Syysistutukset

Suorastaan rakastan syksyä ja syksyn värejä. Ruskaa, yöpakkasten myötä hiipuvaa vehreyttä ja kullan keltaista auringonpaistetta.

Syksyisin menen melkein sekaisin tarjolla olevista kasveista kauppojen puutarha-osastoilla. Siksi kai käteen tarttuu vähän sitä sun tätä.

Alkusyksystä osa kesäkukista alkaa jo näyttämään näivettyneiltä, mutta kelit on vielä liian lämpimiä kanerville ja callunoille. Silloin vaihdan istutuksiin esim. isoja krysanteemeja, koristekaaleja, verbenoita, hopealankoja ja syklaameja. Nämä kauniit kasvit antavat iloa pitkälle syksyyn ja kestävät hieman kylmempääkin keliä.

Vuosien mittaan olen siirtynyt kanervista callunoihin. Vaikka kanervien väritys on aivan loistava ja ne ovat todella näyttäviä, calluna on kuitenkin kestävämpi, eikä se rusketu tai varise talven mittaan ihan niin pahoin kuin Erica-kanerva. Varsinkin terassilla pidän kanervaa ja sen aiheuttamaa sotkua vähän hankalana. Värjätyt kanervat ja callunat on myös oma lukunsa. Itse kun en värjättyjä varpuja kovin herkästi istutuksiini laittaisi… Syynä värjättyjen karsastamiseen on varmasti ne värjäämisessä käytetyt kirkkaat neonvärit. Ne vaan on mun silmään luonnottomia ja liian räikeitä. Vaikka niissä on toki se etu, että niissä ei ruskettumiset erotu. Mutta mikäs siinä jos sellaisesta tykkää.

On kyllä hienoa, miten paljon variaatioita mm. callunasta on nykypäivänä tarjolla. Esim. muutaman vuoden myynnissä ollut calluna skyline on mielettömän hienon näköinen ja se antaa upean taustan muille kasveille.

On ihana yhdistellä valoja ja istutuksia. Lyhtyjä asetelmien viereen ja valonauhoja ruukkuistutuksiin.

Syksyn istutukset pitää muistaa pitää kosteina. Muutoin ne ehtii ruskettumaan ja kuivumaan ennen talvea. Usein talvi-istutusten kasvit tulevat myyntiin vähän liian aikaisin ja sitä hätäpäissään ostaa äkkiä omansa, vaikka oikeaan syksyyn olisi matkaa vielä kuukausi. Siksi nämä syksyt on vähän arvaamattomia, eikä oikein ikinä osaa arvioida ajankohtaa oikein.

Syksy on kaunis ❤️

Kaakelimaalaus – Etuisasti uutta pintaa

Tuntuu varsin oudolta, että oikeasti olisi keksitty maali, joka pysyy kaakelin päällä ja muka myös kestää. En kuitenkaan voi moittia, että omat kokemukset kaakelimaaleista olis jotenkin huonoja…

Ensimmäisen kerran maalasin kaakelimaalilla keittön välitilan laatat vuokra-asunnossani jo kymmenkunta vuotta sitten. Silloinkin syynä oli väri; ne kun sävähti vaaleanpunaiseen. Niistä tuli sitten siniharmaat… Kumpi sitten parempi? Toisen kerran kokeilin kaakelimaalia pari vuotta sitten Topin keittiön välitilan kaakeleihin. Laattoihin maalattiin vaalean harmaa pinta.

Suurin yllätys maalatussa pinnassa on, että se näyttää hyvältä, vaikka onkin pinnaltaan yhtenäinen. Saumat eivät erotu niin selkeästi, mutta silti se näyttää kaakeliseinältä vielä maalauksen jälkeenkin.

