurin yllätys maalatussa pinnassa on, että se näyttää hyvältä, vaikka onkin pinnaltaan yhtenäinen. Saumat eivät erotu niin selkeästi, mutta silti se näyttää kaakeliseinältä vielä maalauksen jälkeenkin.

Tässä ensimmäisen ja toisen maalauksen välissä oli tapahtunut jotain maalille. Ja jos ei muuta, ainakin uskottavuutta lisää, jos maali on jonkinsortin kakskomponenttinen ja nyt tässä nykypäivän maalissa oli erillisenä pieni määrä nestettä, joka sekoitettiin maalin joukkoon (ikänäkö esti lukemasta pienellä präntätystä ohjeesta, mistä nesteestä oikeastaan oli kysymys…) 😳

Maalin käyttöaika sekoituksen jälkeen on noin 10 vrk. Vesiliukoisen maalin haju ei ole voimakas ja pelien ja pensseleiden pesu on helppoa.

Tällä kertaa työn alle tuli äitini vuokra-asunnon keittiön välitila. Välitilassa oli alkuperäiset, 70-lukulaisen ruskeat, lasitetut kaakelit. Itse kaakelipinnassa ei ollut mitään vikaa, mutta olihan ne vähän synkät… Vuokraisännän lupakin saatiin ongelmitta.

Ihan niin kuin aina aiemminkin, pohjatyöt ratkaisee lopputuloksen. Ja niin kuin aina ennenkin, pohjatyöt on se ärsyttävin ja vaativin työvaihe. Ja jos pohjatöissä oikoo tai muuten vaan ne ryssii, saakin ihmetellä, että miksi lopputulos on huono. Homma ei vaan toimi niin.

Silikonisaumat pitää poistaa viimeistä pipanaa myöden. Kaikki lika ja rasva pitää puhdistaa ja saada pinnasta pois. Pohjaan jäävä rasva tai silikoni hylkii maalia, eikä siitä kyllä saa silloin onnistunutta lopputulosta. Tällä kertaa kävin vielä pesun jälkeen kaakelit läpi hiomapaperilla ja pyyhin lopuksi pinnat ksyleenilä jota käytin myös silikonijäämien poistoon.

Rajattuani nurkat ja reunat maalarinteipillä ja suojattuani työtasot aloitin maalauksen reunoista ja nurkista. Ja HOX! Tämän maalin työstöaika on todella lyhyt!!! En muistanut tätä, vaan rajailin koko maalattavan alueen ensin pensselillä ja vasta sen jälkeen rupesin työstämään rajauksien väliin jääneitä alueita pienellä superlonitelalla. No tietenkin rajaukset oli jo alkupäästä nahkottuneet ja niihin syntyneet valumat kuivuneet. Meinas pistää oikeen vihaksi! Maalin täytyy antaa kuivua noin vuorokausi ennen seuraavaa päällemaalausta. Seuraavana päivänä hioin sitten pahimpia rajauksista syntyneitä valumia ja maalasin laatat toiseen kertaan. Nyt etenin vain parin laatan leveydeltä kerrallaan ja siten homma pysyi huomattavasti paremmin kasassa. Koska pohjalla oli tumma laatta, vaati se vielä kolmannen maalikerroksen kolmantena päivänä. Ohjeen mukaan  kuivumisaika oikeen oikeasti kuivaksi on noin 20 vuorokautta.

Maalin annettiin sitten kuivua ihan reilusti, eli useampi päivä, ennen kuin seinään kiinnitettiin valaisin ja pistorasiat. Jos rasioita ja muita varusteita aletaan liian nahkean maalin päälle asentamaan, voi lopputuloksena olla naarmuja ja milläs ne sitten korjaat hyväksi…?

Sähkömies Mikko hoiti asennushomman  mallikkaasti ja samoilla lämmöillä Topi saumasi tarvittavat saumat ja nurkat silikonilla.

Ennen ja jälkeen…

Kovalla ja tarkalla työllä, mutta suhteelisen pienellä rahalla saa silmän kaipaaman muutoksen ja kunnolla tehtynä pinta on hyvän näköinen. En silti voisi kuvitella maalaavani esim. kokonaista kylpyhuonetta tällä. Vessan seinät ja mahdollisesti pienen vessan lattia vielä ehkä menettelisi. Muutaman lisävuoden vanhoille kaakeleille tällä maalilla kyllä saa.

Ennen ja jälkeen….

Huh… Tämä oli kyllä työläin kaikista maalaamistani kohteista, mutta ehkä se oli sen arvoista. Koko keittiö on silmään kuin uusi. 😍