Isot istutusryhmät

Aloitin jo viime kesänä rakentamaan kukkapenkkejä, siis laajoja istutusalueita huvimajan ympärille, rinteisiin ja muallekin pihaan. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että Topi innostuisi kaatamaan huvimajan molemmilla sivuilla kasvavat suuret Sembramännyt.

Melkoinen työmaa sekin oli… Noin 30 vuotta paikalla kasvaneet männyt kun eivät ole ihan olemattomia riukuja. Kaato oli kuitenkin välttämätön nyt tai viimeistään parin vuoden päästä ja näin jälkeenpäin ajatellen puiden kaataminen oli varsinainen hyvä työ moneltakin kantilta katsoen; Toinen puista kasvoi voimalinjan alla ja oli alkanut jo levittämään kasvuaan latvassa, kun vastaan tuleva magneetti- tai voimakenttä tai mikälie sitä siihen pakotti. Toinen puu taas kasvoi niin likellä huvimajaa, että se meinasi sammaloittaa koko mökin. Maiseman avautuminen järvelle oli yksi hyvistä puolista, mitä kaato tullessaan toi. Tiedän myös että mun on huomattavasti helpompi kasata huvimajan ympärille jonkinmoinen kukkaloisto, kun ei tarvitse sitä asiaa tehdä niiden puiden ehdoilla. Ja kasvaahan pihan toisella laidalla pari uutta samansorttista mäntyä. toki menee vielä 15-20 vuotta, ennen kuin ne ovat yhtä isoja kuin nämä nyt kaadetut.

Ainoa asia, johon ehkä nyt pitää jotain muutoksia sitten tehdä, on se, että pari vuotta sitten mäntyjen varjoon istutettiin muutama timanttituija ja mäntyjen ja tuijien juurelle istuttelin laajat kuunliljaistutukset sekä pari alppiruususa. Nyt alueet ei enää olekaan ihan niin varjoisat, mutta luotan aika vahvasti siihen, että suurien mäntyjen maasta käyttämän kosteuden vapautuminen muille kasveille kompensoi puuttuvan varjon. Tätä tilannetta seurataan ja tehdään tarvittavat siirrot sitten, jos kasvit ei ala kasvupaikoillaan viihtymään.

Oon testannut tällaisen suuren istutusalueen perustamisen tapoja. Kun puhutaan jopa kymmenien neliöiden laajuisesta alueesta, ei sitä ruveta heinä ja juuri kerralla puhdistamaan. Sen homman pitää olla tehokasta ja määrään nähden mahdollisimman kevennettyä.

Tässä nämä mun testaamat tavat. Ja jokainen niistä toimii hyvine ja huonoine puolineen.

Tapa 1

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Kuoritaan nurmi kantatun alueen sisäpuolelta. Täytetään kuorittu alue mullalla.

Hyvät puolet;

Kertaheitolla hyvä ja siisti

Huonot puolet;

Työläs

Pitää olla paikka, johon kuorittu maa roudataan

Tapa 2

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla (tai vastaavalla glyfonovalla) kantatun alueen sisäpuoli. Odotellaan muutama päivä ruiskutteen vaikuttamista. Käännetään maa. Levitellään päälle multaa tasaamaan pahimmat lumput.

Hyvät puolet;

Nopea

Huonot puolet;

Työläs, vaikkakaan ei niin työläs kuin tapa 1.

Käännetty maa ja vanhan nurmen juurakko kiusaa vielä parinkin vuoden kuluttua istutuksia tehdessä.

Tapa 3

Kantataan alueen reunat lapiolla ja muotoillaan istutusalueen linjat. Ruiskutetaan Roundupilla kantatun alueen sisäpuoli. Ajetaan päälle humuspitoinen ja maatunut kuorikate.

Hyvät puolet;

Nopea

Kevyt tehdä

Välittömästi hyvän näköinen

Huonot puolet;

Alla oleva nurmikko ja juuristo hankaa vastaan ennen maatumistaan istutuksia tehdessä.

 

Tapa jolla teen kulloisenkin alueen riippuu alla olevasta maasta, kasveista, joita alueelle istutetaan sekä siitä, odottaako kasvit jo jostain kerättyinä taimina vai aionko hankkia ne vasta myöhemmin. Eli onko valmistumisella kiire…

Jos istutukseen tulee perennoja, varsinkaan tuoretta puunkuorihaketta ei voi käyttää liian vahvalti. Sen sijaan maatunut kate tai lähinnä ohuesta oksasta tehty hieno silppu toimii paremmin perennapenkin kattamisessa.

Kaikkein mainiointa tässä on kuitenkin se, että jos vain malttaa mielensä ja suunnittelee tarkkaan alueet, niiden laajuuden ja istutettavat kasvit, voi nämä pohjatyöt tehdä jo vaikka edellisenä kesänä. Ne eivät ole missään vaiheessa keskeneräisen näköisiä, vaan kestävät katsetta koko ajan. Ja ennen kaikkea; kunnolla tehtynä näiden alueiden hoito on naurettavan helppoa.

