Pääsiäisasetelma

Vaikka kyse onkin vain yhdestä viikonlopusta, en kykene hillitsemään itseäni ja joka vuosi sorrun ostamaan silmälle iloksi narsisseja, helmililjoja tai mitä tahansa vihreää. Yleensä pääsiäiskukat saa istuttaa ruukkuun ja nostaa huoletta ulos, missä ne sitten säilyy huomattavasti pidempään hyvinä kuin sisätiloissa. Normaalisti sipulikukat kestää pienen yöpakkasenkin notkahtamatta. Tänä vuonna on kuitenkin ollut niin tolkuttoman kylmä, että ei ole tullut mieleenkään laittaa vielä pihalle mitään elävää. Kun kesä sitten tulee, istuttelen kaikki pääsiäisen sipulikukat kukkapenkkiin. Sieltä ne  sitten putkahtelee tulevina keväinä pintaan ja ilostuttaa ja ihastuttaa vielä monet kerrat.

Lopulta se hulluus kuitenkin tosiaan iski ja kannoin ripakopallisen kaikkia ihanuuksia kotiin, jotka ajattelin istuttaa kaikki samaan isoon astiaan. Taas siis noudattaa sitä omaa ohjettani keskittyä suurempiin linjoihin sen ripottelun sijaan…

Mulla oli pieniä ruukkunarsisseja, helmilijoja, pari oranssia hyasinttia ja runkoon vartettu paju.  Se oli joku pääsiäiskasvi, jota en vaan voinut kauppaan jättää, kun se silmääni otti.

Istutusastiana käytin valtavan isoa cooleria, jonka pohjan vuorasin ensin muovilla. Hajoittelin osin narsissimättäitä, kun ovat muuten melko isoisssa ryppäissä. Astian muoto ja kasvien koko määritteli istutuksen symmetriseksi. Sitä en välttämättä halunnut, mutta sellainen siitä sitten tuli… Kasvualustan peitin vihreällä silsalhötöllä, joka ensin näytti silmääni kovin teennäisen vihreältä, mutta melko mukavasti katosi sinne juurelle. Liimasin muutamaan koristemunan päähän tikun kuumaliimalla  ja työnsin ne asetelman pohjalle.

Iloinen mielihän tästä tuli 🙂

Suklaiset muottipikkuleivät

Tämä leipominen karkaa hetkittäin käsistä. Ei se muuten haittaisi, mutta kun yhden pyhän vuoksi ylenpalttinen leipominen tuntuu vähän turhalta, kun ei nykyään enää sillä tapaa edes ”käydä kylässä” kuin ennen, joten nämä tuloo vähän niin kuin ”omaan käyttöön” vaan.

Mutta jos nyt tosiaan nämä pikkuleivät vielä…

Kyseessä on hyvin suklaiset pikkuleivät, joiden väliin laitetaan jokin sopiva täyte. Täytteenä voi käyttää oikeastaan mitä tahansa oman maun mukaista, mutta tällä kertaa ajattelin hyödyntää erään amerikan ihmeen – vaahtokarkkimassan, joka käteeni tarttui kauppareissulla. Muita valmiita täytevaihtoehtoja on esim. nutellalevite tai vaikka maustettu tuorejuusto. Yleensä itse tykkään käyttää täytteenä pikkuleipiin marmeladeja tai ihan yksinkertaista voin, vaniliini- ja tomusokerin seosta, johon voi laittaa myös suklaarouhetta sekaan. Oikeastaan ihan sama, millä sen täyttää, koska hyviähän ne joka tapauksessa on.

Pikkuleipätaikina on ihan perus murotaikina, johon lisäsin sulatettua suklaata ja varuuksi vielä vähän kaakaojauhetta.

250 g voita
1,5 dl ruokosokeria
2 munaa
7 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
4 tl vaniliinisokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
200 g sulatettua suklaata

Voi ja sokeri sekoitetaan ja munat vatkataan joukkoon yksitellen. Seosta vatkataan, kunnes se on kuohkea. Sulatettu ja hieman jäähtynyt suklaa sekoitetaan voiseokseen. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään parissa erässä taikinaan. Taikinaa lepuutetaan kylmässä ainakin tunti. Mieluusti lepuuttelen taikinoita seuraavaan päivään, mutta tämä taikina menee liikaa kovettuessaan melkolailla hnakalaksi käsitellä. Ja sitten sitä saakin sulatella, että sen voi kaulita…

Taikina kaulitaan levyksi jauhotetulla alustalla ja taikinasta otetaan muotilla pikkuleipiä, jotka paistetaan 200 asteessa 10-12 minuuttia. Pikkuleivät tein nyt pääsiäisteemaan sopivalla muotilla. Valitsin melko pienen muotin, koska näistä on tulossa kerrospikkuleipiä.

Kun pikkuleivät on jäähtyneet, levitetään täytettä toiselle puoliskolle ja painetaan toinen puoliska päälle.

Hifistelin vielä lopuksi vähän ja kastoin pikkuleivät sulatettuun valkosuklaaseen. Valkosuklaa pitää kerrospikkuleivät myös kasassa, kun tämä amerikanherkku teki näistä melko liukkaita ja päällyosat meinas luistella pois paikaltaan.

Jotenkin suklaa jopa istui näiden pikkuleipien muotoon ja ne muistuttavat jo vähän kuin pieniä leivoksia.

Pääsiäisen keltaiset tabletit

Ja niin vaan ehdin tehdä nämä, vaikka usko asiaan meinasikin loppua vielä pari viikkoa sitten. Kun tiesin, että pääsiäiseksi mulla on sen sata muutakin hommaa ja askartelua, jotka todellakin aion vielä tehdä. Tärkeimpänä niistä ennakkoon ainakin ajatustasolla suunnittelemani kranssit, mahdollisesti pääsisäisruohojen istuttelut sekä leipomuksista ehdottomina keikauskakku ja kinderpiirakka. Minuuttiaikataululla siis pääsiäiseen!! Luovuin siitä ajatuksesta jo, että työn alla oleva iso virkattu matto ja kaverina toinen samanlainen hieman pienempänä versiona valmistuisi pääsisäiseksi. Työstetään ne valmiiksi vaikkapa vapuksi…

Pari viikkoa sitten valmistuneet harmaat tabletit antoivat potkua siihen, että HALUAN pääsiäiseksi pastellisävyiset tabletit pöytään. Vaikka keltainen oli ykkösvaihtoehto, väriksi olis mulle käynyt vaalenpunainen, vaalean vihreä tai vaikka vaalean sininen. Ostoskorissani oli jo vihreä vaihtoehto, kun törmäsin alennuskoppaan… Siinä se keltainen lanka tönötti ja väri oli ihan täydellinen! Samoin langan vahvuus. Lankana siis Novitan Aamu.