Tässä ensimmäisen ja toisen maalauksen välissä oli tapahtunut jotain maalille. Ja jos ei muuta, ainakin uskottavuutta lisää, jos maali on jonkinsortin kakskomponenttinen ja nyt tässä nykypäivän maalissa oli erillisenä pieni määrä nestettä, joka sekoitettiin maalin joukkoon (ikänäkö esti lukemasta pienellä präntätystä ohjeesta, mistä nesteestä oikeastaan oli kysymys…) 😳

Maalin käyttöaika sekoituksen jälkeen on noin 10 vrk. Vesiliukoisen maalin haju ei ole voimakas ja pelien ja pensseleiden pesu on helppoa.

Tällä kertaa työn alle tuli äitini vuokra-asunnon keittiön välitila. Välitilassa oli alkuperäiset, 70-lukulaisen ruskeat, lasitetut kaakelit. Itse kaakelipinnassa ei ollut mitään vikaa, mutta olihan ne vähän synkät… Vuokraisännän lupakin saatiin ongelmitta.

Ihan niin kuin aina aiemminkin, pohjatyöt ratkaisee lopputuloksen. Ja niin kuin aina ennenkin, pohjatyöt on se ärsyttävin ja vaativin työvaihe. Ja jos pohjatöissä oikoo tai muuten vaan ne ryssii, saakin ihmetellä, että miksi lopputulos on huono. Homma ei vaan toimi niin.

Silikonisaumat pitää poistaa viimeistä pipanaa myöden. Kaikki lika ja rasva pitää puhdistaa ja saada pinnasta pois. Pohjaan jäävä rasva tai silikoni hylkii maalia, eikä siitä kyllä saa silloin onnistunutta lopputulosta. Tällä kertaa kävin vielä pesun jälkeen kaakelit läpi hiomapaperilla ja pyyhin lopuksi pinnat ksyleenilä jota käytin myös silikonijäämien poistoon.

Rajattuani nurkat ja reunat maalarinteipillä ja suojattuani työtasot aloitin maalauksen reunoista ja nurkista. Ja HOX! Tämän maalin työstöaika on todella lyhyt!!! En muistanut tätä, vaan rajailin koko maalattavan alueen ensin pensselillä ja vasta sen jälkeen rupesin työstämään rajauksien väliin jääneitä alueita pienellä superlonitelalla. No tietenkin rajaukset oli jo alkupäästä nahkottuneet ja niihin syntyneet valumat kuivuneet. Meinas pistää oikeen vihaksi! Maalin täytyy antaa kuivua noin vuorokausi ennen seuraavaa päällemaalausta. Seuraavana päivänä hioin sitten pahimpia rajauksista syntyneitä valumia ja maalasin laatat toiseen kertaan. Nyt etenin vain parin laatan leveydeltä kerrallaan ja siten homma pysyi huomattavasti paremmin kasassa. Koska pohjalla oli tumma laatta, vaati se vielä kolmannen maalikerroksen kolmantena päivänä. Ohjeen mukaan  kuivumisaika oikeen oikeasti kuivaksi on noin 20 vuorokautta.

Maalin annettiin sitten kuivua ihan reilusti, eli useampi päivä, ennen kuin seinään kiinnitettiin valaisin ja pistorasiat. Jos rasioita ja muita varusteita aletaan liian nahkean maalin päälle asentamaan, voi lopputuloksena olla naarmuja ja milläs ne sitten korjaat hyväksi…?

Sähkömies Mikko hoiti asennushomman  mallikkaasti ja samoilla lämmöillä Topi saumasi tarvittavat saumat ja nurkat silikonilla.

Ennen ja jälkeen…

Kovalla ja tarkalla työllä, mutta suhteelisen pienellä rahalla saa silmän kaipaaman muutoksen ja kunnolla tehtynä pinta on hyvän näköinen. En silti voisi kuvitella maalaavani esim. kokonaista kylpyhuonetta tällä. Vessan seinät ja mahdollisesti pienen vessan lattia vielä ehkä menettelisi. Muutaman lisävuoden vanhoille kaakeleille tällä maalilla kyllä saa.

Ennen ja jälkeen….

