Hillotut punasipulit

Sipuli närästää mua. En kuitenkaan  malta olla toisinaan sitä syömättä. On se kuitenkin niin herkkua. Oon ehkä joskus törmännyt hillottuun punasipuliin muuallakin, mutta viimeisin aistimus siitä on ihan kansainvälisen pikaruokaravintolan hampurilaisessa. Juu-u. Ja hyvää se oli. Niin hyvää, että ajattelin tehrä sitä ihan ite.


Ja koska joulu on niin lähellä, sitä luonnollisesti pitäisi olla niin paljon, että saa muutaman purkin laitaa lahjaksi. Kun ei puimuria KANNATA käynnistää yhden korren takia.

Yllätyin himpun verran hillotun sipulin ohjeiden niukkuudesta sekä siitä, että ainekset oli niin vietävän yksinkertaiset. Löysin kaikkineen noin kaksi toisiaan toistavaa ohjetta sekä yhden materiaaleiltaan niin erikoisen, että peruutin takaisin edellisiin ohjeisiin.

Ja kuitenkin soveltaen taas mentiin uutta kokeilemaan;

Puhtaita ja kuumennettuja säilyketölkkejä (vetoisuudeltaan yhteensä noin litran verran)
1kg punasipulia
3dl vettä
3dl etikkaa
3dl sokeria
1/2rkl kokonaisia mustapippureita

Punasipulit leikataan renkaiksi. Itkuhan siinä tuli. Sipulit on leikattuna sen verran tilaa vieviä, että aika isokin kattila saa olla, jos tätä satsia ryhtyy kertomaan. Kannattaa mieluummin tehdä sitten useammassa osassa, jos tarvitsee isomman määrän.


Liemen ainekset laitetaan kattilaan ja liemi kiehautetaan. Sipulit lisätään liemeen ja tätä keitellään noin 10 minuuttia (tätä kohtaa vähän ihmettelin, kun etikkahan höyrystyy soosista pois, mutta oikein se tais mennä, kun sipulit maistui siltä, miltä pitikin. Eli kyse ei ole kovin etikkaisesta säilykkeestä). Sipulit muuttuu läpikuultaviksi ja pehmeiksi.

Lämpimänä pistin sipulit ja nesteet purkkeihin ja kannet kiinni. Tahmeat purkit pesin ulkopuolelta, kun ne oli jäähtyneet sen verran että kärsivät kättä. Illan mittaan sitten purkkien kansien keskiosat napsahteli iloisesti sitä mukaa kun säilyke jäähtyi.

Finistelin purkit lahjoiksi sopiviksi kangastilkulla ja nauhalla. Tilkku on oikeastaan vain peittämässä purkkien kansien logoja. En halua, että mun itse tekemän säilykkeen kannessa lukee vaikka felix…

Nämä näyttää vähän niin ku pikkusilta beduiineilta. 😬

Tällaiset säilykkeet ruukaa säilyä puolisen vuotta avaamattomana, eikä nämä yleensä avattunakaan hetkelleen pilalle mene. Silti, saatan käyttää säilykkeitä vielä vuodenkin päästä siitä, kun ne olen valmistanut. Kyllä sen yleensä väristä ja hajusta tietää, onko se vielä syömäkelpoista. Viileässä ne pitää kuitenkin säilyttää. Muutoin ei säilyvyyttävoi taata.

Piimämaalausta

No niin varmaan!!!

Näin facebookin askarteluryhmässä kuvan piimällä maalatusta ikkunasta. En millään saattanut ymmärtää, että mitä, kuinka, missä, koska ja miten ihmeessä. Ajattelin sitten kokeilla ihan ite. Enkä tuttuun tapaan sen kummemmin etsinyt mitään ohjeita, vaan lähdin välittömästi kauppaan lypsämään piimää.

