Hillotut punasipulit

Sipuli närästää mua. En kuitenkaan  malta olla toisinaan sitä syömättä. On se kuitenkin niin herkkua. Oon ehkä joskus törmännyt hillottuun punasipuliin muuallakin, mutta viimeisin aistimus siitä on ihan kansainvälisen pikaruokaravintolan hampurilaisessa. Juu-u. Ja hyvää se oli. Niin hyvää, että ajattelin tehrä sitä ihan ite.


Ja koska joulu on niin lähellä, sitä luonnollisesti pitäisi olla niin paljon, että saa muutaman purkin laitaa lahjaksi. Kun ei puimuria KANNATA käynnistää yhden korren takia.

Yllätyin himpun verran hillotun sipulin ohjeiden niukkuudesta sekä siitä, että ainekset oli niin vietävän yksinkertaiset. Löysin kaikkineen noin kaksi toisiaan toistavaa ohjetta sekä yhden materiaaleiltaan niin erikoisen, että peruutin takaisin edellisiin ohjeisiin.

Ja kuitenkin soveltaen taas mentiin uutta kokeilemaan;

Puhtaita ja kuumennettuja säilyketölkkejä (vetoisuudeltaan yhteensä noin litran verran)
1kg punasipulia
3dl vettä
3dl etikkaa
3dl sokeria
1/2rkl kokonaisia mustapippureita

Punasipulit leikataan renkaiksi. Itkuhan siinä tuli. Sipulit on leikattuna sen verran tilaa vieviä, että aika isokin kattila saa olla, jos tätä satsia ryhtyy kertomaan. Kannattaa mieluummin tehdä sitten useammassa osassa, jos tarvitsee isomman määrän.


Liemen ainekset laitetaan kattilaan ja liemi kiehautetaan. Sipulit lisätään liemeen ja tätä keitellään noin 10 minuuttia (tätä kohtaa vähän ihmettelin, kun etikkahan höyrystyy soosista pois, mutta oikein se tais mennä, kun sipulit maistui siltä, miltä pitikin. Eli kyse ei ole kovin etikkaisesta säilykkeestä). Sipulit muuttuu läpikuultaviksi ja pehmeiksi.

Lämpimänä pistin sipulit ja nesteet purkkeihin ja kannet kiinni. Tahmeat purkit pesin ulkopuolelta, kun ne oli jäähtyneet sen verran että kärsivät kättä. Illan mittaan sitten purkkien kansien keskiosat napsahteli iloisesti sitä mukaa kun säilyke jäähtyi.

Finistelin purkit lahjoiksi sopiviksi kangastilkulla ja nauhalla. Tilkku on oikeastaan vain peittämässä purkkien kansien logoja. En halua, että mun itse tekemän säilykkeen kannessa lukee vaikka felix…

Nämä näyttää vähän niin ku pikkusilta beduiineilta. 😬

Tällaiset säilykkeet ruukaa säilyä puolisen vuotta avaamattomana, eikä nämä yleensä avattunakaan hetkelleen pilalle mene. Silti, saatan käyttää säilykkeitä vielä vuodenkin päästä siitä, kun ne olen valmistanut. Kyllä sen yleensä väristä ja hajusta tietää, onko se vielä syömäkelpoista. Viileässä ne pitää kuitenkin säilyttää. Muutoin ei säilyvyyttävoi taata.

Piimämaalausta

No niin varmaan!!!

Näin facebookin askarteluryhmässä kuvan piimällä maalatusta ikkunasta. En millään saattanut ymmärtää, että mitä, kuinka, missä, koska ja miten ihmeessä. Ajattelin sitten kokeilla ihan ite. Enkä tuttuun tapaan sen kummemmin etsinyt mitään ohjeita, vaan lähdin välittömästi kauppaan lypsämään piimää.

Ulkokartanolla on varasto-/pukutilana vanha karjakeittiö, jonka ikkuna osoittaa suoraan etupihaan. Tälle ikkunalle laitettiin jo aiemmin kynttelikkö, kun jotenkin se navettarakennuskin pyyteli sitä joulutunnelmaa. Koska kyse on tosiaan varastotilasta, ei oo tullut mieleenkään laittaa ikkunaan mitään verhoa. Eikä tuu vieläkään. Mutta kun kynttelikkö valaisee huoneen, niin tilassa roikkuvat työvaatteet ja muut härpäkkeet näkyy varmaan kilometrien päähän pimeälläkin. Niinpä katsoin tilaisuuteni tulleen testata piimämaalausta ilman sen kummempia vakuutteluja itselleni siitä, että hyvä tästä tulee…

Tarvikkeina minulla oli yksinkertaisesti mitta, maalarinteippi, vanha pesusieni, Pirkan AB-piimää ja lopulta sitten vielä vanha pienen pieni pensseli.