Langan vahvuus ja kolmosen koukku edesauttoivat siinä, että työ eteni huomattavasti nopeampaa kuin harmaiden tapauksessa. Aloitus ja periaate oli kuitenkin sama, eli Kauhavan Lankavan Asterimaton ohje. Ohjetta piti ryhtyä soveltamaan heti kiinteiden kierrosten jälkeen. Eli pitsimäistä kuviota (pylväsryhmäkierroksia) aloittaessa piti hieman tiivistää ja tehdä kierrokseen pari ylimääräistä pylväsryhmää, eli pylväsryhmät lähtevät kaikki aina samasta silmukasta. Samoin soveltamista vaadittiin siinä vaiheessa, kun pylväsryhmiä oli tehtynä se neljä kierrosta. Ympärys alkoi kiristyä niin, että ennen kiinteitä kierroksia tehtävä ketjusilmukkakierros vaati neljä silmukkaa jokaiseen väliin ohjeessa olevan kolmen silmukan sijaan. Siitä jatkoin kolme pylväskierrosta samalla pylväsmäärällä kuin silmukoita oli ketjusilmukkakierroksessa. Neljännelle pylväskierrokselle tein harvakseen (noin 15 pylvään välein) lisäyksen. Kun aloitin viimeiset pylväsryhmäkierrokset tärkeimpänä asiana oli, että ympärys ei kiristy ja että ryhmiä tulee parillinen määrä, että sitten reunuksen teossa jako menee nappiin. Niinpä laskin ja tiivistelin ryhmiä sitä mukaa, että sain oikean määrän niitä ryhmiä siihen syntymään. Ensimmäinen tabletti oli siis purkamisen ja udelleen tekemisen toistoa, mutta siitä se ohje muotoutui ja sen vain toistin sitten vielä kolme kertaa.

 

Onhan nämä nyt sitten vähän söpöt <3

Keikauskakun päivitys

Tämä leivonnainenhan on hitti siltä ajalta, jolloin ananas oikeasti oli se eksoottisin suomalaisten tuntema hedelmä. En muistanut, että se maistuu näin hyvältä, mutta aina paree! Ehkä lapsena se fariinisokerin, voin ja ananaksen kombo oli niin paljon makosampaa suuhun, että sitä keskittyi ennemmin siihen rusinaan eikä se itse pulla sitten niin maistunutkaan. Vaikka käytin juuri jälleen kerran ehkä huonointa vertausta ikinä. Minä kun en tykkää rusinoista pullassa ja syön mieluummin pullan siitä rusinan ympäriltä…

keikauskakun taikina

150 g voita
2 dl ruokosokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
0,5 dl ananasmehua

Vuokaan

50 g voita
1,5 dl fariinisokeria
5 ananasrengasta
punaisia säilykekirsikoita

Uunin lämpötila 175

50g voita palasina levitellään vuokaan (halkaisija noin 24cm) fariinisokerin kanssa. Vuoka laitetaan uuniin, kunnes voi on sulanut. Tämän jälkeen ananakset ja kirsikat asetellaan vuokaan oman mielikuvituksen mukaiseen muotoon… Klassinen kuviohan on kokonaiset renkaat, joiden keskellä on kirsikka, mutta voi sitä myös olla rohkea ja rikkoa rajoja! 😀

 

Pehmeä voi ja ruokosokeri sekoitetaan yhteen. Päivitin taikinan sokerien osalta tälle vuosituhannelle. Nyt kun olen kokeillut erilaisia sokereita, olen todennut että aina kun se vaan on mahdollista, kannattaa käyttää ruokosokeria tai muuta sopivaa sokeria, jossa makeuden lisäksi on myös makua. Voi-sokeriseokseen lisätään munat yksitellen ja sekoitetaan massa jokaisen munan jälkeen ja lopuksi oikein kuohkeaksi. Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja sen jälkeen taikinaan vuorotellen ananasmehun kanssa.

Taikina levitetään hedelmien päälle vuokaan ja paistetaan kakkua noin 35 minuuttia uunin keskitasolla.

Halusin kokeilla tämän leivonnaisen muodonkin päivitystä ja jollain tapaa se onnistuikin.

 

Vaati ensimmäisen yrityksen jälkeen vielä hieman työstöä ja kehittelyä, mutta pelittää tälläkin tavalla. Sain nimittäin päivällä ihan valtavan ajatuksen siitä, että heitän muffinssipellin koloihin ananasrenkaat ja niiden keskelle kirsikat. Mutta pettymys oli kotiin päästessäni valtaisa; eihän normikokoinen muffinssipelti siihen taipunut. Tai ne ananakset. Jompikumpi. Ei ananasrengas mahdu sinne pohjalle kokonaisena millään. Siksi käytin ananaspaloja ja asettelin niitä lohkoja kirsikan ympärille.

 

Toisella yrityksellä ajattelin asiaa toisin. Koska ananas pehmenee uunissa, sen ei tarvitse olla niin täydellisesti siinä kolon pohjalla. Niinpä asettelin kirsikan keskelle, käytin ohuempia ananasrenkaita ja tumppasin sen ananasrenkaan siihen kirsikan ympärille. Hieman renkaan muoto kärsii ja pääosin se jää reunoja vasten pystyyn, mutta uuni korjaa ja kaunistaa. Lopputulos oli nyt vähän liian… ananasmainen. Ananaspitoinen. Ananainen. Liikaa ananasta! Että jos sitte semmosesta tykkää…

 

Yhteen muffinssipellilliseen yllä olevan taikinaohjeen määrä on hieman yläkanttiin, mutta taikinaa saa kyllä laittaa reilusti niin, että taikinan pinta tulee tasan aukkojen yläpinnan kanssa. Taikinaa valuu lämmetessään hedelmien tekemiin kolosiin ja nousee sitten melko hallitusti.