Ulkokartanolla on varasto-/pukutilana vanha karjakeittiö, jonka ikkuna osoittaa suoraan etupihaan. Tälle ikkunalle laitettiin jo aiemmin kynttelikkö, kun jotenkin se navettarakennuskin pyyteli sitä joulutunnelmaa. Koska kyse on tosiaan varastotilasta, ei oo tullut mieleenkään laittaa ikkunaan mitään verhoa. Eikä tuu vieläkään. Mutta kun kynttelikkö valaisee huoneen, niin tilassa roikkuvat työvaatteet ja muut härpäkkeet näkyy varmaan kilometrien päähän pimeälläkin. Niinpä katsoin tilaisuuteni tulleen testata piimämaalausta ilman sen kummempia vakuutteluja itselleni siitä, että hyvä tästä tulee…

Tarvikkeina minulla oli yksinkertaisesti mitta, maalarinteippi, vanha pesusieni, Pirkan AB-piimää ja lopulta sitten vielä vanha pienen pieni pensseli.

 

 

 

 

Mietin jotain vaativampaa kuviomaalausta, mutta lopulta päädyin tekemään sen vanhan perinteisen; Ruutuikkunan maalarinteipin avulla. Mittasin ikkunan joka suunnasta kolmeen osaan ja vedin merkkien väliin teipit. Sitten tupsuttelin pesusienellä piimää teippien ympärille. Silleen vähän niinku pyöreästi esittämään huurteista ikkunaruudun nurkkaa. Lopputulos ei tässä vaiheessa vielä tyydyttänyt ja ajattelin tehdä asian sitten vaikeamman kautta. Otin pienen siveltimen, jolla häivyttelin reunoja ja lisäilin ”täpliä”. Kun sivellintä käytti sillä tavalla, kun kuvaamataidon opettaja aina kielsi; eli oikeen tömppäs sitä siihen pintaan niin että sen sudin jokainen karva sojotti eri suuntaan, niin jälki alkoi yllättävän paljon muistuttaa jääkidettä.

 

 

Jännittämään jäin sitä, että kuinka se piimä tasaantuu kuivuessaan. Se kun melkein osin jo siinä ikkunalla ”juoksettui” ja lähti valumaan reunoilta, mutta yllätys oli kyllä suuri, kun pinta viimein oli kuiva. Jälki oli tasainen matta, maitolasimainen, ihana valkoinen pinta.

Nappasin teipit irti ja se oli siinä!

Mä ehkä joudun kehittelemään tätä ja maalaan piimällä vielä joskus toistekin. 🙂

Piimämaalaus on vallan loistava konsti joulutunnelman luomisessa!!

Havuseppele

Havuseppele on jotenkin juhlallisen näköinen kapistus. Sen voi antaa olla sellaisenaan tai sitä voi tuunata nauhoilla tai palloilla ja oikeastaan ihan millä vaan. Se voi olla ovessa tai seinällä ja jos nimi ahdistaa, niin sehän nyt voi olla nimeltään sitten vaikka se kranssi. Vaikka eihän se mielikuva nyt nimestä voi kiinni olla?

Mielestäni nyt, juuri tänä hetkenä seppele kuuluisi laskea kaikkien niiden ihmisten haudoille, jotka ovat oman osansa itsenäisyytemme eteen tehneet.

Seppele syntyy melko yksinkertaisilla materiaaleilla ja suhteellisen vähällä työllä. Tarvitaan pajun oksia rungoksi, kuusen oksia, tai lähinnä niitä oksien kärkiä, puolalankaa ja sivuleikkurit. Siinäpä ne tärkeimmät. Lisäksi hieman luonnossa liikkumista ja pientä vaivan näköä.

Oksia sain hakea ihan siitä takapihan kalliolta. Eipä niitä vierailta mailta saa ilman lupaa katkomassa käydäkään. Suurten kuusten roikkuvien oksien kärjistä leikkomalla ei jäänyt merkkiäkään siitä, että oon käynyt sieltä mitään edes nipistelemässä.

Pajusta muotoillaan halutun kokoinen rinkula, jota sidotaan ja tuetaan rautalangalla niin, että se pysyy kasassa ja muodossaan. Tässä kohtaa ei kannata ahnehtia. Eli renkaasta tulee helposti liian suuri ja siinä onkin sitten tynnyrityömaa täyttää se niillä havuilla.