Karkeampaa otetta ruuan laittoon

Viime talvena, kun Topi lähti kaatamaan hakepuita, pyysin tuliaisiksi koivupuusta leikattuja sopivaisia leippoja, pyörylöitä, joista saisin tuunailtua leikkuulautoja. No niitähän sitten tuli. Soikiona ja pyöreänä ja ohuempana ja paksumpana. Nämä pyörylät oli sahattu noin 30 vuotta vanhoista puista, eli halkaisija 20 ja 30 cm välillä.

Ongelmahan näissä pyörylöissä on kuivattaminen niin, että ne eivät halkea. Jostain luin, että kuivatuksen pitäisi tapahtua esim. sahajauholäjässä, jolloin kuivamiseen kuluu aikaakin useita kuukausia. Eli järkikin sen toki sanoo, että kuivamisen pitää tapahtua mahdollisimman hitaasti ja sahajauholäjä varmasti hidastaa kuivumista. Toisaalta taas kuulin, että kaatamisajankohtakin vaikuttaa puun käyttäytymiseen. Mistään en kuitenkaan tätä suositeltua ajankohtaa saanut selville. Ilmeisesti helmikuun loppu, kovien pakkasten välissä oli hyvä aika, kun ainakin nyt toukokuulla, puut ovat melko hyvin halkeamilta säästyneet ilman sitä sahajauhoakin, lukuunottamatta muutamaa hiushalkeamaa, jotka eivät näitä lautoja kuitenkaan vielä pilaa.

Lähdin työstämään yhtä kuivanutta, noin 20 asteen lämpötilaan oleentunutta levyä leikkuulaudaksi, tarkoituksena polttaa reunaan jotain kuvioita polttokolvilla.

Kolvin ostin biltemasta varsin edukkaaseen hintaan… Tässä kohtaa laite oli enemmän, kuin odotin hintaan nähden sen olevan. Hyvä niin. Ja idea poltettavista kuvioista kehittyi ja vahvistui matkan varrella.

Hioin puulautasta molemmin puolin ensin 40 paperilla ja hienonsin paperia, kun epätasaisuudet alkoi häviämään. Onpahan koivu kyllä kova puu… Melko kovan työn sai tehdä, mutta ei mitään taida ilmaiseksi ikinä muutenkaan saada. Pinnasta tuli uskomattoman sileä ja kaunis.

Poltin rinkiin sanoja riimukirjaimilla ja lopuksi öljysin puun ruokaöljyllä.

Tämähän nyt vasta onnistunut kokeilu oli! Synttärilahja veljelleni. Onaa! 😉

Kottikärryt naista myöden

Ajatus lähti liikkeelle sitä, että talon kottikärryt oli vähän vankempaa tekoa, alunperin navettatöissä käytetyt kärryt. Sellaiset ”ikuiset”, jotka on alkujaan tehty kestämään. Ei toki ole näin riskille naiselle ongelma työnnellä niitä, mutta ihan pakko myöntää, että sellaisissa pikkuisissa puutarhatöissä turhan jykevät kärryt ei välttämättä paljoa helpota sitä työtä.

Hain motonetista ihan sellaiset perus-alumiinikärryt. Edulliset ja ennen kaikkea kevyet. Näiden kärryjen keveys on jo mökillä testattu ja tultu siihen lopputulokseen, ettei sinne hiekkaa ja kiviä pistetä. Pelkkää puutahajätettä ja sen semmoista kevyttä kuljetettavaa.

Aisoihin, pyörään ja kärryn sisäosaan ei ole mitään tarvetta koskea ja onhan sekin selvää, että ei se maali tule iänkaiken tällaisessa työvälineessä pysymään, mutta kulumisen jäljet sitten vain kuuluu siihen.

 

Ulkopinnasta pyyhittiin tinnerillä ensin kaikki varastorasvat pois. Tai ainakin se oli tavoite. Yllättävän pitkälti ja usean pyyhintäkerran jälkeen pyyhinliina vielä mustui… Sen jälkeen pintaa karhennettiin kevyesti karhunkielellä ja vielä kerran pyyhkäisy tinnerillä. Kärryn taitetut reunat peitettiin maalarinteipillä. Harmaa pohjamaali spraypurkista ja ohjeen mukainen kuivumisaika antoi hyvän pohjan pinnalle. Sitten sain pintaan sen ihanan vaalenapunaisen värin. Myös se spraypullosta.

 

Pintamaalina oli ihan tavallinen spraymaali. Ehkä jokin automaali voisi olla kovempaa ja kestää paremmin, mutta ei semmoista tähän hätään vaaleanpunaisena löytynyt =D Pohjamaalia maalamiseen kului vajaa purkki ja pintamaalia hieman reilu purkki.

Kopan annettiin kuivua useampi vuorokausi ennen aisojen ja pyörän asennusta.

 

Onhan tämä nyt taas kertakaikkisen ihana! Voisin suositella vaikka äitienpäivälahjaksi  puutarhanhoitoa harrastavalle äidille.