Kinderpiirakka

Se on tämä nimi, joka ohjaa mua niin paljon tässä leivonnaisessa, että mielestäni kyseessä on selkeästi pääsiäisleivonnainen. Valtavan makea ja ihana ja maistuva ja suklainen piirakka, joka hakee veroistansa. Mikä mahtavinta; kun tämä tehdään pellille, makeuden vuoksi leikattujen palojen ei tarvitse olla kovin isoja ja silloin sitä oikeasti riittää pitkälle.

Olen kokeillut tehdä tätä parillakin eri ohjeella ja variaatioita tästä herkusta netissä kyllä piisaa. Kaikki varmasti yhtä herkullisia. Silti makuun nähden tässä on taas yksi leivonnainen, joka on oikeasti helppo tehdä. Tärkeintä mielestäni on, että valitsee oikean kokoisen pellin. Ettei yritä levittää taikinaa liian laajalle alalle, vaan siihen pohjaan tulee edes jonkin verran vahvuutta. Myös päällyskerrosten vahvuus on merkittävää.

Se, minkä itse teen hieman muista poikkeavalla tavalla, on se suklaa. Eli ainakin ohjeissa joihin itse olen törmännyt, suklaa sulatetaan ja levitetään jäähdytetyn voikreemin päälle. Kyllähän sekin käy, mutta itse olen sillä kannalla, että kun suklaan sulattaa pienen kermamäärän kanssa, suklaasta tulee helpommin kylmän kreemin päälle levitettävää. Leikkaaminenkin onnistuu huomattavasti paremmin, kun suklaa ei lohkeile veitsen alla, vaan leikkaantuu sievästi. Eli suklaasta tehdään hieman sellainen ganache-tyyppinen. Jos kuitenkin käyttää pelkkää sulatettua suklaata, se kannattaa levittää pieninä erinä piirakan päälle, että ehtii levittämään suklaan ennen kuin se jämähtää.

POHJA 60cm uunin pellille
3 dl sokeria
3 dl ruokosokeria
5 dl vehnäjauhoja
4 tl vaniljasokeria
2,5 tl leivinjauhetta
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
200g sulatettua tummaa suklaata
3 dl kiehuvaa vettä
200 g sulatettua voita tai margariinia
4 munaa

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja kiehauta vesi (samassa kattilassa) ja sekoita kuivien aineiden joukkoon. Sekoita taikinaan sulatettu suklaa. Sekoita munat yksitellen taikinaan.

180 astetta, 35-40 min.

Piirakkapohjan tulee olla täysin jäähtynyt ennen kuin päälle levitetään kreemi.

KREEMI
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
2 keltuaista

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja keltuaiset yksitellen ja vatkuloi tasaiseksi massaksi. Levitä kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja jäähdytä koko keksintö hyvin esim. pakastimessa.

KUORRUTUS
300 g maitosuklaata sulatettuna
3 rkl kermaa

Sulata suklaa teflonkattilassa kerman kanssa. Vahdi ja sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut ja massa on tasaista ja kiiltävää. Levitä hieman jäähtynyt suklaaseos kreemin päälle pienissä osissa, koristele ja jäähdytä. Piirakan voi leikata huoletta valmiiksi paloiksi ja pakastaa.

 

Omassa kinderpiirakkaverisossani on pääsiäisen hengessä koristeena pikkusia munia. Noita tollasia pieniä ihania irtokarkkihyllystä ostettavia munia tai sitten teen candy meltsesitä silikonisella munamuotilla kiiltäviä ja aika kivan näköisiä kavereita koristeeksi. Perinteisempi versiohan on sulattaa valkosuklaata raidoiksi tai marmorikuvioksi päälle. Mutta minä luotan munaan.

Pääsiäisen kranssit

Jo viime vuonna toteutin näitä muna-suodatinpussikransseja ja niiden herkkyys ilostutti suuresti. En osannut vieläkään lopettaa ja nyt tein sitten mm. viime vuodelta vielä ajatuksen tasolle jääneen keltaisen ja vihreän yhdistelmän.

Ensin maalataan styroxmunat askartelumaalilla tai kalkkimaalilla. Tikun päässä se onnistuu parhaiten. Muniinhan voi roiskia nestemäiseksi laimennetulla tummalla maalilla pisteitä, jotka tuovat muniin vähän ulottuvuutta lisää, mutta varsinkin jos käyttää helminauhaa päällä, se ei ole välttämätöntä ja ehkä kaikissa tapauksissa ei edes hyvä. Toteutus on sitten siitä eteenpäin muuten sama kuin aiemmin tekemässäni SUOMI100-kranssissa (löytyy aiemmista teksteistä).

Toinen kranssimalli on hieman maanläheisempi. Idea lähti tekstistä, joka mieleeni yhenäkkiä välähti; MINULLA ON LUUTA, ENKÄ EPÄRÖI KÄYTTÄÄ SITÄ. Sopii sekä pääsisäiseen että pirttihirmun luonteeseeni. Tekstin maalasin pienelle vaneripohjalle askartelumaaleilla. Fimo-massasta muotoilin luudan, noidan hatun, kahvipannun sekä kissan. Nämä massasta tehdyt rekvisiitat vain jäi toteutuksessa vähän paitsioon ja kissakaan ei lopulta istunut lainkaan kranssiin.

Olin nähnyt netissä näitä amerikkalaisia versioita runsaista nauhakransseista ja vähän sillä ajatuksella lähdin tätä toteuttamaan. Jokaisesta juuttikankaan siivusta tein oman pienen ruusukkeen ja ne liimailin kuumaliimalla vieriviereen styrox-pohjaan. Tässä olisi voinut olla helpompi tapa kerätä useampi nauha läjään ja tehdä aina kerralla suurempi ruusuke niistä, mutta tämä kyseinen säkkikangas ei oikein taipunut sellaiseen. Enkä voinut kasvattaa ruusukkeita liian isoiksi, kun halusin pohjaan liimattujen pienien munienkin erottuvan ruusukkeiden joukosta. Tähän olisi toki auttanut se, että olisin liimaillut munat vasta ruusukkeiden päälle, mutta kun halusin ne tykysti istumaan sinne pohjalle… Säkkikangasruusukkeiden joukkoon hain hieman eloa ruskealla ja pellavan värisillä ruutunauhoilla, höyhenillä sekä feikkipajunoksilla.