Kuusen oksista otetaan pieniä nippuja kerrallaan, jotka sitten asetetaan pajurenkaaseen ja sidotaan kiinni kieputtaen rautalangalla. Rautalankaa ei pidä katkaista, vaan se pidetään yhtenäisenä koko seppeleen sitomisen ajan. Siitä vaan pyöritellään yhtäjaksoisena tarvittava määrä kireitä kierroksia pajurenkaan ja asetettujen kuusenoksanippujen tyvien ympäri. Oksanippuja lisätään samalla edeten rengasta myöden vähän niin kuin ”peruuttamalla”, oksien tyvi edellä. Itse käytän kolmea nippua limittäin. Eli niin että ulkosyrjälle, keskelle ja sisäsyrjälle tulee tavaraa. Tätä touhua jatketaan kunnes koko rinki on käyty läpi ja aloituskohta tulee vastaan. Siinä kohdassa ensimmäisten sidottujen oksien alle pitää saada viimeistet oksanippujen tyvet, ettei näkyviin jää selkeää saumakohtaa.

Satuin löytämään kaupasta sinivalkoista nauhaa, joka istui tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Nauhasta tein yksinkertaisella kietaisulla rusetin, jonka rutistin rautalangalla kasaan ja kiinnitin seppleeseen. Kokeilin tehdä rusettia monella tapaa, mutta tämä, jossa silmukat ovat melko lyhyet ja nauhat jäävät pidemmälle roikkumaan, tuntui sopivimmalta näiden seppeleiden luonteeseen.

Tuntui hyvältä laskea seppele ja sytyttää kynttilä ja siten muistaa näitä oikeita sankareita, joiden ansiosta olen tänä päivänä se, mikä olen.

 

Kurpitsat kiertoon

Onhan se vähän amerikkalainen juhla tämä halloween, mutta jostain syystä kiehtoo mua. Jo edellisinäkin vuosina oon ostellu kaikkea pientä tähän kekriin liittyvää krääsää ja viime vuonna sitä syheröä oli kertynyt jo niin paljon, että jouduin tekemään yläkaappiin niille ihan oman säilytystilan. Kunnes tänä vuonna sitten karkas mopo käsistä ihan täysin. Sen lisäksi, että käteen jäi halloween tyynyliinat, uliseva pääkallo, kauhukankaat ja muu välttämätön, kiersin kaupasta toiseen vertaillen kurpitsatarjontaa. Kun sitten syksyn mittaan sain keittiön pöydälle kasattua valkosävyisen halloweenasetelman kurpitsoista, tuntui että nythän tää homma vasta toimii!

Lopulta huomasin, mihin olin ihan tiedostamattomasti tähdännyt; halusin pitää lapsille halloweenjuhlat. Oikeen semmoset kauhunaamiaiset. Pojalle ei oltu syksyllä pidetty kaverisynttäreitä ja naapurin pojalla oli sama tilanne. Niinpä hoidettiin homma naapurin kanssa yhdessä ja poikien koko luokka oli juhlimassa mukana. Niinpä 27 12-vuotiasta riekkui siinä yhden illan ja vaikka raskasta se oli, varsinkin jälkien siivoaminen, niin oli kyllä vaivan arvoistakin.

No ongelmaksihan muodostui sitten ne kurpitsat… En oo sota-ajan lapsi, mutta mun mielestä on kamalaa heittää menemään ruokaa. On se sitten pilaantunutta tai vielä syötävää. Ja vaikka nämä kyseiset kurpitsat oli jo tehtävänsä täyttäneet koristeina, niin syömäkelpoisiahan ne vielä oli.

Oon tehnyt pari kertaa kurpitsasta pikkelssiä, mutta se ei välttämättä oo mitenkään mun suosikkia. Se kun maistuu vaan etikalle ja neilikalle ja semmoselle… Niinpä kaivelin netistä reseptit kehiin ja yllättävän paljon tuli vastaan kurpitsaherkkujen ohjeita. Piirakkaa, keittoa ja laatikkoa. Niin ja sitä pikkelssiä. Päätin, että teen joulupöytään kurpitsalaatikkoa ja kylmään syysiltaan kurpitsakeittoa.

Isännän kanssa oli juuri eräänlainen rajapyykki saavutettu ja meuhkasin sen juhlimista kurpitsaherkkuillallisen merkeissä. Tavoitteena oli pehmeä ja maukas keitto tuoreen patongin kanssa. Ja samoilla lämmöillä ajattelin sitten nakata ne laatikot uuniin.