Huh… Tämä oli kyllä työläin kaikista maalaamistani kohteista, mutta ehkä se oli sen arvoista. Koko keittiö on silmään kuin uusi. 😍

Mehukas sitruunakakku ja uusi Nordic Waren kakkuvuoka

Sain syntymäpäivälahjaksi Topilta tuliuuden Nordic Waren kakkuvuokan; Harvest Leaves Bundt. Vuoka tilattiin Royal Design nettimyymälästä, enkä meinannut malttaa odottaa sen saapumista. Vuokaa kun ei taida kotimaisissa varastoissa olla, eikä sitä omien etsintöjeni jälkeen löytynyt myynnistäkään muilta suomenkielisiltä sivuilta. Lähes kolmen viikon toimitusaika tuntui nyt kyllä melkein kolmelta ja puolelta viikolta…. 😜

Mutta nyt se on vihdoin tullut! Syksyn lapsena syksyn lehdet on ihan nappiin osuva kuviointi justiin mulle 😍

Kuviovuokien kuviot tulee yleisesti ehkä kaikkein parhaiten esille vaaleilla kakuilla ja siksi valitsin ensimmäiseksi kakuksi mehukkaan sitruunakakun. Valmiista kakusta kuitenkin huomasin, että tämän vuokan kuviot ovat niin vahvat ja syvät, että varmasti ne erottuvat myös tummasta kakusta.

Rahka ❤️ Se on maailmani maustaja. Mä voisin laittaa rahkaa melkein mihin vaan ja tämän kakun reseptiin se sisältyy. Siksi tämä kahvikakku on ehdottomasti yksi suosikkikauistani. Rahka antaa kakulle mehevyyttä ja sopii sitruunan kanssa ihanasti yhteen.

Ainekset 1,5 litran vuokaan;

  • 200g voita
  • 4 munaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 1,5dl maitorahkaa
  • 1 sitruunan kuori ja mehu
  • 4,5 dl vehmäjauhoja
  • 2tl leivinjauhetta

Voi sulatetaan ja jäähdytetään. Munat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Joukkoon sekoitetaan sulatettu voi ja rahka sekä yhteen sekoitetut kuivat aineet.

Kakku paistetaan 175 asteisessa uunissa. Paistoaika noin 60 minuuttia. Paistoaika riippuu aina vähän käytettävän uunin ominaisuuksista.

Konstailematon kakkutaikina sopii mainosti tähän vuokaan, josta syntyy varsin moniuloitteinen kakku. ❤️ Seuraavaksi kokeilen sitä tummaa kakkua…

 

Maalatut lasipurnukat vintagehengessä

Olleet jo jonkin aikaa trendikkäät. Tällaiset lasiset pastellisävyiset kuluneen näköiset purkit ja purnukat. Eikä sillä, kun ihania ovat! Purkissahan nyt voi säilyttää ihan mitä vaan pientä sälää; kyniä, nappeja, nuppeja ja neuloja, karamellejä…

Tarvitaan siis lasinen purkki, jossa on mieluusti kohokuvioita, joita voi sitten keinotekoisella kuluttamisella korostaa. Kyseessä on siis ihan tavalliset marketin hyllystä ostetut säilykepurkit.

Purkki pestään ja puhdistetaan huolellisesti. Sen jälkeen kalkkimaalia levitetään pensselillä tasaisesti purkin ulkopintaan. Maalikerroksia tarvitaan mahdollisesti kaksi. Kun maali on kuivaa, käytetään 120 hiekkapaperia ja karhunkieltä pinnan vanhentamiseen. Hinkataan hienoisesti maalia pois purkin kohoumista ja kulmista. Maalin pitää olla niin kuivaa, ettei se tartu käsiin, mutta liian kuivana kulumista on vaikea saada luonnollisen näköiseksi.

Ja tadaa! Siinä niitä sitten on 😊

Sisätiloissa ja koristekäytössä katse on varmasti lähes ainoa näiden purnukoiden rasite, joten voin luvata, että sen ne kestävät moitteetta.

