Herrasväenleivät

Herrasväenleivät ovat monikäyttöisyytensä vuoksi ehkä eniten leipomiani pikkuleipiä. Näitä leivon jouluksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja ihan jokaiseen juhlaan ja kekriin.

Muotin valitsen teeman mukaan. Toisinaan pikkuleivät ovat pieniä sydämiä tai ihan vaan pieniä perinteisiä pyörylöitä. Toisinaan ylemmässä pikkuleivässä on kuviomuotilla tehty reikä, josta täyte näkyy.

Myös väliin laitettavaa täytettä muuntelen vähän sen mukaan, mitä milloinkin on käsillä. Vaikka perinteinen täyte taitaakin olla se vadelmamarmeladi, näissä toimii hienosti mansikkahillo, vadelmahillo, kaikki marmeladit, suklaalevitteet ja oma suosikkini kirsikkahillo, jonka ohjeen tulen kirjoittelemaan myös tänne, kunhan tämän kesän kirsikat vaan kypsyvät.

Ainekset;

  • 200g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2tl vaniljasokeria
  • 1 tl levinjauhetta

Pehmeä voi ja sokeri sekoitetaan yhteen ja mukaan lisätään muna. Vatkataan massa kuohkeaksi ja lisätään siihen keskenään yhteen sekoitetut kuivat aineet.

Taikinaa lepuutetaan vähintään tunti viileässä. Mieluusti seuraavaan päivään asti.

Taikina kaulitaan pienissä erissä jauhotetulla alustalla noin 5-8mm vahvuiseksi levyksi. Levystä otetaan muotilla pikkuleipiä ja niitä paistetaan paistetaan 200 asteessa noin 7-8 minuuttia. Jonkin verran kannattaa jättää pellillä turpoamisvaraa pikkuleiville. Jos tekee ylemmistä pikkuleivistä aukollisia, tarttee yrittää pysyä aihioiden määristä selvillä, että pohjia ja kansia tulee suurin piirtein sama määrä =D Pikkuleipiä tulee tästä taikinamäärästä 25-35, riippuen muotin koosta.

Jäähtyneet pikkuleivät nostellaan pelliltä ja täytetään halutulla täytteellä. Pienet pikkuleivät voi kieritellä erikoishienossa sokerissa tai pikkuleipien päälle voi ripotella siivilän läpi tomusokeria.

Yleensä kun alan pikkuleipiä tekemään, teen taikinaa samoilla lämmöillä tuplamäärän. Näitä pikkuleipiä kun voi säilyttää myös pakastimessa. Silloin niitä voi käyttää sieltä aina tarvitsemansa määrän. Muuten suosittelen säilyttämistä jääkaapissa, jossa säilyvyys on huomattavasti parempi kuin huoneenlämmössä. Ainoa säilyvyyteen lyhentävästi vaikuttava seikka on se, että nämä tulee kyllä syödyksi ennen kuin parasta ennen päiväys on ohitettu.

Nämä ovat maistuvia ja niin kauniita pikkuleipiä, että sopivat vaikka viemisiksi ja  lahjaksi annettavaksi. 🙂

Äijäruokaa, pekoni- perunasalaatti

Tässä oma versioni perunasalaatista. Tähän olen vuosien mittaan ja maun mukaan lisännyt eri aineksia, kunnes se on muotoutunut nykyiselleen. Parasta tämä salaatti on silloin, kun sen saa tehdä uusista perunoista. Pekoni saa sen maistumaan niin miehekkäältä, että luulis maistuvan kaikkein karskeimmillekkin tapauksille. Loistava lisäke grilliruokien kylkeen.

Äijäruuaksi sitä kutsun lähinnä sen ainesten karkeuden takia sekä myös siksi, että oikeastaan ihan terveelliset aineet menee lopuksi aika kauas siitä terveestä. Sanana ”salaatti” onkin ehkä hieman harhaanjohtava. Tässä ei liikoja hifistellä ja pienistelyyn tai kuorimiseen ei käytetä aikaa, vaan perunat halkaistaan puolikkaiksi ja muut ainekset pilkotaan melko krouveiksi paloksi ja kaikki vaan sekoitetaan lopulta yhteen.

Ainekset

  • n 2 kg uusia perunoita
  • 4 suolakurkkua
  • 1 omena
  • 1 pieni purjo
  • 1 prk punaisia papuja
  • 1 pkt n. 150 g pekonia
  • n. 5 dl majoneesia
  • 1 prk kermaviiliä
  • sinappia
  • mustapippuria

Perunat keitetään ja jäähdytetään. Jos ei käytä kuutioitua pekonia, pienitään pekonisiivut uunipellille sellaisiksi sormenpään kokoisiksi palasiksi. Pekonit paahdetaan uunissa ruskeiksi ja rapeiksi. Noin 10 minuuttia 250 asteessa hoitaa homman. Tässä kohtaa voi halutessaan hieman keventää ja nostaa ruskistuneet pekonipalat talouspaperin päälle, jolloin iso osa pekonin rasvasta jää sitten salaatista pois.