Työjärjestys oli seuraavanlainen;

· Kurpitsat pilkottiin lohkoihin ja niiden rihmainen sisus ja siemenet kaiverrettiin pois.

· Tämän jälkeen kurpitsat levitettiin uunipellille kuoripuoli alaspäin.
· Pelti uuniin ja lämpö noin 150 astetta. Siellä paahdoin kurpitsoja 30-45 minuuttia. · Kun kurmitsat oli jäähtynyt sen verran, että kärsi kättä, kaiverrettiin kurpitsan ”hedelmäliha” astiaan niin, että kuori jää käyttämättä.
· Nämä ihanat, eri keltaisen sävyiset kurpitsapalat sitten sauvasekoittimella muusiksi.

Tässä kohtaa satsi menikin sitten kolmeen eri osaan. Yhdestä osasta ryhdyin tekemään sitä keittoa. Toinen osa meni jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää, koska alkoi ilta loppumaan kesken ja ajattelin kurpitsalaatikon teon vaativan kuitenkin edes vähän ajallista panostusta. Kolmas osa meni pakastimeen. En tiedä kuinka sen käy, mutta kurpitsamäärä yllätti minut… en arvannut muusia tulevan ihan noin paljon. Enkä tiedä kuinka sen pakastimessa käy. Mutta sen tulen varmasti näkemään ja jos kaikki menee hyvin, tulen käyttämään sen sitten jossain vaiheessa siihen kurpitsapiirakkaan. Kurpitsojahan oli melkoinen määrä; kaksi oranssia halloween-kurpitsaa, kaksi valkoista ja yksi keltainen matala malli, yksi vaalean vihreä, yksi tumman vihreä ja yksi myskikurpitsa.

Sitten keittelin sitä kurpitsamössöä. Lisäsin heti kermaa joukkoon, että siitä tulis vähän notkeampaa. Hetken perästä lisäsin myös vettä. Keittelin (olosuhteiden pakosta) tätä kurpitsamuusia melko pitkällisesti. Varmaan kolme varttia hiljaisella lämmöllä, vaikka vähempikin olisi varmasti riittänyt. Sitten survoin sauvasekoittimella vielä uudestaan keiton ja lisäilin vettä niin kauan, että koostumus oli se, mitä hain. Maustoin suolalla, inkiväärillä ja ripauksella cayennepippuria. Kaikea maun oman mukaan. Kun maku miellytti mun hermoja, päätin, että se on valmista.

Tämä keitto oli kyllä semmosta herkkua, että ei jää viimeiseksi kerraksi, kun meillä keitetään sitä. Isäntä oli koko päivän peljännyt, että kuinka osaa näytellä että keitto maistuu hälle. Hän oli kyllä ylättyneempi kuin minä, olin itse silti maistanut joskus aiemmin kurpitsakeittoa jossain. Maku ja koostumus muistuttaa pitkälti juuressosekeittoa.

Koko iltahan siinä meni, mutta meni kyllä sitten toteen. Kurpitsa on ehkä vielä vieras kasvis meille suomalaisille, mutta veikkaan, että tulevaisuudessa yhä useampi tulee huomaamaan sen käytettävyyden ja monipuolisuuden.

Adventtikynttilät

Mä oon intohimoinen kynttilän polttaja. Jos niin voi sanoa… ja voihan sitä, kun vaan sanoo. Adventtikynttilä on sitten vähän niin kuin pakollinen kuvio joulun alla.

Kävipä sitten niin että mun adventtikynttilät jäi kauppaan. Ensin ikeaan sen vuoksi, että muistikuvani mukaan biltema myi kauniisti pitsireunaiseksi palavia kynttilöitä. No ei myiny mitään adventtikynttilöitä. Ajattelin, että oon sotkenu keskenään kaks varsin skandinaaviselta (?) haiskahtavaa nimeä, että jos kyseessä sitten olikin clas ohlsson. No ei ollut. Siälä hipoi hinta pilviä. Tästä suivaantuneena päätin tuunata kynttilät itse.

Tässä projektissa onnistui ainoastaan se, että havin kynttilät oli tarjouksessa. En löytänyt kynttilämaalia enkä tasan sellaisia nauhoja, joita olisin halunnut käyttää. Tyydyin sitten seuraaviin vaihtoehtoihin.