Omat synttärit – Mikä ihana syy virittää viirinauhat kattoon!!!

Ei kaikella aina tarvitse olla käytännön merkitystä ja jokaisen asian ei tarvitse olla hyödyllinen. Joskus jokin asia voi vain olemassaolollaan tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Niin kuin nyt nämä viirinauhat.

Ostin ensimmäiset kankaat nämä viirit silmissä vilkkuen jo vuosi sitten. Meni vain sitten jonkin aikaa, että sain homman käyntiin ja viirit ajalliseksi. Jotenkin se aloitus tökki, kun tiesin että jokainen viiri vaatii erikseen kääntelyä, vääntelyä, silittelyä ja tarkkaa ommelta ennen kuin niistä saa aikaiseksi isomman kokonaisuuden.

Kangaskeskuksesta löysin ihania pallokankaita. Nämä istui kivasti keskenään yhteen. Löysin myös Eurokankaasta pinkki-valkoista palloa ja raitaa ja näitä yhdistelemällä sain aikaan melko mukavan viirinauhan. Sen ripustin terassille lamppunauhan kanssa samoihin koukkuihin.

Toisen viirinauhan tein Kangaskeskuksen vaaleanpunaisesta pallokankaasta sekä Eurokankaan ihanan hempeistä, pikkukuviollisista kankaista. Jo kaupassa  tiesin niiden kuuluvan keittiööni. Sävyt on hieman hentoisemmat, kuin pinkki-beige -yhdistelmässä. Keittiöni paneeliseinää vasten varsin suloista…

Kolmas nauha syntyi kaikkien näiden yhdistelmistä ja päätyi huvimajan kattoon. Tämä oli kaikkein pisin nauha, mutta noin vaan summissa ihan justiin oikean mittainen ja muutenkin tilaan täydellinen.

Tein kolmion muotoisen kaavan viireille; korkeutta 23 cm ja leveyttä 15 cm. Leikkasin kaikki kankaat ensin kolmioiksi vähän kuin sarjatyönä. Sitten lähdin ompelemaan niitä kasaan. Ompelin mahdollisimman läheltä reunaa, jolloin saumaan tuli leveyttä vain noin 0,5 cm. Jätin koko lyhyen sivun tässä vaiheessa vielä ompelematta.

Silitin saumat auki nurjalta puolelta ja käänsin viirit oikein päin. Sen jälkeen silitin vielä viirit oikealta puolelta muotoonsa. Tämän jälkeen käänsin viirin avoimen pään reunat sisään ja ompelin viirin umpeen ihan reunan vierestä. Jatkoin ommelta koko viirin ympäri, että saisin viiriin riittävästi jämäkkyyttä. Lopuksi silitin vielä viirit tärkin kanssa. Kun en ollut alun alkaen ihan varma, että tarvitseeko viirit kovikekankaan väliin vai ei… Näihin ei sitä nyt tullut ja ihan hyvin toimii näinkin.

Kun viirit oli valmiina, aloin liittämään niitä puuvillanauhaan. Jätin alkuun noin 50cm tyhjää, että nauhan ripustaminen onnistuu vaivatta ja reilu puoli metriä antaa jo sitten vähän pelivaraakin ripustamiseen ja nauhan asetteluun. Kiinnitin viirit toistuvasti samassa järjestyksessa ja jokaisen viirin väliin jätin 5 tai 10 cm tyhjää nauhaa riippuen siitä kuinka pitkän nauhsta lopulta halusin (säästin päättelytöitä enkä katkaissut välikohdissa lankaa, vaan hurauttelin ompeleen myös aina tyhjäksi jäävään väliin). 12 viirin nauhaan 10cm väleillä tarvitaan siis noin 4 metriä puuvillanauhaa. Voisin kuvitella, että viirit voisivat olla lyhyempiä ja leveämpiä, eikä nauhaan tarvitse niiden väliin välttämättä tyhjää kovin paljoa jättää. Mutta näissä tapauksissa mittasuhteet ainakin toimii ihan kivasti.