Ei siitä pöllömpi tullut…

Ruohon tuoksuista pääsiäistä!

Huomautan heti alkuun, että jos tässä kirjoituksessa alan jossain välissä kertomaan esim. ruhonleikkauksesta tai muusta lähinnä teurastukseen viittaavasta, kyse on siitä perustavaa laatua olevasta kirjoitusvirheestä, joka minua tuntuu piinaavan. Tämä teksti käsittelee vain pääsiäisruohoa.

Mielestäni rairuoho tai ohra, kumpi vaan on ihan oikean oloinen pääsiäisruohoksi. Ne on molemmat vihreitä ja tuoksuvat tuoreelta. Heinän kasvatukseen on tapoja toki monenmoisia, mutta tähän avaan oman suosikkini.

Tein jo viime vuonna isosta lasiastiasta pääsiäispurnukan sitomalla pari krakeerattua munaa nauhoilla suuaukolle riippumaan. Munat on styrox-munia, joihin alle maalasin ruskean akryylimaalin ja päälle krakeloituvan valkoisen maalin. Munien päihin kiinnitin liimatipalla rautalangasta väännetyt lenkit narun kiinnittämistä varten. Astian rusettiin käytin erilaisia toisiinsa sopivia nauhoja; ohutta pitsinauhaa, hamppunarua sekä kuvioitua puuvillanauhaa. Munat sidoin hamppunarujen päihin.

 

Astian pohjalle laitan talouspaperia, koska se käy kasvualustaksi ruoholle ja näyttää äkkiseltään nätimmältä siellä pohjalla kuin multa. Sitten ne normikuviot, eli paperi kostutetaan niin että vettä ei kuitenkaan varisnaisesti jää astian pohjalle. Heinän siemenet ripotellaan kostean paperin päälle ja astian suu peitetään kelmulla. Ei siinä montaa päivää kulu, kun siemenet alkaa itämään ja kelmun saa sen jälkeen poistaa.

Ruohon pystyy keplottelemalla leikkaamaankin astiaan päin, eikä haittaa vaikka leikkuujäte jää astiaan. Se katoaa sinne kasvavan heinän joukkoon ja kun kyse on kuitenkin niin lyhytaikaisesta koristeesta, ei maatuvat osat ehdi ruveta purnukassa varsinaisesti hajuhaittojakaan aiheuttamaan.

Tästä se kevät alkaa! 🙂

Sarvet seinälle

Enpä tiedä onko kyseessä jokin alkukantainen ja brutaali puoli minussa, mutta oon haaveillut pitkään semmosia nättejä sisustukseen sopivia sarvia makuuhuoneen seinälle. Pari vuotta tässä ihan aktiivisesti yritin etsiä ja kyselläkin sarvia, mutta mielikuva niistä MUN sarvista oli jotain muuta mitä tarjonta.

Olin yhteydessä metsästyseuroihin ja tein hirviporukassa olevalle isälleni varausta sarvista. Jos siis hirven ampuu… Ja jos sillä on sarvet… ja jos ne on sopivan näköiset mun tarkoitukseen… No ei tullu sitä kauttakaan sarvia. Netissä oli myynnissä muutamat hirvensarvet, mutta ne oli justiin sitten semmosia hurjia lapiosarvia, jotka vois sopia jonnekin jäähallin kokoisen kelohonkamökin takan päälle. Ei mun makkariin. Yks vaihtoehto olis ollut osallistua itse johonkin kaurisjahtiin, mutta metsällä käyneet ihmiset tietää millainen todennäköisyys on, että sitä kautta ne sarvet olis käteen jäänyt… Ja että suurinpiirtein satumaisen tuurin lisäksi ja kaiken sen vaivan jälkeen sitä olis lähteny maalaamaamalla piilottamaan jotain niin aitoa ja oikeaa… Eikä ollut kukaan edes lapin reissua tekemässä, että jos sieltä olis tuntureilta poron sarvia vastaan tullut ja näille lakeuksille kulkeutunut.

No sitten sattu se mäihä. Löysin paikallisen marketin sisustusosastolta keraamiset sopivan sirot sarvet. Niissä oli valmiina se taustakin, johon sarvet oli kiinnitetty. Kaiken lisäksi ne oli 50% halvennuksessa! Lottovoitto! Ehkä 3+lisä. Siitä se ajatus lähti sitten rullailemaan. Etsiskelin palan matkaa sopivia kehyksiä ja koska itse kehystettävä asia oli noinkin maanläheinen, ajattelin, että kehyksistä saa löytyä sitten sitä krumeluuria. Lopulta löysinkin peilin, jonka kehys oli hopeamaalilla maalattu ja justiin sopivan koristeellinen.

Sileän taustan sijaan päätin että taustaksi tulee paneelia, koska sitä sattui Topin varastossa olemaan. Paneeli liimattiin ensin levyksi ja pistettiin puristukseen niin kauaksi aikaa, että liima kuivuu. Liimana tässä kohtaa käytettiin Würthin Pur-liimaa, jolla kiinnittyy kyllä sitte ihan mikä vaan ja mihinkä vaan. Ainakin kun puusta puhutaan. Sen jälkeen peili irrotettiin kehyksistä ja kehyksen sisäkaarta käytettiin sabluunana, jolla piirrettiin paneelilevyyn leikattavan ovaalin muoto. Vasta tässä kohtaa alkoi hahmottumaan itsellekin se, että kuinka tämä himmeli lopulta kannattaa kasata…

Kun paneeliovaalin reunat oli hiottu, oli kaikki osat valmiina maalattavaksi. Maalasin ne kalkkimaalilla kahteen kertaan. Sen jälkeen tein hienolla hiomapaperilla kulumajälkiä kehykseen, koska lopputulos olis voinut muuten näyttää liian pliisulta.

Hiomisen jälkeen vahasin ja kiillotin kaikki osat. Peilinkehyksen taustalevy kiinnitettiin paikoilleen ja paneeliovaali liimattiin kehyksien sisään taustalevyyn. Sarvien taustassa oli ripustusruuvin reikä, joten sitä käytetiin hyväksi ja paneeliin ruuvattiin ruuvi, sarvien taustaan pistettiin ihan huolella liimaa ja sarvet pukattiin paikoilleen.