Yksinkertaisesti maalasin sabluunan läpi numerot kynttilöihin ja kiinnitin pienellä liimapisaralla nauhan kylkeen. Lopuksi nauhojen risteyskohtaan laitoin lumihiutaletarrat, jotka oli käteen jostain kaupasta jäänyt

Oikeastaan lopputulos on ihan kaunis, vaikka näitä kynttilöitä ei nyt ihan loppuun asti voi polttaa. Ja harvoinpa oon pohjaan asti pöytäkynttilöitä muutenkaan polttanut. Mutta ainakin mulla on nyt ne adventtikynttilät! 😃

EDIT… Ja näin hianosti tämän himmelin sytyttäminen sitten onnistui… väärästä päästä  🤣

 

SUOMI 100

Aloitin virkkaamaan Kalevala Cal-peittoa. Kyseessä on tilkkupeitto, jonka jokainen palanen kuvaa jotain kalevalan hahmoa, asiaa tai tapahtumaa. Sen piti valmistua itsenäisyyspäiväksi ja parin kuukauden ajan on julkaistu aina kaksi uutta palaa viikosssa virkattavaksi. Ajatuksena siis se, että peitto on kaikilta osin valmis itsenäisyyspäivään mennessä. Projektin sivuille pääsee tästä

Suuria ihmeitä pitää tapahtua, että mun peitto valmistuu silloin… Ei mun aikani sitten ihan riittänyt siihen. Valmiina on kuusi palaa ja nyt mennään pian jo marraskuun puolta väliä. Mutta ei sen mua haittaa, jos peitto tuleekin valmiiksi vasta joskus myöhemmin. Sen verran kiva projekti ja kaunis peitto, että ei sen käyttö ja valmistuminen ole rajattu siihen joulukuun alkuun.

Halusin kuitenkin tehdä jotain, mikä olis vähän poikkeavaa. Jotain, millä osoittaisin kunnioitusta itsenäisyyttä kohtaan. Mielikuva Suomi100-kranssista syntyi lähes välittömästi, kun näin kaupassa Villa Weisten pienen pallosarjan. Siniset pallot ovat kirkkaita , mutta ei mielestäni liian räikeitä. Oikeinkin sopivia tähän tarkoitukseen.

Suodatinpussikranssi on vähän vanha keksintö, mutta mä tykkään tehdä niitä ja tuunata niistä aina kutakin juhlaa tai aikaa vastaavan version.

Tässä siis ohje niille, jotka eivät tiedä, miten homma hoidetaan:

Itse käytän kolmea suodatinpussia päällekkäin. Mielestäni kuudesta kerroksesta tulee hyvän vahvuinen kukkanen.

Päällimäiseen suodatinpussiin piirretään kaksi tai kolme ympyrää. Riippuen tietty siitä, minkä kokoisia ruusukkeita haluaa. Tämän jälkeen pussit nidotaan yhteen ympyröiden keskeltä ja pylpyrät leikataan irti.

Sen jälkeen ympyrän kerroksia rytätään kerros kerrokselta, kunnes kaikki kerrokset on kasassa ja ympyrästä on muodostunut ”mytty”. Mytty avataan vähän höveliksi, jolloin lopputulos muistuttaa ruusua. Kun näitä ruusuja on niin paljon, että lähes koko suodatinpussipaketti on lopussa, kranssia voi ruveta kasaamaan.

 

 

 

 

 

 

Liimasin kuumaliimalla ensin pallot styrox-kranssiin. Pallot on hyvä ryhmitellä pohjaan ennen ruusukkeita, niin lopputulos on tasainen. Ruusukkeet kyllä saa sitten tungettua pallojen väliin. Tärkeää siis olisi, että palloja tulee tasaisin välein kranssiin. Sen jälkeen liimataan ruusuke kerralla karnssipohjaan suodatinpussikruusukkeet.

Lopputulos näyttää sitten suurinpiirtein tältä;

Lisäsin kranssiin vielä pienillä kuumaliimapisaroilla helminauhakoristeen. Kyseistä koristetta myy sinakin Sinooperi.

Tällainen juhlistus minulta 100-vuotiaalle Suomelle.