Lopuksi merkkasin viirit ”handmade, with love” – napeilla. Ompelin napin  samanaikaisesti molemmin puolin laitimmaiseen viiriin. Näin ei haittaa kuinka päin viirinauha ripustetaan tai mistä suunnasta sitä katsellaan.

Puolukka-kardemummapiirakka

Mustikka ja kardemumma on oiva makupari, mutta yllättävää miten hyvin puolukka ja kardemumma sopii myös yhteen. Toisin sanoen tämä piirakka toimii siis myös mustikan kanssa.

Tämä piirakka edustaa murupiirakkojen parhaimmistoa ja taas samalla vaivalla saa koko pellillisen piirakkaa. Puolukat voivat olla tuoreita tai pakasteita.

 

 

Piirakan ohje on alkuperäisessä muodossaan liian hyvää – blogissa. Kerran tätä piirakkaa leipoessani mulla oli pari päiväyksen ylittänytä kermaviilipurkkia kaapissa ja muokkasin ohjeen hieman kuin vahingossa sellaiseksi, että pohjaan tuli jotenkin makua enemmän ja sen jälkeen olen tehnyt tämän piirakan näin;

Ainekset;

  • 4 kananmunaa
  • 4 dl sokeria
  • 1 tl vanilijasokeria
  • 2 prk kermaviiliä
  • 200g sulatettua voita
  • 7dl vehnäjauhoja
  • 4tl leivinjauhetta
  • 1 rkl kaardemummaa
  • 6dl puolukoita

Muruseos

  • 1,5dl vehnäjauhoja
  • 1dl sokeria
  • 2tl vanilijasokeria
  • 50g voita

Kananmunat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Mukaan sekoitetaan hieman jäähtynyt sulatettu voi. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään yhteen ja lisätään vuorosiin kermaviilin kanssa kananmuna-sokerivaahtoon.

Muruseos valmistetaan sekoittamalla seoksen kuivat ainekset yhteen ja ne nypitään kovan voin kanssa sekaisin. Muruseoksesta tulee kuivahko ja irtonainen, mutta se toimii kostean pohjataikinan kanssa.

Taikina levitetään leivinpaperin päälle syvälle uunipellille, puolukat ripotellaan taikinan päälle ja viimeisenä kaiken päälle levitetään muruseos.

Leipomisessa käytän aina ihan oikeaa voita. Se, jos mikä antaa leinonnaisiin makua.

Piirakka paistetaan kypsäksi 200 asteisessa uunissa. Paistoaika 25-30 minuuttia.

Paperinahkainen puupussi

Tämä oli toinen idea, jonka sain nähdessäni Eurokankaassa sen paperinahakarullan. Halusin tehdä polttopuille pussin, jossa ne saa kannettua siististi tuvan läpi takan luo (oikeasti sen kopankin saa kyllä kannettua varsin siististi ja varistamatta roskia matkan varrelle, mutta kun halusin tehdä tämän pussin ihan testimielessä).

Samalla kertaa kun kangaskaupassa kävin, silmiini osui myös korkkikangas. Taas vallan jämerä tapaus; pinta kuin korkkia, mutta se on silti kangas… Halusin kokeilla näiden materiaalien yhdistämistä.

Pussin korkeudeksi otin puiden korkeuden ja kankaan pituudeksi aikalailla summissa kankaan leveyden, eli 110cm. Palan ompelin yhdeltä reunalta kiinni ja käänsin oikeinpäin. Koska en ollut varma tämän kankaan ja varsinkaan ompeleiden kestävyydestä sitten tositoimissa, tein saumaan tuplaompeleen, toisin sanoen taitoin saumavaran ja ompelin sen kiinni pusin reunaan sauman toiselle puolelle. Vähän sillä tapaa kuin farkkuhoususissa ruukaa saumat olla.