Aineet pilkotaan ronskilla kädellä ja sekoitetaan yhteen.

 

Sinapin ja mustapippurin määrän määrittelee ainoastaan oma maku. Käytän itse tällaiseen satsiin noin 1/2 dl sinappia ja 1 rkl karkeaa mustapippurirouhetta.

Keskikesän juhla ja sateet voi tulla!! 🙂

Pumpulikakku

On hienoa huomata, miten jotkut leivonnaiset tekevät ”uuden tulemisen” ja muuttuvat kalssikoiksi. Ehkä 80-luvun jälkeen pumpulikakun paluun vahvin hehku oli noin 1,5 vuotta sitten, mutta hyvää se on vieläkin, vaikka ohje on pysynyt saman jo vuosikymmeniä, ja vaikka sen kuva ei joka leivontahaulla enää ensimmäisenä silmille hyppääkään.

On jotenkin hienoa, miten jotkut leivonnaiset tekevät ”uuden tulemisen” ja muuttuvat kalssikoiksi. Ehkä 80-luvun jälkeen pumpulikakun paluun vahvin hehku oli noin 1,5 vuotta sitten, mutta hyvää se on vieläkin, vaikka ohje on pysynyt saman jo vuosikymmeniä, ja vaikka sen kuva ei joka leivontahaulla enää ensimmäisenä silmille hyppääkään.

Pumpulikakku on kahvikakkujen aatelia siinä mielessä, että sen tekeminen ei vaadi mitään erikoistaitoja ja sen maku on lähes taivaallinen. Se suorastaan sulaa suuhun. Taika on voin ja perunajauhon kombossa.

 

Varsinkin juhlien tarjottavana pumpulikakku täyttää kahvipöydässä vaatimuksia joihin kaikki leivonnaiset eivät pysty; se on gluteeniton, mutta sitä ei tarvitse erikseen nimetä vain keliaakikoille. Ja hieno asia on myös se, että voit tarjota gluteenitonta herkkua ilman erityistä satsausta ja asian värkkäämistä. Jos pävittäin ei ole tarvetta huomioida gluteenittomuutta leipoessaan, ei tämän leivonnaisenkaan tähden tarvitse ostaa erikseen jauhoja, vaan normi perunajauhot hoitaa homman. Ja pisteet tulee kotiin siitä, että myös keliaakikot on kahvipöydässä huomioitu.

Ainekset;

3 munaa

2,5 dl sokeria

4 dl perunajauhoja

2 tl vaniliinisokeria

1 tl leivinjauhetta

250 g voita sulatettuna

Voi laitetaan sulamaan kattilaan. Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään, jonka jälkeen ne sekoitetaan hyvin munavaahtoon. Kuuma voi sekoitetaan taikinaan. On tärkeää, että sekoittaminen tehdään hyvin, eikä ainekset erotu toisitaan.

Noin 2 litran vuoka voidellaan (tai sumutetaan vuokaspraylla) ja jauhotetaan esim. perunajauhoilla, mantelijauheella tai vaikka kookoshiutaleilla. Olen kerran kokeillut tälle kakulle silikonivuokaa, mutta kakun haurauden vuoksi ehdottomasti parempi vaihtoehto on metallinen vuoka.

Uunin lämpö 180 astetta ja paistoaika noin 50 minuuttia.

 

Paistamisen jälkeen kakkua jäähdytellään hetki ennen kumoamista. Jos et laita leivinpaperia kakun päälle paiston loppuaikana, se usein tummuu vähän liiaksi päältä. Ennen kumoamista leikataan mahdollisesti se hyvin paistunut pinta pois. Itse en käytä paperia, koska tämä kakku paisuu uunissa vähän omaan laihinsa ja kakun pohjan tasaaminen paiston jälkeen on siis melkein väsitämätöntä muutenkin. Kakun kumoaminen on pikkusen tarkempaa, kuin normikahvikakun. Tämä kakku on niin untuvaista, että se murtuu herkästi.

Osa kakun maistuvuudesta syntyy kuorrutteesta. Laajan emppiirisen tutkimukseni mukaan kuorrutetut kahvikakut tekevät paremmin kauppansa juhlapöydässä, kuin kuorruttamattomat. Että sitä sorttia sitten. 😀

Pumpulikakun pinta ei välttämättä aina ole kaikkein kaunein ja siinä kohtaa kuorrute pelastaa tilanteen.