En meinannut malttaa odottaa liiman kuivumista, kun jo olisin halunnut ripustaa sen jo seinälle.

Tabletit virkkaamalla

Halusin tehdä itse ruokapöydän tabletit virkkaamalla. Kokeilin ensin ohutta trikookudetta ja sen jälkeen ohutta ontelokudetta, eikä niistä kumpikaan tuntunut hyvältä ajatukselta tähän tarkoitukseen. Tabletin pitäisi kuitenkin olla niin ohkainen, että pitsikuviot tai reunojen vahvuus ei aiheuta turhia juomalasien kellahtamisia tai vastaavaa. Niinpä päädyin ohueen puuvillalankaan. Jälkeenpäin ajateltuna vähän liiankin ohueen. Kokonaisuuden työmäärä oli kuitenkin sitten niin suuri, että olisin toivonut pääseväni helpommalla. Mutta ken leikkiin ryhtyy…

 

Lankana käytin siis harmaata Novitan Cotton Mercerized-lankaa  ja 2,5 koukkua. Virkkuuohjeena itselleni kovin tuttu Kauhavan Lankavan Asterimaton ohje, joka sopi tähän tarkoitukseen alkuperäisenä.

Halusin tablettiin hieman jämäkkyyttä. Vaihtoehtoina tärkin kanssa silittäminen tai sokerivesi. En ole aiemmin varsinaisesti kovettanut mitään, niinpä testasin laimean sokeriveden vaikutuksen ja ainakin se poisti näistä turhan lerputuksen. Ihan tärkkäysohjeitakin löysin. Jälkikäteen tosin… Niitä löytyy netistä mm. Punomon Pitsisivustolta.

 

No onhan se lopputulos hyvin lähellä sitä mitä kaavailin sen olevan 🙂

 

Ainoa asia, mikä harmittaa nyt, on se että pääsiäinen on jo noin lähellä ja tämän olis voinut toteuttaa keltaisesta langasta. Enää en taida ehtiä…

Tarinaa vanhasta kaapista

Tämä kaappi on ollut suvussamme niin kauan, että kukaan ei enää muista sen alkuperää. Vaihtoehtoja toki on. Tekijä on saattanut olla pappani isä Josua, joka on toiminut kotikyläni koulun puukäsityön opettajana koulun ensimmäisinä olemassaolon vuosina ja näin ollen hänen on täytynyt omata jonkinlaisia puusepän taitoja. Pian pappani syntymän jälkeen, vuonnna 1915 Josua on lähtenyt Amerikkaan ja sille tielleen jäänyt. Mutta voi toki olla, että kaappi on kuulunut pappani äidin Sanna-Liisan kapioihin. Kaapista eikä sen maalikerrosten alta löydy mitään vinkkiä asiasta. Ei nimiä, eikä vuosilukuja. Mutta vaikka minkälaisella matematiikalla asiaa ajattelee, on selvää että kaappi on toista sataa vuotta vanha, mahdollisesti tehty jopa jo 1800-luvun puolella.

Kaappi on ollut mummolan alakerran tuvassa käytössä aivan 70-luvulle asti. Tämän jälkeen se on siirretty vintille, kylmään sivukkaaseen, jossa se on tähän asti seisonut. Viimeisten vuosikymmenten aikana kaappi ei ole ollut suoranaisesti kosketuksissa veden kanssa, mutta ilmankosteutta ja lämpötilamuutoksia se on kuitenkin kokenut. Ajan myötä kaapista on sahattu takajaloista pätkät pois, ilmeisesti lattioiden jalkalistojen vuoksi. Myös takaa yläkulmista on pienet palaset poistettu. Aika ronskilla kädellä kalustetta on siis käsitelty. Jokin vahinko on myös aiheuttanut liimauksen pettämisen ja toisella kaapin sivulla on halkeama, joka ulottuu lähes puoleen väliin kaapin kylkeä.

Viime keväänä edesmennyt mummoni lupasi mulle tämän kaapin vielä kotona asuessani, eli yli 20 vuotta sitten. Onneksi en kuitenkaan heti silloin saanut äntiin kaapin kunnostamista. En usko, että mielenkiinto ja kärsivällisyys olisi sillä kohtaa riittänyt tekemään tätä työtä kunnolla.

Nyt kun olin päättänyt kaapin viimein kunnostaa, ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui kaapin siirto pois sieltä vintistä. Isä muisteli jo silloin parikymmentä vuotta taakse päin, että porrashuone on paneloitu kaapin siirron jälkeen, joten se ei välttämättä portaita myöten enää pois sieltä mahdu. No ei mahtunut tosiaan. Kaappia kannettiin kahteen otteeseen eripäin portaisiin, mutta molemmilla kerroilla se jumittui portaissa olevaan käännökseen. Seuraava ajatus olikin vähän miehekäs, että kaapin yläosa sahattaisiin irti… Onneksi tähän ei tarvinnut ryhtyä, vaan isä haki pyöräkuormaajan ja kaappi kannettiin kamarin ikkunalle ja nostettiin siitä ulos kauhaan. Tosin jännitti enemmän kuin Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsi, kun Topi seisoi kauhassa pidellen kiinni puoliksi kauhan ulkopuolella retkottavaa valtavaa kaappia. Että kukahan tai mikä tippuu ensimmäisenä vai menisikö kaappi tai kauha alakerran ikkunoista läpi… Mutta ei tippunut, eikä mennyt. Vähän hullunrohkeaa, mutta kun se nyt vaan on maalla vähän tämmöstä. Asiat ratkaistaan tavalla tai toisella ja tällä kertaa se tehtiin sillä toisella tapaa.

Kaappi kuljetettiin loppuvuodesta 2017 Kuortaneelle, meidän remonttityömaalle, koska siellä on hyvät tilat ja olosuhteet tämmösia tuunailuja tehdä. Hauskaa tässä on se, että nyt kun remontissa ei vielä ole mulle paljoakaan tekemistä, saadaan molemmat silti työstää omia juttujamme siinä samassa tilassa.