Sitten leikkasin korkkikankaasta käänteen koristeeksi pussin suulle ja ompeloitsin sen paikoilleen.

Pohja olikin vähän jännempi sitten tehdä… Kun ei ollut mitään varsinaisia kaavoja tähän. Ja en halunnut pohjasta pyöreää (vaikka en ihan tiedä miksi), kanttisen pohjan teossa oli omat haasteensa; kankea mutta liukas kangas, joka kulmien käänteissä käyttäytyi täysin oman päänsä mukaan. Tein siis reilusti isomman pohjan 30x30cm (jokaiselle sivulle jäi siis 2,5 cm ylimääräistä).

Tein pussiin sisäosaan merkit, joihin kulmien pitäisi osua, eli noin 27cm välein. Taitoin pohjan kulmiin valmiiksi laskokset, jotka tälläsin sitten merkkien kohtaan ommellessani. Eli tarpeen tullen muutin laskoksen leveyttä tai suuntaa, että kulma ja merkki kohtaa toisensa. Tätä kangasta kun ei passaa ommella ja purkaa, vaan homman pitää mennä kerrasta nappiin, niin olin hieman armollisempi itselleni ja tyydyin siihen, että pohjan kulmat ja kulmamerkit osuivat LÄHES yhteen. Merkityksen tälle ”lähes”-sanan korostamiselle näkyy alla olevassa kuvassa. Kuvassa olevasta ompeleesta näkee myös sen, että kankaassa kun ei ole minkäänlaista kitkaa, se liikkuu ompelukoneen jalan alla melko vilkkaasti, eikä ompeleesta kovinkaan helpolla saa täysin suoraa. Ja uskokaa tai älkää, näitä virheitä ei lopputuloksessa huomaa.

Lopuksi tein noin 10 cm leveistä ja 50 cm pitkistä suikaleista pussin rivat, eli kahvat. Taitoin suikaleet niin, että kangas on kaksinkerroin ja sauma osuu rivan ”takapuolelle”. Sitten ompelin kääntelemättä tai taittelematta sauman kiinni. Yhdestä rivasta tuli siis kaksinkertaisena noin 5 cm leveä ja 50 cm pitkä.

Rivat asettelin pussin vastakkaisille puolille ja pussiin kiinni ommeltavan kohdan, noin 6 cm taitoin aina pussia vasten kaksinkerroin, Ompeleen tein niin varmaksi, kuin osasin; ompelin rivan reunoja mukaellen ensin nelikulmaisen ompeleen ja sitten nurkasta toiseen ”ruksin” nelikulmion sisään.

Ja se ”Hand made” -nappi…

Pikkusen mua jännitti tämän pussin kantokyky, mutta voi hittolainen, että siitä tuli hyvä; sopivan kokoinen, jämäkkä, helppo kantaa, ei ravista roskia ja on jopa vähän nättikin. Ja itte tehty 🙂

Paperipussi – sanan varsinaisessa merkityksessä

Törmäsin Eurokankaassa paperinahkaan… Mulle varsin uusi ja vieras materiaali. Näytti pinnastaan nahalta, mutta alapuoli oli paperimainen ja käteen tuntui voimapaperilta. Myyjä kertoi testanneensa kotona materiaalia ja jopa pessyt sen, mutta kangas ei ollut moksiskaan. Oikeastaan vain näyttänyt rypistyessään ja kuluessaan paremmalta.

Seuraavana päivänä mun oli pakko palata takaisin ja ostaa pätkä tätä kangasta. Parikin ideaa kun oli kypsynyt päässäni. Halusin tehdä mainoksille ja lehdille pussin, johon ne voi läjätä odottamaan päätymistä paperinkeräykseen. En kestä sitä, että niitä lojuu pöydällä tai muutenkaan silmissä…

Leikkasin kankaasta noin 70 cm x 70 cm kokoisen palan. Vaikka pussin voisi kasata teippaamalla ja liimaamalla, käytin saumoihin ompelukonetta, koska tämä pussukka joutuu töihin. Sen pitää kannettaessa kestää sisäänsä kerättyjen lehtien paino.