Ainekset;

noin 100 g pehmeää voita

1/2 pkt Valion Vola vanilja tuorejuustoa

noin 4 dl tomusokeria

2 tl vaniliinisokeria

 

Kuorrutuksen ainekset sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja massa levitellään oman näkemyksen mukaisesti jäähtyneen kakun päälle. Pehmeään pintaan voi ripotella vaikka koristerakeita tai nomparelleja. Kun koko komeus jäähdytetään jääkaapissa, pinnasta tulee paremmin käsiteltävä.

Marengit

Itse tehdyt marengit on kyllä jotain ihan muuta kuin kaupasta valmiina ostettavat kuivat koppurat. Siinä kun kaupasta ostettua marenkia puraisee ja sen pölyn voi vetää nielun kautta henkeen, itse tehty marenki on päältä rapea ja sisältä kosteahko. Se sulaa suussa hieman sitkeäksikin, pureskeltavaksi ja toffeemaiseksi. Marenkeja voit tuunailla lähes kuinka vaan oman maun mukaiseksi ja ne sopivat kakun koristeiksi ja kaikenlaisiin juhliin tarjottavaksi.

Ehkä ne mun suuhun parhaat marengit ikinä on pöyröömarengit, joiden ohjeen kirjoittelen tänne myöhemmin. Pyrin lisäämään tänne erilaisia marenkien versioita sitä mukaa, kun niitä teen. Nyt kuitenkin vuorossa kirsikkamarengit. Nämä on niitä makuasioita, mutta mun suuhun tämä kirsikkajuttu kyllä sopii.

Marenki on yksi niistä leivonnaisista, joiden kanssa kaiken vaan pitää loksahtaa kohdilleen ja ainemäärien  ja paistoajan kanssa on hyvä olla melko tarkkana. Pitää erotella tarkasti valkuaiset ja keltuaiset, vatkausastian ei saa olla märkä tai rasvainen, pitää malttaa vatkata massaa riittävän kauan ja paiston edetessä marenkien kuivuutta pitää seurata. Liian kuivaksi mennessään niistä tulee niitä valmiiden marenkien kaltaisia sokeripölyläjiä. Ja olen huomannut, että ohjeelliset paistoajat ei toimi aina. Kyseessä on mahdollisesti munien laatuerot, niiden ikä, lämpötilaerot tai jotain muuta vastaavaa. Syytä en tarkkaan tiedä. Niinpä pidän näitä aina paiston aikana vähän silmällä ja uunista päin maistamalla varmistan oikean kypsyyden.

Ainekset;

  • 3 munan valkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 0,5 dl kirsikkatomusokeria
  • 1 tl etikkaa

Valkuaiset vatkataan ensin vaahdoksi. Sokerit lisätään valkuaisten joukkoon vähitellen. Ja nou hätä, jos et toteuttanut tekstin edellistä osaa. Oon joskus mäjäyttänyt kaikki aineet samaan aikaan kulhoon ja ryhtynyt vatkuloimaan ja vasta sen jälkeen muistanut, että piti kai olla vähän kärsivällisempi… Ja hyviä niistä tuli sittenkin. Vatkaamista jatketaan, kunnes kaikki sokerikiteet on täysin sulaneet ja massa on niin kankeaa, että sen pintaaan jäävät vatkauskuviot eivät tasaannu. Massaa ei oikeastaan saa edes liian jäykäksi. Lopuksi lisätään etikka ja sekoitetaan se massaan. Etikka ei ole välttämätön aines, mutta sillä on tekemistä juuri sen ”kosteuden kanssa”.

Massa laitetaan pursotuspussiin ja pursotetaan nokareiksi leivinpaperin päälle pellille. Nämä turpoaa hieman uunissa, joten ihan vieri viereen niitä ei kannata tehdä. Tästä määrästä tulee täysi pellillinen marenkeja.

Kiertoilmauunin lämpö 100 astetta ja paistoaika noin 45 minuuttia, jonka jälkeen ne jätetään sammutettun uunin jälkilämpöön vielä kuivumaan.

Ruukaan värjätä marenkeja jollain tapaa, koska niistä tulee paljon hauskemman näköisiä kirjavina tai hempeän pastellisävyisenä. Jos siis haluan kokonaan värjättyjä, sekoitan väriaineen massaan ihan viimeisenä. Jos taas haluan esim. raitoja, piirrän pensselillä pursotinpussin sisäpintaan väriraitoja pastaväristä ja kun laitan valkoisen tai vaalean massan sisään, se tyllasta ulos tullessaan nappaa kylkiinsä värin.

Tyllalla on suuri merkitys marengin muodolle. Ehkä kaikkein suloisimmat marengit tulee tällä monisakaraisella tähtiyllalla, jota nytkin käytin.

Kirsikkamarengit värjäsin vaaleanpunaisiksi ja lisäsin viininpunaisia väriraitoja. Käyttämäni pastaväri oli melko voimakasta ja siksi marengeista tuli paikoin jopa tummanpuhuvia. Kirsikkaa ne silti vähän muistuttaa.