 

 

 

 

Mietin jotain vaativampaa kuviomaalausta, mutta lopulta päädyin tekemään sen vanhan perinteisen; Ruutuikkunan maalarinteipin avulla. Mittasin ikkunan joka suunnasta kolmeen osaan ja vedin merkkien väliin teipit. Sitten tupsuttelin pesusienellä piimää teippien ympärille. Silleen vähän niinku pyöreästi esittämään huurteista ikkunaruudun nurkkaa. Lopputulos ei tässä vaiheessa vielä tyydyttänyt ja ajattelin tehdä asian sitten vaikeamman kautta. Otin pienen siveltimen, jolla häivyttelin reunoja ja lisäilin ”täpliä”. Kun sivellintä käytti sillä tavalla, kun kuvaamataidon opettaja aina kielsi; eli oikeen tömppäs sitä siihen pintaan niin että sen sudin jokainen karva sojotti eri suuntaan, niin jälki alkoi yllättävän paljon muistuttaa jääkidettä.

 

 

Jännittämään jäin sitä, että kuinka se piimä tasaantuu kuivuessaan. Se kun melkein osin jo siinä ikkunalla ”juoksettui” ja lähti valumaan reunoilta, mutta yllätys oli kyllä suuri, kun pinta viimein oli kuiva. Jälki oli tasainen matta, maitolasimainen, ihana valkoinen pinta.

Nappasin teipit irti ja se oli siinä!

Mä ehkä joudun kehittelemään tätä ja maalaan piimällä vielä joskus toistekin. 🙂

Piimämaalaus on vallan loistava konsti joulutunnelman luomisessa!!

Havuseppele

Havuseppele on jotenkin juhlallisen näköinen kapistus. Sen voi antaa olla sellaisenaan tai sitä voi tuunata nauhoilla tai palloilla ja oikeastaan ihan millä vaan. Se voi olla ovessa tai seinällä ja jos nimi ahdistaa, niin sehän nyt voi olla nimeltään sitten vaikka se kranssi. Vaikka eihän se mielikuva nyt nimestä voi kiinni olla?

Mielestäni nyt, juuri tänä hetkenä seppele kuuluisi laskea kaikkien niiden ihmisten haudoille, jotka ovat oman osansa itsenäisyytemme eteen tehneet.

Seppele syntyy melko yksinkertaisilla materiaaleilla ja suhteellisen vähällä työllä. Tarvitaan pajun oksia rungoksi, kuusen oksia, tai lähinnä niitä oksien kärkiä, puolalankaa ja sivuleikkurit. Siinäpä ne tärkeimmät. Lisäksi hieman luonnossa liikkumista ja pientä vaivan näköä.

Oksia sain hakea ihan siitä takapihan kalliolta. Eipä niitä vierailta mailta saa ilman lupaa katkomassa käydäkään. Suurten kuusten roikkuvien oksien kärjistä leikkomalla ei jäänyt merkkiäkään siitä, että oon käynyt sieltä mitään edes nipistelemässä.

Pajusta muotoillaan halutun kokoinen rinkula, jota sidotaan ja tuetaan rautalangalla niin, että se pysyy kasassa ja muodossaan. Tässä kohtaa ei kannata ahnehtia. Eli renkaasta tulee helposti liian suuri ja siinä onkin sitten tynnyrityömaa täyttää se niillä havuilla.

Kuusen oksista otetaan pieniä nippuja kerrallaan, jotka sitten asetetaan pajurenkaaseen ja sidotaan kiinni kieputtaen rautalangalla. Rautalankaa ei pidä katkaista, vaan se pidetään yhtenäisenä koko seppeleen sitomisen ajan. Siitä vaan pyöritellään yhtäjaksoisena tarvittava määrä kireitä kierroksia pajurenkaan ja asetettujen kuusenoksanippujen tyvien ympäri. Oksanippuja lisätään samalla edeten rengasta myöden vähän niin kuin ”peruuttamalla”, oksien tyvi edellä. Itse käytän kolmea nippua limittäin. Eli niin että ulkosyrjälle, keskelle ja sisäsyrjälle tulee tavaraa. Tätä touhua jatketaan kunnes koko rinki on käyty läpi ja aloituskohta tulee vastaan. Siinä kohdassa ensimmäisten sidottujen oksien alle pitää saada viimeistet oksanippujen tyvet, ettei näkyviin jää selkeää saumakohtaa.

Satuin löytämään kaupasta sinivalkoista nauhaa, joka istui tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Nauhasta tein yksinkertaisella kietaisulla rusetin, jonka rutistin rautalangalla kasaan ja kiinnitin seppleeseen. Kokeilin tehdä rusettia monella tapaa, mutta tämä, jossa silmukat ovat melko lyhyet ja nauhat jäävät pidemmälle roikkumaan, tuntui sopivimmalta näiden seppeleiden luonteeseen.

Tuntui hyvältä laskea seppele ja sytyttää kynttilä ja siten muistaa näitä oikeita sankareita, joiden ansiosta olen tänä päivänä se, mikä olen.