Ompelin kaksi reunaa toisiinsa ja käänsin putkilon oikein päin.

Tämän jälkeen avasin pohjan ja taitoin reunoihin kolmiomaiset taitteet.

Taitteiden väliin syntyy pussin varsinainen pohja, jonka taas ompelin kiinni, että se tulisi kestämään käytön.

Leikkasin kankaasta pohjan kokoisen suorakulmion, jonka kiinnitin kaksipuolisen teipin avulla pohjaan.

Näin pohjasta tulee siisti, vaikka se ei varsinaisesti edes näy.

Käänsin pussin suusta sisään noin 20cm, että pussin valkoinen sisäosa ei näkyisi. Sen jälkeen tein vielä reunataitteen, joka jämäköittää pussin suuta.

Lopuksi viimeistely; maalasin sabluunan läpi pussin kylkeen kangasmaalilla tekstin ”PAPERIPUSSI” ja kiinnitin ”hand made” – napin alakulmaan.

Lopputulos on justiin sellainen paperipussi, jota oon aina halunnu.

Juhlatorttu

Jotenkin jämerää kuinka leivontaohjeetkin liikkuvat nykytekniikan myötä valon nopeudella. Aiemmin kun ne reseptit kulkivat suusta suuhun ja tyyliin äidiltä tyttärelle, eivätkä ne ikinä saaneet sellaista räjähtävää suosiota tai aikaan yhtäaikaista kokeiluinnokkuutta jokaisessa kotileipureissa, jota jokin trendiksi noussut leivonnainen voi muutamassa viikossa nykypäivänä saada aikaan.

Tortun ohjeen sain noin 15 vuotta sitten, vielä puutarhurina työskennellessäni eräältä kesätyöntekijältä, joka toi maistettavaksi äitinsä tekemää mustikkapiirakkaa. Vaikka ikinä en ollut niin hyvää ja mehevää mustikkapiirakkaa  maistanut, samaan ohjeeseen olin kuitenkin törmännyt jo vuosia aiemmin, kun perheeseemme oli etanan selässä kulkeutunut jostain piirakan ohje, jossa ei kuitenkaan käytetty marjoja tai hedelmiä, vaan piirakka oli pelkkä rahka-murupiirakka. Ajan myötä ohje oli ilmeisesti käytössä jalostunut sitten ja muokkautunut ehdottomasti parempaan suuntaan. Ohjeen mitat on alunperin vanhankantaisessa ”lasi-/kuppi”-muodossa ja jollain tapaa sekin viehättää.

Sittemmin olen törmännyt useaan otteeseen nimeen ”maisemakahvilan piirakka” ja lähemmin asiaa tutkittuani huomasin kyseessä olevan lähes saman ohjeen modifioituna nykypäivän mittoihin. Rakkaalla lapsella on jälleen monta nimeä ja mitään merkitystähän ei sillä ole, mitä nimeä käytetään, kunhan piirakka maistuu mahdollisimman monessa suussa.

Tämä on taas yksi niistä leivonnaisista, jonka voi lapsikin tehdä. Ainesten runsaus antaa paljon liukumavaraa, eikä leipominen kovin helpolla epäonnistu. Ja ihanaa on myös juuri se suuri määrä; pienellä vaivalla täysi pellillinen piirakkaa, josta riittää lämpimäisten lisäksi myös pakkaseen vierasvaraksi.

Piirakan voi varioida aina kauden tarjonnan mukaan. Itse olen tehnyt tätä mm. tästä  raparperista, kirsikasta, mustikoista, omenoista, säilykepersikoista, kuivatuista aprikooseista ja rusinoista… Ja näiden kokeilujen jälkeen en usko, että olisi olemassa marjaa tai hedelmää joka ei tähän piirakkaan makunsa puolesta istuisi.