Olosuhteet ovat vaikuttaneet kaappiin niin, että kuivumisaikaa se vaatii useamman viikon ennen kuin maalia voi pintaan pistää. Mielessäni laskeskelin, että ei tässä silti mitään hätää ole… Jotta saisin pinnan maalattavaan kuntoon, puhutaankin jo useamman viikonlopun työrupeamasta. Päällimmäinen turkoosi maalipinta on ihan nätti väri itsessään, niinpä ajatuksena on vain poistaa irtonainen aines, karhentaa pinta ja maalata kaappi valkoisella kalkkimaalilla. Sitten tietyin osin sopivista kulmista ja nurkista kuluttaa kalkkimaalipintaa hiomalla niin, että alempi maalikerros tulee esiin. Tästä syystä en edes harkinnut maalinpoistoa ja kaapin entisöimistä sillä tyylillä. Muutenkin, kaapilla on tunnearvoa sen verran, että haluan sen pitää. Ja jos se aikoo meillä asua, sen on oltava valkoinen.

Ensimmäisenä kaapista irrotettiin kaikki irtonaiset osat. Eli ovet ja laatikot. Niistä piti irrottaa sitten vielä vetimet ja saranat. Vetimet siksi, että vaikka kyseessä oli aivan ihanat alkuperäiset käsin sorvatut nupit, niissä oli sen verran kulumia ja rikkoontumisia, että niitä ei olisi millään saanut korjattua.

Saranoiden suhteen tuli jossain kohtaa kyllä mieleen, että ne olis voinut olla hyvä säilyttää. Niiden irrotus oli tosin suoranaista tuskaa. Tein töitä yhden päivän asian kanssa ja käpyhän siinä paloi sen päivän aikana melkolailla hiileksi. Ajan myötä kun ovet olivat saaneet osumia, saranoita oli käännelty ja asenneltu nurinpäinkin, osa oli NAULATTU jollain 2,5 tuuman nauloilla runkoon… Voi vain arvata, että saranolille lovetut syvennykset sai irrotuksesta melkoisia osumia ja vaurioita. Säilyttämistä puoltava asia oli saranoiden koko. Mahdollisesti laajentamalla etsintää saman kokoiset saranat olisi ollut mahdollista löytää, mutta paikallisista liikkeistä ei sellaisia löytynyt. Mutta ne saranatkin meni irrotuksessa vähän niin kuin tuusan paskaksi. Uudet saranat piti saada, vaikka ne ei ihan vanhoja aukkoja täyttäkään.

2. viikonloppu

Seuraavana viikonloppuna aloitin hiomisen. Kaikki mahdolliset koneet oli käytössä ja pikkuhiljaa homma lähtikin käyntiin.

Kun paikoin maali irtosi aika reippaasti ja hiomista piti jatkaa melkein puulle asti, löysin kaikkineen viisi maalikerrosta kaapin kyljestä. Nämä maalikerroksetkin ovat merkki siitä, että kaapilla on reilusti ikää ja se on ehtinyt nähdä monenmoista matkallaan…

Hioin kaappia ensimmäisenä päivänä palan matkaa ilman hengityssuojainta. Huomasin kuitenkin, että hullun hommaa! Astmaatikon keuhkot ilmoitti välittömästi tuulen suunnan. Ja kun tarkemmin ajattelee sitäkin, mitä entisajan maalit on sisältäneet, on takuulla parempi ettei semmoisia pölyjä sisäänsä vedä.

3. ja 4. viikonloppu

Parin viikonlopun hiomisen jälkeen pääsin lopulta myös pakkeloimaan. Paikoin rakensin pakkelilla kerros kerrokselta isojakin puuttuvia paloja mm. oviin, hyllyjen reunoihin ja ylälistaan.

Tällä kohtaa laitettiin myös kylki liimaukseen ja puristukseen. Kun kylki oli seuraavana viikonloppuna kuiva, sain rapsutella tursunneet liimat pois ja hioin pinnan tasaiseksi. Näissä liimaushommissa Topi auttoi mua, koska vaikka yrittämällä voisin tälläsiä asioita osatakin, on parempi, että joku joka oikeasti osaa, tekee sen. Ei tartte sitte moneen kertaan samaa asiaa tehrä tai harmitella vähän sinnepäin olevaa lopputulosta..

Niinpä Topi katteli sopivan vahvuista lautaa ja rakensi kaappiin myös ne puuttuvat takajalat. Ja on kyllä varsin uskomatonta, miten hienosti ne uudet jalat siihen kohdilleen istahti.

Pystysaumojen liimauksissa käytettiin PUR-liimaa, joka turpoaa ja on kuivuessaan niin lujaa, että liiman kohdasta sauma ei hajalle mene, vaan paineen alla se rikkoutuu ensin vaikka siitä vierestä. Jalkaliimaukset tehtiin perus erikeepperillä ja näihin liimauksiin pystyi pistää tueksi vielä ruuveja, joilla jalat saatiin tukevasti runkoon kiinni. Ensimmäisen jalan teko olikin helppo homma verrattuna sitten siihen toiseen. Jostain syystä jalka ei vain millään meinannut istua kohdilleen. Mutta lopulta kun puristimet osui oikeisiin kohtiin, lopputulos oli hyvä. Pienet epätasaisuudet korjautui hiomalla ja pakkelilla.

5. viikonloppu

Viidentenä viikonloppuna pääsin viimein maalaamaan! Ihan uskomaton tunne, että tämä kaappi viimein alkoi saamaan sitä lopullista muotoa ja väriä. Kuitenkin ensin sovitettiin paikoilleen ovet. Tämän tiedettiin olevan nyt vähän vaikea nakki, kun ne saranat vaihtui. Saranoiden riipimisen myötä jouduuin tekemään rankempia korjausliikkeitä oven saranoiden syvennysten kanssa, mutta sekin onnistui lakkakitillä ja hiomalla varsin hyvin.