Ainekset

  • 4 lasia vehnäjauhoja
  • 2 lasia sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl soodaa
  • 2 tl vaniliinisokeria
  • 250 g sulatettua voita

Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja seokseen sekoitetaan sulatettu voi. Massasta tulee murumainen seos, joka jaetaan kahteen osaan. Ohjeessa käsketään ottaa erilleen 2/3 taikinasta, mutta itse laitan muruseoksen aina puoliksi. Toiseen puoliskaan sekoitetaan

  • 1 lasi piimää
  • 1 muna

Joskus, kun piimää ei ole sattunut kaapissa olemaan, olen käyttänyt sen sijasta kermaviiliä, jukurttia tai jukurtti-rahkaseosta.

Tämä vetelämpi osa taikinaa levitetään pohjaksi uunipellille leivinpaperin päälle. Taikinan päälle levitellään tasaiseksi kerrokseksi noin litra marjoja tai hedelmiä.

 

Rahkatäytteen ainekset

  • 1 prk maitorahkaa
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 lasi sokeria
  • 2 munaa
  • 4 tl vaniliinisokeria

Rahkaseos levitellään marjojen tai hedelmien päälle. Lopuksi muruksi jätetty 1/2 taikinasta levitellään tasaisesti piirakan päälle.

Paistetaan uunissa175 asteessa noin 45 minuuttia.

Piirakka on herkullista ihan sillänsä, mutta maistuu huikean hyvältä lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

Tästä ei piirakka enää paljoa paremmaksi tule!

Korosta sitä, mitä et voi piilottaa?

Puutarhastamme kaadettiin suuri cembramänty, jonka kantoa ei lähdetty poistamaan. Se kun oli niin valtava pintajuurineen, että puolet puutarhasta olisi myllertynyt korjattavaan kuntoon siinä touhussa. Eikä ollut taloudellisesti järkevää ajattaa kantojyrsintä paikalle yhden kannon takia. Niinpä sovittiin, että annetaan sen olla. Kehitellään sen ympärille jotain sievää niin, että sen olemassaolo ei haittaa.

Kokeilin ensin somistaa kannon sellaiseksi vanhaksi sammaloituneeksi kannoksi. Ihan hyvin se onnistuikin, mutta linnun-ryökäleet kävi repimässä sammalia kannosta, kun mahtoi niiden alla möyriä varsinaiset juhlasafkat. Käytin somistukseen erilaisia sammalia, jäkälää ja maksaruohoja. Muutaman viikon keräilin lintujen levittämiä sammalia pihasta ja sitten sitä laatua tulikin jo kylliksi…

Päätin, että lintujen juhlinta loppuu tähän ja värkkäilin mielessäni keinon siihen, että voisin rakentaa kannon päälle sellaisen haltijan, velhon tai minkälie metsäläisen hatun. Kääntelin ohuesta kanaverkosta kehikon, jonka täytin sammalilla.

Sitten asettelin hatun paikoilleen. Lopuksi piilotin näkyviin jäävän kanaverkon sammal- ja jäkäläkerroksella. Mukaan ujuttelin myös mehitähtiä ja maksaruohoja. Päällimäisen kerroksen kiinnittelin pohjaan noin 5cm pitkillä rautalankahakasilla. Lopuksi kieritin puolasta ohutta rautalankaa mättään ympärille ristiin ja rastiin, että paketti pysyisi varmasti kasassa.

Tein myös rimasta pienet ovi- ja ikkunakarmit, jotka asetettaisiin kantoon. Että se näyttäisi jonkun pienen öttiäisen kodilta. Mutta paikalleen päästyään jotenkin ne ei enää ollutkaan hyvä ajatus… Itse hattu oli niin luonnonläheinen, että ovi ja ikkuna tuntui vähän feikeiltä. Siinä ne nyt vielä ovat, jos vaikka sateet ja aurinko patinoisi ne sellaisiksi, että sopisivat paremmin kannon kylkeen. Tämä kanto kun ei nimittäin heilahda tästä arviolta ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana mihinkään.