Topi hoiti oviasennuksen melkein tosta vaan. Olin lähinnä vain apupoikana. Ovien kohdistaminen oli siksi hankalaa, kun ne menevät kokonaan kaapin rungon sisään kiinni mennessään, niin on kovin hankalaa yrittää pitää ovea ilmassa kohdallaan, kun toinen ruuvaa saranaa kiinni. Kyse on kuitenkin vain millin heitosta ylä-alasuunnassa. Sinä kohtaa apuun tuli kuitenkin lähes insinöörimäisen kekseliäs ajatus; koska kaapin takalevy oli vielä irti, hyllyn sivuun kiinnitettiin takapuolelta liimapuristimella käsisaha niin, että se tuli etupuolelta palan matkaa ulos. Sen ulostulevan sahan kärjen varaan oven saattoi laskea ja se haki korkeussuunnassa paikkansa lähes automaattisesti. Sitten Topi ruuvaili saranat kiinni. Ovet ei istuneet ihan täydellisesti, vaan kaikki ovet irrotettiin kertaalleen ja niistä hiottiin aika reilulla kädellä ahdistavista reunoista tavaraa pois. Lopulta ovet sujahteli kiinni ja ne sekä saranat irrotettiin vielä maalauksen ajaksi.

Ajatuksena on, että kaapin sisäosat maalataan kalustemaalilla, koska niiden on tarkoitus kestää käytössä ja mulla itselläni ei ole laajempaa kokemusta kalkkimaalin kulutuksen kestosta… Niinpä ajattelin ottaa varman päälle. Ja koska alle jäi niin monenmoista maalia, kalustemaalin alle laitoin Otex tartuntapohjamaalin.

Mielessäni oli vahva visio siitä, että tätä hommaa ei välttämättä kannata tehdä pensselillä. Tai jos tekee, pensselin pitää olla hienokarvainen ja sileä, sellainen joka jäi multa pensselikauppan, kun nuukuuden piru käski jättää sen ostamatta. En halunnut pintoihin pensselin jälkiä, vaan pinnasta pitäisi tulla mahdollisimman tasainen. Ja silti se ajatus katosi johonkin ja lähdin ensimmäisenä maalaamaan sillä pensselillä… sillä huonolla. Onneksi huomasin syntyvän jäljen ja muistin asian melko nopeasti, eikä vahinko sattunut kuin ylimpään hyllyväliin pohjamaalin kanssa. Niinpä jatkoin superlonitelalla, joka ehdottomasti oli parempi ratkaisu tähän. Kun olin saanut pohjamaalin kaikkialle hyllyväleihin, maalasin runkoon ja oviin ensimmäisen kerroksen kalkkimaalia. Siinä oli sitten jo pensselikin taas apuna.

Kun kalkkimaali kuivui, esiin tuli myös ne paikat, joissa oli menneiden vuosien jättämiä roiskeita, öljytahroja, naulan kantoja tai vastaavaa. Kaikki tällaiset paikat näkyivät kalkkimaalin läpi lähes välittömästi maalin kuivuttua ruskeina täplinä ja läiskinä. Mm. yksi ovista on korjattu ilmeisimmin rakennusvaiheessa pienillä nauloilla, joilla oli naulattu oven reunasta lohjennut pieni pala paikoilleen ja kosteista säilytysolosuhteista johtuen naulat olivat mitä ilmeisimmin ruostuneet, kun kerran tulivat siitä maalista läpi. Alkutilanteen kuvissa näkyy myös kannessa jokin musta läntti, joka ei sitten hiomalla ilmeisimmin lähtenytkään kokonaan pois… Onneksi mulla oli vielä tässä vaiheessa sitä pohjamaalia, joka nimenomaan sitoo alleen kaiken tällaisen väriä päästävän epämääräisyyden. Niinpä hioin hienoisesti kaikki kalkkimaalipinnat ja sen jälkeen tiirailin läpi ovet ja rungon ja aina kun silmään otti värjäymä, maalasin kyseisen kohdan pohjamaalilla.

 

Ajatuksena oli, että nyt kaapissa on pohjat maalattuna ja vielä kerran otin esiin pakkelin ja lastan. En millään edes halua jokaista koloa ja jälkeä piiloon, mutta silti ajattelin vielä ”korjailla” pahimpia. Kaapin sisäosat ovat hieman toisarvoiset, eikä käyttöä haittaa lainkaan se, että sinne niitä jälkiä jäi enemmänkin. Jälkiä ja koloja oli lähinnä siksi, että kaapin sisäosien hyllyt on melko raakaa lautaa. Mahdollisesti hienosahattua (entisten maalipintojen alta ei niin selvästi erotu enää) ja osin jopa vajaita lautoja. Paikoin jäljelle jäi myös maalikerrosten aiheuttamaa epätasaisuutta, joka vähän niin kuin kuuluu tähän ja mielestäni se on osa tämän kaapin viehätystä. Ja kun sitten se pakkelilasta alkoi viihtymään vähän liian pitkään kädessä, vihelsin pelin väkisin poikki. Kun ei vaan meinannut osata lopettaa. Pakkeloinnin jälkeen piti sitten vielä tehdä ne pakolliset viimeiset hiomiset ja pakkeloitujen kohtien uudelleen maalaukset.

6. viikonloppu

Nyt alettiin puhumaan viimeisistä maalikerroksista. Ja viikonloppuja takana siis viisi. Ensimmäiseksi maalasin puolikiiltävällä Helmi-kalustemaalilla kaapin ihanat, uudet laatikoiden pohjalevyt sekä takalevyn, sen jälkeen sisäosat. Telalla tosiaan. Ja heti kun se eka kerros siinä paikoillaan oli, alkoi kaappi oikeasti näyttää jotenkin valmiimmalta… Oikeastaan koko viikonlopun fiksailin ja lisäilin vain maalikerroksia sitä mukaa kun edelliset kerrokset kuivui ja sitä mukaa myös varjostumat ja alustan maalikerroksen läpi kuultaminen hävisivät.

Ennen ovien viimeistä paikoilleen sijoittamista piti sitten saada se takalevy paikoilleen. Ei sitä helpoksi epäiltykään, mutta melkein lakkas jo sitten huvittamastakin. Uusi levy oli noin millin vahvempaa kuin vanha ja taustalevy uraa piti avata ja laajentaa. Eikä noin vahvan ja suhteellisen kapean levyn saaminen molemmin puolin uraan mennyt ihan sujuvasti. Kun se lopulta oli saatu toiselle puolen uraansa, se piti saada taittumaan keskeltä niin paljon, että se saadaan ujutettua toisen puolen uraan. Mutta onpa tollanen levy vähän itsepäinenkin halutessaan! Kun se olis pitänyt saada kaarelle keskeltä, se venkoili toisesta päästä eri suuntaan. Mutta lopulta hienoisesti säleetkin lenteli, kun se pompsahti paikoilleen. Levy naulattiin pienillä nauloilla jokaiseen vaakahyllyyn kiinni. Sen verran se halus venkoilla, ettei sille jätetty mitään mahdollisuutta. Ei ole myöskään mahdollista taustalevyä enää ehjänä kaapista irrottaa…

 

Taustalevyn jälkeen kiinnitettiin ovet ja arvata saattaa, että ne ei menneet enää niin hyvin kiinni kuin silloin sovituskerralla. Syynä ovien reunoihin lisääntyneet maalikerrokset sekä taustalevyn vaikutus. Omalta osaltaan levy varmasti veti kaapin runkoa toiseen asentoon ja nythän tosiaan puhutaan niin pienistä mitoista, ettei silmällä niitä edes erota. Mutta koska kalkkimaalikerrosta on kuitenkin tarkoitus hiomalla vielä oikoa ja tasoitella, saadaan ovetkin varmasti vielä toimimaan moitteettomasti. Arvasin, että sen verran koville uuden taustalevyn myötä runko joutuu, että vaurioitakin varmasti syntyy. Ja siksi taustalevyn asennusaika oli juuri nyt. Että kaikki uudet vauriot saadaan vielä korjattua. Ja niinpä maalailin vielä nurkkien maalipintoihin syntyneet hiushalkeamat piiloon.

 

Kuudes viikonloppu takana ja kaappi on enää ihan viimeisiä silauksia vaille valmis.

7. viikonloppu

Mutta kuinkas kävikään…? Se oli vahva visio, että lopuksi kulutan pintaa sopivista kohdista ja saan kaapin näyttämään trendikkäästi kuluneelta. Sitten vaha pintaan. Mutta homma ei edennyt ihan niin… koska olin joutunut pakkeloimaan ja korjaamaan kaapin osia justiin niistä kriittisistä kohdista, ei se keinotekoinen kuluttaminen ollutkaan niin helppoa. Tai siis se ei näyttänytkään siltä kun halusin. Osin alta kuulti se ihana turkoosi väri ja osin ei. Sitten keksin käyttää vihertävää kalkkimaalia valkoisen kaverina. Korjasin siis sillä vihreällä kaikki ne kohdat, jotka ei näyttäneet siltä kuin niiden olis pitänyt. Sitten taas hioin ja maalasin. Ja hioin ja maalasin. Jatkoin tötä koko viikonlopun saamatta lopputuloksesta haluamanlaistani… Oikeen meinasin tuskastua.

Onneksi iloa elämään toi kuitenkin vedintenostoreissulla ostamani termospullot. Pikkasen oli henuusta pysähtyä välillä ryystämään kahvit vaalenapunaisia unelmoiden. ^-^

 

Kun sitten sunnuntai-iltana lopputulos ei vieläkään tyydyttänyt, päätin jättää kaapin odottamaan seuraavaa viikonloppua. Että josko ens viikonloppuna siten jo tietäisin, jatkanko kulumien kanssa taistelua vai hionko kaikki värilliset maalit pois ja teen kaapista valkoisen.

 

8. viikonloppu

Olin jo kertaalleen päättänyt, että kaapista tulee valkoinen, mutta Topi sai mut vielä miettimään asiaa uudestaan. Kun kaappi oli kuulemma hyvän näköinen hänen mielestään. Enkä minä osaa sanoa, mikä mua siinä ahdisti. Eikä mulle yleensä asioiden päättäminen ihan näin vaikeaa ole… Ajattelin siis vielä kokeilla uudestaan. Tein täyden työpäivän ja sain lopulta kaikki ”kulumat” näyttämään keskenään yhteneviltä. Paikoin ne jopa olivat hyvän näköiset, mutta jostain syystä tämä homma vaan alkoi maistua kuivalta puulta. Lopulta taas aikani pyörittyä samaa kehää päätin, että pistän vahan pintaan ja jos joskus tuun vielä niin vahvasti toiselle päälle, että muutos pitää tehdä, maalataan se sitten valkoiseksi. Vielä uudestaan. Niinpä tuhrasin vahan pintaan ja jonkun ajan päästä aloin kiillottamaan vahattuja pintoja. Ei sekään tanssin lailla edennyt… Vahaa oli paikoin tarttunut niin vahvasti pintaan, että sitä piti ensin poistaa karhunkielellä ja sen jälkeen vasta hinkata. Aika kivasti pinta ”lasittui”, kun homma meni niin kuin sen piti.

 

 

Vetimet hankin Ohlssonilta. Siälä oli valikoimaa jos jonkun näköstä, mutta tietysti justiin se vedin jota olin kaappiin alunperin suunnitelut, puuttui hyllystä. Ja vaikka sellainen posliininen ruusuvedin olis miellyttänyt silmää kovasti, ajattelin pitäytyä mahdollisimman lähellä talonpoikaishenkeä. Kun ei tämä kuitenkaan ole mikään keskieurooppalainen hienostus, vaan tämä on Etelä-pohjalainen Komistus!

 

Kaappi kannettiin alakertaan ja aseteltiin paikoilleen. Sinne päin sitten tuhahtelin sille koko illan ajan. Mähän pelkäsin heti alkuun sitä, että jossain kohtaa kyllästyn tähän projektiin ja tulihan se kyllästyminen lopulta sieltä. Ajattelin kuitenkin, että nyt kun se kaappi vaan on siinä valmiina ja otan sen käyttöön, se vain jossain kohtaa alkaa taas näyttämään silmään siltä miltä se mielikuva siitä näytti ennen tämän työn aloitusta.

Tämä oli kyllä ihan valtava työ… Eikä sillä, ettenkö tiennyt mihin lähdin, kun tämän projektin aloitin. Kahdeksan viikonloppua hinkkaamista ja sutimista ja kuivumisen kuuntelua. Ja lopullinen tympääntyminen siihen, että lopputulos ei tyydyttänyt mun silmää. Eikä tästä olis tullut näin hyvä ilman Topia. Olisin varmasti korjannut jalkoja ja tavalla tai toisella ne ovetkin paikoilleen laittanut, mutta väitän että käytettävyys ei olisi ollut lähelläkään sitä, mitä se nyt on.

 

Ja kaikesta huolimatta. Jos tälläsellä eläis, voisin ruveta tekemään tätä vaikka työkseni